Kevään soundtrack

Keikkaraportit ovat rutiinia, mutta välillä pitää kartoittaa mitä on tullut kuunneltua levyltä. Korrelaatiota osittain on ja osittain ei ole - livenä runsas cover-osasto päätyy harvoin kotisoittoon. Brand New Classicsin helmistä  Don't You Worry Child pyöri jonkun aikaa päivittäissoittolistallani - ei muuten ole ollenkaan huono Swedish House Mafiankaan versio, vaikken ikinä olisi uskonut moista kokoonpanoa kuuntelevani - ja Tehosekoittimen hitit myös, vaikka Ilpon versiot minulle alkuperäisempiä ovatkin. Muista vakiolainoista esim. Goo Goo Dolls on vain käväissyt kuuntelussa, kun kappaleet henkilöityvät niin vahvasti cover-esittäjä Eliakseen.

Kuten blogin taannoiset tarinat kertovat, kevään musiikkitapaukseni on ollut Aurora. Vuodenvaihteen ympärillä löytyneet sinkkuhelmet täydentyivät upealla albumilla, ja pari keikkakokemusta liittivät hänet piiriin muusikoita, joista käytän termiä "omat". Se tuntuu joskus aiheuttavan jopa pahennusta, vaikkei viittaa minkäänsortin omistukseen, vaan siihen, että tyypit ovat astetta syvemmällä sydämessäni kuin muut artistit, joita tykkään kuunnella. Auroran ihastuttava pop-reggae soi edelleen tiuhaan, mutta keikkailu ei ole lähtenyt lapasesta - vielä. Pian on kylläkin edessä viides keikka viikko kolmannen jälkeen, mutta se on lähinnä (itse taottua) tuuria.

Vuoden toinen albumihankintani oli Anssi Kelan Nostalgiaa. Levy on täynnä toimivaa, hauskaakin, materiaalia, ja erityisesti Kuolleen miehen kitara säväytti, mutta joku juuri minuun vetoava "hurahduselementti" puuttuu. Kotikulmilla koettu keikkakaan ei vauhdittanut levyä tehosoittoon. Ehkä ihastelen Kelan itseironialla ryyditettyjä Facebook-oivalluksia ja fanien etähuomiointia liikaakin, eikä oikea live-esiintyjä ihan pärjännyt some-persoonalle.

Yksittäisistä soittolistamerkinnöistä on poimittava ainakin Roope Salminen & Koirat -yhtyeen Reissumies. Pientä lämmittelyä kappale sai Roopen Tähdet tähdet -suorituksista, mutten sentään niin tehokkaasti häneen tykästynyt, että pelkkä persoona kannattelisi biisiä. Juuri tuontyylinen, kepeä hyvänmielen meininki tuntuu juuri nyt uppoavan. Rap-osiotkaan eivät näköjään haittaa, kun myös Robinin ja Elastisen yhteistyö Kipinän hetki on positiivisena energiapläjäyksenä vastustamaton.

Haikeampi musiikkitapaus oli Kristiina Wheelerin odotettu Kaiken keskellä. Itse biisi on surumielinen, ja sitä kohdannut radiohiljaisuus veti mieltä matalaksi. Ehkä se, että kappale oli lainattu Antti Kleemolalta, suojasi sekä liialta innostukselta että pettymykseltä - haluan kuulla omaa materiaalia niiltä suosikeilta, jotka todistetusti osaavat sitä tehdä.

Mutta sitten päästään kevään huipennukseen. Ilpo, joka talvella lupaili pian julkaista, totta tosiaan julkaisi! Kahdesta keikoilla kuullusta uutuudesta Muistan sen lauantain on "väärä" siinä mielessä, etten rakastunut siihen ihan vielä ensimmäisen säkeistön puolivälissä kuten siihen toiseen. Mutta nyt kun se soi levyltä, se on täydellinen, kesätunnelmiin juuri oikea - ja ajatus siitä, että vielä parempaa on tulossa, hykerryttää. Innostuksellani Ilpon uutukaisesta ei nyt ole rajoja. Fanitushistoriaani sävyttävät turhautuneet odotukset, mutta yhden kepeän rautalankaiskelmän myötä musiikkimaailmani on yhtäkkiä täynnä toivoa, iloa ja valoa.