Hyvinkää Love

Uutta vanhaa

Blogi meinaa unohtua - hömppäkulttuurista ei ehdi kirjoitella, kun sitä pitää elää, eli säntäillä vähän väliä Idols-tähden keikoilla (disclaimer: viittaan vain blogin nimeen ja tosi-TV-genreen, jonka kautta Koop iloksemme saatiin - hänen koskettavista lauluistaan on hömppä kaukana). Koop jää syyskuuksi keikkatauolle, mutta sain sopivasti muuta intoiltavaa. Eihän tämä nyt ihan puskista tullut, kun keväällä jo lupailivat, mutta silti yllätti. Julkaisupäiväkin on se, mitä olisin veikannut, jos olisin uskaltanut uskoa. Mutta totta se on - kotimainen kasarihevilegenda Zero Nine, suosikkini vuodesta 1986, julkaisee yhdeksännen albuminsa yhdeksäs yhdeksättä vuonna nolla-yhdeksän. Sitä en sentään arvannut, että levyn nimikin seurailee yhdeksän-teemaa ("IX"). On siinä ollut todellinen pitkän tähtäimen suunnitelma - ilmankos levynjulkaisuvälit piti venyttää 8 vuoteen 80-luvun huippuvuosien jälkeen.

Kun tieto tuli, olin tietysti innoissani, mutta myös hieman huolissani. Mitä jos en enää tykkääkään ja 23 vuoden fanitussuhde katkeaa? Viiden - siis vasta viiden, ei kahdeksan! - vuoden takainen N.E. Files kolahti vielä kohtuullisen kovaa, mutta jäi kuuntelumäärissä juuri alkaneen Idols-huuman jalkoihin. Tämä täti veivasi Hannaa, ja Anttiakin (ihan vaan lasten iloksi, muka) ja jumahti sitten pariksi vuodeksi Pete Seppälä-linjalle. Kasarihevilevyt saivat pölyyntyä hyllyssä kun hilluin livekasarin tahdissa Peten keikoilla. Iloiseen odotukseen sekoittuivat siis seuraavat pelot:
  • Onko se nyt jo liian heviä? Toisin sanoen, olenko tullut vanhaksi?

  • Olenko Koopin ja Peten (edelleen Seppälä, ei Parkkonen) tarinatekstien kautta oppinut vaatimaan sanoituksilta enemmän? Kestänkö vielä "baby don't stop rockin' and rolling"-tyylistä kliseemättöä?

  • Kuulostaako Kepa Salmirinne tiiviin Koop-kauden jälkeen rallikuskilta?
Hevipelon sain sentään jo karistettua. Miksi ihmeessä Zero Ninen kepeä kasarihevi olisi liikaa? Olenhan sentään palannut iskelmävuosieni jälkeen pop-rock-linjalle, nauttinut täysillä Peten O'Jess-bändin Metallica-covereista, ja naputtanut bodypumpissa jalalla tahtia tarmokkaimmin nimenomaan silloin, kun salissa on soinut AC/DC. Lordin live-showssakin nautin ihan aidosti musiikistakin, en pelkästään huvittavista kuminaamareista, ja Ari Koivusen Idols-hevi sopi korvilleni lähes täydellisesti - tosin vain levyltä, ei livenä (voi luoja, mitkä volyymit!).

Eilen löysin Zero Ninen uuden hienon myspace-sivun, ja pääsin kuuntelemaan kolmea näytebiisiä tulevalta IX-levyltä. Samalla hetkellä, kun ensimmäinen lähti rullaamaan, muutkin pelot karisivat. Tuttu Zero Nine-meininki pisti hymyilyttämään ja tanssituttamaan ihan niin kuin aina ennenkin. En ymmärrä kitaroista ja soundeista juuri pätkääkään, mutta soitto kuulostaa nimenomaan Zero Ninelta. Kepan rouhea ääni kumisee edelleen sydämessä asti, ja lausunta on riittävän hyvää ollakseen ärsyttämättä täydelliseen brittienglantiin tottunutta korvaani.

Tätimäinen huoleni hölmösti nimetystä avausraidasta ("Totally stoned") oli myös turha - ajatus sen taustalla oli juuri se mitä odotinkin ("rock'n'roll is the only way"). Tekstit eivät taida edelleenkään sisältää syvällisiä viisauksia tai kyyneliin asti liikuttavia tarinoita, mutta voin vain kuvitella, miten hauskaa bändillä on ollut kirjoittaessaan fiiliksennostatusrallatuksia tyyliin "raise your hands, need you with a full reaction... guaranteed a satisfaction". Tahdon ehdottomasti kokea tuon keikalla - kunhan eivät soita yhtä kovaa kuin Koivusen (entinen?) bändi. Enkä malttaisi odottaa, että saan kuulla lisää - erityisesti mainostekstin lupaamia "riipaisevia slovareita, joita kuullessaan Jon Bon Jovikin hiljentyisi".

Kommentit