Mun ensimmäinen

Anna mun halata

Seuraava keikkaraportti kietoutuu tuoreimman lempikappaleeni ympärille. Mika Ikosen Anna mun halata kosketti kertakuulemalla, harvinaisen hymyilyttävän musiikkivideon myötävaikutuksella. Näköjään minut valloitetaan varmimmin "kylttivideoilla" - lähettelemällä paperilappusilla Terveisiä taivaaseen, tai keräämällä pahviplakaatin avulla halauksia.



Raportointijakson Arja Koriseva -keikan kiepautan aiheen ympärille sillä, että vaikka Mikan herttainen kappale oli omassa soittimessani soinut jo jonkun aikaa, kuulin sen radiosta ensimmäisen kerran matkalla Säänjärven lavalle. Luulin ehtiväni viime tipassa, mutta olinkin jo puoli settiä myöhässä - onneksi tanssilavakeikka tarjosi tuttua tunnelmaa vielä toisen kokonaisen.

Myöhästymisteema jatkui, kun osuin kuulemaan otsikon kappaleen livenä - muuten Mikan soolouran tieltä hyllytettävän Käsityöläiset-bilebändin duoversion keikka painottui lainakappaleisiin. Tunnetusti tapaan matkustella lähinnä keikkojen takia, ja olen mestari löytämään keikkoja silloinkin, kun syy lähtöön on joku muu. Tyttären opiskelija-asunnon vuokrasopimuksen alkamispäivään en ollut itse vaikuttanut, mutta keikka saattoi hieman vaikuttaa siihen, että me vanhemmat jäimme pitkän muuttopäivän päätteeksi Helsinkiin yöksi.

Mika Ikonen @ Santa Fé Helsinki 22.8.2016
Keikan ajoitus oli täydellinen - sain muuta ajateltavaa ja lohtua, kun esikoiseni oli juuri lennähtänyt pesästä - mutta meni silti hieman pieleen. Santa Fé mainosti bändien aloittavan kymmeneltä, mutta Mika aloittikin jo yhdeksältä. Kahdessa ja puolessa setissä riitti toki kuunneltavaa, mutta kesken saapuminen on aina jotenkin konseptit sekoittavaa - enhän voinut edes huudella toivebiisejä, kun en tiennyt, mitä oli jo soitettu.

Tosin - tuskin olisin muutenkaan osannut. Mikan live-jukeboksityyli oli minulle niin vieras, mutta samalla virkistävä - ihanaa vaihtelua verrattuna artisteihin, jotka esittävät aika lailla samat biisit joka keikalla. Mika tuntui tarttuvan mihin vaan, iPadiltä sanoja ohimennen kertaillen. Toki kävi mielessä, että yleisö saattoi koostua faneista, jotka osasivat toivoa sopivia kappaleita, mutta paikalla oli ulkomaalaisiakin, jotka tuskin tiesivät suomalaisen ex-poikabänditähden bravuureja. Ohjelmisto oli hulvaton sekoitelma laidasta laitaan - Raptorin Oi beibiä ja Louis Armstronging What a Wonderful Worldia tunnelmoitiin samassa setissä. James Bluntin Bonfire Heart soi ponnekkaasti (Mikan live), ja keikka päättyi melkoisena yllätyksenä Metallicaan (Nothing Else MattersMikan live).

Mika Ikonen @ Santa Fé Helsinki 22.8.2016
Heittäytyminen ja vuorovaikutus yleisön kanssa oli rennon rohkeaa. Päättelin, että kaverilla, joka on vatkannut vatsalihaksiaan Kaunis peto -videolla ei ole enää mitään hävittävää tai hävettävää. Kornin videon biisihän on timanttinen, mutta jätin silti XL5-Mican aikoinaan fanittamatta - enhän ole tippaakaan ysäri-ihminen, kun kuuntelin sen vuosikymmenen lähinnä Korisevaa (ja myös Zero Ninen "paluulevy" Freakshow ilmestyi samana vuonna kuin XL5:n debyytti). En toki löytänyt Mikaa itsenäisesti nytkään - uusi musiikki pitää kantaa eteeni hopeatarjottimella, ja tässä tarjoilijana toimi suursuosikkini Ilpo.

Mikahan oli Ilpon vieraana Teerenpelin live-klubilla viime syksynä (klubista puheenollen, siellä kokemastani neljästä artistivieraasta kuulin kahta muutakin ja itse isäntää vielä saman viikon aikana, mutta se tarina jää tämän pituuden vuoksi seuraavaan). Mika vaikutti alkuun ylienergiseltä häseltäjältä, mutta sulatti minut rauhoittumalla esittämään soolouransa debyyttisinkkua Kaikki on oolrait. Biisi kolahti täydellisesti - tietystä kulmasta omaan elämäntilanteeseen, ja erityisesti hyvänmielen tarinanatekstinä. Kesäkuun aikaan valloitti myös, ja tämä uusin halausbiisi vielä vahvemmin. Odotan tulevaa Kuu ja maa -albumia sillä mielellä, että se saattaa parhaassa tapauksessa tarjota "parempaa seppälää" - aikuisen perheellisen miehen elämänmakuisia lauluja, jollaisia odotin turhaan Peten poikamiesaikoja kuvailevien tekstien jatkoksi.

Mika Ikonen @ Teerenpeli Lahti 19.11.2015
Lipsahdan taas hömppäfilosofian syvimpiin syövereihin, mutta minkäs teen? Tästä suosikkiehdokkaasta onnistun kaivelemaan niin veikeitä yhteensattumia. Tunnun sitoutuvan artisteihin kunnolla vasta kohdattuani heidät lavan ulkopuolella, ja sellainen, jota ainakin silloin tällöin saan halata keikan jälkeen, vakiintuu soittolistalleni todennäköisemmin kuin suoraan takahuoneeseen katoava. Nyt musiikkimaailmaani ilmestyy tyyppi, joka markkinoi musiikkiaan keräämällä 50 000 halausta, ja vielä ilmeisen luontevasti, omaan persoonaansa istuvalla tavalla. Taatusti tuen mainion kampanjan tilastoa toistekin - lippu levyjulkkareihin on jo hankittu.

Toinen (toki vain itseäni) huvittava sattuma on tuo nimi. Minustahan tuli avioliiton kautta Ikonen samoihin aikoihin kun XL5 nousi pinnalle. Mikan Facebook-sivulle kommentoidessani mietin, että pitäisikö perään huomauttaa, etten ole sukua eli jäävi kehumaan. Eikä siinä kaikki. Olen hymähdellyt ajatukselle, että olisikohan pienoinen aikasiirtymä kahden vanhemman nimivalinnoissa estänyt viime vuosien pahimman "hurahdukseni". Vaikka rakkaus artisteihin on ihan muuta kuin rakkaus mieheeni, mieheni kaiman keikoilla ravaaminen olisi saattanut olla liian outoa. Olinko liian tyytyväinen, että Ilpo on Ilpo ja veljensä se kaima, jos vitsikäs kohtalo päätti koukuttaa minut seuraavaksi Ikoseen?

Kommentit