Kävi niin kävi näin

Keikkavuosi peruutuspeilissä, osa 2


Vuoden toinen puolikas alkoi samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin - O'Jessillä. Keikka Osmos Cosmos-baarissa kuului Big Band-festivaalin jatkoklubiohjelmaan, ja oli sellaisena kovin tyypillinen minulle. Kaupungissa festariteltta täynnä maankuuluja esiintyjiä, naapuribaarissa Silkkii-hittiartisti Jukka Poika, ja minä vaan touhotan bilebändin keikalle. Kuvio toi mieleen muinaisen (2008) Vihdoinkin!-risteilyn, missä tyynesti skipattiin Kari Tapion, Paula Koivuniemen ja Jorma Kääriäisen massiivinen Vihdoinkin!-konsertti, ja keskityttiin O'Jessin säestämään Pete Seppälään.


Heinäkuussa päästiin Sillanpää-tanssilavavisiitin jälkeen loppuvuoden pääteemaan, eli Brand New Classicsiin. Vauhtia Kuopion Ilonan aiemmin raportoidulle keikalle otettiin Lahdesta, missä esiintyi solistin veli (se Elias, jonka olen ehkä joskus maininnut). Markus Hämäläisen "Bränäreitä" tulisin näkemään syksyn mittaan vielä jokusen kerran. Elokuu alkoikin heidän Kouvola-debyytillä, ja lähitanssilavan Hurmalla. Kuun lopulla tein junaretken Eliaksen Lady Moon-keikalle, sekä Mäntsälään nauttimaan ystävien kanssa Flute of Shamen messukeikasta. VR:n tarjouksella pääsi syyslauantaisin kympillä mihin vaan, enkä olisi silloin voinut valita parempaa kohdetta. Kesä huipentui Vanhassa Porvoossa, jonka idyllisissä kortteleissa katumuusikko-Eliaksen laulu ja kitara loivat taianomaista tunnelmaa elokuun hämärtyvään iltaan.


Syyskuussa sain ylpeillä O'Jessistä, kun kerrankin sattui olemaan jokunen tuttu todistamassa mahtavaa Ilona-biletystä. Heti kotikeikan perään piti taas suunnata Helsinkiin. Väitin itselleni, etten olisi lähtenyt pelkästään Markuksen ja George Rigbyn pubikeikalle, mutta kun kohtalo paiskasi Ilpo Kaikkosen viereiseen yökerhoon samana iltana, en edes yrittänyt vastustella. Kombo oli mitä mainoin, mutta ilmensi myös syksyn toistuvaa teemaa: miten liian hyvä "lämppäri" voi hieman pilata jatkoja. Niin valloittava kuin Ilpo onkin, vertailu Markuksen täydellisesti korvia hivelevään lauluun oli julma.


Syyskuuhun mahtui myös ripaus "Riekon kirousta": jouduin jättäytymään ystävien kanssa suunnitellusta Flute of Shame-retkestä, kun sille ilmestyi selkeästi kiinnostavampi vaihtoehto - illallinen Espoon Villa K:ssa, missä alkupalaksi tarjottiin Koopin reseptillä tehtyä sipulikeittoa ja jälkiruoaksi Irish Coffee-vanukasta ja intiimiä triomusisointia.

Lokakuu oli hieman hullu minunkin mittapuulla. Ensin oli viikon sisään yöajelu Kouvolaan Brand New Classicsin keikalle, neljän setin Hurma-ilta paikallisessa humppatanssiluolassa, Sillanpään salikonsertti, ja päiväretki Helsingin Laajasaloon Eliaksen ulkokeikalle. Kahdeksannen vuorokauden puolelle meni kolmetuntiseksi venähtänyt "pikavisiitti" kotikaupungin irkkupubissa. Siltsu-illan ja Elkku-päivän väliin osuneen O'Jess-keikan maltoin skipata, kun kaverin kyyti toi konsertista suoraan kotiin, mutta onneksi jaksoin vielä tarttua toiseen tilaisuuteen reissun päälle. Ihanan sekopäisellä vierasrumpalilla vahvistettu O'Jess-duo soitti pelkkiä suomihittejä vastustamattomalla vimmalla.


Hämäläisen veljekset viihdyttivät minua vuorotellen koko lokakuun, kun Brand New Classics tuli Lappeenrantaan, ja seuraavana viikonloppuna junaretkeilin taas kympin lipuilla Helsinkiin Eliaksen keikalle. Katumuusikkomme loi ulkotulien valaisemalle Narinkkatorille tunnelmallisen taikapiirin, josta meidän oli tosin irtauduttava hieman ennenaikaisesti paluujunaan. Alkuiltapäivän olimme viettäneet Musiikkimessuilla, joilla - minun uskomattomalla keikkatuurilla - esiintyi juuri sinä päivänä Ilpo Kaikkonen. Sillä kertaa lämppäri-pääesiintyjä-järjestys oli oikea, ja mukaan tarttunut Ilpon Vol1 syksyn suurin ilonaihe levysoittimessa.

Marraskuu alkoi pikavisiitillä Kotkaan Kristiina Wheelerin keikalle, jonka lyhyydestä en onneksi etukäteen tiennyt. Olisin varmaan jättänyt lähtemättä puolituntiseen settiin, ja missannut viimeisen tilaisuuden kuulla Sirpaleista koottu-albumin kappaleita livenä. Kotkaan piti palata jo viikon päästä, jälleen kerran Koop-Elias-kombon takia. Perjantaina Flute of Shame esiintyi Kotkan konserttitalossa, ja lauantaina Elias ja Markus - pitkästä aikaa yhdessä - Huutjärven Bakkanaalissa. Karuudessaan viehättävä maalaisklubi oli tuttu keväiseltä O'Jess-duon keikalta, Fiksu leidi-sinkun ensikuunteluineen, jota en tainnut keikkahistoriikin alkuosassa muistaa mainita. Hämäläisten saaminen samaan paikkaan oman keikkatoiveen perusteella oli sanoinkuvaamattoman hienoa, vaikka harvinaisen harvalukuinen yleisö surettikin. Loppukuusta toivotin vielä Lappeenrannan Old Cockissa O'Jessin tutuille muusikoille hyvät joulut - ennenaikaisesti.


Joulukuun aloitin harvinaisella katumuksen aiheella, eli annoin huonon ajokelin säikäyttää lähtemästä Brand New Classicsin kolmannelle keikalle Kouvolan Mulligansissa. Lähtöä hillitsi sekin, että näkisin bändin keulakuvan muutaman päivän päästä duokeikalla Vltavassa. Sillä kertaa Markus ja George "pilasivat" Samuli Edelmannin juhlakeikan. Loppuillan hittiputki loppuunmyydyssä Virgin Oilissa oli toki upea, mutta savusamettisen raspin tuoreet jäljet korvissa saivat Samulin laulun kuulostamaan aika tavanomaiselta. Reilu viikko myöhemmin koin saman Samuli-shown uusintana omassa Ilonassa, keskityin hetkeen, ja vaikutuin syvemmin. Samuli-keikkojen välissä ehdin käydä nauttimassa Eliaksen musiikista Porvoon Wanhassa Apoteekissa, ehkä viihtyisimmässä keikkapaikassa ikinä, ja yllättämässä itseni Luumäen kirkossa: pystyinkin lumoutumaan Antti Tuiskun joulukonsertista niin pian Eliaksen kuuntelun jälkeen.


Sitten keikkakohtaloni paiskasi melkoisen kierrepallon, ihanan yllätyksen, joka saa minut nyt kiittämään mennyttä keikkavuotta "ihan kaikesta". Joulukuisen sunnuntain alkuiltaan olin suunnitellut retken Helsinkiin, Maltaisen Riekon Flute of Shame-pikkujouluihin. Myöhään lauantai-iltana sain tiedon, että Pete Seppälä esiintyisi espoolaisen golf-kaupan avajaisissa sunnuntai-iltapäivällä. Riekon kirous iski jälleen, kun pikkujouluretken seuralaiset eivät ehtineet aikaistettuun kyytiin, mutta niin lähelle osunutta Pete-keikkaa, puolentoista vuoden tauon jälkeen, en vaan voinut jättää väliin. Kohtasin myös O'Jessin ihanat vielä kertaalleen, kun soittelivat Peten taustalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Kevyt iltapäiväsetti oli kaukana villeimmistä baarikeikoista, mutta kuitenkin niin hieno - hauska ja koskettava. Nyt se Silkkii-hitti kelpasi minullekin, siinä missä Peten tutut vanhat bravuurit. Olin ehtinyt epäillä ajan kullanneen muistot, ettei Seppälä enää Arpos- ja Hämäläis-vuosien jälkeen olisi niin hyvä, mutta on se. Tämän toteaminen tuntui melkein yhtä hyvältä kuin sen, että teiniaikojen Zero Nine toimii vielä nelikymppisenäkin. Kiintymys "musatyyppeihin" on kuin äidin rakkaus lapsiin - kaikki mahtuvat sydämeen, eikä hurahdus uuteen työnnä vanhaa pois.

Edellinen kuulosti loppuhuipennukselta, mutta vielä on yksi rysäys jäljellä. Alkulämmittelynä toimi Brand New Classicsin paluu Lappeenrantaan juuri ennen joulua. Viikkoa myöhemmin tehtiin vastavierailu Helsinkiin, kun bändi esiintyi Rymy-Eetussa hieman uudistetulla konseptilla. Markus - kuten Eliaskin - on Amerikassa vietettyjen lapsuusvuosien jäljiltä kovin jenkki, ja bilebändin ohjelmistossa on tähän asti ollut vain pari pakollista kotimaista yleisönvillitsijää. Rymy-Eetun neljään (!) settiin sisältyi liuta uusia suomalaisia covereita - ja Markus suoriutui niistä suvereenisti. Tutut tykitykset ja riemastuttavat yllätykset limittyivät ravintolan käsittämättömään ilmapiiriin. Monta keikkaa on tanssittu, muttei koskaan Rymy-Eetun tapaan pöydällä. Taas kerran mielen valtasi suunnaton kiitollisuus siitä, mihin kaikkeen näiden ihanien muusikoiden perässä "joutuu". Bonusyllätyksenä Eliaskin pomppasi lavalle laulamaan pari biisiä, mikä teki illasta vielä hitusen täydellisemmän.


Sitten saimme todeta, että kun on tanssinut hurmoksessa bilebändin välittömässä läheisyydessä, jäähallin takanurkassa on vaikeampi päästä tunnelmaan. Samalla reissulla kävimme nimittäin vielä todellisella superkeikalla - Vain elämää-konsertissa Barona-areenalla. Sanat eivät riitä kertomaan miten upea se oli, mutta silti ajatukset harhailivat edellisyössä. Miten palattiinkaan taas tähän, että bilebändikeikka voittaa megakonsertin? Päätän nyt kuitenkin tämän romaanin Vain elämää-konsertin ikimuistoisimpiin hetkiin:

  • Liikutus kun Jari Sillanpää aloittaa Cheekin "Liekeissä"-biisillä. "Tääl on bileet, kaikki sileeks" ei kuulosta itketysmateriaalilta, joten tunnekuohu tuli kai hetkestä ja ajatuksesta: "tämä alkaa, ja saadaan olla mukana!"
  • Suoranainen vollotuskohtaus, kun ihana Erin lauloi "Mitä tänne jää" ja Cheek liittyi mukaan. Huvittavan hämmentäväksi itkun teki se, että juuri silloin areenan takanurkassa tanssittiin. Miten voi biletyttää ja itkettää samaan aikaan?
  • Kylmät väreet Katri-Helenan versioimasta Jonne Aaronin Still alive-kappaleesta: "Anna uskaltaa, sydän avoinna taivaltaa". Sillä teemalla otan vastaan keikkavuoden 2013, ja ehkäpä myös "oikean elämän" siinä ympärillä.
Edit 10.1.2013: Pienellä viiveellä julkaistu raportti Brand New Classicsin Rymy-Eetu-keikasta Chaos Tube-blogissa. Sisältää myös videon kappaleesta "Sekaisin"