Hyvinkää Love

Tarraan kiinni hetkiin

Juhannuskeikkoja raportoidessa parin edellisen vuoden versioiden pitäisi olla vierellä vertailussa, etten toistaisi itseäni liikaa. Toiston itse keikoissa pidän mielelläni! Kaksi peräkkäistä paluumatka Puumalan mökkijuhannuksesta on sisältänyt koukkauksen keskustaan kuuntelemaan Ilpoa. Kolmas, jopa saman kellonajan keikka oli Mäntyharjulla, hieman pidemmän mutkan varrella.

Minulle oli selvää, että sinne suuntaisin, tavalla tai toisella. Jos perhe vastustelisi tunnin lisäajelua (ja yhtä pikku keikkaa matkalla) ottaisin uuden startin kotoa. Lopulta nuoriso jäi mökille ja mieheni körötteli kotimatkan jälkipuolikkaan itsekseen. Varkauden suunnalta kotiutuva ystäväni tarjosi minulle kyydin ja keikkaintoisempaa seuraa.

Kesäravintola Kurkiniemen idylliseen rantamaisemaan saapuessamme artisti kasaili jo äänentoistoa, mutta muuten oli hiljaista. Valloittavan ystävällinen emäntä esitteli meille talon tarjontaa ja soundcheck viihdytti hampurilaisilla herkutellessa. Pieni ripsaus saatiin sadetta ja takit olivat tarpeen, mutta suhteessa siihen, että aattona tuuli oli katkonut mökiltä sähköt, sää oli vallan mainio.

Ilpo Kaikkonen @ Ravintola Kurkiniemi Mäntyharju 23.6.2018
Olin jupissut sitä, että ravintolan mainonta oli keskittynyt Modern Talking reloadedin tähdittämään aattojuhlaan, ja tieto Ilpon keikasta pulpahti someen vasta samana päivänä. Ilmeisesti paikalliset tunsivat live-lauantain konseptin vähemmälläkin mainostamisella, sillä pihapiirin pöydät täyttyivät juuri ennen täsmällistä kello kuuden aloitusta. Eturivi-ihmisille ne olivat melko kaukana esiintyjästä ja siirsimme tuolimme sen verran lähemmäs kun kehtasimme.

Ajattelin, että moni kuuntelisi etäisesti taustalla, mutta yleisö olikin tiiviisti mukana. Ilolla havainnoin nuorta naista, joka seurasi intensiivisesti ja repesi liikutukseen kun Terveiset sinne taivaaseen soi. Vaihdoin tytön kanssa muutaman sanan, ja ilmeni, että keikka oli hänelle ensimmäinen. Vastaavaa tunnemyrskyä minun ei kai tarvitsekaan kokea enää noin 76. keikan kohdalla, mutta hyvän mielen Ilpon musisointi saa aikaan aina vaan - ainakin kun puitteet ovat miellyttävät ja virkistävän vaihtelevat. Tuollaisiin hetkiin tartun ilolla, vaikka niistä juuri nyt runsaudenpula onkin (yksi paha tuplabuukkaus taitaa pelastaa Ilpon siltä, että olisin viitenä viikonloppuna peräkkäin häntä kuuntelemassa).

Väkisin tulen vertailleeksi tämän saman kuuden vuoden jakson toiseen massakeikkailuun - bändiin, jonka 90. keikka olisi edessä, jos vaan sellaiselle suoriutuisin. Bändi on rakas ja varsinkin solistia ikävä, mutta kesäiset ulkokeikat puuttuvat enkä saa itseäni motivoitua samaan vanhaan yökerhoon. "Tämän takia olen täällä" voisin todeta sekä aamuyön bilehelvetissä että järven rannalla kesäiltana, mutta selkeällä sävyerolla. Ilpon keikkoihin kyllästynen yhtä pian kuin kesään ja aurinkoon (talvella voi toki taas olla hieman hiljaisempaa).



Tutulla setillä edettiin, mutta yksittäisellä uutuudella on iso merkitys, kun kyse on ihan omasta. Olihan se erilaista kuulla tuttuna kuin aivan uutena - huhtikuun keikan sykähdyttävänä yllätyksenä. Hyvä veli kallein taisi jäädä väliinputoajaksi ja livenä kuulematta, mutta tuoreimman julkaisunsa suhteen Ilpo ei pitänyt minua jännityksessä -  Vuoden paras päivä kajahti jo setin toisena biisinä. Sekään ei ole päätynyt radioihin ja viimeiset hetket viraaliselle leviämisellä ovat käsillä. Odotin kovasti, että "heitän kellokorttini naulaan" -teemaa olisi soitettu ja jaettu kesälomien kynnyksellä - omaksi iloksi tai edes puurtamaan jäävien kiusaksi. En tiedä olisiko moinen "kampanja" käynnistynyt yllyttämällä, muttei ainakaan itsekseen. Vaatimaton markkinointi turhauttaa, mutta yritän vain nauttia musiikista. Se kai on tehtäväni, vaikka niin mielelläni antaisin jotain takaisin - olisipa edes pitkästä aikaa selkeä optio äänestää radiosoittoon!

Tapahtumainfon mukaan kyse piti olla tunnin keikasta, mutta Ilpo soitti kaksi settiä. Taukoilmoitus riemastutti, vaikka olin toki kokemuksellani jatkoa aavistellutkin. Toisen setin ja pikaisten kiitosten jälkeen olimme autossa puoli yhdeksältä, ja varttia vaille kymmenen hyppäsin kyydistä Iitiän tanssilavan kohdalla vielä pidemmän perinteen Arja Korisevan juhannuskeikalle. Ei niitä ihan joka kesä ole ollut, ja jonkun olen jättänyt väliin, mutta aika monta on yli 20 vuoteen mahtunut.

Arja Koriseva @ Iitiä Lappeenranta 23.6.2018
Tunteet olivat tuttuja: innostus Arjan biiseistä - niistä, joita olen hyvin vähän kuunnellut 90-luvun jälkeen, mutta joita edelleen laulan mukana selkäytimestä - ja tylsistyminen perushumppiin ja -valsseihin. Ehkä bilebändivuosien cover-tulvakin vaikuttaa, kun tahtoisin niin kuulla Arjalta vain Arjan kappaleita. Suuren tunteen hetkikin perinteisesti tuli: liikutus Entä huomenna -kappaleen kohdalla ("tarraan kiinni hetkiin, väsyin turhiin retkiin...") ja kyyneleet, kun Leipää, lempee, lämpöö soi heti perään ("tartun lujempaa, siihen mikä aiemminkin auttanut on jaksamaan..").

Erikoista keikassa oli, että se tärkeä ensimmäinen Rannalla jäi kuulematta. En tiedä oliko sitä kaavailtu encoreksi, joka korvautui jonkun kovasti toivomalla Pocahontasilla (Tuulen värit). Olettaisin, että molempia kuullaan, kun Arja ensi vuonna juhlistaa 30-vuotista uraansa tangokuningattarena - ja niissä juhlissa tahdon ehdottomasti olla mukana.


Kommentit