Tähdet, tähdet

Edellinen raporttini päättyi Laura Voutilaisen encoresta Holiday Club Saimaan hotellipetiin. Kylpyläloman jälkimmäinen aamu-uinti piti karsia kun minulla oli kiire toisaalle - ja hyvä niin, vaikka ajatus kahdesta peräkkäisestä reissusta ennakkoon hengästyttikin. Ennen muun menon ilmaantumista olin ollut "sormi napilla" ostamassa lippua Hyvän yön tarinoita -kiertueen Lappeenranta-iltaan. Olli Lindholmin menehtyminen alkuviikosta oli järkytys ilman konkreettisen omakohtaista konserttiperuuntumistakin.

Päivitin reissureppuni ja hyppäsin junaan. Seuraava yösija oli tyttären luona Arabiassa ja kohde kätevästi metron päässä, Otaniemen Fat Lizardissa. Hieman pitää jupista muuten upeasta ravintolasta: keikkayleisön pöytätoiveita siellä ei ymmärretä. Viimeksi meille kehuttiin suoraa näkyvyyttä ravintolan korotetusta takaosasta - mahdottoman kaukana lavasta. Tällä kertaa "hyvä pöytä" oli lähes bändin takana ja vielä takkinaulakot välissä näköesteenä, joten peruutin varaukseni ja valtasin parhaat asemat lavan edestä. Toinen jupinani koskee ruokalistaa. Tapaan tarttua burgereihin, joita listalla oli kaksi: vege ja jättitupla. Minua tökki sekä portobello että vastakkainasettelu "kohtuudella kasvista tai massiivisesti lihaa", joten tankkasin pizzalla ja keskityin keikkaan.

Kyseessä oli syksyn riemastuttavimman keikkayllätyksen toisinto, Pete Seppälä uudehkon Disco Service -kokoonpanonsa säestämänä. Tämä kerta sai jo uskomaan, että Peten aktivoituminen on totista totta eikä hetkellinen kokeilu. Bändi viihdyttää kuitenkin enimmäkseen yksityistilaisuuksissa, joten keikka oli harvinaista herkkua myös Peten läheisille. Muuten en häirinnyt sukuseurueen päivällistä, mutta Peten vaimoa tahdoin tervehtiä. Hän on osoittautunut niin ihastuttavaksi tyypiksi, ettei ihme, että juuri hän on inspiroinut yhden elämäni käännekohtabiiseistä.

Pete Seppälä Disco Service @ Fat Lizard Espoo 16.2.2019

Bändin ilmestyessä paikalle, huomioni karkasi trioa täydentäneeseen perkussionistiin. Riku Rajamaan pitäisi olla minulle ensisijaisesti vanha moikkaustuttu Koopin bändistä, mutta jotenkin aivoni asettuivat ihan "wau"-moodiin. Miten tyypillisemmin tuhansien eurooppalaisten edessä soittava Sunrise Avenue -kitaristi saattoi muina miehinä, naama loistaen, lätkiä cajon-settiä Peten taustalla? Ei hän sen suuremmin tuntunut huomiota herättävän - ehkä osa yleisöstä ei tunnistanut ja osa taas tunsi, Peten ystäväpiiriin luontevasti kuuluvana. Mielelläni olisin tervehtinyt Rikua nytkin, mutta se jäi, kun loppuillasta kirjaimellisesti juostiin bussiin - metro oli keikan päättyessä jo liikennöintinsä lopettanut.

Pienen soundcheck-setin jälkeen Pete kävi tervehtimässä ja taivastelemassa meille paria erittäin erikoista biisiä. Nauratti, kun toinen niistä osoittautui Annan Hanskin Jos et sä soita -hitiksi. En nyt edes muista mikä se toinen oli, mutten osannut mieltää kumpaakaan niin oudoksi, että siitä olisi tarvinnut etukäteen varoittaa. Illan hienoimpia hetkiä olivat kuitenkin Peten omat kappaleet, Jos nukun kiltisti sohvalla - juuri se suosikkini, jossa vaimolle on oma säkeistönsä - ja aktiivikauden 2007-08 ohjelmistossa pisimpään pysynyt Aamukuuteen. Näitä osasin odottaa, mutta Neljä seinää oli yllätys. Eipä Pete ollut tainnut esittääkään sitä aikoihin, kun alku meni niin perusteellisesti pieleen, mutta laulaja ei häkeltynyt vaan aloitti alusta paremmalla menestyksellä.

Pete Seppälä Disco Service: Hannu Heikkala, Pete, Roope Leikoski ja vieraileva tähti Riku Rajamaa

Taas tuli todistettua, ettei täydelliseksi treenattu ohjelmisto ole ainut tapa valloittaa yleisöä. Rohkeus heittäytyä uuteen - tai nostalgisen vanhaan - sykähdyttää. Sana-apujen käyttö oli vähenemään päin, eli Peten keikkarutiini palailee hiljaisempien vuosien jälkeen, ja toistaiseksi pelkästään hyvällä, ei leipääntymistä enteilevällä tavalla. Katsotaan miten näitä julkisia keikkoja pulpahtelee ja miten innolla niihin jaksan lähteä - en ehkä sentään jokaiselle. Toisaalta, jos muutkin osallistuvat... Ennakkoon intoilimme "koko porukan", eli tiiviimmin keikkoja yhdessä kolunneen nelikon tapaamisesta, mutta yksi joutuikin jäämään kotiin hoitamaan sairasta lasta. Omalta osaltani harmitus helpottui, kun sain juuri hänet seuraksi sunnuntain bonusohjelmaan.

Aurora: Hetken tie on kevyt / Tähdet, tähdet 19.2.2019

Peten keikka oli mahtava retkikohde sellaisenaan, mutta mahdollisti lisäksi ehkä vielä upeamman jatko-osuuden. Olin pari edellistä viikkoa vältellyt Tähdet, tähdet -ohjelmaan liittyviä arvontoja, kun en halunnut vahingossakaan voittaa Helsinki-houkutuksia sunnuntai-iltoihin, perjantaikeikkojen lisäksi. Nyt kun tiesin herääväni lähetysaamuna Helsingissä, osallistuin kaikkiin mahdollisiin ja voitin juuri oikeassa: Auroran instagram-kilpailussa. Osallistuin siis live-lähetykseen suurimman suosikkini vieraana, ja aikamoiset paraatipaikat saatiinkin. Myös ystäväni, joka ennakkoon puhui piiloutumisesta mahdollisimman taakse, taisi viihtyä toisessa tuolirivissä, ihan lavan tuntumassa.

Merkittävänä musiikkiviihdeohjelmana Tähdet, tähdet on tietysti ollut minulla seurannassa alusta asti. Ensimmäisen kauden huikea Diandra olisi minusta ansainnut voiton ennemmin kuin turhan itsestäänselvästi edennyt Jari Sillanpää. Toisen kauden Waltteri Torikka -hype ei minuun tarttunut, mutten innostunut Arja Korisevan punk-repäisystäkään niin paljon kuin pitkäaikaisen fanin olisi ehkä pitänyt. Ennemmin kuuntelen Arjan ja kolmannen kauden Pete Parkkosen omaa materiaalia. Elias Kaskinen oli mieletön muutenkin kuin legendaarisessa Leijonakuningas-asussa, mutta silti tämä viides kausi tuntui ennakkoon kiinnostavimmalta. Pari jaksoa myöhemmin tilanne on toinen, mutta live-kokemukseni osui siihen kohtaan, kun kaikki oli vielä hyvin, eli koko artistikattaus mukana.

Aurora ja Mikko Leppilampi / Tähdet, tähdet 17.2.2019

Vaikka Aurora-innostukseni on alkuvuosista hitusen hiipunut, miellän hänet "omaksi" artistiksi, joita ei todellakaan ole liikaa TV:ssä näkynyt. Jo se, että sain Auroralta kolme hienoa cover-kappaletta spotify-kuunteluun, on suuri ilo. Luulin, että Petra olisi viime aikoina hurmannut minut lähes yhtä tehokkaasti, mutta huomioni keskittyi selvästi Auroraan. Hänen esiintymistään jännitin ja juuri hänet tahdoin lähetyksen jälkeen kiitellä, enkä sen jälkeen kokenut luontevaksi käydä muita artisteja edes tervehtimässä saati yhteiskuvaa pyytämässä. Jonkun muun artistin kanssa se olisi ollut "väärä", kun en tullut pyytäneeksi Auroraltakaan.

Ressu Redford tanssittaa Maria Veitolaa

Kun Aurora seuraavalla viikolla karsiutui ensimmäisten joukossa, luulin voivani keskittyä paremmin Petraan, mutta hän olikin seuraavana lähtövuorossa. Omista ennakkosuosikeistani jäljellä on enää Ressu Redford, joka äskettäin ansaitsi kiinnostukseni Se olit aina sinä -kappaleellaan. Olen toki osuuteni kuunnellut sekä Ressun soolomateriaalia että muinaista Bogart companya, mutten erityisellä fanitusintensiteetillä. Sen kerran kun näin Bogart co:n livenä, olin juuri menettänyt sydämeni Zero Ninen Kepalle, ja oli yhdentekevää kuka samalle lavalle seuraavana nousi.

Ressun uusi kappale vaan kolahti kerralla ja pyöri alkuvuoden toistosilmukassa. Vastaanottavaista mielentilaa sille loi paitsi ilo pitkän historian musiikintekijän onnistuneesta paluusta, myös se, että  Ressu muistuttaa häkellyttävän paljon Ikosen Mikaa, sekä ulkoiselta olemukseltaan että poikabänditaustaltaan. Jospa 10 vuotta nuoremmalla olisi vielä edessä suurempi soolomenestys ja vuoronsa loistaa tähtenä vastaavassa TV-tuotannossa.

Mutta palaanpa vielä rakkausteemajaksoon, jonka kuvauksia olin seuraamassa. Edellinen osallistumiseni suoraan TV-lähetykseen taisi olla X factor -finaali keväällä 2010, joten Tähdet, tähdet -studio oli minulle uusi, eksoottinen kohde. TV-puitteiden komeutta korosti ympäröivä askeettisuus, kuten kontti-WC yleisölle teollisuushallin pihalla. Olin tyypillisen hätäiseen tapaani ensimmäisten joukossa jonottamassa, ja sisällä kohtasin takahuoneen verhon raosta kurkistelevan Auroran katseen ja vilkutuksen. Sillä, että sain heti ilmaistua suosikilleni olevani paikalla kannustamassa, oli varmasti oma merkityksensä illan odottavaisen tunnelman luomisessa.

Kyösti Mäkimattila, Aurora, Heidi Kyrö, Jussi Rainio

Lähetyksessä musiikin osuus on lopulta aika pieni, mutta osasin nauttia muusta siinä ympärillä, kuten Mikko Leppilammen hassuttelusta hänen ohjeistaessaan yleisöä taputtamaan oikeissa kohdissa. Lauri Tähkä esiintyi meille kahdesti - TV-katsojat saivat seurata onnistuneemman vedon nauhalta reilu vartti myöhemmin. Kisa-artisteista Kyösti Mäkimattila aloitti kuin lämmittelijänä ja Aurora lauloi heti perään, vapauttaen minut jännityksestä. Hetken tie on kevyt soi herkkänä, mutta Auroran tyylisenä kepeän keinuvana versiona. Illan ainoana tyylivirheenä Leppilampi hätisti Auroran tuomarikommenttien jälkeen lavalta niin, että asiaankuuluvat aplodit jäivät saamatta. Muutenkin olin aistivinani, ettei Aurora saanut yleisöltä niin vahvaa kannustusta kuin jotkut muut, joten hänen karsiutumisensa seuraavalla viikolla ei liikaa yllättänyt. Enemmän kuin koko kansan villitsijä, hän on omien persoonallisten kappaleiden tulkki, ja ihana juuri sellaisena.

Jonna Geagea, Ressu Redford, Petra, Samae Koskinen

Illan selkein tähti oli - kuulemma - Ilta I Will Always Love You -kappaleellaan. Huomasin taas eroavani "suuresta yleisöstä", kun en ainakaan vielä ole hurmaantunut Iltasta, niin äärimmäisen lahjakas kuin hän onkin. Minähän en tosiaan innostu täydellisyydestä vaan kaipaan säröä ja kosketuspintaa. Kisa tuntuukin etenevän lähes käänteisessä järjestyksessä siihen nähden mitä itse toivoisin, kun suosikkilistani neljäs, Jon-Jon Geitel, karsiutui Auroran rinnalla. Ja Ressukin oli jo Petran kanssa pudotusuhan alla - siitäkin huolimatta, että juuri hän tarjosi rakkausjakson kohauttavimman hetken tanssittamalla tuomari Maria Veitolaa, joka edellisellä kerralla oli kritisoinut häntä tanssin puutteesta. Sellaiselle humoristiselle uhmakkuudelle olen ehkä hieman heikko.

Ressu Redford, Petra, Samae Koskinen, Jon-Jon, Ilta

Ressun tuttu duokaveri, Neon 2:n Jussi Rainio, ei ole täysin vakuuttanut laulullaan mutta sitäkin enemmän tarinoillaan, huumorillaan ja heittäytymisellään, joten ehkäpä hän tulee lopulta olemaan se, jota saan kannustaa kisassa pisimmälle. Finalisteiksi veikkaan kuitenkin Iltaa ja vahvan fanipohjan selvästi omaavaa Kyöstiä - mikä olisi minulle aika lailla vähiten kiehtova yhdistelmä. Mutta kyllähän minä kisan loppuun asti seuraan - se nyt vaan kuuluu tällaiseen musiikkiviihdefriikin toimenkuvaan.