Elämä kantaa

Keräsin vaihteeksi keikkakokemuksia useammalta viikolta. Imatralle en aikonut lähteä, kun Arja Koriseva esiintyisi pian vielä lähempänä. Erehdyin kuitenkin viime hetkellä tarkistamaan lipputilanteen, enkä voinut vastustaa tuttua eturiviä, josta jalat yltävät lavan reunalle. Hyväntekeväisyyskonsertti teemalla "Elämä kantaa" oli vaikuttava, mutta tunnelma latistui toisella puoliajalla, kun Arja lauloi vain kolme kappaletta. Päättelin, että hänen osuuttaan oli karsittu flunssan takia, ja Kari Vepsä kannatteli iltaa legendaarisen Onnenmaa-hittinsä kera.

Pari viikkoa myöhemmin Arja lauloi täysivoimaisena Lappeenranta-salissa, ja Leipää, lempee, lämpöö soi komeasti Rakuunasoittokunnan sovituksena. Harhauduin huolehtimaan siitä, miksei tuo viime kesän paluusinkku ole vielä saanut jatkoa. Onko levytetyn musiikin asema mennyt niin haasteelliseksi, ettei edes Arjan kaltaisen ikisuosikin kannata julkaista? Pääasia kuitenkin, että hän esiintyy taas terveenä ja onnellisena - elämä kantaa, vaikkei hittiä pukkaisikaan.

Arja Koriseva & Rakuunasoittokunta (kapellimestari Aino Koskela) @ Lappeenranta-sali 12.5.2017

Arja-konserttien välissä totesin toistamiseen, ettei Esa Eloranta tee minuun vaikutusta, vaikka hänen kaiken järjen mukaan pitäisi. Garbo-nostalgiakin vaikutti jotenkin käänteisesti: sen sijaan, että olisin nauttinut teiniaikojen suosikin esiintymisestä, haikailin toisen saman aikakauden raspikurkun perään. En toki osaa kaivata Zero Ninen Kepaa lähipubeihin, mutta ikätoverin edelleen jatkuva palo musiikintekemiseen muistutti toisen hiljaiselosta. Väsähdin, ja jätin lopulta kaukaa matkanneen ystäväni nauttimaan rauhassa supersuosikistaan.

Aurora & Poliisisoittokunta (Helsinki Police Band) @ Messukeskus 17.5.2017

Seuraavaksi työ ja huvi sekoittuivat, kun Aurora esiintyi Poliisisoittokunnan kanssa Taitaja-messuilla. Jos viimeksi vähättelin DJ-keikkailua, nyt oli ainakin riittävän komea live-kokoonpano taustalla. Aurora lauloi vain kolme kappaletta, joten olin tyytyväinen, että reissuni pääsyy oli tutustua messujen teknologiapainotteiseen oheisohjelmaan, ja musiikkihetki - limitettynä huume- ja seksuaalirikospoliisin vaikuttavaan tarinointiin - inspiroiva bonus.

Helatorstaina vietin mieheni kanssa hääpäivää ihanissa puitteissa, jotka valikoituivat Mika Ikosen keikan ympärille - yksityistilaisuuksia vilisevällä keikkalistalla luki siinä kohtaa "Hotelli Punkaharju". Huippumalli Saimi Hoyerin kunnostama kartanohotelli kuulosti täydelliseltä hääpäiväretkikohteelta, joka ei ilman keikkaa olisi tullut mieleenkään. Sain selvitettyä, että Mika esiintyisi yksityistilaisuuden päätteeksi niin, että hotellivieraatkin olivat tervetulleita. Oma lähiruoka-gourmet-illallinen piti vaan nauttia idyllisellä kuistilla juhlille varatun ravintolan sijaan.

Käsityöläiset / Mika Ikonen @ Hotelli Punkaharju 25.5.2017

Illan aikana selvisi, että ravintolassa vietettiin taidenäyttelyavajaisten jatkoja. Odotin sivistynyttä juhlintaa, ehkä hillityn intiimiä istumakonserttia, mutta väki ryntäsikin tanssilattialle sillä sekunnilla, kun bändi aloitti. "Kuokkavieraana" - vaikka luvan kanssa - yritin alkuun pysyä syrjemmällä, mutta veri veti eturiviin, tapahtumien villiin keskipisteeseen. Esiintymässä oli käytännössä Käsityöläiset-bilebändi, jonka piti lakata toimimasta, kun Mika heittäytyi soolouralle. "Ei näin hyvää pysty rikkomaan", Mikan Hullu-kappaletta lainatakseni - en yhtään ihmettele, jos "vimmaisen live-bändin" kokeneet vaativat uusintoja.

Mika Ikonen

Mika itse on mitä hurmaavin yleisön edessä - ja seassa, vaikkapa koreografiaa opettamassa. Hän ei pönötä lavalla vaan saattaa tempaista naapurihuoneeseen huomioimaan keikkaa "vältteleviäkin". Hänellä riittää taito, rohkeus ja energia jopa Antti Tuiskulta lainaamiseen - uusin Rahan takii oli illan huikein yllätysveto - mutta loppuhuipennuksena bändi luotti perinteisempään. Juhlakansa oli jo hieman harventunut, mutta tanssilattialla heiluttiin ja hoilattiin hiki päässä Levotonta tuhkimoa.

Yhtään "Mika Ikosta" ei kuultu, ei edes XL5-aikojen Kaunis peto -järkälehittiä. Illan aikana en ehtinyt kaipailla mitään - keikka oli vaan niin täydellistä mahtavuutta - mutta seuraavan aamun väsymyksessä harhauduin haikeampaan analyysiin. Miksi pitää olla niin täydellisen "joko tai" - bilebändi tai artisti, ilman yhtymäkohtia? On hieman surullinen ajatus, ettei artistin oma materiaali kelpaa sekaan, vaan hän joutuu veivaamaan pelkkää lainattua ("mun on pakko twerkkaa että saisin fyrkkaa" - sitäkö se on?).

Bändi tarjosi sitä mitä yleisö tahtoi, mutta olisiko tunnelma kärsinyt, jos olisi ujutettu biisi tai pari Mikan albumilta sekaan, vaikka taukoa edeltäneen balladin paikalle? Asiakas - Taidekartanollaan näyttelyn avannut Johanna Oras - oli kai buukannut nimenomaan bilebändin, mutta vaikea kuvitella, että taiteilija olisi vastustanut toisen taiteilijan omaa tuotantoa lisämausteena pomminvarman bilemusiikin seassa. Sitä paitsi - yksikin oma biisi olisi saattanut hurmata jonkun seurailemaan solistin artistiuraa jatkossakin. Tuskin minäkään olisin ollut paikalla ilman Kaikki on oolrait -vetoa Ilpon isännöimällä live-klubilla puolisentoista vuotta sitten. Kuuntelen kuitenkin ilolla myös bilebändisettiä, kun sitä tuollaisella riemulla esitetään. Pääasia, että muusikko tekee musiikkia, ja elämä kantaa.

Punkaharjun idylliin olisi ollut mukava lopettaa, mutta minkä minä keikka-ahneudelleni mahdan. Seuraavan illan alku epäonnistui: aioin kuunnella viime kesän Tangomarkkinoilla ihastuttanutta Maria Tyysteriä, mutta bändi soittikin ensimmäisen setin ilman häntä. Siirryin siis saman tien parin korttelin päähän odottelemaan Irinaa, johon kiinnostukseni on kummasti lisääntynyt Vain elämää -ohjelman myötä. Vielä puoli tuntia ennen puoltayötä olin sitä mieltä, että kannatti tulla. Olin hyvissä asemissa fanirivistössä, ja komealle lavalle aseteltiin toimintaa lupailevia soittojuomia.

Irina @ Totem Lappeenranta 26.5.2017

Varttia yli puolen yön, kun bändi vihdoin ujuttautui ihmismuurin läpi lavalle, olin väsynyt ja janoinen. Laulu oli miksattu niin, ettei se oikein kuulunut. Tiedän - äänioptimi on taaempana, mutta edessäkin pitäisi kuulua. Toisen kappaleen aikana takanani seisonut pudotti täyden tuoppinsa. Vietin keikan sirpalelätäkössä, tanssimista varoen, tunnustellen oliko siru loiskahtanut kannasta avoimeen kenkääni. Sillä hetkellä, kun meinasin päästä tunnelmaan, joku törmäsi täysillä päin ja tallasi jalalleni niin, että rääkäisin kivusta. En silti malttanut väistyä taaemmas, vaan "kärsin" keikan loppuun asti. Olosuhteet pilasivat siis Irina-innostukseni. Ehkä voisin joskus vielä päiväkeikalle mennä, mutten varta vasten valvoa, vaikka erityisesti Koko kuva miten sykähdyttäisi. Pienenä jälkikiusana Irina itse mainosti seuraavan illan Mikkeli-keikan "pikkasenko kivaa aloitusaikaa", kello 22. Voi kunpa moiset yleistyisivät täälläkin!