Hyvinkää Love

Auringon aika

Tässä kohtaa tuntui tarpeelliselta tiivistää parin kevätkuukauden keikat. Edellisen jakson lopussa väläytettyyn O'Jessin Ilona-keikkaan pitää vielä palata siltä osin kun se oli erityisen merkittävä: sain keikkaseuraksi vasta täysi-ikäistyneen tyttäreni. Ehkei se hänelle ollut hohdokkain mahdollinen baarivisiitti - hiljainen kiirastorstai, ja hittejä pääosin ajalta ennen hänen syntymää - mutta minä iloitsin seuralaisesta, joka oli raahattu saman bändin (feat. Pete Seppälä) päiväkeikalle jo kymmenkesäisenä.

Seuraavaksi säädin itseni puolimatkaan sukuloimaan, ja koukkasin ilta-ajelulle Helsinkiin. Vastaavassa vaalitapahtumassa syksyllä 2012 Elias oli luonut lumoavan taikapiirin. Nyt en ehtinyt saada tunnelmasta kiinni tunnin välein esitettyjen kolmen biisin settien aikana, ja jälkifiilis oli luokkaa "tulipa nähtyä, edes kerran keväässä".

Ilpo Kaikkonen @ Brygga Citybar Lahti 17.4.2015
Aiemman vaalikeikkareissun kylkiäismessuilta toin Vol1-albumin, jonka tekijä jäi vielä silloin esiintyjänä kakkoseksi - nyt hän pelasti tilanteen, ikään kuin täydentäen vajaaksi jäänyttä musiikkikiintiötä. Sinänsä ei ollut järkeä hurauttaa Lahteen, kun seuraava Ilpo-keikka oli buukattu parin viikon päähän, mutten vaan olisi voinut keksiä vapaalle viikonlopulle parempaa käyttöä. Käytin kaikki tekosyyt, jopa tarpeen nähdä "rokkitukan" vielä kerran, mutta kiharoiden piiloutuminen hatun alle ei vähentänyt sitä hyvää fiilistä, mikä nuoren miehen musisoinnista aina huokuu.

Diandra @ Syke Lahti 18.4.2015

Hienon lisän Lahti-viikonloppuun sain bongaamalla Diandran keikan seuraavalle päivälle. Onneksi olimme, viihtyisän Brygga Citybarin aikaisesta showtimesta huolimatta, päättäneet jäädä yöksi (hotelliviikonloppu miehen kanssa - kaikkeen sitä keikkojen takia joutuu!). Vaikka olin ennemmin kiinnostunut tarkkailija kuin lumoutunut kuulija, ihailin Diandran huikeaa laulua ja valloittavaa läsnäoloa täydessä kauppakeskuksessa. Samalla velloin kiitollisuudessa siitä, miten paljon hyvää Idols-konsepti on Suomen musiikkimaailmaan - ja omaan elämääni - tuonut.

Seuraavana viikonloppuna pyörähdin vasta auenneen Amarillomme pubipuolella kuuntelemassa Hovimuusikko Ilkkaa. En juuri kuuntele aamuradiota, ja Ilkasta oli vain harmaa aavistus, mutta hauskaa settiähän hän soitteli. Voisin tosin ehdotella samalle pikkulavalle useampia musiikillisesti vakuuttavampia trubaduureja. Seuraavana iltana Amarillon Areenalla esiintyi Haloo Helsinki, mutta ennakkoliput myivät loppuun 17 minuutissa, ja muutenkin saivat pitää K20-tunkkinsa, kun en olisi saanut tytärtäni mukaan.

Seuraavalle seikkailulle tytär lähti kuskiksi uutukaisella ajokortillaan, eli reissuhan kannatti tehdä jo pelkästään ajoharjoittelun vuoksi (ei minulta keikkamatkatekosyyt ihan heti lopu). Savon Pariisista löytyi taas hetken hukassa ollut "keikkamatkamoodi". Saattaisin siinä hieman höyrähtäneen onnellisessa mielentilassa pitää vaikka minkälaista läävää viihtyisänä, mutta kyllä yhdistetty keikka- ja majapaikkamme minusta asiallisen siisti oli, vaikka Joronjälki Hotellit kuntoon -sarjasta erikoisen legendaarinen onkin.

Viikkoa myöhemmin Milanon Duomoa kierrellessäni hymähtelin, että oikeastaan tyttären kanssa Joroisten keskustan kupeesta löydetty autiotalo romuvarastopihoineen oli jännittävämpi. Hihityttävän hienoja hetkiä olivat myös täysin hiljaisen keskustan taivastelu, ja motellin käytävälle kaikunut kitaransoitto - emme sentään kehdanneet jäädä kuuntelemaan iltaan valmistautuvaa artistia. Keikkapaikalle saapuessamme hän oli vastassa, tutun välittömänä, vaikka uudessa tukassaan astetta enemmän "liian komeana" - ja keikka oli taattua hyvän olon Ilpoa.

Seuraavina viikonloppuina kuulin akustista Jonne Aaronia kotikaupungin kauppakeskuksessa, ja rikoin vihdoin "Anssi Kela -kirouksen" - Kelan keikat ovat tavanneet mennä likeltä ohi. Mutta kiihdytänpä eteenpäin, koska toukokuun loppuhuipennus ei ihan parilla sanalla kuvaudu.

Omana syntymäpäivänäni suunta oli Lahti, ja koko kevään odotettu Ilpon ja Auroran yhteiskeikka, jolle tieto Ilpon sinkkujulkaisusta seuraavana päivänä loi vielä lisätäpinöitä. Alkuillasta pitää poimia tilannevälähdys: kahvilasalaatit haarukoituamme räpläsimme mieheni kanssa hetkisen kännyköitä, ja huomasin Ilpon päivittäneen olevansa kohta radiohaastateltavana, uuden biisin kanssa. Joku vaisto oli vinkannut tyrkkäämään nappikuulokkeet käsilaukkuun, ja osuin ehkä minuutin varoajalla kuulolle varmistamaan, että Muistan sen lauantain toimii levyltäkin.

Kiirehdin kohteeseen tuntia ennen keikkaa, kesken soundcheckin. Kun vierailevan tähden soundit oli saatu kohdalleen, Ilpo bändeineen treenasi uuden sinkkubiisin. Yritin pitää riemastukseni aisoissa tai ainakin piilossa, koska kunnoittavan fanituksen periaatteeni eivät siedä soundcheck-rauhan häiritsemistä edes aplodeilla.
Aurora & Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 21.5.2015
Keikka alkoi Ilpon johdolla. Tutun materiaalin lisäksi kuultiin reggae-teemaan sopivia uutuuscovereita, kuten Jukka Pojan Silkkii, sekä Lazy Song - mikä on selvästi Bruno Marsin versio Lepopäivästä. Setti päättyi uutuussinkkuun ja huimiin suosionosoituksiin. Tauon jälkeen kuultiin kokonainen Aurora-keikka - ei vain muutamia biisejä, kuten aikoinaan Koopilta Sami Saaren vastaavalla klubilla. Teerenpelin uusi klubi-isäntä antoi tähtivieraan loistaa, mutta soitti koko setin mukana, ja olin pakahtua myötäylpeydestä. Tyyppi ei ollut opetellut vain muutamaa uutta biisiä, vaan vieraansa koko tuotannon! Ehkä taitava ammattimuusikko pystyykin tuosta vaan soittamaan levyllisen uutta musiikkia, mutta pointti olikin, että söpöstä Idols-pojasta on kehittynyt sellainen - bändiä ja live-klubia johtava ammattilainen, ja minua tällä hetkellä eniten ilahduttavaa musiikkia, omalla levymerkillä, tekevä artisti.

Äskeinen vaikutti varmaan siltä, että olin täysin Ilpo-tunnelmissa, mutta oikeasti elin täysillä mukana Aurorankin musiikissa, ja hänen hehkutusvuoronsa on kohta. Lahdesta kotiuduttiin perjantaina, ja lauantaina suuntasin Rymy-Eetuun ensimmäistä kertaa sitten syyskuun (tammikuisen Aurora-levyjulkkarin jälkeistä piipahdusta ei lasketa). Pelkäsin BNC:n jäävän ruutiinikeikallaan (61) vaisuksi verrattuna tuoreeseen unelmakombokokemukseen, mutta bändi jälleensulatti sydämeni heti alkuillasta muutamalla hempeilybiisillä, ja nimenomaan kotimaisella. Uppoan taas hömppäfilosofian syövereihin, mutta (lähes vakavissani) uskon, että oma antautumiseni suomi-musiikille vauhdittaa Markuksen - ja oletettavasti jo ennen sitä velipoika Eliaksen - uran etenemistä. Ihan rauhassa saavat levyttää tai olla levyttämättä melankolisia amerikanballadeja - minä vaan veivaan aurinkoista suomireggaeta ja rautalankaiskelmää. Murphyn lain mukaan varmaan julkaisevatkin sillä hetkellä, kun minua ei enää kiinnosta (oikeasti toki rakastaisin kummankin laulua levyllä, mutta yritetään nyt tällaista lähestymistapaa - ainakin se keventää odotusta).

Pasi Jääskeläinen & Aurora @ Maailma kylässä 24.5.2015
Rymy-yön jälkeen suunnattiin Maailma kylässä -festareille. Siellä Aurora bändeineen veti toistaiseksi upeimman settinsä, eikä tammikuisella julkkarikeikalla havaitsemastani aloittelevan artistin epävarmuuden hitusesta ollut enää tietoakaan. Aurora valloitti ison lavan ja yleisön, ja se, että Pasi edelleen toimi yleisökuoronjohtajana, oli vaan riemastuttava show-elementti (Kadotaan kaupunkiin -kappaleen "joo-joo"-osio on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivimpia yhteislaulatuspätkiä ikinä). Koko viikonlopun selkeimmät riemunväristykset tulivat itseoikeutetusta loppuhuipennusbiisistä Se soi ("Anna musiikin tehdä taikoi...").

Viikon sisään mahtui vielä kolmas Aurora keikka. Minulla on ollut Tavastian kokoinen aukko live-musiikin suurkuluttajan sivistyksessä, ja Aurora tarjosi sinne yllättävän oikoreitin (ehkä tästä aukeaa putki, kun erinäisiltä "pojilta" on paineet pois). Torstai-illan keikka ei vetänyt legendaarista klubia läheskään täyteen - ehkä keikka olisi pitänyt järjestää vasta kesän lopuksi, artistin kerättyä laajempaa mainetta Ruisrockissa sun muilla festareilla - eikä bändi ollut yhtä liekeissä kuin Kaisaniemen sateenripauksilla sävytetyssä auringossa. Tiedostin myös artistitulokkaan keikan ongelman: kun materiaalia on tasan levyllinen, jokainen biisi vie turhan selvästi kohti loppua. Olin silti onnellinen siitä, että olin mukana - oltiin ikään kuin yhdessä edetty takahuoneesta, Semifinal-julkkarikeikalta, pääareenalle, ja musiikki on matkalla juurtunut minuun pysyväksi ilahduttajaksi.

Tähän teki mieli lopettaa, mutta vielä on mainittava Tavastiareissun "lämppäri" ja "jälkkäri". Ystävän vinkistä löysin alkuillaksi On The Rocksin terassille kuuntelemaan Voice of Finlandista tuttuja Aki Louhelaa ja Jone Ullakkoa, ja yöllä Aussie-baariin, missä Flute of Shamen Dane soitti säännöllistä trubaduurikeikkaa - suorastaan viivyttelin sinne menoa, kun en olisi halunnut onnellisen reggae-tunnelman vaihtuvan mihinkään muuhun. Nämä, sekä ennen Kela-keikkaa Amarillon pubista löytynyt paikallinen 2nd Season Acoustic opettivat minulle miten "normaalit" ihmiset luultavasti seuraavat pubikeikkoja: toisella korvalla kuunnellen, iltapäivälehtiä selaillen, ja jutustellen, jos seuraa on. Mukavaahan se oli, varsinkin aurinkoisella terassilla, mutta ero "omiin" keikkoihin on melkoinen. Niitä minä haluan edelleen kokea, enemmän kuin mitään muuta. Jos Joroinen voitti Milanon, en todellakaan halua vaihtaa Puumalaa tai Kouvolaa Lontooseen - en, vaikka miten hyvä matkaseura houkuttelisi.

Kommentit