- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Onhan tässä vuotta jäljellä, mutta jospa hiljalleen aloittelisin perinteisen keikkakatsaussavotan. Muistoja ja mietteitä pitäisi kirjata heti, mutta jotenkin se jää - aina tainnut seuraava keikka ajaa yli. Ohitan aiemmin käsitellyt BNC-keikat pelkillä maininnoilla - ja siinähän tammikuu hujahtikin: tilapäisyksinhuoltajan terapiareissulla Rymyyn, Kouvola-käväisyllä sekä Tukholma-risteilyllä, jonka jättämien merisairaustraumojen takia en ajatellut elää koko kevättä laivoilla, vaikka sama kokoonpano niillä mahtavan määrän keikkoja tarjoaakin.
Vain yksi pieni paikalliskeikka mahtui väliin. Kävin Hoi sie -galleriassa Kaik' käy -klubin akustisilla etkoilla kuuntelemassa Aili Juliaa, kesällä kohtaamaani katusoittaja-lauluntekijää ("naispuolista Eliasta", kuten eräs keikkaharrastajaystäväni analysoi). Joku ystävällinen tarjosi kierrätyskokoelmakuppia, johon sain haudutella teetä, ja viihdyin, vaikka olinkin outo täti punk-rock-nuorison seassa. Voisin jopa kuvitella palaavani klubille, jos tunnistaisin yhdenkin toinen toistaan erikoisimmista bändinimistä.
Helmikuu alkoi toisella terapiakeikalla Lahdessa. Ilpo soitteli yksin, mutta duokaveri Pasiin törmäsin viikkoa myöhemmin häämessuilla. Kyllä, häämessuilla. Mihin minä en keikan takia lähtisi? No, en ehkä sentään Helsinkiin asti kuuntelemaan kivan kitaristin bilebändiä, mutta olin maisemissa kera ilmaisen messulipun. Fork-yhtyeestä ja Voice of Finlandista tutun Mia Renwallin tähdittämän Shaker-setin jälkeen olisi tehnyt mieli pyyhkäistä Pasin peesissä kohti Nastolaa, eli duokonserttia Ilpon kotikirkossa, mutta jäin kiltisti odottelemaan Rymy-iltaa. Tulomatkalla oli jo pysähdytty Porvoossa kuuntelemassa Rymy-bändin akustista duoversiota, ja viikkoa myöhemmin palasin samaan baariin kuuntelemaan Eliasta. Markus-duon keikkabuukkauksen inspiroimana olin ujuttanut sinne keikkatoiveen, joten otan ihan pikkiriikkisen kunniaa itselleni siitä Old Town -illasta ja myöhemmistäkin hyvistä hetkistä.
Talven teema oli "sama kohde viikon välein", eli kun Porvoo oli koluttu, suhasin kahtena lauantaina peräkkäin päinvastaiseen suuntaan. Ensin nautiskelin Savonlinnan kylpylästä, sekä Ilpon ja Pasin soitannasta Club Colossa, poikkeuksellisesti mieheni kanssa. Seuraavalla viikolla ajelin itsekseni hirveässä talvimyräkässä naapuribaariin, Castle Inniin. Illan trubaduuri Elias voisi muuten joskus tarjota kollega Kaikkoselle oluen - Ilpon edelliskesän keikan ansiosta me fanit osasimme Eliasta sinne ehdotella.
Eräänä maaliskuun keskiviikkona kävin paikallisessa tanssiravintola Monrepos'ssa kuuntelemassa esikoisalbumiaan viimeistelevää Hurmaa. Hetkeen on tartuttava - herkistävällä soololaulullaan valtaisat suosionosoitukset saanut rumpali menehtyi keväämmällä, kesken levyn julkaisutohinoiden.
Seuraavat viikonloput ohjelmoi taas BNC - duo Hämeenlinnassa ja bändi Rymyssä. En enää meinannut muistaakaan miten hullu viikko siitä seurasi. Heti Rymystä toivuttua piti palata Helsinkiin. Vltavan live-keskiviikossa säännöllisesti soittavan George Rigbyn "sidekick" oli syksyllä vaihtunut Flute of Shamen Daneen, jota toki myös tahtoisin kuulla, mutta tahtominen nousi eri tasolle, kun oma samettiraspimme palasi tuuraamaan. Markuksen Rymy-villitsemisen jälkeen taustamusiikki pubin nurkassa vaikutti vaisulta, mutta iltaa piristi yllättävä kohtaaminen Helsingin yössä. Tyypit olivat tulossa sieltä minne Markus oli oman keikkansa jälkeen menossa, joten hieman harmitti, etten roikkunut mukana - ehkä olisin saanut esitellä tärkeät muusikkoni toisilleen.
Jo paluupäivänä suuntasin Imatralle, loppuunmyydyn konserttisalin eturiviin, vaikuttumaan Juha Tapion musiikista, ja seuraavana iltana Helsinkiin kolmatta kertaa viikon sisään, tällä kertaa perheen kanssa. Lahjalippuja Finlandia-talossa esitettyyn opperaan ei voinut jättää käyttämättä, ja hyväähän se teki tutustua välillä ihan erilaiseen kulttuuriin. Kotiuduin suoraan "omaan maailmaani", ensin PikkuPete-pubiin nauttimaan suomipopin parhaista ja pahimmista, ja sieltä Ilonan lavan eteen riehumaan samaisten O'Jess-tyyppien tahtiin.
Seuraavana viikonloppuna palasin Savonlinnan Castle Inniin, vaihteeksi Ilpon duokeikalle. Sinä iltana mieleni harhaili ajatuksissa, joista minun olisi kaikkien näiden keikkavuosien jälkeen jo pitänyt vapautua. Näin itseni taas kuvitteellisen ulkopuolisen silmin, yksinäisenä hulluna, joka ajaa pari tuntia suuntaansa "vain" keikalle. Murehdin taas sitäkin mitä esiintyjät minusta mahtavat ajatella. Ei haittaa, jos pitävät omituisena, kunhan se olisi hyvällä tavalla - ehkä hieman yli-innokkaana, muttei ahdistavana, vaikka hosun eturivissä kameroineni.
Pääsiäisenä keikkailin kotikulmilla, tutussa Montussa, missä Anna Puun kuuntelu oli minulle paljon luontevampaa kuin Hurman - pääsin lavan eteen fanittelemaan, eikä tarvinnut seurailla sivusta paritanssijoita. Olin aivan fiiliksissä viimeistään siinä vaiheessa, kun Annan punainen plektra lennähti taputtavien kämmenieni väliin.
Vajaa viikko myöhemmin oli vuorossa kauan odotettu kahden vuorokauden risteily Viking Gracella. Reissu tarjosi kahdeksan settiä BNC:n musiikkia, Eliaksen ja Markuksen vuorovedoilla. Menomatkalla, pidennetyn junanvaihdon yhteydessä, sain kuulla katusoittajan setin Sörnäisissä, kun hän availi ääntään illan isolle lavalle. Kaksi kaikkien aikojen mahtavimmista keikkareissuista osuivat siinä sitten viikon välein. Välissä kerkesin käydä O'Jess-keikalla Imatran Osmos Cosmos-baarissa, joka pelasti tilanteen, kun kylmä sää esti edelliseltä vapulta tutut soittelut lappeenrantalaisella satamaterassilla.
Aiemmin keväällä olin käynyt lähikonserttisalissa kuuntelemassa Arja Korisevaa ja vanhoja, minusta hieman väsyneitä leffasävelmiä. Yhdestä iki-idolista olen siis hieman kasvanut erilleen, mutten onneksi siitä ainoasta vielä vanhemmasta. Vappureissu Kuusamoon Zero Ninen tuplakeikalle toteutti elämänmittaisen haaveen. Ehdin suunnitella toista Zero Nine -reissua loppukesälle, mutten liiemmin surrut Lieksa-keikan peruuntumista. Rakkaus bändiin on 28 vuodessa juurtunut seesteisen syvälle, ja säilyy, vaikken aiheesta joka viikko hössötä.
Suuntasin Kuusamoon melkein suoraan O'Jess-keikalta, ja reissulta palattuani odotti toinen. Joutsenon Penny Nightissa ei näkynyt Matti Nykästä, joka on kuulemma löytänyt sieltä uusimman vaimonsa, mutta tuttu bändi hassuihin viiksiin sonnustautuneina veti totutun huikeaa suomipop-settiä. Estottomasti bilettänyt seuralainen sai minut taas tuntemaan itseni tylsäksi, mutta minkäs minä itselleni voin. En esimerkiksi todellakaan tunge takahuoneisiin ilman erityistä, ilmiselvää, kutsua, ja vaikka kutsuttaisi, naurunräkätys muusikoiden jutuille olisi villeintä mitä siellä tapahtuisi.
Seuraavaksi tein keväisen arki-ilta-ajelun Orimattilaan, missä Ilpo ja Pasi soittivat pikkuruisessa Heinämaan kyläkirkossa. Jos olin viimeksi pubissa hieman vaivautunut, tunsin nyt koko sydämestäni olevani oikeassa paikassa, vaikka konsertti kai ensisijaisesti rippikoululaisia varten olikin. Minä erilainen nuori istuin rukoushuoneen etupenkissä ja lumouduin, varsinkin Väinämöisen laulusta - Idols-koelaulusta, jonka kuulin ensimmäistä kertaa livenä. Koko kotimatkan vallinnut onnellisuus notkahti, kun huomasin tallentaneeni kappaleen kameraani ilman ääntä. Tuon helmen hukkaaminen on suurimpia keikkakatumuksiani, ja päätin siinä saman tien, etten kiellä itseltäni mitään, jos on tilaisuus korjata se. Teen vaikka miten älyttömän retken, mihin tahansa kirkkoon tai konserttisaliin, jos on toivoa kuulla laulu uudestaan, yhtä tunnelmallisen kauniissa, hälyttömässä ympäristössä.
Toukokuun lopulla kerkesin käydä vielä paikallisessa Old Cockissa Happoradiota kuuntelemassa, ja toteamassa, että vaikka bändin kappaleet ovat tajuttoman hienoja, tunnelma lavalta ei välity yhtä intensiivisenä kuin jos siellä soittaa tuttuja, rakkaita tyyppejä. "Omat" nyt vaan innostavat ja liikuttavat enemmän, vaikka pelkällä lainamateriaalilla, kuten BNC vielä kerran Kouvolassa.
(stay tuned - kesän keikat seuraavassa numerossa)
Vain yksi pieni paikalliskeikka mahtui väliin. Kävin Hoi sie -galleriassa Kaik' käy -klubin akustisilla etkoilla kuuntelemassa Aili Juliaa, kesällä kohtaamaani katusoittaja-lauluntekijää ("naispuolista Eliasta", kuten eräs keikkaharrastajaystäväni analysoi). Joku ystävällinen tarjosi kierrätyskokoelmakuppia, johon sain haudutella teetä, ja viihdyin, vaikka olinkin outo täti punk-rock-nuorison seassa. Voisin jopa kuvitella palaavani klubille, jos tunnistaisin yhdenkin toinen toistaan erikoisimmista bändinimistä.
Helmikuu alkoi toisella terapiakeikalla Lahdessa. Ilpo soitteli yksin, mutta duokaveri Pasiin törmäsin viikkoa myöhemmin häämessuilla. Kyllä, häämessuilla. Mihin minä en keikan takia lähtisi? No, en ehkä sentään Helsinkiin asti kuuntelemaan kivan kitaristin bilebändiä, mutta olin maisemissa kera ilmaisen messulipun. Fork-yhtyeestä ja Voice of Finlandista tutun Mia Renwallin tähdittämän Shaker-setin jälkeen olisi tehnyt mieli pyyhkäistä Pasin peesissä kohti Nastolaa, eli duokonserttia Ilpon kotikirkossa, mutta jäin kiltisti odottelemaan Rymy-iltaa. Tulomatkalla oli jo pysähdytty Porvoossa kuuntelemassa Rymy-bändin akustista duoversiota, ja viikkoa myöhemmin palasin samaan baariin kuuntelemaan Eliasta. Markus-duon keikkabuukkauksen inspiroimana olin ujuttanut sinne keikkatoiveen, joten otan ihan pikkiriikkisen kunniaa itselleni siitä Old Town -illasta ja myöhemmistäkin hyvistä hetkistä.
 |
| Elias Hämäläinen @ Castle Inn Savonlinna 15.3.2014 |
Eräänä maaliskuun keskiviikkona kävin paikallisessa tanssiravintola Monrepos'ssa kuuntelemassa esikoisalbumiaan viimeistelevää Hurmaa. Hetkeen on tartuttava - herkistävällä soololaulullaan valtaisat suosionosoitukset saanut rumpali menehtyi keväämmällä, kesken levyn julkaisutohinoiden.
Seuraavat viikonloput ohjelmoi taas BNC - duo Hämeenlinnassa ja bändi Rymyssä. En enää meinannut muistaakaan miten hullu viikko siitä seurasi. Heti Rymystä toivuttua piti palata Helsinkiin. Vltavan live-keskiviikossa säännöllisesti soittavan George Rigbyn "sidekick" oli syksyllä vaihtunut Flute of Shamen Daneen, jota toki myös tahtoisin kuulla, mutta tahtominen nousi eri tasolle, kun oma samettiraspimme palasi tuuraamaan. Markuksen Rymy-villitsemisen jälkeen taustamusiikki pubin nurkassa vaikutti vaisulta, mutta iltaa piristi yllättävä kohtaaminen Helsingin yössä. Tyypit olivat tulossa sieltä minne Markus oli oman keikkansa jälkeen menossa, joten hieman harmitti, etten roikkunut mukana - ehkä olisin saanut esitellä tärkeät muusikkoni toisilleen.
Jo paluupäivänä suuntasin Imatralle, loppuunmyydyn konserttisalin eturiviin, vaikuttumaan Juha Tapion musiikista, ja seuraavana iltana Helsinkiin kolmatta kertaa viikon sisään, tällä kertaa perheen kanssa. Lahjalippuja Finlandia-talossa esitettyyn opperaan ei voinut jättää käyttämättä, ja hyväähän se teki tutustua välillä ihan erilaiseen kulttuuriin. Kotiuduin suoraan "omaan maailmaani", ensin PikkuPete-pubiin nauttimaan suomipopin parhaista ja pahimmista, ja sieltä Ilonan lavan eteen riehumaan samaisten O'Jess-tyyppien tahtiin.
Seuraavana viikonloppuna palasin Savonlinnan Castle Inniin, vaihteeksi Ilpon duokeikalle. Sinä iltana mieleni harhaili ajatuksissa, joista minun olisi kaikkien näiden keikkavuosien jälkeen jo pitänyt vapautua. Näin itseni taas kuvitteellisen ulkopuolisen silmin, yksinäisenä hulluna, joka ajaa pari tuntia suuntaansa "vain" keikalle. Murehdin taas sitäkin mitä esiintyjät minusta mahtavat ajatella. Ei haittaa, jos pitävät omituisena, kunhan se olisi hyvällä tavalla - ehkä hieman yli-innokkaana, muttei ahdistavana, vaikka hosun eturivissä kameroineni.
 |
| Anna Puu @ Monrepos Lappeenranta 18.4.2014 |
Vajaa viikko myöhemmin oli vuorossa kauan odotettu kahden vuorokauden risteily Viking Gracella. Reissu tarjosi kahdeksan settiä BNC:n musiikkia, Eliaksen ja Markuksen vuorovedoilla. Menomatkalla, pidennetyn junanvaihdon yhteydessä, sain kuulla katusoittajan setin Sörnäisissä, kun hän availi ääntään illan isolle lavalle. Kaksi kaikkien aikojen mahtavimmista keikkareissuista osuivat siinä sitten viikon välein. Välissä kerkesin käydä O'Jess-keikalla Imatran Osmos Cosmos-baarissa, joka pelasti tilanteen, kun kylmä sää esti edelliseltä vapulta tutut soittelut lappeenrantalaisella satamaterassilla.
Aiemmin keväällä olin käynyt lähikonserttisalissa kuuntelemassa Arja Korisevaa ja vanhoja, minusta hieman väsyneitä leffasävelmiä. Yhdestä iki-idolista olen siis hieman kasvanut erilleen, mutten onneksi siitä ainoasta vielä vanhemmasta. Vappureissu Kuusamoon Zero Ninen tuplakeikalle toteutti elämänmittaisen haaveen. Ehdin suunnitella toista Zero Nine -reissua loppukesälle, mutten liiemmin surrut Lieksa-keikan peruuntumista. Rakkaus bändiin on 28 vuodessa juurtunut seesteisen syvälle, ja säilyy, vaikken aiheesta joka viikko hössötä.
Suuntasin Kuusamoon melkein suoraan O'Jess-keikalta, ja reissulta palattuani odotti toinen. Joutsenon Penny Nightissa ei näkynyt Matti Nykästä, joka on kuulemma löytänyt sieltä uusimman vaimonsa, mutta tuttu bändi hassuihin viiksiin sonnustautuneina veti totutun huikeaa suomipop-settiä. Estottomasti bilettänyt seuralainen sai minut taas tuntemaan itseni tylsäksi, mutta minkäs minä itselleni voin. En esimerkiksi todellakaan tunge takahuoneisiin ilman erityistä, ilmiselvää, kutsua, ja vaikka kutsuttaisi, naurunräkätys muusikoiden jutuille olisi villeintä mitä siellä tapahtuisi.
 |
| Ilpo Kaikkonen & Pasi Jääskeläinen @ Heinämaan kyläkirkko 15.5.2014 |
Seuraavaksi tein keväisen arki-ilta-ajelun Orimattilaan, missä Ilpo ja Pasi soittivat pikkuruisessa Heinämaan kyläkirkossa. Jos olin viimeksi pubissa hieman vaivautunut, tunsin nyt koko sydämestäni olevani oikeassa paikassa, vaikka konsertti kai ensisijaisesti rippikoululaisia varten olikin. Minä erilainen nuori istuin rukoushuoneen etupenkissä ja lumouduin, varsinkin Väinämöisen laulusta - Idols-koelaulusta, jonka kuulin ensimmäistä kertaa livenä. Koko kotimatkan vallinnut onnellisuus notkahti, kun huomasin tallentaneeni kappaleen kameraani ilman ääntä. Tuon helmen hukkaaminen on suurimpia keikkakatumuksiani, ja päätin siinä saman tien, etten kiellä itseltäni mitään, jos on tilaisuus korjata se. Teen vaikka miten älyttömän retken, mihin tahansa kirkkoon tai konserttisaliin, jos on toivoa kuulla laulu uudestaan, yhtä tunnelmallisen kauniissa, hälyttömässä ympäristössä.
Toukokuun lopulla kerkesin käydä vielä paikallisessa Old Cockissa Happoradiota kuuntelemassa, ja toteamassa, että vaikka bändin kappaleet ovat tajuttoman hienoja, tunnelma lavalta ei välity yhtä intensiivisenä kuin jos siellä soittaa tuttuja, rakkaita tyyppejä. "Omat" nyt vaan innostavat ja liikuttavat enemmän, vaikka pelkällä lainamateriaalilla, kuten BNC vielä kerran Kouvolassa.
(stay tuned - kesän keikat seuraavassa numerossa)
Kommentit
Lähetä kommentti