Luodiksi siipeen

Edellinen tarinani venähti kaukomatka-ajatuksista niin, että päätin katkaista sen kesken kiertueen. Käsityöläisten Kouvola-ilottelusta jatkoin Kotkaan, missä sänkyni vieressä odottivat isäni valmistamat voilevät, ja sieltä Helsinkiin kuuntelemaan tytärtäni Wiipurilaisen osakunnan laulajien riveissä. "Matka satavuotiaan Suomen kuoromusiikkiin" ei ehkä ihan osunut omaan makuuni, mutta kuulosti komealta.

Optimoin joskus keikkavalintojani melkoisen koukeroisilla kriteereillä. Palaamalla iltamyöhään Kotkaan uudelle erälle isän yövoilepiä, sain toistasataa kilometriä turvaväliä Käsityöläiset-duon eli Mikan ja Anssin lauantain päiväkeikkaan. Jos kyyti Helsingistä olisi lähtenyt vasta sen jälkeen, tyttären isänpäivävisiitti Lappeenrantaan olisi jäänyt kovin lyhyeksi.

Amarillon älyttömän myöhäinen showtime oli kerrankin sopiva. Puoli yhteen mennessä ehdin siemaista polkuhintaisen siiderin ja asemoitua lavan eteen. Muu yleisö oli enemmän tyttären ikäluokkaa, mutta hän valitsi nukkumisen. Oma kiinnostukseni Vilma Alinaan oli herännyt valloittavasta esiintymisestä Bumtsibum-ohjelmassa. En muista tunsinko häneltä ennestään muita kuin Juha88-kappaleen, mutta pieni perehtyminen paljasti vähemmän renkutuksenomaisia hittejä, kuten Tänään ei nukuta. Erityisesti ihastutti surumielinen erolaulu Ajan pois:

"Tule kuopaksi tiehen, pysäytä rajalla. 
Tule palloksi jalkaan, etten voi kadota. 

Tule luodiksi siipeen, niin mä voin pudota. 

Tule, tule."

Vilma Alina @ Amarillo Kotka 10.11.2017

Vilma Alina oli valloittava myös livenä, taustallaan rumpali ja kosketinsoittaja, ja olikohan kolmas DJ? Yhdistelmä liveä ja taustanauhaa tuntui suhteellisen elävältä, mutta yleisön mukanaeläminen vaihteli. Hitit sytyttivät, mutta herkemmät raidat harhauttivat hälisemään, enkä saanut tunnelmoida yllä siteeraamiani riimejä rauhassa. Muutaman juhlijan kurottelu kaiteen yli artistia kättelemään alkoi toistuessaan rasittaa. Tuore Syliin lumosi ilman ihanaa Jon-Jon Geiteliakin, mutta Juha88 oli ilmeisen odotettu huipennus. Viihdyin ja kuulisin mielelläni Vilma Alinaa uudelleen, mutta nyt kompakti kolmevarttinen riitti hyvin.

Viikkoa myöhemmin palasin Helsinkiin, missä odotti Auroran salikonsertti - onneksi alkuillassa, sillä olin stressaavan työjakson ja useamman vähäunisen yön jälkeen aivan lopussa. Moni muu olisi levännyt kotona, mutta itse uskoin elpyväni paremmin antamalla virran viedä: istuin junassa, vaeltelin kaupungilla ja lounastelin "hesalaisen" tyttäreni kanssa. Väsyneeseen olotilaani sopi sekin, että kaikkialle oli matkaa. Uudesta sympaattisesta Myö hostellista Vuotaloon siirtyessäni sain levätä tunnin bussin ja metron penkissä.

Maestro ja minä: Aurora @ Vuotalo, Helsinki 17.11.2017

Ohjelmassa luki, että Auroraa säestäisi Pasi Jääskeläinen. Kuulin jo elokuussa Auroralta itseltään muutoksesta, jonka olisin itsekin aavistellut. Lempikitaristini tilalla oli kaksi muusikkoa, bändin uusi kitaristi, ja kosketinsoittaja flyygelin takana. Viimeksi samalla jakkaralla istui Koop, joten iltaan liittyi monenlaista nostalgista assosiaatiota.

Mastero ja minä -otsikolla järjestetyssä klubi-illassa yleisö istui pöydissä juomineen, ja Holle Holopainen haastatteli Auroraa kappaleiden välissä. Musiikki oli sovitettu tilaisuuten sopivaksi, lempeän tunnelmalliseksi. Piano soi komeasti, mutta sähkökitarasta en ollut ihan varma - ehkä akustinen olisi soinut kauniimmin? Jossain vaiheessa iltaa - edelleen erittäin väsyneenä - aloin miettiä oliko sovitusten ideana vain hidastaa kappaleiden tempoa. Musiikki hengitti vapaammin kuin taustanauhoilla, muttei tempaissut mukaansa kuten bändi parhaimmillaan. Ehken ollut niin tempaistavissakaan, kun ajatukseni harhailivat korvatun kitaristin matkassa. Olikohan hän Ilpon kanssa keikalla, hukkareissulla, vai yllätysperuuntumisen takia kotona?

Olli Hartonen, Aurora ja Ville Suorsa @ Vuotalo, Helsinki 17.11.2017

Helsinki-piipahduksen piti olla syksyn odotetuimman turneen alkuetappi. Sain kuitenkin maanantaina puhelun Seinäjoelta - kyllä, Seinäjoelta! - että pikkujouluilta, johon olin aikoja sitten varannut paikkani, oli peruttu. Neljän viikonlopun kahdeksasta illasta oli helppo valita korvaava parin viikon päähän. Ilahduin suuresti, kun minulle tarjottiin - mitään pyytämättä - hyvitykseksi hotellihuone juhlapaikalta. Matkaliput muuteltuani kaiken piti olla hyvin. 

Ilpon mainos pikkujoulukauden avauksesta sotki konseptini totaalisesti. Hätkähdin Ilpon puolesta - oliko hän bändeineen tekemässä hukkareissua Seinäjoelle? Olin ymmärtänyt väärin, että koko viikonloppu olisi peruttu, vaikka vain lauantain ohjelma oli muuttunut. Molemmat illat listannut mainos, jonka keikanjärjestäjäkin jakoi korjaamatta, jätti hämmentyneeksi.

En tiedä kumpi on surullisempi ajatus - se, että pikkujouluihin saattoi pyrkiä yleisöä pettymään, vai se, ettei ehkä pyrkinytkään. Tärkeälle tyypille toivoisin sellaista suosiota, ettei hän olisi vain taattua viihdettä vaikkapa firman pikkujouluvieraille, vaan nimi, jonka takia suunnataan keikalle, ainakin lähistöltä, jos ei yhden hullun lailla poikki maan. Olen jo seurannut parin suosikin uran kariutumista, ja siksi yliherkkä huolestumaan kuopista tiessä, ja varsinkin luodeista, joilla on pieninkin riski hipaista siipeä. Synkimmilläni ajattelen itse olevani pallo jalassa intoiluineni ja huolehtimisineni, vaikka miten tahtoisin kannustaa lentoon.