Sun hymystä mä voimaannun

Elämyksiä omaan tahtiin

Pari viikonloppua elin keikatta, mutta vappuvuorokausi kompensoi ylenpalttisesti. Kaikki lähti Mikan ja Anssin perinteisestä vappupäivän spektaakkelista, jonka tahdoin kokea 20 menetetyn vuoden jälkeen. Kun tyypilliset vappuseuralaisemme juhlivat toisaalla ja perheen nuoriso paremmassa seurassa, päätimme viettää koko vapun Hyvinkäällä. Tai minä päätin, eikä mieheni keksinyt syytä vastustaa pientä kylpylälomaa.

Suuntasimme siis jo parin Mika-konsertin yhteydessä testattuun Hyvinkään Sveitsiin. Olin kovasti haeskellut reitiltä vappubrunssia tai muuta houkutusta, mutta kiehtovin kohde oli lopulta itse Sveitsi. Tuli vahva tunne, että live-musiikin tahdittamat terassiavajaiset minun kannattaisi kokea. Ei kai yhdessä pikkukaupungissa voi niin paljon taitavia muusikoita olla, ettei ”Sveitsin housebandiin” joku tuttu osuisi?

Sveitsin houseband (Pasi Jääskeläinen, Juha Räsänen, Sami Kujala) 30.4.2018

Aavistukseni tiivistyi tiettyyn laulutaitoiseen kitaristiin, mutten udellut sen oikeellisuudesta. Ujostelen vaivata muusikoita vain omaksi ilokseni - viestiyhteydet säästän "hätätapauksiin", tyypillisesti jonkun huolen hälventämiseen ("keikkaasi mainostetaan väärillä tiedoilla" tms). Asennoiduin pikavilkaisemaan terassin ja etsimään illallispaikan kaupungilta, mutta päädyin viettämään koko kolmetuntisen nauttien siitä, mistä olin haaveillutkin: lempikitaristi Pasi Jääskeläisen soitosta ja laulusta. Hyväntuulisen trion Sami Kujala ja Juha Räsänen olivat myös tuttuja useilta keikoilta. Lähes sama kokoonpano soitti Lahden Teerenpelin live-illassa, jonka seurausta tämäkin retki lähtökohtaisesti oli. Kaikki on oolrait -esityksestä eskaloitunutta Mika-fanitustani tapaan sysätä Ilpon ”syyksi”, mutta eiköhän käytännössä Pasi ollut kutsunut kotikaupunkinsa tähden klubivieraaksi.

Pasi Jääskeläinen
Cover-bändeistä minulla on vähintään tarpeeksi kokemusta, mutta näitä uudempia yhdistää - hyvinkääläisyyden lisäksi - rennompi, yleisön toiveisiin ketterämmin taipuva tyyli. Tämäkin bändi vaikutti valmiilta soittamaan mitä vaan - kunhan laulaja sai hieman lunttailla lyriikoita. Iso osa materiaalista oli muilta suosikeilta tuttua mutta raikasta, kun kuulin Pasin komeaa soololaulua vasta toista kertaa. Selkeitä Ilpo-bravuureja oli melko vähän, mutta naureskelin laskeskellessani kuinka mones suosikki tässä nyt mahtoi veivata Suspicious Mindsia. En ehkä ihan siihen malliin hurahtanut, että tarvitsisi jokaiseen Sveitsin live-iltaan säntäillä, mutta mielellään jokuseen, erityisesti jos houseband säestäisi minua kiinnostavia artistivieraita. Puitteet olisivat ainakin hienot!

Vappupäivänä vilkaisimme Hyvinkään kansanjuhlaa, joihin sketsihahmo oli houkutellut massiivisen yleisöjoukon - ilmeisesti jotkut intoilevat enemmän Tanhupallosta kuin Putous-bändin Pasista ja Juhasta. Siitä kiirehdimme Järvenpään torille samalla hetkellä kun Mika ja Anssi nousivat toritapahtuman lavalle. Mikan ilo tarttui kotimaan hyisessä vappusäässä siinä missä Floridan lämmössäkin. Anssi-parka vaan vitsaili soittavansa viimeistä keikkaa ennen sormien amputoimista.

Mika Ikonen ja Anssi Häkkinen @ Järvenpään tori 1.5.2018

Tunti torikeikan päättymisestä duo oli jo seuraavalla lavalla, vaikka välissä oli puolen tunnin ajomatkakin. Kokeneet muusikot eivät liikaa virittelyä kaipaa niin tutussa paikassa kuin Hyvinkään Medicin Man. Itsekin olin kokenut sen edelliskesänä, "HIM"-kokoonpanon (Häkkinen-Ikonen-Manninen) villitessä täyttä tupaa. Yhtä tiivis tunnelma oli nytkin, mutta onnistuin ujuttautumaan ihan lavan eteen. Pian pari innokasta fania teki saman, eli asettui ainoaan vapaaseen rakoon, eturivin ja lavan väliin. Pikkutyttö innostamassa Mikaa "flossaus"-tanssin harjoitteluun oli pelkästään mainio, mutta itseni mittaisen seuralaisen vappupallon naru kasvojeni edessä pakotti - lievän ärsyyntymisen kautta - asemoitumaan uudelleen lavan sivuun.

Anssi Häkkinen ja Mika Ikonen @ Medicin Man 1.5.2018
Aikamoiset vappubileet duo pisti pystyyn, kuulemma 21. kertaa peräkkäin samassa paikassa. Musiikinriemun lomassa mietin mitä itse tein 20 vuotta sitten: jännitin esikoiseni ensiaskelia ja viihdyin tiiviisti kotona. Teekkariudestani huolimatta olin sen verran "kukkahattutäti", etten juuri katsonut baareihin päinkään. Samat muusikot parikymmentä vuotta nuorempina ja villimpinä, humaltumassa kilpaa yleisön kanssa, olisivat ehkä vaan aiheuttaneet minussa pahennusta. Nyt rakastin kumpaakin: huikean taitavaa Anssia, jolla oli kohtuulliset soitto-oluet rivissä, ja Mikaa, joka veti hulvatonta showtaan pelkän teen rohkaisemana.

Kaikelle on aikansa, enkä voi katua, että löysin tämän ilonaiheen näin myöhään. Minun kuuluikin olla lasten kanssa kymmenkunta vuotta, ja seuraavat kymmenen keikkailun parissa olivat tarpeeksi hulluja ilman tätäkin. Mutta se, että osallistuin ensikertalaisena duon kotikaupungin vappuinstituutioon, jossa monet olivat - Mikan "käsi ylös" -kyselyn mukaan - olleet mukana 10-15 kertaa tai alusta asti, teki minulle vielä normaaliakin mahdottomammaksi toivoa biisejä. Toki olisin mielelläni kuullut Mikan omaa materiaalia, mutta jos se ei vaikka kuulunut konseptiin? Minun piti nauttia juhlasta juuri sellaisena kuin se oli - elää maassa maan tavalla. Liikutuin, kun Kaikki on oolrait sittenkin soi keikan loppupuolella.

XL5-materiaalista "Medariin" vaikuttaa kuuluvan Tuulee, koska muistan sen soineen myös kesällä. Kesäkeikalta tuttu Manninen ilmestyi lavalle ampumaan paukkuserpentiinejä sen nousukohdissa. Mika julisti, että nyt tästä tuli "Pepe Manninen show, mukana myös Mika ja Anssi" (mainoslauseen loppuosa hyvin hiljaa ja nopeasti lausuttuna), ja yleisö räjähteli nauruun.

Sen ainokaisen - minulle rakkaimman - Mika-biisin lisäksi keikan kohokohta oli vauhdikkaan menon sekaan ujutettu Kaunis on maa, jota yleisö lauloi hartaasti mukana. Tuollaisiin hetkiin tiivistyy paljon - kaunis laulu koskettavine taustatarinoineen, yhteisöllisenä, ja vielä hykerryttävän ristiriitaisena: hilpeässä humussa, valkolakit vinossa ja serpentiinit kaulassa veisataan melkein virttä. Tunnelmaskaala oli melkoinen, ja kahden tunnin tauottoman esiintymisen perään Mika pomppasi vielä baarin pöydälle vetämään "Jos sul lysti on" -leikkiä. En pysty kuvittelemaan vastaavaa muilta suosikeiltani, jotka Mika saa vaikuttamaan, ei nyt sentään tylsiltä, mutta vähän totisilta.

Mika Ikonen ja kotikaupungin vappujuhlakansa @ Medicin Man Hyvinkää 1.5.2018

Odotellessani baareissa huonosti viihtyvää miestäni noutamaan minut syömään, ehdin kuulla Mikan kuulumisia sen verran, että toivo uusien omien biisien kuulemisesta vahvistui. Kiire ei edelleenkään ole - musiikkimaailmani on koulinut minut kärsivälliseksi, ja se, ettei odotus vaikuta epätoivoiselta ja lopulta turhalta, on jo voitto.

Väliin ehti Mikan XL5-kollega Pete Tolonen kokonaisen albumin kanssa. Ellen olisi ollut tiukasti estynyt, olisin saattanut hurahtaa lähtemään levyjulkkareille Hyvinkäälle, vain viikko Hyvinkää-vapun jälkeen. Levyhän sisältää mm. Apinan, jota luukutin ja analysoin alkuvuodesta. Remmi-yhtyeen julkaisusta tulikin osa Peten soololevyä, mitä pidän asiallisena korjausliikkeenä: omalla nimellä toimivaan artistiin on helpompi tarttua kuin salaperäiseen "Rudolf Remmiin". Kitarasooloja levyllä "tiluttaa" juuri hehkuttamani Pasi, ja Mikakin kajauttaa parit taustalaulusäkeet. Aikamoinen retkue muusikoita on kietoutunut toistensa uriin ja vaiheisiin, tuottamaan minulle "elämyksiä omaan tahtiin", joista Peten albumille nimen antanut ja vahvimmin minuun kolahtanut Viimeistä päivää kehottaa nauttimaan.

Kommentit