Hyvinkää Love

Keikkavuoden loppurysäys

Neljäs osa sepustustani vuoden 2014 keikoista jatkuu marraskuun lopulta niistä asetelmista, mihin kolmas jäi, eli Lahden Kaunis Veeran pikkujouluista. Edellisviikonloppuna tanssittajaksi kaipaamani mies oli nyt mukana. "Oikea" tanssi ei meiltä onnistu - olen itse pilannut sen kuittailemalla erilaisista rytmitajuista - mutta trubaduuri-Ilpon tahtiin heiluminen on vallan hyvää parisuhteen hoitoa.

Jatkokeikan ensimmäinen sointu helähti samalla sekunnilla kun parin kilometrin reippaan kävelyn jälkeen avattiin Bar&Bistron ovi. Ei siinä autoileva artistikaan juuri ollut pikkujouluhikeä kuivatellut. Duo oli valloittava, muttei ihan se, jota olin kaipaillut. Soolokitarassa taituroi Ilpon ystävä Jussi Parviainen, eikä Pasi Jääskeläinen, josta olin toukokuisen kirkkokonsertin jälkeen nähnyt vain vilahduksia TV:ssä, Putous-bändissä. Illan tunteikkain hetki oli Dingon "Sinä ja minä" omistettuna "sille historialliselle, mitä sinä päivänä oli tapahtunut" - eduskunta oli äänestänyt tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Hukkasin itseni hetkeksi filosofoimaan, miten täydellisesti duo sopi siihen iltaan, kuvastamaan ihmisten oikeutta olla mitä ovat - siro kitaristi ja pitkät kiharansa söpölle sykerölle kiepauttanut laulaja miehekkäämpiä kuin moni metsuriseksuaali.

Ilpo Kaikkonen @ Kaunis Veera / Bar&Bistro Lahti 28.11.2014

Suvi Teräsniska @ Casino 8.12.2014
Lahti-matkailuni tulisi vielä saamaan piirteitä "Groundhog Day" -elokuvasta, mutta väliin osui muuta. Itsenäisyyspäivänä väistin BNC-keikan Kouvolassa - pikkujoulujuhlijoilla ahdettu Mulligan's ei houkutellut uudestaan vasta parin viikon tauon jälkeen, ja piti säästää voimia maanantaille. Periaattessa matkustan vain "omien" artistien takia, mutta voittolippuja Suvi Teräsniskan Eturivikeikalle Helsingin Casinoon ei voinut heittää hukkaan. Konsertti koostui joululauluista, ja jouduin huomaamaan, että Suvin taika on nimenomaan Täydellisessä elämässä sun muissa tajuttoman hienoissa kappaleissa. Viihdyin ja liikutuinkin, mutten lumoutunut - hetkittäin lähes huvitti salissa vallitsevan tunnelman hartaus. Kylmiä väreitä hipovaa maagisuutta oli vasta Tulkoon joulu -encoressa, jossa yleisö vihdoin uskalsi laulaa mukana.

Casinolta singahdin Vltavaan, missä Härmä-bändin ja Katri Ylanderin keikka oli jo käynnissä. Ehdin pikkuruisen lavan eteen juuri kun Katri aloitti Idols-taipaleeltaan parhaiten mieleen jääneen Pisteen, ja solahdin suoraan tunnelmaan. Voice of Finlandista tutun Kimmo Härmän johdattama bändi jatkoi omalla materiaalilla, joka ainakin siinä hetkessä toimi. Taannoinen turhautumiseni ainaiseen cover-soitteluun taisi tehdä minut sille vastaanottavaiseksi, ja "kylkiäiskeikka" jätti vahvemman muistijäljen kuin matkan varsinainen syy. Sisäinen "some-komentajani" ilahtui myös siitä, miten Katri sekä Kimmo jakoivat valokuviani, ja itse toteuttamiaan live-klippejä keikalta. Selvät osoitukset sekä oman tekemisen että yleisön arvostamisesta lupailevat bändille hyvää.

Härmä feat. Katri Ylander @ Vltava 8.12.2014
Kotiuduin tiistaina, ja keskiviikkona istuin jo Lappeenranta-salissa Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin konsertissa, vaikka olin yrittänyt myydä lippuani huomatessani, miten kiireiseen viikkoon ilta osui. Aurinkoisilla festarikeikoilla olin ihastellut bändin iloista lavameininkiä, mutta konserttisali jäykisti esiintymistä, ja kappaleiden samankaltaisuus alkoi puuduttaa.

Perjantaina palasin Lahteen, vaikka vasta koetun duosoittelun piti korvata sen viikonlopun Ilpo-keikat. Mieheni oli kuitenkin edellisen visiitin yhteydessä bongannut ilmoituksen joogakurssista, ja yhdistelmä molempien lempiharrastuksia oli liian täydellinen ohitettavaksi. Eliaksen keikka Savonlinnassa piti jättää väliin, mutta jäin reilusti voiton puolelle, vaikka kahdesta tuplakeikkaillasta jäi yksi trubaruudiosuus pois. Kaunis Veeran pikkujoulut osoittautuivat perjantaina yksityistilaisuudeksi, ja kuulimme ehkä puoli biisiä takkeja riisuessa ja saman tien pukiessa - en kehdannut edes pysähtyä ovella, lavan suuntaan vilkutellessani.

Tilanne oli taas niitä, mihin keikkailu on opettanut suhteutumaan "elämä on" -rentoudella, ja pettymistä hillitsi sekin, että kyseessä oli vain yksi setti kuudesta. Jo samana iltana Ilpo ja Jussi yllyttivät Möysän Wanhan Mestarin yleisön äänekkääseen yhteislauluun, ja lauantaina koin kaiken uudelleen parannettuna versiona: pikkujoulukeikalle oltiin tervetulleita, Mestari vaihtui Lahden keskustan fiinimpään versioon, ja soolokitaristi Pasiin, joka jokusen keikan ja jutusteluhetken perusteella on suurimmalla sydämellä - aina ilolla - soittava muusikko, jonka tiedän. 

Rakastan molempien yleisöä huomioivaa viihdyttäjäasennetta, ja suloisen nöyrää hämmästelyä siitä, miten jaksan kuunnella samat biisit yhä uudestaan. Totesin, ettei heillä ole vielä mitään hätää, kun tapaan kokea jonkunlaista leipääntymistä vasta noin 50 keikan jälkeen. Ilpon omat TerveisetKleinbussit ja Lepopäivät ihastuttavat aina vaan, sekä livenä että levyltä - olenkin veivannut sitä ihan naurettavia määriä - ja suomi-osaston lainat, erityisesti Tehosekoitin-kappaleet, ovat juuri sitä, mitä parilta rakkaalta bilebändiltä puuttuu. Ilpo taitaa olla se palanen, joka paikkasi musiikkimaailmani täydelliseksi. Sydämeltään suomirock-tyttö ehtikin kuunnella turhan monta vuotta pääosin britti-jenkki-settiä - jota toki myös rakastan, juuri niiden tiettyjen, kansainvälisillä juurilla kasvaneiden tyyppien esittämänä.

Ja palatakseni niihin tyyppeihin... Olin Suvi-keikkaa suunnitellessani vitsaillut, että onneksi reissu ei osunut seuraavaan maanantaihin, jolloin olisin varmaan jämähtänyt Helsinkiin - BNC soitteli nimittäin Molly Malone'sissa koko viikon. En sitten kuitenkaan jäänyt asumaan, vaikka seuraavakin maanantai heitti vastustamattoman lisähoukutuksen: Maltaisen Riekon pikkujoulut, missä esiintyi perinteisesti Flute of Shame. VR:n supersäästöjuna vei perille juuri sopivasti, Koopin vanha "kotipubi" täyttyi maanantai-illan istujista, ja trio viihdytti tutun riemastuttavasti. 

Brand New Classics @ Molly Malone's 18.12.2014
Jatkokeikalta (BNC 53) myöhästyimme pikaisen Hese-aterian verran, mutta samaa kivaa tulisi riittämään - neljä settiä per ilta, bändillä käsittämättömät 28, joista lopulta kuulin 14 ja kaksi puolikasta. Kotiuduin tiistain aamujunalla, ja palasin torstaina. Desibelirajoituksella hillitty musisointi (BNC 54) jatkui Mollyssa, ja nyt huolestuin oliko kommenttini 50 keikan kyllästymispisteestä käymässä toteen. Bändi oli verrattaen vaisu, varmasti väsyksissä, kun valtaisa soittourakka oli vasta puolivälissä, ja oma fiilikseni hukassa pönöttäessäni itsekseni vähäväkisessä baarissa. Viimeinen setti meni murehtiessa Markuksen äänen karheutumista - miten se kestäisi illan saati koko viikon loppuun? 

Mutta perjantai pakkasi baarin täyteen juhlijoita, ja bändi sai taas soittaa tuttua, täysipainoista, tanssijoita villitsevää bilesettiään (BNC 55). Solisti oli ääntään säästääkseen pyytänyt velipojan apuun, ja muutama biisi vierailevalta tähdeltä piristää aina. Sain vielä yllättäen tutun naisen ystävättärineen tanssiseuraksi, ja heidän innostumisensa lisäsi ylpeyttäni bändistä entisestään.

Koop Arponen & Flute of Shame @ Viikin kirkko 20.12.2014
Lauantai taisikin sitten tarjota kaikkien aikojen keikkaputken. Iltaa aloiteltiin Flute of Shamen jouluisesta kirkkokonsertista Viikissä, missä "A Thousand Days"-kappaleen ensiesitys liikutti kyyneliin. Sieltä jatkettiin kulttuurikeskus Andorraan, missä Eliaksen oma setti osui optimaalisesti kahden aiemmin tiedossa olleen keikan väliin. Teatterimaiseen saliin ei saanut viedä juomia, mikä piti harmillisen suuren osan festivaaliyleisöstä toisen live-lavan luona, mutta toisaalta Eliaksen ihania kappaleita sai kuunnella ilman baarihälyä. Koin kaipaamani artistikeikan, enkä silti nyt harhautunut murehtimaan sitä, miksei Elias saa aarteitaan levylle asti. Mollyyn ehdittiin ensimmäisen setin (BNC 56) puolivälissä, ja meno oli perjantain tapaan hulvatonta. Vieraileva velikin ilmestyi vetämään muutaman biisin oman keikkansa yleisöä runsaammalle ja riehakkaammalle kuulijakunnalle.

Elias Hämäläinen @ Andorra 20.12.2014
Valvottuani valomerkkiin kolme iltaa putkeen koin pienen romahduksen - marssin ystäväni kanssa hotellille kasvot kosteana siitä, että kiitokset, heipat ja hyvät joulut bändille jäivät pikalähdössä sanomatta. Kovin vaarallista se ei toki ollut, kun pian taas nähtäisiin. Sama lauma soittajia saa nimittäin luvan kannatella minut vaikean vuodenvaihteen yli. Puolet perheestäni pakenee maasta viikoiksi uudenvuodenaattona, nuorimmainen toimitetaan turvalliseen kyläpaikkaan, tylsää äitiään parempaan seuraan, ja minä suuntaan keikkaristeilylle. En sentään uskalla merkata asiaankuuluvaa BNC-numeroa tähän vielä, etten manaisi keikan tai oman reissuni peruuntumista.

Edit 2.1.2015: Loppurysäyksen loppuhuipennus koettiin Viking XPRS-laivalla Helsingin ja Tallinnan välillä. BNC (57) soitti hurjan pitkän uudenvuodenkeikan, jossa Elias oli vaihtosolistina parin setin verran. Keikan yllätysmomentti oli uusi basisti, jonka hyytymätön hymy lupaa hyvää, ja hienoin hetki ne pari biisiä, jotka veljekset vetivät yhdessä - parhautta stereona, pitkästä aikaa. Juuri nyt en tiedä milloin Eliasta taas livenä kuulisin, kun ainoat tiedossaolevat keikat ovat Helsinki-Tukholma-risteilyjä, joita en ihan heti uskalla huonon merenkäyntikestävyyteni takia varailla. Markus bändeineen näyttää sen ohjelmoivan vahvasti tätäkin vuotta - kunhan ensin vedän vähän henkeä.

Kommentit