Voi kyynel!

Ei ole todellista miten paljon voi pientä ihmistä harmittaa näin pieni asia. Olenko ihan terve kun pusken aitoa kyyneltä silmäkulmaan äkillisen työmatkakomennuksen takia? Tai no, komennuksen ja komennuksen - joustavan pomon varovainen pyyntö se oli, ja olisin voinut ilmoittaa olevani estynyt. Moraali ei vaan ihan antanut myöten sille, että esteenä olisi - jumppa. Eihän siinä päivän reissaamisessa mitään, jos ehtisi illaksi lempi-aerobiciin. Jäi jo kaksi perjantaita väliin hauskemmista syistä - vain toinen niistä oli Koop-keikka - ja odotin endorfiinihumalaani kuin kuuta nousevaa. Eikä seuraavanakaan (pitkä-)perjantaina jumpata.

Kai tämä on vain hyvää harjoitusta pitkälle kesätauolle, joka epäilemättä taas on edessä. Kesätyhmät ihmiset harrastaa vain bodypumppia, ja omituisten hörhöjen hyörinpyörinjumppa jää pois - ja sitten taas pelätään, että jatkuuko se edes syksyllä... Voi kyynel, että ihminen voi tulla riippuvaiseksi hurmioharrastuksistaan!