Hyvinkää Love

Miks ei

Olen tainnut löytää uuden teemabiisin - "no hitto, miks ei" tulee tokaistua sen verran usein, vaikka eri houkutuksille kuin mistä Laura Voutilainen laulaa. Ei minun olisi ollut pakko matkustaa Helsinkiin yhden Ellinoora-setin takia, mutta ajoissa "varuiksi" ostetut euron bussiliput ja lomantarve ajoivat Hernesaaren rannan kesänavajaisiin - ei ollut syytä olla lähtemättäkään. Kesäsäät antoivat odottaa itseään, ja riensin paikalle sadeviitta hulmuten, mutta Ellinoora sai esiintyä kuin ihmeen kaupalla kirkastuneen illan auringossa.

Odotellessani keikkaa hymähtelin eturivin vallanneiden nuorten naisten innolle. Ilmeisesti he olivat odotelleet jo tuntikausia, toisistaan ja pyörätuolissa istuvasta ystävästään huolehtien. Keikan aikana ihastelu vaihtui ärtymykseksi. Mukana laulaminen on ihanaa, ja joku yksittäinen lempisäe ("ettei kaikki olis niin paskaa") täysillä karjaistuna olisi ollut vallan ymmärrettävä, mutta tytöt ylläpitivät äänekästä showtaan läpi keikan. Oma keskittymiseni kärsi pohtiessani mihin siirtyisin kuullakseni enemmän Ellinooran kuin fanien ääntä, ilman, että näkymä lavalle huononisi liikaa.

Ellinoora @ Hernesaaren ranta (kesän avajaiset) 1.6.2017

Ristiriitaisten keikkatunnelmien Helsinki-piipahdus ei muutenkaan ollut niin riemastuttava katko stressaavan työkevään loppumetreille kuin olin toivonut. Erinäisten turhien murheiden jälkeen aito suru oli hipaissut elämääni. Tärkeä muusikko oli poistunut - minun maailmastani jo aiemmin, mutta nyt kokonaan - ja huoli läheisistä oli läsnä hänestä muistuttavilla kulmilla. Sama haikeus hankaloitti heittäytymistä Suomipops, tops & flops -huumoriin seuraavana viikonloppuna. Tuttu musiikki sentään toimi, vaikka vähemmän hurmoksellisena kuin parhaina aikoina. The Voice of Finland -finalisti Jesper Anttonen soitteli vieraampaa, mutta aurinkoisella lähiterassilla sitäkin kuunteli mielellään.

Viime viikonloppuun kasautui houkutus jos toinenkin. Haaveilin Tuiskusta ja Parkkosesta perjantaina Kouvolassa, mutta Helsingistä kotiutuneen tyttären seura kotisohvalla voitti. Hänellä oli kuitenkin omat kiireensä ja levoton mieli veti minua keikalle. Aamupäivän harkittuani istahdin autonrattiin kohti Mikkelin Iskelmäkesän lauantai-iltaa. Ratkaiseva kysymys oli jälleen: "No hitto, miks ei?".

Sataman festarialueella asetuin eturivin viimeiseen rakoon. Innokkaimmat Lauri Tähkä -fanit olivat varmistelleet asemansa seitsemän tuntia ennen suosikkinsa showtimea. Enkä sinänsä ihmettele, että fanit ovat uskollisia: Lauri kävi halaamassa heitä lava-aidan takaa pitkän illan alussa. Toisaalta mietin miten edeltävien esiintyjien tunnelmiin vaikuttaisi se, että lähes koko eturivi odotti "Latea". Tilanne osoittautui kuitenkin itselleni onnekkaaksi: faniseurueen jäsen lupasi mielihyvin vahtia tauoilla paikkaani, kun saisi sen lopulta itselleen. Olinhan jo ennakkoon päättänyt kotiutua kolmen setin jälkeen, jotten nuokkuisi sukulaispojan rippikirkossa seuraavana aamuna.

Laura Voutilainen @ Iskelmäkesä Mikkeli 17.6.2017
Illan aloitti Laura Voutilainen, jonka tuoreeseen albumiin olin tykästynyt sykähdyttävän Vain elämää -esiintymisen jälkeen - ja olihan viime kesän Humppaa ja skumppaa -keikka jättänyt halun kokea Laura toistamiseen. Laura esiintyi jälleen upeasti, huikeasti laulaen, kauniina lyhyessä mekossaan. Artistin lavaenergia on tarttuvaa - omakin ryhti suoristui, kun seurasin sporttisen pitkäsäären eläväistä liikehdintää.

Vain elämää -lainoissa Laura satsasi Robinin, Petran ja Niken menobiiseihin, jotka sopivat festaritunnelmiin, mutta oma suosikkini Koko kuva Irinan tuotannosta jäi puuttumaan. Huippuhetkiin kuului uusi tunnelmallinen sovitus läpimurtohitistä. Kerran-kappaletta rämpyttämällä olen ansainnut ryöstetyn sulhaseni takaisin 21 vuotta sitten, ja tuntuu hienolta, että suosikkikappaleen esittäjän ura on vaikeiden vaiheiden jälkeen nosteessa. Mä en kestä saavuttikin juuri platinarajan, encorena villinneen Miks ei:n vanavedessä.

Suvi Teräsniska @ Iskelmäkesä Mikkeli 17.6.2017
Suvi Teräsniska jäi tällä kertaa minulle hieman väliinputoajaksi. Upeita laulujahan hänellä on, ja niiden tulkinta sykähdyttää. Nyt huomasin kuitenkin odottavani uteliaana seuraavaa esiintyjää. Toivottavasti saan tämän Suvilta - tunnetusti kovalta Yö-fanilta - anteeksi.

Itse olen Yö-yhtyettä lähinnä vältellyt, enkä koskaan kokenut livenä, vaikka oman osuuteni Likaisia legendoja ja Särkyneitä enkeleitä jo 80-luvulla kuuntelinkin. Joku bändissä rupesi tökkimään - laulujen pateettisuus, tai ehkä media vaan maalasi kielteistä kuvaa - ja olen sinnikkäästi pitänyt kiinni asenteestani. Olli Lindholm on valloittanut sydämellisenä Voice of Finland -tuomarina, ja silti vielä harmittelin, että suosikkini Lauran tuotannosta, Kaksi karttaa, osui juuri hänelle - Ollin Vain elämää -versiota juurikaan kuuntelematta. Vasta äskettäin sattumalta käteen tarttunut "Yhden yön tarina" -kirja yli kymmenen vuoden takaa herätti hyväntahtoisen uteliaisuuden bändiinsä ilmeisen intohimoisesti suhtautuvaa solistia kohtaan.

Olli Lindholm / Yö @ Iskelmäkesä Mikkeli 17.6.2017
Laulukisatuomaroinneista puheenollen, sehän oli nimenomaan Olli, joka rupesi muistelemaan "kuusamolaista 80-luvun heavy-bändiä" erään pitkäkiharaisen nuorukaisen astuessa siniselle Idols-täplälle kuutisen vuotta sitten. Mystinen internet-magiakin muistutteli aiheesta: matkapuhelimeni paikansi minut Kuusamoon ja tarjosi some-sijainniksi Ruka-reissulta tuttuja kohteita. Toivoin toki, että musiikillisen menneisyyteni ja tulevaisuuteeni ihanasti yhteen kietonut mies olisi hyvä tyyppi eikä "ylimielisin esiintyjä ikinä", kuten vieressäni päivystänyt Late-fani julisti - jonkun 30 vuoden takaisen kokemuksen perusteella!

Olin kuullut huhuja Ollin epävireisestä live-laulusta, ja kuuntelin ensimmäisen kappaleen epäröiden, tarkalla korvalla. En tiedä oliko laulu täydellistä, mutta tunne välittyi. Tukeva haara-asento puhkui voimaa, ja lauluthan ovat vähintään legendaarisia. Vain elämää -tulkinnoista Tuhoutuva tarina kosketti, ja arvostin myös heittäytymistä Lindholmin Ollieksi.

Yleisö ei ehkä villiintynyt ihan sellaiseen hurmokseen kuin olin odottanut, mutta itse elin ilolla mukana. Miten hienoa, että bändi, joka on ollut olemassa yhtä pitkään kun olen muuta kuin lastenmusiikkia kuunnellut, on vielä voimissaan, vaikka miehistöä uudistaneena. Kotimatkalla pyöräytin autosoittimeen satunnaissekoituksen aikamoisesta aarrearkusta - vuosikymmenien Yö-tuotannosta. Suurta osaa kappaleista en ole edes kuullut ja tutummistakin helmistä osaan nyt vasta nauttia.

Vaikka ilta oli ihana - Mikkeli oli sinä päivänä kuulemma Suomen lämpimin paikka - en epäröinyt poistua heti Yön encoren jälkeen. Varmaan varsinainen hurmos oli vasta edessä, mutta se ei ollut minun hurmokseni. Pitkän illan pääteeksi olisin luultavasti väsähtänyt "Tähkä-ilmiöön", jonka määrittelin vuosia sitten nähdessäni Laurin Elonkerjuun edessä: oma tunnelmani olisi latistunut muiden paljon intohimoisemmin mukanaelävien rinnalla. Seuraavalla keikalla minä olen vuorostani se, joka intoilen eniten: se entinen Idols-kiharapää, joka toi Ollin mieleen musiikin "rajattoman riemun", soittaa huomenna oman kotikaupunkini Kasinoterassilla!


Kommentit