Mun ensimmäinen

Ei se lupaa pyydä

Taisin jo viimeksi paljastaa, että Mika Ikonen seuraavan tarinan päähenkilö. Kertaan pikaisesti miten tähän päädyttiin:

Mika Ikonen & Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 19.11.2015
19.11.2015: Mika vierailee Ilpon live-klubilla Lahden Teerenpelissä. Olen tuomita hänet liiankin energiseksi häseltäjäksi kunnes hän rauhottuu laulamaan oman kappaleensa Kaikki on oolrait (live). Jatkan sen kuuntelua kotona ja ihastun tietystä kulmasta elämääni täsmäosuvaan tekstiin. Kesäkuun aikaan hurmaa myöhemmin.

22.8.2016: Tyttäremme saa opiskelijakämpän Helsingistä, ja muuttoiltaan osuu Mikan ja kitaristi Anssin keikka Santa Fén terassilla. Tuore sinkku riipaisee herkässä mielentilassani ("Anna mun halata suanäytät siltä, että tarviit lohtua"). Muuten ilta jää mieleen hilpeästä heittäytymisestä - Mikan rohkeudesta laulaa "mitä vaan".

23.9.2016: Mikan levynjulkaisukeikka Helsingissä osuu kivasti reitilleni, matkalla Tampereelle kannustamaan "Toyboyta" ja Auroraa. Olisin toki ehkä muutenkin ymmärtänyt lähteä juhlistamaan Kuuta ja maata - olen jo oppinut, että kannattaa kokea eikä katua. Erityisen tärkeäksi avautuu Hullu (live): "niin tulee se päivä kun onni löytää, ei se lupaa pyydä, se vaan astuu sun elämään". 

Mika ei vielä astu täysillä elämääni. Keikkailu keskittyy yksityistilaisuuksiin, ja lyön ehkä itsekin vähän jarrua. En halua murehtia taas yhdestä, jonka ura ehkä kyykkäisi radiohittiä odotellessa. Seurailen kuitenkin ilolla eläväisempää some-toimintaa, kuin mihin olen muiden "omien" kohdalla tottunut, ja mainioita musiikkivideojulkaisuja (Niinku Nykäsen Matti ja Luodut toisillemme). Matkamessujen minikeikan jälkeen mainitsen Hyvinkään messuosastolla kiinnostuksestani kaupungin mainosmieheen, ja minulle vinkataan yllätysretkestä, jota hän isännöisi. Koko kevät puhutaan - vähintään puolitosissaan - että siinä meille sopivan eksoottista hääpäiväohjelmaa.

25.5.2017: En tiedä millaisen Hyvinkää-kierroksen Mika isännöi päivällä, mutta illalla hän vetää Käsityöläiset-bilebändinsä kanssa aivan hulvattoman shown Hotelli Punkaharjussa, samassa, jossa Suomen ja Venäjän presidentit myöhemmin kesällä neuvottelevat. Hääpäiväajoitus saattoi jopa olla tässä tarpeellista tuuria - en tiedä olisko noin fiiniin hotelliin tullut lähdettyä "vain" keikalle.
Käsityöläiset (Tuomo Kovalainen, Mika Ikonen, Niko Berg, Anssi Häkkinen) @ Hotelli Punkaharju

Toki Mika piti kokea uudestaan. Keikkavaihtoehtoja oli pitkin kesää ja Hausjärvi Loven pari biisiä vain lisäsivät nälkää. Tartuin viime viikon torstai-iltaan sillä ajatuksella, että kuulisin samalla reissulla vakiobilebändiäni uudessa paikassa. Välipäivälle sovittiin golf-treffit, jonka seurauksena se uusi paikka säikäytti minut: Cheekin ja nuorison Skohan-yökerhossa keikka alkaisi reilusti puolen yön jälkeen, joten perjantai-illan kohde vaihtui golf-kierroksen väsyttämälle keski-ikäiselle sopivampaan.

Mika tapaa näköjään ujuttautua perhe-elämäni käännekohtiin. Tällä kertaa ei itse kannettu laatikoita vaan vierailtiin jo kodikkaaksi sisustetussa opiskelija-asunnossa, tyttären ja hänen poikaystävänsä... siis tuoreen avopuolisonsa luona. Nuoripari lähti mukaan viettämään alkuiltaa Allas Sea Poolilla, jota olin muutenkin halunnut testata, ja toki mieluummin keikan "kylkiäisenä".

Kalle Lindroth & Ida Paul @ Allas Sea Pool Helsinki 27.7.2017

Ida Paul & Kalle Lindroth -duolta olin kuunnellut erityisesti ensimmäistä Hakuammuntaa -singleä, ja kaksikon live-klubi sopi tarkasti päivän aikatauluun. Edelliset yllätysvieraat Pete Parkkonen ja Ellinoora olisivat henkilökohtaisesti riemastuttaneet enemmän, mutta arvostin tilaisuutta kokea Vesalan kaltainen artistisuuruus parin biisin verran. Muuten Ida ja Kalle soittivat omiaan, joista julkaisemattomatkin kuulostivat lupaavilta, heleinä kahden kitaran versioina kesäillassa.

Henkilön Leena Ikonen (@leenairene) jakama julkaisu


Allasuinnilta ja -keikalta oli riennettävä kohti Santa Fén terassia. Syöminen meni hätäiseksi ja keikan alkupuolella minua vaivasi lasku, jota en ollut saanut - uskaltaisinko ennen maksamista paeta pöydästä lavan eteen tanssimaan? Pitkään iltaan mahtui onneksi mahtavuutta alun keskittymishaasteiden jälkeenkin.

Käsityöläiset-bändi on loistava, ja Mika varsinainen luonnonvoima. Se "häseltäminen" onkin hurmaavaa, ja minulle uutta ja jännittävää. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt satoja keikkoja, mutta tuskinpa koskaan ennen humpannut artistin kanssa kesken kappaleen! Solistit tapaavat pysyä tiukasti tontillaan, mutta Mika poukkoilee yleisön sekaan syystä jos toisesta - tanssimaan ja tanssittamaan, halaamaan paikalle ilmestynyttä tuttua tai poseeraamaan kaukaa tähtäiltyyn valokuvaan. Lauloipa hän myös pitkän pätkän pöydällä seisten.

Mika Ikonen (Käsityöläiset) @ Santa Fén terassi Helsinki 27.7.2017

Ja kaiken sen kohkaamisen taustalla on rautainen ammattitaito, kokemus ja ilmeinen kunnianhimo pitää ohjelmisto ajankohtaisena. Antti Tuiskun Rahan takii oli jo Punkaharjulta tuttu tunnelmanräjäyttäjä, joten suurimman vaikutuksen - ei ehkä biisinä mutta ajatuksena ja eforttina - teki kesän streamatuin Despacito. En tiedä oliko espanja sinne päinkään tai osasiko Mika sitä ennestään - jos ei, suoritus oli sitäkin huikeampi. Kielistä puheenollen, kyllähän ylikriittiseksi koulittu korvani kuulee Mikan englannissa pientä hyvinkäätä, mutta yllättäen se ei haittaa. Satunnainen sanojen lunttaaminenkin on vain hyvästä, jos sen ansioista setissä on villiä vaihtelua - se valmius laulaa "mitä vaan".

Mika Ikonen @ Santa Fé Helsinki 27.7.2017
Mika tarjosi myös perjantain vaihtoehtokeikan - sen, jolta suoriutuisin sänkyyn samoilla hetkillä kun BNC vasta aloittelisi. Olimme golffanneet pitkän iltapäivän ja asettuneet Riihimäen hotelliin reilu tunti ennen showtimea. Olisimme toki majoittuneet Hyvinkäälle keikkapaikan viereen, ellei Iskelmäkesä olisi nostanut huonehintoja pilviin. Pitkin kesää on huvittanut se, miten läheltä ohittelen isoja festareita - kuka haluaa kuulla Juha Tapiota, Laura Voutilaista ja Yötä kun voi bilettää Mikan trion tahdissa muutaman korttelin päässä?

Vähemmän baari-intoinen mieheni jäi hotelliin, mutta minun piti päästä keikalleni, vaikka se tiesi pikasuihkua, yöajelua, ja hampurilaisen hotkaisua illalliseksi. Äsken siteeraamani kappaleen avainsäe "Ehkä mä oon vähän hullu" soi päässäni tavallista pontevammin kun pysäköin Hopealyhdyn kulmille kolmatta viikkoa putkeen. Tungin täpötäyteen Medicin man -baariin minuutilleen kymmeneltä, ja törmäsin heti itse Mikaan raivaamassa tietään kohti lavaa. Hän tervehti ja halasi, lujaa, ja tuli heti tunne, että säntäilyni kannatti. Sellainen hölmö minä olen: hurmaannun komeista äänistä, mutta sitoudun, kun artisti halaa. Siksi on hykerryttävää, että elämääni on ilmestynyt tällainen superhalaaja, joka laulaakin aiheesta.

"Medarissa" soitti siis "HIM", eli Häkkinen, Ikonen ja Manninen - ai, miten rakastan tuollaista huumoria! - ja meno oli vielä astetta sekopäisempää. Kotiyleisö eli mukana, viskeli toiveita, lauloi, taputti ja tanssi. Mika ei mahtunut seikkailemaan seassa yhtä laajasti kuin terassilla, mutta pokkasi juuri minut Rednex-tanssiin, missä pyörittiin käsikynkkää mikrofonijohdon yli pomppien. Aikamoiset ilo-adrenaliinit sain selvittyäni siitä kompuroimatta!

Molemmista keikoista on mainittava, että Mikan biisejäkin kuultiin - Kaikki on oolrait Helsingissä, Anna mun halata Hyvinkäällä ja Hyvää yötä molemmissa. XL5-ajoiltakin kuultiin pari yleisötoivetta, ei tosin Kaunista petoa. Mielellään olisin kuullut enemmän, mutta pääasia, ettei oma materiaali ole bilebändiltä poissuljettua, kuten Punkaharjun jälkeen huolehdin. Live-jukeboksi on huikea, mutta bändillä on toki myös klassikkobravuureja, kuten säkenöivä Sata salamaa. Frontside Olliekin soi, sopivalla itseironialla ("ei tätä aikuinen voi laulaa!" - mutta lauloi kuitenkin, täysillä).

On riemastuttavaa löytää uusi musiikki-intoilun aihe, joka vielä tuntuu kaikin puolin hyvältä ja "sopivalta". Kerrankin artisti tosiaan on omaa ikäluokkaani, enkä juokse "poikien" perässä "vanhempana naisena" (en halua edes vitsailla termillä, mikä monille tulee mieleen). Mikalla on historia, tausta ja tarina - ysäritähteys, pitkä bilebändiura ja sitten panostus ihan omaan. Vaikka sooloartistiunelmasta on ilmeisesti koukattu taas bilebändiuralle, jaksan uskoa, että omaakin vielä kuullaan - ja minulle uudesta bilebändistä riittää iloa tällä välin.

Se lienee tullut selväksi, että olen koukussa live-musiikkiin - mieli kaipaa keikkailua kuin kroppa kuntoilua! Saatan "kuluttaa loppuun" fanituksen jos toisenkin, varsinkin jos sen kohde ei liiemmin uusiudu. Olen pelännyt 50 ja sitten 60 keikan kyllästymisrajaa, ja vaikka tässä juuri ylittyi 70 erään artistin parissa ihan huomaamatta, pieni tauko silläkin suunnalla lienee paikallaan.  "Kässärit" on riemastuttava uusi optio, jos vaan keikkoja riittää, ja varsinkin uudet promokuvat nähtyäni - katsetta niistä tuskin irti saamatta - uskon, että riittää. Jos hyvin käy, koen seuraavan jo viikon päästä!

Käsityöläiset-promo, kesä 2017, photo Jetro Stavén (kuva lainattu/linkattu: www.kasityolaiset.com)

Tavallaan olisi hienoa, jos olisin ollut mukana "alusta asti", mutta elämä kuljetti eri reittejä. Toisaalta on mahtavaa löytää vanhaa musiikkiaarteistoa "uutena" kahlattavaksi - seassa kornia ysäriä, mutta myös helmiä. Helmikuun tyttö  ei juuri lupaa pyydellyt kun valautti silmiini kyyneleet, sadeaamuna töihin kävellessä. Mikahan ei edes laula sitä, mutta tuo teksti... juuri kun oma "helmikuun tyttöni" on entistä aikuisempi ja itsenäisempi! Laatuaikaa Elastisen kanssa viehättää, ja Rikotun kertosäe esittelee Mikan ääntä riipaisevan erilaisena - "rikottuna ja revittynä".

Hömppäfilosofin on lisättävä vielä tämä: minähän olen odottanut "X:ää" siitä asti, kun Zero Nine julkaisi IX:n vuonna 2009. Yllättäen kuuntelen nyt juuri sen nimistä XL5:n paluualbumia vuodelta 2008. Pieni haikeus tähän sekoittuu. Siinäkö se jo oli - turhaanko odotin? "Elämäni bändiä" en ehkä enää kuule livenä, ja pari muutakin tärkeää on hukattu matkalle, mutta sitä suuremmalla kiitollisuudella otan vastaan uusia ilonaiheita.

Kommentit