Mun ensimmäinen

Kansankuppilat

Seuraa lisää puolustuspuhetta siitä, miksi keikkailu on hyvästä. Viimeksi hehkuttamani univelkakaraistuksen lisäksi se tarjoaa laajennusta maailmankuvaani. Keikoilla näen jos jonkinlaisia paikkoja, ihmisiä, ja ympäristöjä, mihin ei muuten tulisi eksyttyä. Olen oppinut arvostamaan retkiäni "räkälöihin", kauniimmin sanottuna kansankuppiloihin, joista minua on joissain tapauksissa jopa varoiteltu.

Tämäkin tarina inspiroitui Facebook-kaverin ilmaisemasta huolesta liittyen viimeöiseen visiittiini oman kaupungin ilmeisesti sitten aika huonomaineiseen lähiöbaariin. En ollut maineesta sen tarkemmin tietoinen, enkä havainnut minkäänlaista viitettä siitä, että huoli olisi ollut aiheellinen. Illan hurjin välikohtaus oli se, kun hieman turhan humalainen nainen puristi bändin laulusolistia pakarasta kesken keikan - kiusallista ja äärimmäisen epäkunnioittavaa, muttei kovin pelottavaa. Veikkaan, ettei pitkän linjan bilebändimuusikko itse vaivautunut tilannetta juurikaan edes noteeraamaan.

Tokihan noissa kuppiloissa näkee yhtä sun toista, jos malttaa hetkeksi irrottaa katseensa ja keskittymisensä esiintyjistä. On nuokkuvaa ja horjuvaa, mutta enimmäkseen iloista juhlijaa. Eräästä helsinkiläisestä lähiöpubista olin kuullut ennakkoon varoittavaa taivastelua, mutta syksyisen keikkaillan tunnelma oli minusta vallan mainio. Selkeimmin humalainen yleisönedustajakin jäi mieleen hyvällä tavalla - riemusta, joka hänen kasvoilleen levisi, kun illan artisti ryhtyi laulamaan. Toki olin ihan tyytyväinen kun hän siirtyi toiseen pöytään jatkamaan kovaäänistä hehkutustaan.

Tärkeiden tyyppien keikkojen takia olen siis valmis menemään "mihin vaan". Onhan tässä toki nähty hienompiakin keikkapaikkoja, mutta tietyssä mielessä juuri ne karuimmat kuppilat ovat parhaita. En nyt tiedä miten tämän oikein muotoilisin, ettei se kuulostaisi pahalta, mutta onhan niissä pyörivä porukka hieman erilaista kuin yliopistoväki, jonka seassa olen koko aikuiselämäni viettänyt. Kerran ainut keskustelukumppanini ennen keikkaa oli resuinen mies, joka esitteli ostoskassiaan - hän oli pysähtynyt oluelle kesken piimänhakureissun. Sekin hieman hämmentävä mutta avartava kohtaaminen, olisi jäänyt kokematta ilman keikkailua.

Väitän, että monelle muullekin tekisin hyvää jalkautua joskus kurkistamaan jonkun "räkälän" tunnelmaa. Jospa se pahamaineinen lähikuppila olisikin mitä viihtyisin "olohuone", missä ongelmiin joutuvat vain ne, jotka itse itsensä ongelmatilanteisiin tunkevat? Voisiko yhteiskunnan eriarvoistuminen olla hieman vähäisempää, jos pukuherrat ja me fiksut leidit kohtaisimme useammin pubiruusuja ja kansanmiehiä?

Kommentit