Mun ensimmäinen

Haminan ja Lappeenrannan yöt

Cheek @ Haminan yöt 13.6.2014
Houkuttelisi ruveta kasailemaan pitkää keikkapäiväkirjaa koko alkuvuoden keikoista, mutta tartun nyt pariin tuoreempaan täsmäosumaan. Olin aiemmin todennut, ettei Cheek ihan ole minun juttu, eikä Jari Sillanpään charmi 20 vuoden konserttikokemusten jälkeen oikein enää tehoa, mutta annoin ystäväni ylipuhua minut Haminan yöt -festareille kuuntelemaan molempia. Illan viimeinen esiintyjä, Popeda, päätettiin jo ennakkoon jättää väliin, mikä sattui olemaan minulle perinteitä kunnioittava valinta. Myös edelliseltä Hamina-festariltani, tuossa ihan äskettäin (1987), poistuin Popedan aloittaessa settiään, Zero Nine -hurmoksessa.

Festarialue oli jaettu harvinaisen fiksusti kahtia niin, että lavanäkyvyyttä oli tasapuolisesti sekä ala- ja täysi-ikäisille. Nuoretkin pääsivät keikalle, eikä aikuisten tarvinnut valita tiiviin keikkaseurannan ja festarisiiderin nauttimisen välillä. Minullehan sillä ei olisi sinänsä väliä - valitsisin aina keikan, ja nytkin ilman fotaamista häiritsevää juomatölkkiä. Ihan eturivitunnelmiin en päässyt, kun Cheek-fanit olivat jo eristäneet lavan useamman metrin muurilla.

Hieman oli etukäteen hämmentänyt se, että Haminaan myytiin vielä viime hetken tarjouslippuja, vaikka esiintymässä oli stadionin tuplasti loppuunmyynyt megatähti ja pari muutakin isoa esiintyjää - kai kaikki haluavat juuri sille puhutuimmalle keikalle. Pikkukaupungin festarit kiinnostavat vain paikallisia sekä artistien superfaneja, mutta kyllä niistäkin yleisöä kertyi, varsinkin viileän sään huomioiden. Cheek sai vetää settinsä ilta-auringossa, ja Bastionin katos pelasti meidät tauon kaatosateelta, joka onneksi hiipui taas Sillanpään aloitellessa.

Jari Sillanpää @ Haminan yöt 13.6.2014
Kun en odottanut juuri mitään, yllätyin positiivisesti. Aiempi Cheek-kokemukseni oli ravintolasta, missä mukana oli taustanauhat ja vakituinen apu-räppäri. Nyt lavalla oli kunnon bändi taustakuoroineen, ja musiikki oli heti astetta "oikeampaa". Tärkeitä lisäsyitä tämän keikan paremmuuteen oli hillitympi volyymitaso, sekä se, että innokas Lentokentän (Ideaali & Jay Who? feat. - yllätys, yllätys - Ilpo Kaikkonen) kuuntelu on viritellyt vastaanotintani koko genrelle. Ja onhan Cheek valloittava, eihän siitä mihinkään pääse.

Tämän raportin festaripari vahvisti sen, että olen erittäin huonoa keikkaseuraa. Tauoilla voin jutustella, mutta keikalla olen vain keikalla - pakko olla, tai pettäisin itseäni. Cheekiä seurasimme porukalla, ja ystävälleni jäi onneksi toinen keikkaseuralainen, kun minä livistin kohti Sillanpään vetovoiman vaikutuspiiriiä. Etäämpänä hengailu ei vaan tuo samanlaista fiilistä, ja halusin pitää kiinni parinkymmenen vuoden fanitukseni viimeisistä rippeistä. Luulinkin jo, että olin tavallaan jättämässä jäähyväisiä, kun vain Valkeaa unelmaa -encore teki aidon, liikuttavan vaikutuksen.

Tiettyä juhlavuutta illan keikkaan toi toki se, että Jarin uusi radiosinkku Malagaan oli ensiesityksessä, mutta en siinä vaiheessa ollut ihan varma pidänkö kappaleesta vain en. Lappeenranta-toistonkin jälkeen taidan olla kahta mieltä: hauska live-ralli, mutta levyversiota tuskin jaksan liiemmin kuunnella.

Oikaisen muutaman pienemmän (vaikka minulle tärkeämmän) keikan ohi, saman järjestäjän Lappeenrannan yöt -festivaalin ensimmäiseen iskelmäiltaan. Ennen Sillanpää-settiä nyt jo huomattavasti lämpimämpi kesäilta tarjosi Tuure Kilpeläistä Kaihon karavaaneineen sekä Suvi Teräsniskaa. Tuure-fanit ovat ilmeisesti hillitympiä kuin Cheek-fanit, koska lavanedusta oli juuri ennen keikkaa vielä käytännössä tyhjä. Sain vielä otteen lavakaiteesta, vaikka kehtasin hylätä tämänkertaisen seuralaiseni vasta kymmenisen minuuttia ennen showtimea. Hänellekin löytyi parempaa seuraa, ja olivat kuulemma kuunnelleet koko setin pöydässä istuen, monitoriteltan takana, näkemättä bändistä vilaustakaan. En ymmärrä - mutta kukin taaplaa tavallaan.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani @ Lappeenrannan yöt 10.7.2014
Syksyllä Tuure bändeineen teki vaikutuksen festari-illan pääesiintyjänä. Tätä avaussettiä seurasi vasta kohtuullisesti väkeä, eikä show ehkä ihan vastaavalla tavalla riehaantunut ja riehaannuttanut. Biisien samankaltaisuus oli hilkulla alkaa puuduttaa, mutta olihan seassa huikeimpia live-helmiä, mitä bändi voi itselleen toivoa: Valonpisaroita-yhteislaulu, sekä Eloon! , jota suorastaan rakastin toissa keväänä osuessani puolivahingossa bändin platinalevyjuhliin. Tuuren heittäytyminen vakuutti taas menestyksen olevan ansaittua, ja bändi soitti iloisesti taustalla, vaikka veikeän basistin viereltä oli partasuuhaitaristi vaihtunut arkisempaan tuuraajaan.

Suvi Teräsniska @ Lappeenrannan yöt 10.7.2014
Tauolla pyörähdin tervehtimässä teltan takana istuskelevaa ystävääni, mutta palasin pian varailemaan eturivipaikkaa. Edelliskesän Meripäiväfestarien jälkeen totesin vielä, ettei Suvi Teräsniska sykähdyttänyt läheskään niin syvästi kuin suurimmat suosikkini, mutta muistin suloisen kuvauksellisuuden. Halusin olla kameroineni paraatipaikalla, kun siihen oli tilaisuus. Keikaltakin odotin nyt enemmän, kun vuoteen on mahtunut Täydellistä elämää, ja Suvin kohtaaminen kasvokkain - haastattelin häntä Syksyn sävel -menestystä ennakoineessa pressissä.

Ja todellakin - muutama biisi-ihanuus lisää (PohjantuuliJos olisin mun mies…) teki keikasta paljon vaikuttavamman. Musiikki on siis toki pääasia, mutta visuaalisuus toi taas Suvin keikkaan lumoavan lisän. Huokailin ihastuksesta, kun Suvi hymyineen ja tummine kutreineen piirtyi ilta-auringossa käsittämättömän kauniina kameranruudulle. Hymähtelin sille, että eipä noilla minun enimmäkseen miespuolisilla suosikeilla juuri hiukset hulmahtele - edes Ilpolla, kun yleensä istuu kiinni kitarassaan. Kuvausintoilijana minun pitäisikin varmaan ravata Suvin, Hanna Pakarisen, Anna Puun sun muiden karismaattisten kaunottarien keikoilla, mutta minkäs teen, kun (tietyt) miesäänet koukuttavat.

"Hento kuiskaus pimeässä se pyytää viereeni vielä jää…"

Tämän keikan maagisimman hetken tunnelma välittyi sekin ehkä enemmän silmien kuin korvien kautta.  Pääosin yleisöllä laulatettu Hento kuiskaus tuskin kuulosti täydelliseltä, mutta Suvin sydämellinen läsnäolo hänen istahtaessaan lavamonitorille, kuulijoidensa eteen, oli hurmaavimpia keikkanäkyjä ikinä - ja kumpusi varmasti yhtä lailla sisäisestä kuin ulkoisesta kauneudesta. Suvi on huikea esiintyjä, ja saanut maan hienoimpia pop-iskelmiä laulettavakseen. Hänen toiveensa eturivin ojentuneista käsistä, joita hän lavalta poistuttuaan voi ohijuosten läpsäytellä, toteutettiin riemumielin.

"ai minulle vai?"


Suvin lopetellessa aurinko laski ja ilta viileni, mutta lavan edusta ei tyhjentynytkään - Sillanpää-faneissa on ilmeisesti enemmän minunlaisia eturivi-ihmisiä. En raaskinut irrottaa otetta lavakaiteesta, vaan jäin kolmevarttisen tauon ajaksi pönöttämään paikalleni.  Jo ennakkoon kipeä selkäni valitteli lähes viiden tunnin seisomasessiosta, mutta olin tyytyväinen, että jaksoin. Heittäytymällä täysillä tunnelmaan sain tavallaan suosikki-Siltsuni takaisin. Välispiikkivitseistä vanhimmatkin naurattivat jälleen - "ai minulle vai?"-virnuilu todellakin kuuluu asiaan Satulinnan "sinulle mä aarteeni antaisin"-kohdissa.

Parhaimpien konserttien kylmiä väreitä en kokenut, mutta hyvä tunnelma kantoi läpi tasan tunnin setin. Haminan encoret Gagnam Style ja Valkeaa unelmaa soivat suoraan keikan lopuksi, tai korkeintaan muodollisen lavan nurkassa käväisyn jälkeen, eivätkä sinnikkäät taputukset tuottaneet tulosta - ehkä torifestarille oli määrätty hiljaisuus puolilta öin, ja pääesiintyjän setti jäi hieman muita lyhyemmäksi. Keikan huippuhetki oli odotetusti koettu jo aiemmin, kun Diandra vieraili lavalla laulamassa Tähdet, tähdet -ohjelmasta tutun Up Where We Belong -dueton (live).

Jari Sillanpää @ Lappeenrannan yöt 10.7.2014
Kokonaisuudessaan ilta oli hieno - esiintyjät loistivat kilpaa auringon kanssa. Hieman olin jopa huolissani siitä, miten minulle kelpaisivat taas terassit ja pubinnurkat hulppeiden festariolosuhteiden jälkeen. Mutta eipä ollut mitään ongelmaa - heti seuraavana päivänä palasin "kotiin". Suhasin kahden "oman" Hämäläisen peräkkäisillä keikoilla pitkin Sipoota ja Porvoota, missä puitteet olivat pienemmät mutta tunteet suuremmat. Mutta se on jo ihan toinen tarina.


Kommentit