Kävi niin kävi näin

Sateenkaari pimeässä

"Jos hyvin käy", varmistelin tulevaa viime raportissa. Ei käynyt. Sen piti olla kesän kohokohtia. Samalla idyllisten puitteiden Kymijoki Beer Festivalilla oli nautittu BNC-triosta kolme vuotta sitten, ja viime kesänä mainiosta The Bottle Boys -yhtyeestä. Silloin visiitin pääsyy oli toki festarijatkot, missä veljeksiä - Eliasta ja Markusta - kuultiin toistaiseksi viimeisen kerran yhdessä. Nyt intoilin Mika Ikosen ja Käsityöläisten keikasta. Miten upeaa olisi saada tänä kesänä eniten uutta innostusta herättänyt ilmiö niin lähelle - kuin kotikentälle!

Jo saapuessamme kuulimme varoituksia mahdollisesta keskeytyksestä, jos Kiira-myrsky iskisi. Ensimmäiset poistumisohjeen noudattajat ehtivät kuivina festaribussiin, mutta epäusko sai meidät viivyttelemään. "Ei voi olla näin huono tuuri! Eikö keikkaa voisi vetää akustisena tanssilavarakennuksen suojissa?". Ymmärsin toki, etteivät järjestäjät voineet ottaa riskejä telttakatosten keskellä. Hetken odottelusta oli se hyöty, että törmäsin Mikaan, mikä pelasti paljon. Oltiin edes nähty, kohdattu "samassa liemessä", ja Mikan halaus väläytti sateenkaaren pimeään hetkeen.

Keikan sijaan Kiira-myrskyä Kouvolassa 13.8.2017
Heti perään jonotimme kyytiä hillittömässä kaatosateessa. Joku hehkutti "mahtavaa hetkeä", ja sitähän se tavallaan olikin, kun linja-autollinen vettävaluvia juhlijoita kaarsi salamoinnin keskellä kohti Kouvolan keskustaa. Toinen kaivoi tyynesti einespizzat repustaan ja tunnelma ympärillä oli hilpeä. Minäkin osasin ottaa tilanteen elämyksenä, ja tirautin pienet pettymysitkut vasta maanantain jälkiväsymyksessä. Mikan musiikkia kuuntelen ja tulevia seikkailuja suunnittelen entistä innokkaammin. Ilmeisesti pelkkä keikan odotuskin yllyttää fanitusta, ja korvaukseksi menetetystä ansaitsen tarttua etäisempiinkin uusiin tilaisuuksiin!

Viikkoa myöhemmin palasin Kouvolaan paremmalla onnella. BNC (85) soitti tutussa Mulligan'sissa, turvallisesti sisätiloissa. Myöhäisen showtimen odottelu sujui poikkeuksellisen ratevasti kun älyttiin tarttua odottelupubin SkipBo-pelikortteihin. Keikalla pienoinen alkupettymys oli se, ettei shown hyväntuulisuuden kannalta oleellisin bändin jäsen, Vili, ollut koskettimineen mukana. 

Brand New Classics @ Mulligan's Kouvola 19.8.2017
Markus veti vahvasti, mutta uutuusbiisi, järisyttävän komea Enter Sandman, oli turhankin suuressa roolissa illan pelastajana. Valtavan monen toiston jälkeen säväyttäminen vaatii näköjään aivan erityisen timantin. Toinen uutuus aiheutti enemmän huvittunutta taivastelua kuin ihastelua. Olenhan julistanut Under the Bridgen mielessäni Ilpon setin turhimmaksi biisiksi - ainoaksi, joka jo hieman kyllästyttää. Koko bändin soittamana varmaan komeampikin versio kelvannee ensi kerralla, kun "tämä, taas!" -reaktio on käsitelty.

Enimmäkseen nautin keikasta, mutta yökerhomeininkiä en oikein enää parin etko-oluen voimalla jaksaisi - ja mitä enemmän juhlijoiden törmäilyä seuraa, sen vähemmän tekee mieli juoda yhtään enempää. Keikan jälkeinen Facebook-päivitykseni huusi salikonserttien perään. Markus ja BNC eivät näytä sellaisiin johdattavan, mutta Mikan "omaan" Hyvinkääsaliin shoppailin jo lippuja. Toisaalta, sain pian muistutuksen siitä, ettei istuen saavuta samanlaista tunnetta kuin eläytymällä musiikkiin myös fyysisesti - liikkumalla ja tanssimalla.

Tuomas Turunen @ O'Malley's Torni 24.8.2017
Seuraava turneesuunnitelma alkoi Aurorasta M/S Finlandialla. Basistin keikkalista lupaili, että kyseessä olisi jopa bändiveto, jollaista en ollut kokenut lähes vuoteen. Edellisen päivän Lahti-palaverista olin jo päättänyt jatkaa suoraan Helsinkiin, enkä valittanut, kun "väli-illalle" ilmestyi Tuomas Turusen trubaduurikeikka. Helsingissä oli myös Taiteiden yö ja paljon muuta ohjelmaa. Roope Salmisen ja Koirien taukoa edeltävä jäähyväiskeikka olisi houkutellut, mutta showtime oli täsmälleen sama. "Oman" muusikon intiimi pubisoittelu voitti. Illan komein veto oli Lauri Tähkän Morsian, mutta lainatun keskellä sykähdytti Tuomaksen oma "Vuosipäivä". Spotifysta kadonnutta ei tule enää muuten kuunneltua, mutta tiedä vaikka se palaisi Jan Kristian -artistinimellä.

Risteilystä olin ennakkoon kehittänyt itselleni suhteettoman suuren dilemman. Kävisinkö maissa, kun kerrankin ehtisin aamulla satamaan, vai riittäisikö tuttu iltapäiväristeily? Pelkäsin, että päivä Tallinnassa väsyttäisi niin, etten jaksaisi nauttia keikasta. Mutta olisihan päivä ollut yhtä pitkä Helsingissäkin, ja sulovileenin päätöksen sinetöi risteilytarjous - pelkkä laivalenkki olisi ollut selvästi kalliimpi.

Tallinnan vanha kaupunki 25.8.2017

Sinnikäs sade pilasi haaveilemani terassi-istuskelut, ja taas piti harjoitella asennoitumista: olihan Tallinnan vanha kaupunki kaunis noinkin, turistiryhmien sateenvarjoilla väritettynä. Jälkikäteen sätin itseäni turhasta murehtimisesta. Onhan minulla jalat, jotka kantavat ja tukeva takapuoli, jolle voin istahtaa välillä. Erinomainen idea olikin levähtää pedikyyrissä: pehmitetyin jaloin loppupäivä kulki kevyemmin.

Palasin suoraan laivaravintolaan varaamaan parasta pöytää. Bändi teki vielä soundcheckiä, ja taas sain koukata pettymyksen kautta: lempikitaristini Pasi ei ollut mukana. Keikanjälkeinen rupattelu artistin kanssa paljasti, että tuuraaja oli ehdolla pysyväksi. Taas huokaisin, mutten voi liikaa valittaa, jos Pasi ehtii taas useammin Ilpon rinnalle. 

Aurora @ Eckerö Line M/S Finlandia 25.8.2017

Keikan tunnelma jäi kauas parhaista hurmoshetkistä, mitä Auroran kanssa on koettu. Pääsyy oli yleisössä: reissuväsyneet istuivat hillitysti pöydissä. Iso tanssilattia oli tyhjänä edessä, enkä kehdannut yksin valloittaa sitä kuin parin kuvaräpsäisyn ajaksi. En kadehtinyt vaikkapa Antti Tuiskun tai Robinin faneja, jotka kuvista päätellen tungeksivat älyttömässä ruuhkassa, mutta haikailin Ellinooran ja Pete Parkkosen keikkojen rennon tiivistä tunnelmaa. Toisaalta yleisö tuntui tosiaan kuuntelevan, ja joku kiitteli Auroraa parhaasta musiikista kyseisellä laivalla koskaan. Kai lievä vaisuuden tunne kumpusi vain tottumuksestani kokea keikat intensiivisesti lähietäisyydeltä. 

"Istumakonsertin" jälkeen voimia riitti varovaisesti haaveilemaani jatko-osuuteen, ja se tuntui erityisen tarpeelliseltakin. Suuntasin suoraan On the Rocksiin, missä ujutin pienet risteilytuliaiseni narikkaan. Ehdin pikaisesti tavata tyypin, jonka vuoksi olin paikalla, ja bändi nousi lavalle heti sen jälkeen. Kyseessä oli siis Netta Laurenne - Run for Cover, heavy-cover-kappaleita esittävä kokoonpano, jossa kosketinsoolot ja -riffit soittaa sama Vili, jota juuri kaipailin Kouvolassa. 

Netta Laurenne - Run for Cover (Vili Itäpelto) @ On the Rocks 25.8.2017

Netta Laurenne (ent. Dahlberg) @ On the Rocks, Helsinki 25.8.2017
"Meidän Vilistä" olinkin mahdottoman ylpeä, mutta Netta Laurenne varasti säkenöivällä esiintymisellään tehokkaasti päähuomiota. Ristiriita raskaan musiikkityylin ja sievään mekkoon pukeutuneen, herttaisesti hymyilevän laulajattaren välillä oli valloittava. Volyymin takia välttämättömät korvatulpat leikkasivat laulusta osan, mutta ilmiselvästi ääni oli huikea - ja kaunis, vaikka ainut pätkä mitä olin aiemmin kuullut muistutti örinä-heviä (kiehtovaa sekin, kauniin nuoren naisen laulamana). Ja esiintyminen sitten: Netta saattoi tehdä mitä vaan - vaikka lankuttaa biisin päätteeksi - ilman, että se vaikutti kornilta. Taitavammalle keikkakuvaajalle hän olisi unelmatapaus!

Keikka oli uutta ja erilaista, mutta samalla paluuta vanhaan. Onhan minulla ollut heavy-kauteni. Siitä vaan heilahdin iskelmäosastolle niin vauhdikkaasti, että vain Zero Nine pysyi kyydissä. Iron Maidenilta ja Diolta kuuntelin vain niitä levyjä, jotka juuri silloin, 1980-luvun puolivälin jälkeen, olivat pinnalla. Tunsin Rainbow in the Darkin, mutta jokunen muu laina noilta bändeiltä oli vieras. Keikan huippuhetkiin kuuluneen Lick it upin ja heavy-linjaa keventäneen Chandelierin tunsivat varmasti kaikki. Kaikenkaikkiaan ilta oli komea kokemus, jonka voisin mielläni toistaa, mutten kymmeniä kertoja, kuten kosketinsoittajan toisen bändin kohdalla. Ja vaikka uusi ja jännittävä teki suuremman vaikutuksen kuin alkuillan "pääkeikka", muutaman päivän päästä tartuin taas Auroraan. Hänen musiikkinsa värittää maailmaani pysyvämmin kuin hetken lainat heavy-legendoilta.

Kommentit