Hyvinkää Love

Hyvinkää All Stars

Hyvinkää All Stars -konsertti oli sen tason spektaakkeli, että ansaitsee (lähes) oman raporttinsa. Lienee jo tullut aika selväksi, että Mika Ikonen on ollut vuoden "tapaus", ainakin toukokuisesta Punkaharjun keikasta eteenpäin. Viime syksynä julkaistu albumi on noussut tehosoittoon vasta tänä aikana, ja minulla se on sitä, että levy pyörii "koko ajan". En ole taistellut vastaan vaan heittäytynyt fanitukseen - ehkä vaan aiempia rennompaan. En ole pakkomielteisesti kiertänyt kaikkia mahdollisia keikkoja, mutta tarttunut ilolla erityisempiin tilaisuuksiin. Hyvinkää All Stars kuulosti erityiseltä jo kun tiesin vain Mikan esiintyvän siinä, saati kun ymmärsin hänen olevan sen päävastuullinen järjestäjä.

Lippukaupoilla kävi onnekas vahinko, kun ensin tuli myyntiin iltapäiväkonsertti. Eturivi-ihmisen oli heti varmistettava paikkansa - ja uudelleen iltakonserttiin, johon olin alunperin aikonut. Tajusin pian, että näin sen pitikin mennä. Miten siistiä kerrankin uhmata elämän ainutkertaisuutta! Saisin toisen tilaisuuden valokuvatakin - odottaa huippukohtia kamera ojossa. Mieheni sai sentään levätä Spa Hotel Sveitsin avajaistarjoushuoneessa iltapäivän ja saapua seuraksi jälkimmäiseen konserttiin.

Mika Ikonen, Pete Tolonen ja Sarca esittämässä XL5-kappaletta "Muistan"

Pikkuserkkuni tuskin enää asuvat niillä nurkilla, mutta liekö minuun jäänyt lapsuuden vierailuista hitunen hyvinkäätä, kun koko tilaisuus vaikutti kovin kotoisalta. Useimpiin esiintyjiin oli toki jonkinlainen yhteys ennakkoon. Oli tyttöbändi Sarca. joka oli lämmitellyt Ilpoa läheisessä Hopealyhdyssä, ja johon tykästyin sen verran, että ostin heiltä levynkin. Oli Stina Girs, Ilpon Idols-kollega, jonka musiikkia olen kuunnellut sekä levyltä että kohdalle osuneella keikalla (uusin Kyl sä tiiät on tosin ärsyttävä, vaikka sen ilmeinen esikuva Miks ei ihastuttaakin).

Raptorin Tero "Kaivo" Kaikkonen ei ollut tuttu nimi eikä naama, mutta Oi beibiä osaan hoilata sen verran, ettei minun tarvitse "muuttaa Riksuun" (kuten juontaja-Mika käskytti yleisöä tekemään, jos ei tunne biisiä). Tero ei esittänyt Raptoria vaan omaa materiaaliaan, Käsityöläiset-kitaristi Anssi Häkkisen säestämänä. Heleä Herra Huu ja erityisesti Anssin samettinen taustalaulu viehättivät.

Mika Ikonen esittelee Sticky Fingers -bändin @ Hyvinkää-sali 14.10.2017

Täysin uusi tuttavuus oli konsertin avannut Sticky Fingers, joka esiintyi ensimmäistä kertaa yhdessä sitten vuoden 1985. Jotenkin herrojen soittoinnostus antoi minulle toivoa erään erittäin erityisen bändin suhteen - eihän samalla aikakaudella uraa aloittaneille kolmen, neljän vuoden tauko olekaan vielä mitään! Markus Nieminen taas toi iltaan aikamoisen yllätysmomentin - enpä ollut etukäteen noteerannut, että mukana oli oopperalaulajakin.

Mika Ikonen @ Hyvinkää-sali 14.10.2017
Ennen kaikkea konsertissa oli mukana sekä Mika että "Mica", eli tuplakonsertin isäntä tuplaidentiteetillä. Pete Tolonen aloitti XL5-bravuurinsa Muistan (live) soolona, ja "Mica" toi lavan takaa ryhmän kovin tutunolosia nuoria naisia. Tajusin vasta Sarcan esiintymisvuorolla, että vajaamiehistöllä esiintynyttä ex-poikabändiä oli täydentänyt tyttöbändi. "Mican" ja Peten toinen kappale oli itseoikeutetusti Kaunis peto (live). Sille ominaisten pomppivaisten tanssiliikkeiden jälkeen Mika jatkoi suoraan seuraavan esiintyjän esittelyyn - sentään sen verran hengästyneenä, että paljasti ihmisen supermies-viitan alla.

Koskettavin anti minulle oli Mikan omat soolobiisit, Kaikki on oolrait (live) ja Anna mun halata. Erityisesti ensimmäinen kierros soolouran käynnistänyttä kappaletta meni laulajallakin tunteisiin. Olihan ilta nimenomaan hänelle valtava ponnistus, ja yleisön joukossa vaimo, jolle laulu on kirjoitettu. Koko konsertti oli upea kokemus, mutta noiden hetkien takia minun piti olla mukana.

Diandra @ Hyvinkää-sali 14.10.2017

Pääesiintyjä Diandran lahjakkuus laulajana on jotain aivan käsittämätöntä. Harhauduin miettimään sitä, miksi hänen vielä vuosia Idols-voittonsa jälkeen pitää turvautua lainalauluihin. Eikö Suomesta löydy hänen äänensä veroisia säveltäjiä? Kaikkien muiden esitettyä kaksi kappaletta - Mikan tuplaroolinsa ansiosta kolme ja puoli - Diandran osuus oli kaksi omaa ja kolme lainattua. Tuoreesta TV-mainoksesta poimittu Oothan tässä vielä huomenna oli lumoava, mutta arvostin enemmän hänen itse levyttämäänsä Onni on -kappaletta.

Hyvinkää All Stars @ Hyvinkää-sali 14.10.2017

"Illan kruunaa koko ryhmän esittämä ”Tää on Hyvinkää” -biisi"
, luki konserttimainoksessa, ja erehdyin odottamaan ensiesitystä kaupungin 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Laulu olikin poimittu aiemmasta musikaalista, jota Mika oli - tietenkin! - ollut toteuttamassa. Saan näköjään tottua kuulemaan missaamistani Mikan produktioista. Onneksi vaikuttaisi olevan paljon myös edessä, ja sehän tässä tyypissä niin riemastuttavaa onkin: perusmuusikot tarjoavat peruskeikkoja, monipuolinen kulttuuripersoona ties mitä muutakin (ehkä hieman oman musiikin kustannuksella, mutta eipä sitä ole muiltakaan suosikeiltani liikaa saatu...). Minun fanitushistoriallani Mika vaikuttaa myös ihanan turvalliselta: ura on vakaa, perhe perustettu ja juuret syvällä Hyvinkäällä. Hän tuskin muuttaa maasta tai katoaa muihin hommiin, ja elämäntavatkin vaikuttavat työkykyä ylläpitäviltä - kunhan ei liikaa kohella hurjien urheilulajien parissa.

Jari Sillanpää Valokeilassa
@ Lappeenranta-sali 15.10.2017
Vaikka yhteinen Hyvinkää-huipennus oli lähinnä vain toistuva, tarttuva kertosäe, tunnelma hetkessä oli käsinkosketeltava. Keikkakuvaajana olin liekeissä kaikesta väristä, ilosta, ja energiasta lavalla. Iltapäiväkierroksella Sarca-kitaristin pienokainen oli pinkeissä Peltoreissa mukana lavalla, ja se vasta suloista olikin. Konsertin toisto kostautui kahtena pikkupettymyksenä: kun Diandran balettitanssijatytöt eivät iltakonsertissa ilmestyneetkään, ja kun "Sarca-vauva" puuttui - kai hänellä oli puoli yhdeksän pintaan jo uniaika.

Illan ristiriitaisin hetki oli Hyvinkää-salista poistuminen. Marssin kiltisti mieheni perässä narikkaan, osaamatta ilmaista, että oikeastaan olisin halunnut viipyä hetken - edes yrittää ujuttautua Mikaa kiittämään, vaikka kotiyleisössä varmasti riitti halattavia. En vielä tiennyt miten pian oma vuoroni koittaisi.

Paluujuna oli perillä hieman neljän jälkeen, ja kuudelta istuin jo Lappeenranta-salissa kuuntelemassa Jari Sillanpäätä. Paikallislehti korosti konsertin haikeutta, mutta minusta se oli jopa hilpeä - pienellä taustakokoonpanollakin oli harvinaisen merkittävä rooli välispiikkivitsailussa. Täysi sali taputti seisten huumekohussa ryvettyneelle, ja tunsin, että minunkin piti - yli 20 vuoden konserttiseurailun jälkeen - olla mukana. Sisimmässäni olin kuitenkin vielä edellisillan tunnelmissa. 

Vesala @ Lappeenranta-sali 20.10.2017

Perjantaina palasin samaan saliin kuuntelemaaan Vesalaa. Kaverini oli vinkannut edullisesta lipusta, ja uteliaisuuttani tartuin tilaisuuteen. Lavalla oli massiivinen kokoonpano soittajia ja valotekniikkaa, ja Paula ilmiömäisen taitavana - mutta minä tunsin oloni vieraaksi. Ei vaan ollut minun kuppini teetä se, kun taas seuraava ilta oli.

Mika & Anssi (ja vieraileva solisti)
@ Hotelli Punkaharju 21.10.2017
Pian Hyvinkäältä paluun jälkeen Facebook-uutisvirtaan ilmestyi Mikan keikkamainos keväällä koettuun Hotelli Punkaharjuun jo tulevaksi lauantaiksi. Mieheni karkasi työmatkalle, joten hääpäivän uusintaa en voinut suunnitella, mutta päätin mutkattomasti toteuttaa ilta-ajelun kohteeseen. Sain vielä keikkaintoisen ystäväni seuraksi, syömään kolmen ruokalajin gourmet-lähiruokaillallisen - ainoan, mikä ravintolan listalta löytyy (ehkä joku pienempi maistelukokonaisuus olisi hyvä lisäpalvelu ohjelmailtojen vieraille).

Keväällä mukana oli koko bändi, mutta duo keräsi yhtä lailla yleisön ympärilleen tanssimaan ja laulamaan. Jälleen kyseessä oli yksityistilaisuuden julkinen jatkokeikka, ja pääosa yleisöstä juhlimassa 40-vuotiasta ystäväänsä. Ihan siihen tiiviimpään piiriin en kehdannut "kuokkavieraana" ujuttautua, mutta nautin täysillä hieman sivusta. Taas ihailin Mikan kunnianhimoa pitää ohjelmisto ajankohtaisena, vaikkapa Kasmirin Kaija-kappaleella. Soolomateriaalia kuultiin tasan Anna mun halata -kappaleen verran, mutta se tavallaan riitti - oli paljon parempi kuin artisti-Mikan täydellinen poissulkeminen. Kahden setin jälkeen Anssi poistui takavasemmalle, mutta Mika jatkoi vielä "kertosäe-potpurilla", eli laulatti yleisöllä biisipätkää toisensa jälkeen. Hän ei ole vain muusikko vaan kokonaisvaltainen viihdyttäjä, suurella sydämellä. Ja tämän keikan päätteeksi todellakin myös halattiin!

Kommentit