- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Joskus tarinani kirjoittavat itseään uusiksi yllättävillä tavoilla. Olin jo muotoillut päässäni seuraavansuuntaisen lauseen: "annan universumille anteeksi golf-kentille kadonneen, Englantiin paluumuuttaneen ja cover-trubaduuriksi jumiutuneen, kunhan saan pitää nämä", viitaten "näillä" Kepaan ja Ilpoon, joita olin saanut kuulla saman super-lauantain aikana. En ehtinyt valuttaa ajatusta näppäimistölle asti, kun yhdeltä "kadonneelta" - ehkä talveksi hiljenevän golf-kentän laidalta - pölähti yllätys: Pete Seppälältä itseltään viesti julkisesta keikasta, jolle toivoi minun tulevan ja houkuttelevan keikkaseuralaisetkin, jotka ihanasti ovat pysyneet ystävinäni.
Edellisestä Pete-keikasta oli muutamaa päivää vaille kolme vuotta. Se osui sattumoisin samalle turneelle, jolla koin "Mican" Ilpon artistivieraana. Siitä kohtaamisesta on seurannut vaikka mitä, mikä osaltaan saa Peten yhtä pitkän hiljaiselon tuntumaan ikuisuudelta. Sitä myös edelsi vuosia, jolloin en voinut olettaa muuta kuin, että Peten musiikkiura oli päättynyt. Idols-menestys tuli vuonna 2005, ainokainen albumi julkaistiin 2006 ja aktiivinen keikkakausi ajoittui vuosille 2007-2008.
En ollut ihan alusta asti mukana, kun en silloin vielä älynnyt, että keikan takia kannattaisi matkustaakin, mutta käyntiin päästyäni tiiviisti - sen aikaisella, kymmenen vuotta kotona lasten kanssa viettäneen asteikolla. Kymmenkunta keikkaa reilussa vuodessa (katso lista alla) tuntui aivan hillittömältä hullutukselta - ja nyt sama määrä mahtuu luontevasti yhteen onnekkaaseen kesään. Taannoisen Ilpo-putken rakosissa ehdin tehdä vielä muutaman muunkin keikkareissun.
Edellisestä Pete-keikasta oli muutamaa päivää vaille kolme vuotta. Se osui sattumoisin samalle turneelle, jolla koin "Mican" Ilpon artistivieraana. Siitä kohtaamisesta on seurannut vaikka mitä, mikä osaltaan saa Peten yhtä pitkän hiljaiselon tuntumaan ikuisuudelta. Sitä myös edelsi vuosia, jolloin en voinut olettaa muuta kuin, että Peten musiikkiura oli päättynyt. Idols-menestys tuli vuonna 2005, ainokainen albumi julkaistiin 2006 ja aktiivinen keikkakausi ajoittui vuosille 2007-2008.
 |
| Pete Seppälä @ Tapiola Garden 9.6.2007 / Fat Lizard 17.11.2018 |
Oli päivänselvää, etten voisi vastustaa moista kutsua, varsinkaan kun se tosiaan henkilökohtaisesti "ojennettiin" - mitä toki arvostan aivan valtavasti. Ajankohtakin oli sellainen, ettei minun tarvinnut luopua mistään, senkun hyppäsin junaan. Varsin hyvän "faniedustuksen" sain seurakseni ja yhden uuden kuulijan, Mikan kesäkeikalta löytyneen kaimani. Näkisipä hänkin välähdyksen siitä, missä minä olin ollut, kun en koko kahtakymmentä vuotta Mikan, XL5:n ja Käsityöläisten matkassa.
Olin äskettäin hymähdellyt - kieltämättä aika sarkastisesti - Peten seurapiiripalstakommentille "aktiivisesta keikkailusta". "Niin varmaan - oman golf-klubin bileet ja mitä muuta?". Harvoin olen ollut niin onnellisena väärässä. Ensinnäkin keikkapaikka, Otaniemen Fat Lizard, ei ollutkaan hiljainen pikkupubi vaan moderni, suuri ja lähes viimeistä pöytää vaille täysi ravintola. Toiseksi, jo Peten ja bändin esiintymisasuista näki, että nyt oltiin liikkeellä tosissaan - mutta ei totisesesti. Värikkäät printtikostyymit olivat aivan mielettömät! Ja kolmanneksi, setti oli treenattu timanttisen toimivaksi. Siinä ei ollut jälkeäkään kolmen vuoden takaisista, hieman harrastelijamaisen kuvan jättäneistä sävellajisekoiluista. Silloin taustalla oli muuten vanha tuttu O'Jess, eli samat soittajat, joita olin kuullut livenä kotikulmillani vasta viikkoa aiemmin. Ei nyt siis tarvinnut ikävöidä heitä vaan nauttia uusista kuvioista ja hieman erilaisesta soitannasta.
Pete-hurahduksen jälkeisinä vuosina olen toki kuullut paljon, paljon, paljon live-musiikkia, ja iso osa siitä on ollut vielä taidokkaampaa kuin rumpalilla ja kosketinsoittajavieraalla laajennetun "Pete Seppälä Disco Service" -kokoonpanon. Erityisesti rutinoituneen bilebändisolisti Markuksen laulu on niin suvereenia, ettei Pete voi sen kanssa kilpailla, varsinkaan samoilla biiseillä, joita settiin osui pari enemmän kuin olisin toivonut. BNC:n Wake me up on kovempi, ilman epäilyksen häivää - Disco Infernokin, ehkä, mutta minulle se pysyy Peten bravuurina, Idols-livestä tähän päivään.
Pete viihdyttää omilla vahvuuksillaan, hurmaavalla yleisönhuomioimisella ja iloisella energialla, ja nyt vielä vähän väliä yleisön joukkoon tanssahdellen. Ainoan kritiikin heittäisin tiiviistä sanojen varmistelusta, mutta eiköhän luntti-iPad jää sivummalle keikkakokemuksen karttuessa. Pienet sana-avut olen oppinut hyväksymään siinä mielessä, että ne mahdollistavat ketterämmät ohjelmistomuutokset - vähemmän treenattu yllätysbiisi voi nostaa rutinoituneemmankin setin uudelle tasolle.
Keikkafiiliksissäni oli toki myös roima annos nostalgiaa ja kiitollisuutta siitä, että minun "ensimmäiseni" - hän joka opetti keikkahulluuteen - oli yhtäkkiä taas lavalla edessäni, ja niin vakuuttavana, että tilaisuuden voi luottaa toistuvan. Enhän minä toki enää "joka viikko" Peten keikoille ehtisi - on tässä kertynyt vähän muitakin menoja - mutta olisin onnellinen, jos 20. "juhlakeikka" osuisi ennemmin yhden kuin kolmen vuoden sisään.
Muuten hilpeän menon keskellä liikutuin, kun Pete esitti yhden omistaan - albuminsa itse sanoittamansa nimiraidan, ja vielä meille "kaukaakin tulleille" pitkän linjan kuulijoille omistettuna (live-suosikki Aamukuuteen luvattiin meille seuraavaksi kerraksi). Jos nukun kiltisti sohvalla oli juuri se biisi, joka sitoutti minut levyyn ensikuulemalta. Nuoren miehen naisenhakukokemuksia listaavaan tarinaan minun ei pitäisi millään lailla samaistua - jo parikymppisestä saman miehen kanssa eläneenä en koskaan juossut baareissa hammasharja käsilaukussani. Mutta joku taika kappaleessa vaan on - edelleen. Se on kulkenut mukanani myös Pete-aikakauden jälkeen. Olenkohan tehnyt yhtään Helsinki-visiittiä niin, ettei säe "toivon että jäät mun loppuelämään, yhdessä iltaisin Töölönlahtee kiertämään" olisi helähtänyt mielessäni?
Peten tuotanto muovasi musiikkimakuni sellaiseksi kuin se on, erityisesti lyriikoiden osalta. Niissä on tarinoita ja tarinaa kuljettavia kertosäkeitä. "En oo sun ensimmäinen, en myöskään viimeinen" on musiikkikuvioissani sopinut jo muutamaan tärkeään artistiin, ja toivon, että kun säkeen loppu muovautuu "ehkä viimeiseksi", tämän hetken tärkeimmät ovat mukana - ehkä jopa Pete itse yllättävänä paluuvahvistuksena.
Alla vielä lista Pete-keikoista, joilla muistan käyneeni. Mieli tekisi lisäillä muistelukommentteja, mutta ehkä jätän ne seuraavaan kertaan. Paras lähde historiikille on oma valokuvakokoelma, mutta päädyin varmistelemaan päivämääriä jopa irc-galleriasta. Puhutaan siis niin muinaisista ajoista, etten ensimmäisten keikkojen aikaan ollut vielä Facebookissa - itse asiassa, merkittävä motivaatio liittymiseen oli yhteydenpito Pete-keikkaseuralaisiin. Yksi ainut "Idols-Pete" on siis vaikuttanut elämääni aika monella suunnalla - onhan hänen vuoksi hieman pelattu golfiakin. Huvittavana sattumana toinen "Idols-Pete" eli Parkkonen julkaisi juuri odotetun albuminsa, eli luukutan nyt sitten molempia suloisesti sekaisin.
 |
| Pete Seppälä Disco Service: Jarkko Rantala, Pete, Hannu Heikkala, Roope Leikoski (takana amerikkalainen kosketinsoittajavieras). Fat Lizard Espoo 17.11.2018 |
Pete-hurahduksen jälkeisinä vuosina olen toki kuullut paljon, paljon, paljon live-musiikkia, ja iso osa siitä on ollut vielä taidokkaampaa kuin rumpalilla ja kosketinsoittajavieraalla laajennetun "Pete Seppälä Disco Service" -kokoonpanon. Erityisesti rutinoituneen bilebändisolisti Markuksen laulu on niin suvereenia, ettei Pete voi sen kanssa kilpailla, varsinkaan samoilla biiseillä, joita settiin osui pari enemmän kuin olisin toivonut. BNC:n Wake me up on kovempi, ilman epäilyksen häivää - Disco Infernokin, ehkä, mutta minulle se pysyy Peten bravuurina, Idols-livestä tähän päivään.
Pete viihdyttää omilla vahvuuksillaan, hurmaavalla yleisönhuomioimisella ja iloisella energialla, ja nyt vielä vähän väliä yleisön joukkoon tanssahdellen. Ainoan kritiikin heittäisin tiiviistä sanojen varmistelusta, mutta eiköhän luntti-iPad jää sivummalle keikkakokemuksen karttuessa. Pienet sana-avut olen oppinut hyväksymään siinä mielessä, että ne mahdollistavat ketterämmät ohjelmistomuutokset - vähemmän treenattu yllätysbiisi voi nostaa rutinoituneemmankin setin uudelle tasolle.
Keikkafiiliksissäni oli toki myös roima annos nostalgiaa ja kiitollisuutta siitä, että minun "ensimmäiseni" - hän joka opetti keikkahulluuteen - oli yhtäkkiä taas lavalla edessäni, ja niin vakuuttavana, että tilaisuuden voi luottaa toistuvan. Enhän minä toki enää "joka viikko" Peten keikoille ehtisi - on tässä kertynyt vähän muitakin menoja - mutta olisin onnellinen, jos 20. "juhlakeikka" osuisi ennemmin yhden kuin kolmen vuoden sisään.
Muuten hilpeän menon keskellä liikutuin, kun Pete esitti yhden omistaan - albuminsa itse sanoittamansa nimiraidan, ja vielä meille "kaukaakin tulleille" pitkän linjan kuulijoille omistettuna (live-suosikki Aamukuuteen luvattiin meille seuraavaksi kerraksi). Jos nukun kiltisti sohvalla oli juuri se biisi, joka sitoutti minut levyyn ensikuulemalta. Nuoren miehen naisenhakukokemuksia listaavaan tarinaan minun ei pitäisi millään lailla samaistua - jo parikymppisestä saman miehen kanssa eläneenä en koskaan juossut baareissa hammasharja käsilaukussani. Mutta joku taika kappaleessa vaan on - edelleen. Se on kulkenut mukanani myös Pete-aikakauden jälkeen. Olenkohan tehnyt yhtään Helsinki-visiittiä niin, ettei säe "toivon että jäät mun loppuelämään, yhdessä iltaisin Töölönlahtee kiertämään" olisi helähtänyt mielessäni?
Peten tuotanto muovasi musiikkimakuni sellaiseksi kuin se on, erityisesti lyriikoiden osalta. Niissä on tarinoita ja tarinaa kuljettavia kertosäkeitä. "En oo sun ensimmäinen, en myöskään viimeinen" on musiikkikuvioissani sopinut jo muutamaan tärkeään artistiin, ja toivon, että kun säkeen loppu muovautuu "ehkä viimeiseksi", tämän hetken tärkeimmät ovat mukana - ehkä jopa Pete itse yllättävänä paluuvahvistuksena.
Alla vielä lista Pete-keikoista, joilla muistan käyneeni. Mieli tekisi lisäillä muistelukommentteja, mutta ehkä jätän ne seuraavaan kertaan. Paras lähde historiikille on oma valokuvakokoelma, mutta päädyin varmistelemaan päivämääriä jopa irc-galleriasta. Puhutaan siis niin muinaisista ajoista, etten ensimmäisten keikkojen aikaan ollut vielä Facebookissa - itse asiassa, merkittävä motivaatio liittymiseen oli yhteydenpito Pete-keikkaseuralaisiin. Yksi ainut "Idols-Pete" on siis vaikuttanut elämääni aika monella suunnalla - onhan hänen vuoksi hieman pelattu golfiakin. Huvittavana sattumana toinen "Idols-Pete" eli Parkkonen julkaisi juuri odotetun albuminsa, eli luukutan nyt sitten molempia suloisesti sekaisin.
- 22.4.2007 Puutarhamessut, Helsinki
- 9.6.2007 Tapiola Garden, Espoo
- 18.8.2007 Savonsolmu, Pieksämäki
- 13.10.2007 Marilyn (Vaakuna), Kouvola
- 18.10.2007 Viking Rosella
- 5.12.2007 Savonsolmu, Pieksämäki
- 14.3.2008 Toppari, Vantaa
- 19.4.2008 Bar Cafe Luna, Vantaa
- 20-21.5.2008 Tallink Galaxy (Vihdoinkin!-risteily)
- 7.6.2008 Ravintola Status, Forssa
- 29.8.2008 Marilyn (Vaakuna), Kouvola
- 29.11.2008 Viking Line (Pete "bingoisäntänä", pari biisiä)
- 29.9.2010 Hercules, Helsinki
- 26.11.2010 Hercules, Helsinki
- 27.5.2011 Hercules, Helsinki
- 16.12.2012, Golf Balance, Espoo (trio)
- 28.3.2015 Golf Balance, Vantaa
- 21.11.2015 Treffipub, Helsinki
- 17.11.2018 Fat Lizard, Espoo
Kommentit
Lähetä kommentti