Kävi niin kävi näin

Leipää, lempee, lämpöö

Kesäkuun alussa elettiin perheen suuria ylpeitä hetkiä, eli juhlittiin ylioppilasta. Minullakin oli siinä sitten pari kokonaan keikkavapaata viikonloppua. Live-musiikin ääreen palasin kotikulmilla. Kauempaa seikkailleita seuralaisia oli ihana tavata, mutta heidän Esa Eloranta -lumouksensa ei tarttunut syksyisen keikan uusinnallakaan.

Seuraavan viikonlopun kohde, Hyvinkään Hopealyhty, oli nostalginen Koop-keikkailun kiihkeiltä alkuajoilta. Haikailin silloista keikkaseuraa, mutta nautin vapaudentunteesta, joka on erityisen terapeuttinen juuri soolomatkoilla. Mitä minä vapaudellani tein? Söin kiinalaista pikkuruisen ravintolan terassilla ja intoilin puistosta, jonka leikkivälineet olivat suuria soittimia. Mutta se riitti - alkukesään tiivistynyt työstressi helpotti hetkeksi.

Ilpo Kaikkonen @ Hopealyhty Hyvinkää 17.6.2016
Keikkaillan avasi minulle uusi tuttavuus Sarca. Biisit toimivat ensikuuntelullakin, ja tunnelma oli tiivis, kun tyttöbändi esiintyi kotiyleisölleen. Hymyilin ajatukselle, että innokkaimmat "fanit" saattoivat olla soittajien äitejä, ja huolestuin, kun poistuivat lavan luota. Epäilin hetken, että illan odotetuin keikka meni jo, mutta jostain sitä porukkaa sitten putkahti, ja Ilpo bändeineen veivasi vakuuttavasti tunnelman kattoon. Oli myös ihana seurata, miten innoissaan väki lauloi mukana vaikkapa Kryptoniittia - uudet kappaleet upposivat nyt jo selvästi paremmin kuin debyyttialbumin hitit.

Lisälatausta keikkaan toi se, että Ilpo oli suuntaamassa suureen urheilusuoritukseen, minun "kotikisoihin", Lappee-Jukolaan, muusikoista koostuvassa hyväntekeväisyysjoukkueessa. Seuraavana aamuyönä heräsin - ehkä empatiajännityksestä - seuraamaan TV-lähetystä ja Jukolatiimin nettiin päivittyviä väliaikoja. Olin suunnattoman ylpeä supersankarista, joka oli samoilla - vielä aamulla hotelliaulassa kohtaamillani - silmillä roudannut bändikeikan kamat, käynyt vetämässä trubaduurikeikan, ajanut Orimattilasta Lappeen liikennekaaokseen, ja sitten vielä juossut aidosti kovan osuuden maastossa, joka vaikutti olevan hukkumassa mutaan. Tavallaan harmitti, että sääolosuhteet säikäyttivät minut menemästä paikalle, ei vain Ilpon ja Jukolatiimin takia, vaan koko tapahtuman. Viikonloppu vahvisti ajatusta, että elämysten takia kannattaa vähän "kärsiä" - ei suunnistajilta kuulunut valituksia sateesta, vaan kehuja kokemuksesta. Tähänkin itsensä voittamisen riemua puhkuvaan kuvaan tulen varmasti palaamaan, kun kaipaan piristystä.



Juhannusta vietin perinteisesti Puumalassa perheen kanssa, mutta satumaisella tuurilla keikkaputkeen yhdistäen. Mökkeilyä täydensi aattoyön Ellinoora-keikka parilta Ilpo-keikalta tutussa Hovissa. Ylioppilastyttären kanssa ehdimme eturiviin, mutta niin sivuun, että jouduin seuraamaan artistin ilmeikkäitä kasvoja basistin mikrofoninvarren takaa. Lavavalotkin olivat valokuvausharrastelijalle toivottomat, ja täyden tuvallisen "juhannuskunto" teki keikkaan keskittymisestä haastavaa. Ensikokemus Ellinooraa ei siis lumonnut ihan niin kuin olin odottanut, mutta halu kuulla lisää säilyi. Suurimmat hitit ovat ilmeisen maagisia - erityisesti Leijonakuningasta hoilattiin voimallisesti yhdessä.

Jussi Parviainen & Ilpo Kaikkonen
Ilpo Kaikkonen @ Satama Puumala 25.6.2016
Tapaamme kotiutua appivanhempian mökiltä jo iltapäivällä, mutta nyt saunoimme ylimääräisen kierroksen odotellen optimaalista paluuaikaa. Tekemällä pienen mutkan Puumalan keskustan kautta osuimme Ilpon alkuillan duokeikalle kauniseen satamaan. Muistin taas taivastella miten paljon hyvää nimenomaan Ilpon keikat ovat tarjonneet - poikkeuksellisen paljon huikeita puitteita ja hetkiä, jotka olisivat ihania ilman musiikkiakin. Ei niitä vaan tulisi ilman musiikkia koettua! Aurinko helli ja nyt jo melko itseoikeutetusti keikan päätösbiisinä soineen Hei elämä!:n -alkuspiikki rakkaudesta muusikontyöhön liikutti. Se lienee suuri syy siihen, että jaksan kiertää Ilpon keikkoja: "aina samoja" lainakappaleita soittavissa on joskus aistittavissa leipiintymistä, mutta tämä tyyppi tykkää aidosti siitä mitä tekee, ja ilo tarttuu.

Keikan jälkeen onnitteluhalasin urheilusankarin ja kiirehdin autolle. Pudotin perheen kotiin ja ehdin tarttua lähitanssilavan tuttuun lavakaiteeseen vartin varoajalla. Melko perinteinen juhannuspäivän Iitiä oli Arja Korisevan toinen keikka pitkän sairasloman jälkeen. Kohta 27-vuotinen Arja-fanitukseni on viime vuosina väljähtynyt, mutta nyt olin ilolla mukana juhlistamassa hänen paluutaan. Menetyksen pelko muistuttaa arvostamaan, ja veikkaan, että tunne oli molemminpuolinen. Arja oli yhtä liikuttuneen riemuissaan siitä, että sai laulaa, kuin yleisö siitä, että sai häntä kuulla. Jos edelliskesän vastaava esiintyminen oli leipää, nyt sekaan saatiin rutkasti lempee ja lämpöö. Uutuusbiisi Leipää, lempee, lämpöö antaakin ihanasti toivoa, että saan pitää suosikkini - Arja tekee paluuta sellaisella musiikilla, jota haluan kuunnella. Toisen setin loppua kohti aloin kuitenkin jo väsyä tanssimusiikkiin, mikä vahvisti tunnetta, että tuleva seikkailusuunnitelmani on säädetty oikein.

Arja Koriseva @ Iitiä Lappeenranta 25.6.2016
Jari Sillanpää @ Kehruuhuone Lappeenranta 1.7.2016

Vielä yksi keikkayhdistelmä tähän on mahdutettava, eli kuluneen viikonlopun Humppaa&Skumppaa. Olin pitkin kevättä ajatellut, että toki osallistun, kun omassa kaupungissa järjestetään jotain noin hienoa. Lopulta ensimmäisen illan Juha Tapio jäi kuitenkin väliin - ei nyt vaan tullut sitä tunnetta, että on "pakko" lähteä, ja väsähdin kotisohvalle. Toisena iltana ryhdistäydyin, ja näin Jari Sillanpään helikopterin kaartavan Lappeenrannan linnoitukseen ja pari tuntia myöhemmin sieltä pois. Tutun komean keikan hän ehti vetää, ja minua ilahdutti erityisesti taustalla soitellut Hexa Elon bändi - Hexaahan suorastaan fanitin muinaisissa Korisevan konserteissa, ja on ollut ilo nähdä häntä myöhemmin Siltsun ja muidenkin taustalla.

Lopulta olin kuitenkin enemmän vaikuttunut Laura Voutilaisesta, ensi-live-kokemuksena. Se taito - sekä laulun että esiintymisen osalta - oli täydellisen vakuuttavaa, ja huumoria oli mukana sen verran, ettei "liian täydellinen" ruvennut tökkimään. Pidin siitä, ettei Laura piilotellut menneisyyttään, vaan Kerran soi komeasti encorena (Kahta karttaa jäin tosin kaipailemaan). Suuri yleisö tuntui tosin innostuvan vielä enemmän tuoreesta Miks ei:stä.

Laura Voutilainen @ Humppaa&Skumppaa, Kehruuhuone Lappeenranta 1.7.2016
Illan Siltsu-osuus jäi tosiaan "tuoreemman" Lauran varjoon - se, että Jarin encoretkin olivat täsmälleen samat kuin kaksi vuotta sitten, alkoi jo olla vähän sitä leipää. Arja-keikan loppuillan tunne vahvistui entisestään. Pidän mielelläni nämä pari pitkän linjan tangosuosikkia, mutta siellä taustalla, tai oikeastaan omalla paikallaan - alusta astihan olen käynyt vain lähikeikkoja. Nämä uudet tyypit - nyt vahvasti Ilpon johdolla - ovat ajaneet edelle, ja tango-osasto noin yleisemmin on mennyttä elämää. Mutta mitähän tapahtuu, kun musiikillinen menneisyyteni ja nykyisyyteni kohtaavat?

Kommentit