Purkkarit

Jotkut viettävät tipatonta tammikuuta, minä keikatonta - en tosin tarkoituksella, vaikka hyvä kai välillä tarkistaakin, ettei keikkailu ole livennyt aidoksi addiktioksi. Päivää vaille kuuden viikon taukoni katkesi Matkamessuilla. Mieheni niistä rupesi alunperin puhumaan, ja olin mukana, kunhan kiirehdittiin perjantai-illan Afterwork-ohjelmaan. Ensisijaisesti minua houkutteli tilaisuus kuulla Mika Ikosen musiikkia livenä ensimmäistä kertaa sitten levyjulkkarien. Hyvinkään mainosmies oli tosin pääosin juontamassa, ja lauloi tasan kaksi kappaletta. Mutta kun ihastuu musiikkiin, tykästyy myös tyyppiin, ja kohtaaminen ilahduttaa vähemmälläkin musiikilla - Kaikki on oolrait ja Anna mun halata -vedoissa laatu kompensoi määrää.

Diandra Mika Ikosen haastattelussa @ Matkamessut Afterwork 20.1.2017

Vuoden 2017 ensimmäiseksi keikaksi kirjautuikin ihanan Diandran täydentämää Hyvinkää-esittelyä edeltänyt Lahti hiphop showcase, eli Ideaali&JayWho?:n setti. Se alkoi sopivasti kappaleella, jonka takia olen rap-duon käänteitä viime vuodet seuraillut - Lentokenttä-introssa soi jopa Ilpon ääni, jos en ihan omiani kuullut. Tietysti olin pienesti haaveillut, että Ilpo vierailisi messukeikalla, mutta veljespari veti niin hyväntuulista settiä, ettei siinä ehtinyt kaipailla.

Ideaali (Jussi Jokela, oik) & Jay Who? (Janne Jokela, vas) @ Helsingin messukeskus 20.1.2017

Erityismaininnan saa tuorein Purkkarit-single, joka tarttui sinnikkääksi korvamadoksi. Sehän kertoo - varmaankin lahtelaisen - ihastuksesta suomenruotsalaiseen. Ensikuulemalla en tiennyt pitäisikö loukkaantua kun "meitä" pilkataan. Virallisestihan olen suomenruotsalainen, vaikka purjehdukset ja rapujuhlat kaukana kotkalaisesta kaksikielisyydestäni ovatkin. "Hej då ja helan går" raikaa kuitenkin sen verran lämminhenkisen humoristisessa tarinassa, etten voi kuunnella sitä hymyilemättä: "sun rapujuhlis mut elävältä keitetään, mut jotain silti sussa nään". Huvitin itseäni myös tällä mielleyhtymällä: toivottavasti purjehduskengättömän tarina ei jatku Vaahtokarkkilauseissa, jonka päähenkilö kyllästyy toimimaan vaimonsa rapujuhlakuskina.

Vietimme yön Helsingissä ja piipahdimme messuilla toistamiseen - minähän en ollut nähnyt juuri muuta kuin keikat. Kotimatkalla jättäydyin Kouvolaan, missä keikkatauko katkesi perusteellisemmin: BNC:n (79) kolmella Mulligan's-setillä. Bändi soitti iloisesti, ja minä olin väsymätön supernainen - jalatkaan eivät protestoineet messurasitusta. Vaakakapinan hengessä nautin vahvasta bodypump-vartalostani, välittämättä pätkääkään siitä miltä näytin veivatessani sitä tanssilattialla.

Musiikistakin iloitsin taas rennommin. Edelliskerran liikutus liittyen solistin veljeen oli toistaiseksi prosessoitu (sivumennen mainittuna, Eliaksen katoamistemppua sabotoi "vakooja": äskettän ilmeni, että eräs hänen säännöllisistä katusoittopaikoistaan, Sörnäisten metroasena, osuu tyttäreni päivittäiselle reitille, ja terveiset ovat jo singahdellet. X factor -kilpakumppani Leenan Euroviisuedustus ei sekään varsinaisesti auta unohtamaan...). Illan häiriötekijä oli nuori nainen, joka kiisi edestakaisin tanssilattian poikki, lavan edestä, koko illan, vaikka useampi kävi valittamassa vahtimestarille hänen törmäilystään. Rauhallisemmasta, känniääliöttömästä keikasta haaveilisin toistamiseen vielä viikon sisällä.

Brand New Classics (Markus Hämäläinen, Juhana Jansson, Mikko Vuorela) @ Mulligan's Kouvola 21.1.2017

Seuraava reissu inspiroitui Ellinoorasta Eckerö Linen risteilyllä, jonka taannoin totesin varsin mukavaksi tavaksi viettää iltapäivä. Silloin oli tosin loistoseuraa, ja Ilpo ja Pasi vetämässä vähän pidempää keikkaa. En minä ihan niin kova Ellinoora-fani ole, että olisin järjestellyt vapaapäivän, matkustanut Helsinkiin ja odotellut viittä tuntia itsekseni laivalla vain yhden risteilysetin takia, mutta saman illan merkintä BNC:n keikkalistalla sinetöi lähtöpäätöksen.

Ellinoora @ M/S Finlandia 27.1.2017

Iltapäivä laivalla olikin pitkä, varsinkin kun mukaan tarttunut viallinen laturi hillitsi puhelimen ajanvietekäyttöä. Nyt jo tutunnäköisten soittajien roudaus oli oikeastaan parasta viihdettä. Itse keikalla yllätti se, miten ohut "fanimuuri" lavan eteen muodostui, kun oli komeetan lailla noussut kultalevyartisti kyseessä. Mutta siinähän minäkin seisoin, kännyköitään kohti artistia osoittaneiden suloisten tyttöjen rivissä.

Tunnelma oli käsinkosketeltava väljemmälläkin tanssilattialla. Ei minulla edelleenkään ole sanoja kuvailemaan millainen lahjakkuus Ellinoora on, ja miten suurella sydämellä hän yleisönsä eteen heittäytyy. Musiikilliseen fantastisuuteen kun lisää vielä herttaisen persoonan - tyypin, joka jaksaa huomioida fanejaan sekä keikoilla että somessa - vasta 23-vuotiaalta voi odottaa tulevaisuudessa vaikka mitä. En tiedä onko mahdollista kirjoittaa Leijonakuningasta hienompaa kappaletta, mutta jos joku pystyy, niin Ellinoora, Samulinsa tuella. Siinä onkin oiva esimerkki siitä, että taikoja tapahtuu, kun oikeat ihmiset kohtaavat.

Samuli Sirvio, Ellinoora ja basisti (jonka nimeä en valitettavasti muista) @ M/S Finlandia 27.1.2017

Laivan saavuttua satamaan marssin suoraan Rymy-Eetuun, minuutteja ennen BNC:n (80) ensimmäistä settiä. Yllättävän hyvältä pikainen uusintakeikka tuntui. Erityisesti kolmas setti oli parasta "bränäriä" pitkään aikaan. Peräjälkeen kuultiin Ainutkertainen, minulle ehkä ohjelmiston rakkain biisi, nimenomaan bändin versiona, sekä Tahdon rakastella sinua, pitkän tauon jälkeen - sitä oli erityisesti kaipailtu. Voisi ajatella, että Pelle Miljoona -klassikko olisi bilebändistandardina kulunut, mutta tämän bändin ohjelmistossa se on virkistävä välihuipennus. Tiedetään, tiedetään - minä pidän kotimaisesta, mutta lisäksi arvostan Markuksen heittäytymistä suorasukaiseen tekstiin. Ei hänen tarvitse venyä mihinkään Kohta sataa -suorituksiin, mutta rohkeus laulaa "tulen kuin sade" täpötäyden yökerhon edessä antaa toivoa, että hänestä on vielä johonkin suurempaan.

Markus Hämäläinen (taustalla Mikko Vuorela ja Vili Itäpelto) @ Rymy-Eetu 27.1.2016

Joku hömppäfilosofinen teema tuntuu nykyään tiivistyvän jokaiseen kohtaamiseeni bändin kanssa, ja nyt se oli tämä: vastaavasti kuin Ilpon tasan vuosi sitten ilmestynyt Hei elämä! onnistui täyttämään odotuksiani myös parin haaveeksi jääneen kakkosalbumin edestä, Markus kannattelee musiikkimaailmastani "kadonneiden" taakkaa. Ilmeisen sukurasitteen lisäksi hänelle jäivät muidenkin "kisahurahdusteni" tärkeimmät lainat, Disco Infernosta Mustang Sallyyn. Hyvissä käsissä ovat.

Rymy-Eetu, missä bändiä ilmiselvästi rakastetaan, on tarjonnut ikimuistoisia hetkiä, mutta on esiintyjille raskas paikka. Pöydillä tanssiva yleisö sitä tuskin huomasi, mutta minä en voinut olla huolehtimatta neljännen setin selviytymistaistelusta, erityisesti kuumeessa soittaneesta supersankarista sekä viimeisillä voimillaan laulaneesta. Kuinkahan moni repii äänensä loppuun jo kesken sen kolmen ja puolen tunnin maratonin? Olen varovainen haaveissani - en uskalla odottaa näille supertähteyttä, mutta toivon pientä uusiutumista, ehkä häivähdyksen omaa nimeä ja materiaalia, joka voisi tuoda keikkoja myös paikkoihin, missä vähemmän on enemmän.