Zero Nine Tavastialla

Keikkatarinani ovat viipyilleet, ja muiden kiireiden lisäksi hidasteena on ollut tietyn keikkamuiston massiivisuus. Mitä enemmän aikaa kului, sitä korkeammaksi kynnys tarttua juuri tähän muodostui, mutta on minun nyt vaan päästävä aikajanalla eteenpäin. Johan tässä on puolen vuoden ajalta kymmeniä keikkoja jonossa! Asiaan siis, tämän enempää mutkittelematta. Elämäni bändi Zero Nine esiintyi Tavastialla elokuussa - Tavastian oman historiikin mukaan ensimmäisen kerran sitten alkuvuoden 1989. Enpä ollut silloin paikalla kun olin vielä muutaman kuukauden vaille täysikänen, mutta ihan tuossa heti perään 54-vuotiaana sain uuden tilaisuuden.

Tätä keikkaa oli bändin faniryhmässä toivottu - ja joku aktiivit olivat kai asiaa ihan konkreettisesti edistäneetkin - jo useamman vuoden. On myönnettävä, etten uskonut moisen puuhailun tuottavan tulosta. Arvelin, että meidän olisi jatkossakin matkattava - ja ilolla matkaisimmekin - pohjoisemmaksi, jottei bändin tarvitsisi raahautua niin kauas etelään. Mutta joku oli kuin olikin onnistunut bändin ylipuhumisessa! Liput Tavastialle oli tietenkin ostettu välittömästi kun ne tulivat myyntiin - vaikkei niitä sitten lopulta edes kenellekään näytetty. Näin kuukausien viiveellä taivastelen taas, että miten tuo kaikki saattoi olla tottakaan, mutta keikka koettiin niin "sisäpiirissä" kun haaveilla saattaa. 

Zero Nine (Kepa Salmirinne ja Mara Mäntyniemi) @ Tavastia 8.8.2025

Ystävystyminen fanituotemyyjän kanssa ja hänen talkooapuna hääräily on tuonut uuden ulottuvuuden tähän pian 40-vuotiseen fanitukseen. Tavastialle saavuimme T-paitalaatikoita kantaen jo tunteja ennen kun ovet avautuivat yleisölle. Myyntipöytäkin kai kasattiin, mutta siitä on vähemmän muistikuvia kuin kaikesta muusta. Oli veikeää seurailla miten keikkailtaan valmistauduttiin sekä lavalla että sen ulkopuolella. Soundcheckiä kuunneltiin hillitysti sivusta, Tavastian baarin ja live-tilan välisessä oviaukosta. Kuukausien odottelun aikana oli myös muodostunut erityinen fiksaatio Tavastian takahuonetta kohtaan. On se sellainen keikkahullun graalin malja, että melko todennäköinen ja luultavasti myös ainutkertainen tilaisuus nähdä se, ja nimenomaan tämän bändin kanssa, hykerrytti melkein yhtä paljon kuin itse keikka. Varmuuden vuoksi hakeuduimme lavan taakse melkein heti - vähintäänkin näkemään esiintyjien merkinnöistä täyteläiset seinät. Keikan jälkeen käytävämäinen tila olikin niin ruuhkainen, ettei siellä ainakaan olisi todistusaineistokuvia napsittu.

Zero Nine (Kepa Salmirinne ja Mara Mäntyniemi) @ Tavastia 8.8.2025

Toinen "ultimaattinen tavoite" oli yhteiskuva bändin kanssa. Sitä oltiin pienessä faniporukassamme haaveiltu, ja kirjattu se jopa "Keski-ikäiset Keijo & co kannattajatytöt" -yhdistyksemme tavoitteisiin. Se toteutui viime hetkellä, juuri ennen kun bändi vetäytyi takahuoneeseen valmistautumaan. Sataprosenttisen täydellistä kuvasta ei tullut kun rumpali oli hetkellisesti kateissa, mutta saimme hänen teknikkopoikansa tuuraamaan. "Korpela kuin Korpela todellakin kelpaa". Olimme lähes liikuttuneen onnellisia lopputuloksesta, joka tavallaan ennakoi loppuillan haikeampaa käännettä. 

 Zero Nine (miinus rumpali plus rumpalin poika)
ja onnellinen fanidelegaatio Tavastialla

Bändin talkoolaisten luontaisetuina olimme saaneet mutustella makaronilaatikkoa Tavastian keittiöstä, mutta ennen kaikkea saimme etumatkan eturivin varaamisen. Olisimme aika varmasti vallanneet samat asemat myös hätäisimpinä jonottajina, mutta oli paljon leppoisampaa asemoitua lavan ääreen juuri ennen kun ovet avautuivat yleisölle. Lavan äärellä oltiin tosiaan ihan lavan äärellä. Satuin aiemmin kuulemaan vierestä kun solisti Salmirinne pysäytti paineaidan paloja kohti lavaa kärräävän henkilökunnan edustajan. Hän teki selväksi, ettei aitaa tarvita eikä sitä asennettu. Kepan luottamus eturiviä aika vakiintuneesti valtaavia "sekopäitä" kohtaan läikähti lämpönä sydämeen. 

Kolmen hengen delegaatiostamme yksi jäi vielä fanituotemyynnin tarpeelliseksi avustajaksi. Harvinaislaatuiselle Helsinki-keikalle oli moni suunnannut ostohousut jalassa ja bändipaitoja meni kuulemma ennätysmäärä. Me muut pidimme leveää paikkaa ja ehdimme jo hermoilla miten ystävämme pääsisi yleisömassan läpi luoksemme. Tupa oli täynnä eli keikka loppuunmyyty!

Niin tosiaan, keikka... Miten sitä kuvailisi? Se oli tuttua Zero Nine -parhautta, muistaakseni No Man's Land (live) -aloituksella, mutta poikkeuksellisen komeissa puitteissa. Oli huikeaa äänentoistoa, oli hienoja valoja, oli latautunut bändi ja täyden Tavastian verran kuulijoita, joista moni oli odottanut iltaa lähes koko elämänsä - ja me reilun kuukauden (edellisviikon pohjoisen keikka oli jouduttu jättämään väliin, ja raaskittukin, kun Tavastia oli jo niin lähellä). Oli tunnetta ja oli tunteikkuutta siitä, että kyseessä oli keikkakesän huipennus ja samalla päätös. Ajatus siitä, että kesän viimeinen saattaisi olla myös ihan vaan viimeinen, oli läsnä, mutta ainakin itse onnistuin pitämään sen taka-alalla ja tunnelman riemun puolella. Edes Angel (live) ei muistaakseni nostattanut kyyneliä. Jälkikäteen hajoilin kyllä huolella White Lines -klipilleni - jos se vaikka olikin viimeinen kerta kun kuulin ensimmäisen tärkeän Zero Nine -biisini livenä. 

Mikko Korpela (Zero Nine) @ Tavastia 8.8.2025

Illan haikein osuus koitti keikan lopulla, kun se yhteiskuvastamme puuttunut isä-Korpela eli Mikko asteli rumpujensa takaa etualalle. Hän puhui kauniisti ja hauskasti pitkästä urasta bändissä, ilmeisen ja ansaitun ylpeänä, ja kertoi jättävänsä live-lavat. Lehtihaastattelu aiheesta tarkensi myöhemmin, että päätöksen taustalla olivat terveyssyyt, ja hän pysyisi vielä bändissä - jos uutta musiikkia vielä levytettäisi, hän tulisi olemaan mukana. Kepa täydensi, että bändi tuumailee nyt tovin jatkoa. Se, ettei hän ilmoittanut koko bändin samalla lopettavan, jätti yleistunnelmaksi toiveikkuuden. Ei Mikkoa korvata voi, mutta korvikkeeksi kelpaava rumpali varmasti löytyisi tarvittaessa. Ja olihan kitaristi Timo keikkaa edeltäneessä radiohaastattelussa lipsauttanut lupauksen kaltaisen lausunnon uudesta musiikista tulevan kirjan julkaisun yhteyteen. Kirja on luvattu luettavaksemme ensi syksynä, mutta se, ettei kesälle ole julkaistu vielä yhtään keikkaa, alkaa kieltämättä huolestuttaa - mutta onneksi vasta nyt ja vähitellen.

Timon ja Kepan tunnelmat heti Mikon jäähyväispuheen jälkeen

Syksyllä en ehtinyt stressata Zero Ninen live-tulevaisuudesta kun oli liian kiire elää tätä nykypäivän yltäkylläistä keikkaelämää. Seuraaviin kuukausiin mahtui neljä Teeriklubia, viisi Ihan tuuliajolla -musikaalia eli Ilpon Ismo Alanko -roolia, viisi keikkaa Vesteriseltä yhtyeineen ja pitkä liuta muita - alkaen Aurorasta heti seuraavana iltana. Enpä siinä juuri ehtinyt haikailla, varsinkaan kun seassa oli kiireistä työelämää ja molempien lasten valmistujaiset (poika valmistui diplomi-insinööriksi ja Friidu-yrittäjä-tytär elintarviketieteiden maisteriksi). 

Zero Nine (Timo Käsmä, Mikko Korpela, Kepa Salmirinne) @ Tavastia 8.8.2025

Kevätpuolella suhaan lisää musikaalimatkoja kun Ilpo vuorottelee Ismo- ja Juice-rooleja, käyn keikkoja siellä täällä ja kerrankin myös ihan kunnon reissun ilman keikkoja - eli edelleenkään en ehdi itkeä yhden bändin perään. Mutta on se vaan silti... elämäni bändi ja ihanin faniyhteisö, josta en millään olisi valmis luopumaan. Musiikkihan tulee aina olemaan ja toivottavasti myös parhaat keikkaystävät pysyvät, mutta väistämättä tulemme lähivuosina menettämään live-hetket ja kohtaamiset bändin "poikien" kanssa (poikien, joista ainakin yksi ehti tällä välillä täyttää 70 vuotta). Mutta kunpa saisimme vielä ensi kesän... ehkä seuraavankin... miksei jopa muutaman? Nyt merkkaan kuitenkin pisteen tälle tarinalle ennen kun turhanpäiväinen itku minut tavoittaa.