Hyvinkää Love

Massiivinen mainoskampanja

Idols nimittäin, ja toimiva sellainen. Esittelyjakson perusteella melkein jokainen semifinalisti vaikuttaa niin sympaattiselta, että saattaisin löytää itseni ostamasta hänen levyään. Idols-kokoelmalevy on käytännössä jo hyllyssä, vaikkei yhtään laulua ole kuultu. Nerokasta manipulointia... ja heittäydyn mielelläni manipuloitavaksi. Tiedä mitä tangohumppaa kuuntelisin, jos Hanna manttelinperijöineen ei olisi monikansallisen formaatin voimakoneistolla muiluttanut minua takaisin pop-rock-skeneen monen iskelmäpainotteisen vuoden jälkeen.

Levy-yhtiö hieroo käsiään, mutta mitä siitä, kun asiakaskin on tyytyväinen. En kadu edes turhankin kattavaa Tuisku-kokoelmaani (löytökori-Forss oli sentään helppo ujuttaa levydivariin). Idols-villitykseni onkin osittain seurausta siitä, että kuuntelin lasten kanssa autoillessani mielummin Anttia kuin smurffeja. Pakarista on täysi setti, Jääskeläisen kaksosten ainokainen löytyy, ja tunnustan jopa kuunnelleeni sitä runsaasti (tämän jälkeen millään lausunnoillani ei liene painoarvoa... mutta tuskin oli ennenkään, eli samapa tuo). Koivusta löytyy - kasarihevifanille varsin mainiota melodista kevytmättöä - ja Abreutakin, mutta se on tyttären tärkein levy. Minun kokoelman helmi on tietysti Seppälän "Jos nukun kiltisti sohvalla...".

Tietenkin musiikin pitäisi toimia musiikkina (ja tässä kohtaa pakko tarkentaa, että en todellakaan ollut "Pete-iik!"-fiiliksissä vuosi kakkoskauden jälkeen, vaan kolahdus tuli musiikin, erityisesti tekstien, kautta - ja lopullinen tyrmäys keikoilla). Onhan noita upeita radiohittejä, nerokkaita lauluntekijöitä ja mielettömiä laulajia, mutta varmuus siitä, että artistin seuraavakin levy tulee ostettua riippumatta sinkkulohkaisun hittipotentiaalista, muodostuu ainakin minulla pitkälti esittäjän persoonan kautta. Koko paketti ratkaisee, ja Idols esittelee paketin - kehityskaaren ujosta koelaulajasta massojen villitsijäksi.

Esityksistä on helppo innostua, kun kappaleet ovat pääosin tuttuja hittejä, joihin idolikokelas parhaimmillaan tuo tuoretta näkökulmaa. Kriittisemmät haukkuvat karaokekisaksi, mutta minä odotan innoissani. Mitähän ikänsä ulkomailla asunut Koop tekee Eppujen 1985-biisille? Kerrassaan sympaattinen valinta mieheltä, jonka englanninääntämys pesisi muut yrittäjät mennen tullen. Entä Jannike, jota en vielä jakson alussa erottanut Lindasta - onko hänen Beautiful-versionsa niin enkelimäisen ihana kuin parin sekunnin näyte antoi ymmärtää?

Ja Pete junior... hänestä taidetaan hieroa voittajaa.
Levy-yhtiö on varmaan laskelmoinut, että nyt tarvitaan söpö suklaasilmä rock-jätkä pikkutyttöjen idoliksi. Ovelasti näytettiin ensin karjaisupätkä ("kaveri osaa ilmeisesti vaan revitellä ja huutaa") ja lopuksi paljastui, että levytettävä semifinaalikappale onkin "nappivalinta", jotain ihanaa, pehmeää...  Jos hän tosiaan on voittaja-ainesta, niin ansaitsisi mahdollisuuden edetä omin voimin, ilman ennakkosuosikin paineita. Ja jos niin käy, voin hyvin kuvitella itseni kannustamassa innokkaasti, vaikka kyynisempi puoleni kuinka naputtaisi Sony BMG:n salaliitosta.

Ai niin - liikutuin lähes kyyneliin, kun 13. yllätysfinalisti oli toivomani Anna-Kaisa, tytöistä kiinnostavin. Siis jonkin verran kiinnostava versus ennakkoon täysin turhilta vaikuttanet tyttöfinalistit. Liikutus johtui siis enemmän taitavasti toteutetusta TV-draamasta kuin itse laulajalupauksesta. Eli loistava jakso kaikenkaikkiaan - alkukauden häröilyjen jälkeen päästään vihdoin asiaan!


Kommentit