45 spesiaali

Vihdoin ehdin palata keikkavuoden 2023 huipentaneeseen turneeseen, jonka taustalla oli taas kerran kohtalonomaista sattumaa. Nyt se ei osunut suoraan minuun vaan heitti Kepa Salmirinteen istumaan Kuusamon kulttuuritoimenjohtajan viereen bussissa matkalla Ouluun, missä häntä odotti bändinsä kyyti Ikaalisiin. Siellä syyskuussa koetun Zero Nine -keikan jälkeen luulin sanoneeni heipat elämäni bändille ensi kesään asti, mutta bussikohtaamisessa ideoitu - alkuun kuulemma bändin tyrmäämä - konsertti etenikin vauhdilla toteutukseen. 

Kuusamonlentoni, jonka olin varannut minuuttien sisällä juhlakeikan julkaisusta, odotti joulukuun puolivälin perjantaiaamuna. En jäänyt ihmettelemään miten pääsisin edeltäväksi yöksi Helsinkiin junalakkotorstaina vaan liikuin suosiolla jo keskiviikkona. Lähtöä helpotti se, että satuin olemaan muutaman päivän stressilomalla, tasan vuosi saman kuormitusketjun aiheuttaman hieman pidemmän sairausloman jälkeen. Työelämäni tunnelin päässä näkyy vihdoin toiveikas valo, mutta juuri siihen kohtaan oli osunut - toivottavasti viimeinen - romahdus.  Sille oli sen verran raskaat syyt, että pidän Kuusamokokemuksen edesauttamana ihmeenä, että palauduin reissusta riviin - en täysivoimaisena, mutta kykenevänä odottelemaan tilanteen selkiytymistä ja joulunpyhiä. 

Alkuperäiseen Helsinki-iltaani olin löytänyt kivan keikan jo aiemmin, mutta lakkokäänne johdatti minut toiseen vielä hienompaan. Vaikka Mikael Saaren karisma on jo tuttua, en tiedä olisinko älynnyt hakeutua hänen tähdittämään joulukonserttiin ilman solistikaveri Minja Koskeen kohdistunutta ajankohtaista uteliaisuutta - Minja päättäisi Teeriklubin syyskauden, jonka Mikael oli elokuussa avannut. He kaksi yhdessä ja erityisen houkutteleva keikkapaikka yllyttivät minut viime hetken lipunostoon. G livelab oli maineensa veroinen ja Leevi & The Leavingsin joululaulujen versiot lähes taivaallisia - maallisista teemoistaan huolimatta.

Minja Koski & Mikael Saari & Lumos-kvartetti: Göstan joululaulut 
@ G livelab Helsinki 13.12.2023

Saatoin olla erityisen herkillä, kun ilo pulpahteli jo sydämellisistä alkuspiikeistä eikä vasta lumoavasta laulusta Lumos-kvartetin säestämänä. Joulukertomus (live-pätkä) liikutti lähes kyyneliin, Jossain on kai vielä joulu (live-pätkä) jäi riemastuttavaksi korvamadoksi, ja koko Göstan joululaulut -albumista tuli minulle joulun soundtrack. Konserttiin kuului yllättäen toinenkin setti, joka painottui muuhun Leavings-musiikkiin. Tuskin on Rin-tin-tin (live-pätkä) koskaan kuulostanut yhtä kauniilta. 

Petra & Mauro Gargano @ John Scott's Arkadia Helsinki 14.12.2023

Seuraavaan illan "bonuskeikan" kanssa kilpaili tyttäreni opiskelijakuoron kirkkokonsertti, mutten lähtenyt tarpomaan kilometrien päähän saati taistelemaan takseista lumisessa liikennekaaoksessa. Saatoin taas salaa mielessäni hieman kiitellä paikallisliikenteenkin pysäyttänyt lakkoa, kun ydinkeskustan John Scott's Arkadia hemmotteli "huonoa äitiä" ja muuta pikkujouluyleisöä ilmaisella jouluaterialla juomineen. Itse keikka tosin sai minut haikailemaan sen aiemman perään, jonka ansiosta kyseiseen ravintolaan tutustuin ja tykästyin. 

Rakastin Petran joulukonserttia täällä Lappeenrannassa vuotta aiemmin, mutta nyt ikävöin samalla Arkadian pikkulavalla lokakuussa esiintyneen Ilpon kitaran pehmeää sointia, kun Mauro Garganon oli raa'an säröinen. Vielä enemmän kaipailin tilannetajua, jolla Ilpo kuulostelee, myötäilee ja nostattelee yleisön tunnelmia. Petra painosti bilettämään energialla, joka olisi minusta sopinut paremmin yökerhoon kuin alkuillasta kinkkua pupeltavan yleisön eteen. Väitän, että lempeämmällä otteella hän olisi onnistunut aiemmin, mutta lopulta hän valloitti tämänkin työelämän tyhjällä taistelukentällä uuvutetun keikkakriitikon - samaistuin siis sillä hetkellä kovasti Sankarittareen.

Zero Ninen T-paitamyynti Kuusamotalolla 16.12.2023

Seuraavaksi pääsin vihdoin itse asiaan, eli aamuvarhain lentokentälle, siitä "hetkessä" Kuusamoon, ja kyydillä suoraan Kuusamotalolle. Olin lupautunut bändin T-paitamyynnistä vastaavan faniystävän avuksi virittelemään fanituotepistettä ja bändin historiasta kertovaa näyttelyä konserttitalon aulaan. Bändin suunnalta oli kuulemma pahoiteltu, ettei minulle voitu maksaa palkkaa, mikä sai minut taas kerran taivastelemaan tietynlaisia puupäitä: miten voi olla niin vaikea idolien ymmärtää, että fanit saattavat haluta auttaa ihan omaksi ilokseen ja elämyksekseen? Varmaan hymyilen vielä kiikkustuolissakin sille, että olen saanut olla virittelemässä juhlakonserttipaikalle bändin vanhaa taustalakanaa, joka kuulemma oli Kepan anopin käsityötä. Hössötettiin talon henkilökunnankin kanssa bändikuvasessiota sen yhteyteen, ja lopulta juuri minä painostin bändin poseeraukseen - ja sain aivan säälittävän surkeita kuvia. Näyttelyesineisiin eli kokoelmaan lehtileikkeitä ja muuta mielenkiintoista olisin mielelläni perehtynyt huolellisemmin kuin touhun ja hälinän keskellä kykenin, mutta siinä olikin viikonlopun pettymykset koottuna. Kaikki muu oli silkkaa mahtavuutta. 

Zero Nine @ Kuusamotalo Kuusamo 16.12.2023

Kyseessä oli siis Zero Ninen 45-vuotisjuhlakonsertti kolme päivää myöhässä. Minä laskin esittäneeni Lucia-neitoa ekaluokkalaisena sinä päivänä kun bändin perustajaryhmä oli vetänyt ensikeikkansa. On siinä tyypit ehtineet tovin porukalla rokkia soitella. Ihan koko miehistö ei ollut alusta mukana, mutta kun keikan loppupuolella bassotontille asettui Elmo Harju, minä koin hetkellisesti uudelleen juuri sen kokoonpanon, johon hurahdin vuonna 1986. Ei sellaista mahtavuutta voi sanoin kuvailla, mutta palaan silti yrittämään keikan alusta. Konsertti oli loppuunmyyty, ja pujahdin täyden salin takaa eturivipaikalleni vain hetki ennen showtimea. T-paitapisteestä irrottautuminen oli ollut vaikeaa mutta välttämätöntä - niin avulias en ole, että olisin keikasta suostunut missaamaan sekuntiakaan. Aloitus oli hillityn tyylikäs. Bändin jäsenet astelivat eteemme yksitellen: Mara Mäntyniemen kitara heläytti ensisävelet ja Kepa Salmirinne liittyi laulamaan bändin debyyttialbumin Dreamless World -balladia (live-pätkä), joka voimistui kun lisää miehiä marssi lavalle. 

Zero Nine 45 vuotta! Vierailevana basistina alkuperäinen Elmo Harju (keskellä)

Konserttisalissa istuva yleisö oli rock-klubeihin tottuneelle bändille ehkä oudompi ilmiö, mutta keikan ideoinut kulttuuritoimenjohtaja oli ilmaissut selväsanaisesti meille paikalla pyörineille, ettei penkeistä nouseminenkaan olisi kiellettyä. Se, että alkuun istuttiin silti kiltisti, oli sikäli hyvä, että tulin tallentaneeksi yhden kokonaisen kappaleen aika lailla viime hetkellä. Sitten Kepa lausahti sanasen tilavasta lavanedustasta ja ”luvan” saanut yleisö suorastaan vyöryi alas katsomosta. Keikan jälkeen kuulin jonkun kommentoivan, että se oli taaempaa seurattuna aikamoisen vaikuttava hetki. Itse en siitä paljoa nähnyt syöksähtäessäni kohti solistin lavamonitoria suoraan edessäni - olinhan poiminut lippuni koskemattomalta katsomokartalta.

Tunnelma tiivistyi entisestään. Koko Kuusamo tuntui olevan ylpeä "pojistaan", ja me kauempaa tulleet saimme nauttia seassa. Ihmeempää uutta ei setissä kuultu, mutta pakolliset legendaariset biisit jytisivät ehkä täydellisemmällä äänentoistolla kuin koskaan. Itselle ensimmäinen ja siksi ikuisesti tärkein White lines (live-pätkä) sai ekstralatausta kun Harto Korpela istahti rumpujakkaralle tarjoten isälleen ainutkertaisen tilaisuuden seurata oman bändinsä esiintymistä. Itsekin sain paikattua sen, etten ollut vuotta aiemmin Kajaanissa kuulemassa Harton koko keikan mittaista tuurausta. Siitä keikka eteni aika vakiintuneesti Banging on Drums -hitin kautta To The Mountain -huipennukseen. Encore-osiossa koettiin jo mainitsemani Elmon vierailu Never Stop Running -kappaleessa (live-pätkä). Toivomani loppukumarrukset jäivät suorittamatta, mutta onneksi ilta ei päättynyt vielä bändin pikaiseen poistumiseen lavalta. Vaikka keikan jälkeen pääsin lähes oikean työnteon makuun hieman ylimitoitettua bändipaitavarastoa pakatessamme, kerkesin myös seurailla bändin ja muiden fanien tunnelmia - ja mokata sen muka huikean bändikuvatilaisuuden. 

Zero Nine 45-vuotta Kuusamotalolla 16.12.2023: alusta tai lähes alusta asti bändissä soittaneet Iro Murtola, Dexta Korpela, Mara Mäntyniemi, Timo Käsmä ja Kepa Salmirinne, sekä saman ajan keskenään suurin piirtein puoliksi jakaneet basistit Jarski Jaakkola ja Elmo Harju.

Osallistuin siis innolla fanituotemyyntiin hyvässä seurassa, mutta nyt minulla on jo muutama 09-paita enemmän kuin tulen ikinä tarvitsemaan. Erikoispaita, kassi ja korut ovat kivoja keikkamuistoja, mutta enemmän olisin arvostanut edes yhtä juhlan kunniaksi julkaistua biisiä - tiedostaen toki, että se olisi vaatinut koko bändiltä merkittävämpää paneutumista. Välivuosina lakkasin jo haaveilemasta, mutta tämä ihanan vakiintunut aktivoituminen on taas sytyttänyt toivonkipinän. Eihän varsinkaan Salmirinteen äänen viimeiseksi viralliseksi tallenteeksi voi jäädä salanimellä levytetty teemalaulu, jota tuskin kovin moni fanikaan on löytänyt. 

Paluulentoni - jolla näin oivaltavan lentoemännän ansiosta satumaiset revontulet! - lähti vasta seuraavana iltana. Oli siis hyvää aikaa osallistua aulanäyttelyn purkamiseen ja tutustua maisemiin, jotka ovat inspiroineet elämäni ikuisinta musiikkia. Kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen sain parhaalla opastuksella paikallistettua jopa bändin treenikämppä Rauhalan - tai siis pienkerrostalon, joka sen paikalle on noussut. Tarujen Rauhala oli minulle tuttu vain lähes ulkoa opituista TV-pätkistä, mutta merkityksellinen erityisesti nimensä vuoksi. Itse asuin bändiin ihastuessani samannimisessä kaupunginosassa, ja isäni luona vierailen siellä edelleen. Rauhala ja se, että Kepan syntymäpäivä on oma nimipäiväni, olivat ensimmäisiä pikku sattumia, joita aloin - vain puoliksi leikilläni - pitää merkkeinä kohtalolta. Juuri tähän bändiin minun pitikin kiinnittyä, ja mikä onni saada seurailla sen käänteitä vielä tulevanakin kesänä!

Velloin kiitollisuuden kierteessä, kun sain seuraavalla viikolla palata Teeriklubille elämyksellisen "bonuskonsertin" kautta: Lahden gospelkuoro oli täydellisesti ajoitetulla joulukonsertillaan aivan huikea "lämmittelijä". Samasta "lähteestä" tuntuu kumpuavan loputtomasti ilonaiheita! Kai olen jo suuruusluokkaa miljoona kertaa maininnut miten Ilpo ujuttautui elämääni Idols-tuomarien Kepa-assosiaatiolla, ja senkin, ettei se pelkästään avannut uudelle tyypille väylää sieluuni vaan piti myös alkuperäiselle paikkaa. En voi tietää olisinko älynnyt muuten napata Ilpoa seurantaan, mutten toisaalta sitäkään, olisiko Zero Nine vetänyt minua viimeisimmän seitsemän vuoden taukonsa jälkeen Oulun 45 Specialiin ja muille pitkän matkan keikoille ilman tuoreempaa ”muistuttelijaa”.

Lahden Gospelkuoro @ Ristinkirkko Lahti 21.12.2023

Joulukuun Teeriklubi oli minulle noin 159. Ilpo-keikka, enkä ole havainnut häivähdystäkään kyllästymisestä - päinvastoin, viimeisin keikkavuosi on tuntunut parhaalta ikinä. Some-päivitysten kautta ja keikoilla kohdattujen vanhempien kanssa olen myötäelänyt heidän luopumista Ilpon lapsuuskodista ja hymähdellyt siihen liittyville "kohtalonmerkeille" vähän jälkijunassa. Kun itse kasvoin Kotkaan liittyneessä Karhulassa, onko ihme, että Lahteen liittyneessä Nastolassa, omien lapsuuskulmieni kanssa täysin saman nimiteeman katuosoitteessa, on luotu pohjat musiikille, joka sopii sieluuni paremmin kuin mikään muu?

Ilpo Kaikkonen (taustalla Esa Parikka) @ Teerenpeli Lahti 21.12.2023

Teeriklubilla Ilpon oma musiikki on aika pienessä - mutta silti tärkeässä - roolissa, kun ”house band” toimittaa aina jotain uutta ja yllättävää viimeistään artistivieraan kanssa. Nyt oli siis Minja Koski lauteilla edellisviikon jouluteemalla ja muilla raikkailla lainakappaleilla, kuten Jonna Tervomaan Minä toivon (live-pätkä). "Kuka riemun löytää sen pitäköön" resonoi vahvasti, mutta lumoavin oli keikan huipentanut Nuori ja kaunis (live-pätkä), jonka Minja ja Ilpo lauloivat yhdessä. Klubin alkuaikoina Ilpo pysytteli vieraan taustalla säestämässä, mutta nyt on alkanut ihanasti tupsahdella näitä yksittäisiä duettoja. Edistys onkin ollut Ilpon uran seurailussa merkittävimpiä ilonaiheita. Uutta musiikkia ei toki ole varsinaisesti tulvinut (edellisestä albumista on kahdeksan vuotta, mikä minun maailmassani olisi juuri oikea aika seuraavalle, vrt. Intrique 1988, Freakshow 1996 ja N.E. Files 2004), mutta matka on pysynyt muuten mielenkiintoisena. Alun vireongelmat ovat kaikonneet aikuisempaa syvyyttä saaneesta laulusta ja kitaransoitto on kehittynyt äärimmäisen vakuuttavaksi myös sähkökitaralla.

Teeriklubi 21.12.2023: Minja Koski ja Ilpo Kaikkosen house band

Heidi ja Miitri Aaltonen @ KiBar's Lavola 26.12.2023

Luulin päättäneeni keikkavuoden täydellisen oikealla tavalla, mutta yksi yllättävä lisäkeikka ei onneksi pilannut mitään. Tapaninpäivänä marssin kireässä pakkasessa kolmen kilometrin päähän, kesän paikallisfestareista tuttuun kyläbaariin kuuntelemaan Heidi ja Miitri Aaltosen "Tapsantanssit" -keikkaa. Aika vähän siellä tanssittiin, mutta muuten oli lämmin tunnelma. Noin miljoonannen kerran mainitsen siitäkin, että Heidihän tuli tutuksi Zero Ninea syksyllä 2009 lämmitelleen ex-bändinsä kautta ja muutti rakkauden perässä lähikulmille vasta myöhemmin. Pikaiset Zero Nine -tunnelmat tuli luonnollisesti vaihdettua, ja Miitrikin muisti käyneensä teinipoikana bändin keikalla. Hieman nolotti, kun tulin maininneeksi kesälle kiinnitetystä Oulu-festarista, mistä "paetaan" ennen Miitrin soittovuoroa. Zero Nine -reissunahan se suunniteltiin ja Kotiteollisuutta voinee kuulla lähempänäkin.

Näin on keikkavuosi 2023 paketoitu ja uusi jo hyvässä vauhdissa. Parin kuukauden viive raporteissa on uhannut vakiintua, mutta ehkä saan sitä sittenkin kurottua kiinni. Vaikka alkuvuoteen on mahtunut ihania hetkiä, elämäni bändin 45-vuotissynttärien kaltaista järkälemäistä kokemusta ei nyt ehkä ihan pian - jos koskaan - ole tulossa. Onneksi osaan edelleen nauttia pienemmistäkin.