Kävi niin kävi näin

Se jatkuu taas

Kovin monessa aihepiirissä en pysty esittämään asiantuntijaa, mutta idolikisavedonlyöntiin voisin tarjoutua neuvonantanaksi. Voittajat olen tullut poimineeksi aina, tavalla tai toisella – joko arvannut voittajan, tai kannustanut alkuun altavastaavalta vaikuttanutta voittoon asti. Arvaukseni viimeisimmästä Idols-voittajasta oli toki oikea sekin, mutta sen verran epävarma, että piti kompensoida ennustamalla voittobiisin nimi jo kauden alussa: Se alkaa taas.

Huvitttavan osuvasti otsikoidun alkuasetelmakuvauksen jälkeen viimeisimmän Idolsin puiminen jäi minulta melko vähälle, vaikka aiheesta olisi syntynyt melkoisen sekopäistä psykoanalyysiä. Kausi vahvisti mielikuvaani, että fanituksen ja yhdentekevyyden, jopa inhotuksen, välinen raja piirtyy kovin ohutteräisellä kynällä. Kuin kaaosteorian perhosen siivenisku, pikkuruinen asia voi tuhota artistin, tai lennättää hänet ikisuosikiksi.

Martti Saarisen Iris-veto poikien semifinaaliryhmässä romahdutti paitsi esittäjään myös koko kauteen liittämäni mielikuvat. Vastareaktio vahvasti Eliaksen bravuuriksi mieltämäni kappaleen ”varastamisesta” oli primitiivisen järjetön, mutta tunteillahan tässä muutenkin pelataan. Melkein heti perään Martti kisasi ”Koopin” Mustang Sallylla, mutta sille en jaksanut enää suutahtaa. Välinpitämättömyyden verho oli laskeutunut minun ja koko kauden väliin. Ero oli huvittavan selvä. Ennen Iristä koko semifinalistiporukka vaikutti mielenkiintoisen tasaväkiseltä, lahjakkaalta ja suloiseltakin. Varsinkaan poikien ryhmästä en olisi raaskinut tiputtaa ketään. Iriksen jälkeen oli aivan sama – edes hiuksenhienoa suosikinasemaa nauttineen Ilpon karsiutuminen ei hätkäyttänyt.

Viimeisen finaalin kohdalla uskoin vihdoin antaneeni anteeksi ”biisivarkauden”, ja iloitsin aidosti Martin puolesta. Varsinkin tunteikas yhteisilakointi finalisti-Alin kanssa kisan ratkettua lämmitti sydäntä. Mutta sitten alunperin myönteisenä assosiaationa Marttiin heijastunut keravalaisuus kääntyi kiroukseksi. Kerava järjesti Idols-voitonjuhlat, muttei tuplajuhlia aiemmin täysin huomioimatta jääneen X factor-voittajan kanssa, ja myönsi Martille – kuten aiemmin Idols-kisassa menestyneelle Jani Wickholmille - arvostettujen kaupunkilaisten kultatähden.

Olen tolkuttanut sekä itselleni että muille aiheellisesti harmistuneille Elias-faneille, ettei yhden menestys ole toiselta pois – pikemminkin päinvastoin. Kilpailevat sisustusliikkeet menestyvät kuulemma paremmin Ikean avauduttua lähistölle, ja uskon, että vastaavasti menestyksekkään Martti-keikan järjestänyt lähiravintola on ennemmin aiempaa suopeampi kuin kriittisempi ajatukselle toisen paikallisen raspikurkun keikasta.

Olinkin enimmäkseen iloisen odottavainen, kun selvisi että raspikurkut esiintyisivät samana iltana Casinolla – ja vain aavistuksen huolissani, että pikkumaisempi puoleni puskisi pintaan toivomaan Martille katastrofaalista levynjulkaisukeikkaa isolla lavalla, jotta Elias loistaisi suhteessa vielä kirkkaammin sillä pienemmällä. Helpottuneena huomasin pystyväni nauttimaan Martin keikasta ja toivomaan hänellekin pelkkää hyvää, mutta helpottunut olin siitäkin, että keikkanautinto jäi rennon kevyeksi. En todellakaan kaipaa uutta yhtä pahaa addiktiota, kuin mitä Elias on minulle äänellään ja musiikillaan aiheuttanut, ja viimeistään Casinon keikka koukutti minut myös lähes yhtä komeaääniseen duokumppaniin, isoveli Markukseen.

Ai niin – Iriksestä suuttunut sisäinen pikkupirulaiseni ei pysynyt täysin hiljaa Martin keikalla, vaan komensi poistumaan kesken viimeisen ”Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään”-kappaleen. Encore-valinta oli onneton sattuma, kun olen kuunnellut sitä Eliaksen koelaulupätkänä lukemattomia kertoja. Onneksi vastaavaa katastrofia ei tapahtunut uskomattoman upeana muistona mieleen jäävällä Koopin ja Flute of Shamen fanikeikalla, jonka päällekkäisyyttä Eliaksen keikan kanssa viimeksi tuskailin. Juuri sinä iltana en olisi kestänyt erään fanin kovasti toivomaa ”Unchain my heart”-kappaletta, jonka Elias esitti X factor-finaalissa. Nyt kun olen kuullut sen taas Eliaksen esittämänä, siihen saavat kai muutkin koskea. Iriksen jättäisin edelleen rauhaan.


Kommentit