Hyvinkää Love

Vieläkin tahdon

Elokuun keikkapäiväkirja vaatii jatkopätkän, josta puolet ajoittuu vielä elokuun puolellekin. Helsingin kolmen keikan supertorstaista kotiuduin siis ajatuksissa, että uusi suomalainen musiikki on parasta mitä on. Jatkoin Härmän luukuttamista, soitin uutta Auroraa, ja odotin - odotan! - Ilpon tulevia julkaisuja iloa kuplivalla innostuksella. Varjopuoli oli, että pelkäsin kyllästyneeni "samaan vanhaan" - "aina samoja", enimmäkseen kansainvälisiä, covereita soittavan lempibändin keikoilla ravaaminen olisi pakko laittaa tauolle.

Törmäsin vielä paluuiltana tietoon Ilpon päiväkeikasta Lahdessa heti seuraavana perjantaina, ja päätin siltä istumalta retkeillä sinne - ajoituksessakin oli tuuria kun olin viimeistä viikkoa vajaatyöllistetty, eikä vapaapäivä vaatinut järjestelyjä. Ennakkoajatuksissa intoilin kesän viimeisestä aurinkoisesta ulkokeikasta, mutta aamulla tajusin, että Trio-kauppakeskuksen Päijänne-aukio onkin sisätiloissa - ja hyvä niin, koska satoi kaatamalla. Tunnin junamatka - juuri sopivasti hankituilla tarjoussarjalipuilla - toi perille tuntia ennen ensimmäistä settiä, ja kahvittelun jälkeen löysin lavan luo, missä Ilpo ja Pasi jo valmistautuivat. Naureskelinkin, että jos en olisi jo ollut menossa, olisi tullut äkkilähtö, kun artisti aamulla mainosti duo-keikkaa - luohan lempikitaristini soitto ja stemmat extra-annoksen taikaa trubaduuriin verrattuna.

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Trio Lahti 28.8.2015




Keikka oli osa kiusaamisen vastaista "Yhdessä hyvälle mielelle" -tapahtumaa, ja tarjosi parasta hyvän mielen musiikkia mitä osaan kuvitella. Kolme settiä olivat lyhyehköjä, ja sisälsivät toistoa, mutta toisto oli täsmälleen oikeanlaista, painottuen uutuusbiiseihin. Kolme esityskierrosta rakastuttivat minut edellisviikolla kahden muun ensiesityksen varjoon jääneeseen tulevaan sinkkuun, eivätkä kerralla sydämeen jysähtäneetkään kärsineet uusinnoista (sen herkistä herkimmän uutuuden puuttuminen oli ainoa pienoinen pettymys). Puolitoistatuntiset tauotkin käytin hyvin - ensimmäisen ex tempore -verenluovutukseen, kun Triosta löytyi kotikaupungista puuttuva veripalvelu, ja toisen aurinkoisella torikahvilaterassilla lahtelaisen ystävän kanssa, kun sääkin oli iltapäivän aikana kirkastunut.

Lahti-retki vahvisti tunnetta, että Ilpon työn alla olevaa musiikkia olen odottanut koko elämäni - tai ainakin tämän kahdeksanvuotisen keikkailukauteni. Amerikkalaisia lainakappaleita ei ollut tippaakaan ikävä, mutta tulin silti lupautuneeksi BNC-keikalle (68), kun sellainen oli lähellä, perinteisesti Kouvolan Mulligan'sissa. Kolme vuotta bändin - ja jo ennen sitä solistin veljen - keikkoja kiertäneinä minä ja veli-Eliaksen ansiosta löytynyt ystäväni ollaan kuin laiskat lenkkikaverukset, jotka pitävät toisensa liikkeessä. Vuorotellen väsytään ja uhotaan pitää taukoa, mutta toinen saa sitten aina jotenkin houkuteltua mukaan. Tällä kertaa molempia väsytti, mutta silti päädyttiin keikalle - onneksi.
Brand New Classics (Vili Itäpelto, Markus Hämäläinen) @ Mulligan's Kouvola 5.9.2015
Parin viikon takaisen volyymikatastrofin jälkeen äänisäädöt olivat kohdallaan, Rymyn arki-iltakokoonpanosta karsittu suloisista suloisin (ja taitavin) kosketinsoittaja oli mukana, ja Markus loisti keulapaikalla hyväntuulisena, vaikka olikin kiirehtinyt minuuttiaikataululla alkuillan hääkeikalta. Vaikea sanoa kummassa oli isompi ero edelliskertaan - bändissä vai kuulijan päässä, joka ei nyt ollut niin pahasti uuden musiikin lumoissa, mutta tiesin heti ensimmäisen biisin aikana, että illasta tulisi onnistunut. Kun täpötäydeltä tanssilattialta kuului vaikuttuneita "hieno ääni" -kommentteja, olin taas niin ylpeä "omasta" bändistäni kuin voi olla.

Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että sydämeni sykkii ihan tietynlaiselle, tarinoita teksteillään maalaavalle kotimaiselle musiikille, ja uusien kappaleiden nälkä on kiljuva tanakan cover-tarjonnan jälkeen - mutta onneksi musiikkikuvioissa ei tarvitse olla uskollinen yhdelle. Tahdon pitää tärkeät musatyyppini - tämänkin, jonka uran etenemistä originaalimpaan suuntaan en uskalla edes toivoa - ja eilisen jälkeen tunnen taas onnellista varmuutta siitä, että jaksan. Intoilen uudesta, mutta rakastan myös "samoja vanhoja".

Kommentit