Puolikas

Tähdet, tähdet -spektaakkelin jälkeen palasin tutumpiin kuvioihin. Aikoja sitten kiinnitetty keikkaretki aiheutti pientä uusintapohdintaa. Pitäisikö minun liikahtaa puolimatkaan jo perjantaina ja poimia toinen keikka samalta artistilta, uudessa paikassa? Tyttären vierailu Helsingistä voitti, mutta raaskin uhrata siitä pari tuntia duo-keikkaan paikallisessa Hullu Ukko -baarissa. Heidi ja Miitri Aaltosen valinnat olivat virkistävää vaihtelua vakituisempiin cover-kokemuksiini, ja tunnelma sopivan tiivis - ei ahdistavan ruuhkainen, kuten Miitrin soittaessa samalla lavalla Kotiteollisuus-kollegoidensa kanssa.

Heidi Bergbacka & Miitri Aaltonen @ Hullu Ukko, Lappeenranta 22.2.2019

Iltaa väritti vieruspöydästä poistuneen seurueen tarjoama viinipullon pohja. Otin ilolla vastaan "maistiaistilkan", mutta pullossa olikin pari lasillista, ja minä autolla. Harmittelin viinin hukkaamista kunnes paikalle ilmestyi pari tuttua, joille kehtasin sitä tyrkyttää. Varovainen vastaanotto muistutti, että olen saanut elää onnekkaan turvattua elämää, kun kuvittelin kierrättäväni hyvää enkä potentiaalista uhkaa. Vitsailtuaan aikansa koemaistajan roolistani pariskunta haki tiskiltä lasit.

Seuraavan päivän Helsinki-lähdön olin kiinnittänyt ajatellen, että kyseessä olisi ensimmäinen Ilpo-keikka kuukausiin. Vaikka keskitalven tauko katkesikin jo aiemmin, ei käynyt mielessäkään jättää reissua väliin. Tytärtäkin ehdin näkemään, vaikka jätin hänet vuorokaudeksi isänsä ja veljensä seuraan. Olisi vaan kannattanut lähteä myöhemmällä junalla, kun iltapäivä Helsingissä kului  vain kaupungilla vaellellen. Tiedostin tosin harvinaisen selvästi, että sekin on arvokasta.

Ilpo Kaikkonen @ Pub Peräkammari 23.2.2019

Olen nähnyt miten liikuntakyky heikkenee liikkumattomuudella, ja kiitollinen keikkahulluudestani myös liikkeessä pitävänä voimana. Olen samoina vuosina koukuttunut liikuntaankin, mutta marssit kohteisiin reissureppu selässä - ja tuntien tanssit bilebändien tahdissa - kehittävät sitkeyttä tulevaan, jolloin kuntonyrkkeily lienee jo liian rajua. Vireää vanhuutta en voi itselleni ennustaa, mutta ainakin sain energisen keski-iän ja sillan uhrautuvasta äitiydestä omanlaiseen elämään.

Mutta sitten asiaan, sympaattisesti mutta minusta silti jotenkin onnettomasti nimettyyn Pub Peräkammariin. Näkisin keikkalistalla mielummin nimen, joka kuvastaisi siistiä baaria pääkaupungin ytimessä eikä loisi mielikuvaa pubin nurkassa soittelusta. Peräkammarin palvelu on kyllä erityisen kodikasta - minäkin uskaltauduin tilaamaan "omasta päästä" -drinkin, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Viime kesän helteisen Pride-illan vastaava keikka oli hiljainen, mutta nyt yleisöä oli mukavammin. Trubaduurin piti vaan soitella erityisen hillitysti, etteivät ympäröivät huoneistot häiriintyisi. Ilpon musiikista suuresti vaikuttuneesta seurastakin olin kiitollinen - vuodesta toiseen keikkariemuja tuottanut fanitukseni on kuitenkin ollut aika yksinäistä.

Lempeän sielunhoidon jälkeen oli tiedossa vauhdikkaampaa menoa Ilpon erikoiskeikalla, jolle päätin osallistua sillä sekunnilla, kun siitä kuulin. Lahti-visiitilleni virittyi vaan lisäksi parikin  ystävätapaamista ja komea konsertti. Vain päiviä ennen lähtöä huomasin, että Happoradion Tehdään jotain kaunista -kiertue pysähtyisi Sibeliustalossa samana iltana. Peräkkäisen aikataulutuksen takia epäröin - pääkohteesta en todellakaan haluaisi myöhästyä. Mutta kun joku myi ylimääräistä lippua loistopaikalta, tartuin siihen - osin pelastaakseni konsertin missaavan kanssakeikkailijan vielä rahanmenetykseltäkin.

Happoradio: Tehdään jotain kaunista @ Sibeliustalo, Lahti 9.3.2019

Otin riskin, että suurempi spektaakkeli häiritsisi keskittymistä tärkeämpään - tärkeämmän odotus ottaisi ainakin osansa konsertista. Sattumoisin juuri Happoradion musiikki on lempiesimerkkini materiaalista, jota Ilpon tekstit ovat sabotoineet. En kai viitsi prosessoida koukeroisia kielikuvia, kun on musiikkia, joka solahtaa suoraan sydämeen. Bändin tuotanto kuuluu kuitenkin kiistatta maan vaikuttavimpiin, ja soi komeasti täydennettynä jousikvartetilla, yllättäen Hyvinkää All Stars -konsertista tuttuine viulisteineen. Hetkittäin saatoin hieman hyytyä liialliseen vakavuuteen, joten Tavikset oli tarpeellinen ravistelu ennen väliaikaa, ja vaikka nautin konsertin loppuun, encoren päättyminen oli jo helpotus. Sainkin konserttiseuraksi tupsahtaneelta ystävältäni kyydin, ja ehdin asemoitua ja asennoitua illan pääohjelmanumeroon tutussa Teerenpelissä paremmin kuin jos olisin tyylini mukaan kipitellyt omin jaloin.

Ilpo esiintyi Tienapojat-bilebändin kanssa, eli sen saman, jonka kanssa koin hänet ihan ensimmäistä kertaa kesällä 2012. Jo edesmenneen Ilona-yökerhon keikkakonsepti toi Ilpon kotikaupunkiini peräti neljästi reilussa vuodessa. Tuore Kleinbus-hitti tuli muistaakseni mukaan toiselle keikalle, ja myöhemmillä kuultiin muitakin Ilpon debyyttialbumin biisejä, mutta pääpaino oli lainatussa. Oletin, että niin olisi nytkin. Ohjelmiston suhteen odotukseni olivat siis hillityt, mutta muuten olin aivan intopinkeänä tilaisuudesta kuulla Ilpoa noin nostalgisen kokoonpanon kanssa, kaikkien näiden vuosien ja keikkojen jälkeen.

Ilpo Kaikkonen 9.3.2019 (Teerenpeli Lahti) ja 9.6.2012 (Ilona Lappeenranta)

Minullahan on taipumus hurahtaa artisteihin ja päätyä seuraamaan taustabändejä - O'Jess, Brand New Classics ja tavallaan Käsityöläisetkin ovat tätä sarjaa, vaikka siinä sentään alkuperäinen artisti on mukana. Tienapoikien perään minun ei tarvitse edelleenkään lähteä - viihdyin, mutten hullaantunut, kun bändi veti ensimmäisen setin ilman Ilpoa. Mutta toinen setti oli mielettömintä musiikki-ilotulitusta pitkään aikaan! Ilpo ei ollut enää mikään bilebändin eteen viskattu laulajapoikanen, vaan vahva, ammattitaitoinen, arvonsa tunteva artisti. Olisin rakastanut lainasettiäkin, mutta omat biisit ovat ihan eri tasolla, ja niitä kuultiin kuin Ilpon omalla keikalla konsanaan. Hillityn trubaduuri-illan jälkeen oli hurmoksellista tanssia niiden bändisovitusten tahdissa.

Suhtautumiseni näihin tärkeimpiin musiikkityyppeihin on (jotain teini-ihastusta lukuunottamatta) aina ollut kummitätimäistä rakkautta - puumahuumoria en siedä yhtään. Mutta tanssivan juhlakansan painaessa minua kiinni lavaan, kädenmitan päähän laulajasta, oli jopa minun pakko havainnoida miten se ensikeikkojen enkelikiharainen olento onkaan miehistynyt. Jo vuosia tukahduteltu toiveeni voida jotenkin auttaa - antaa jotain takaisin siitä sielunhoidosta, mitä olen suosikiltani saanut - suli ainakin hetkeksi puhtaaseen palvontaan.

Tienapojat feat. Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti (25-vuotisjuhla) 9.3.2019

Kuulumisten kysely keikan jälkeen tapaa täydentää tunnelmat, mutta kun muusikolla riitti kotikaupungin baarissa ystäviä ja ihailijoita, jätin jutusteluvuoroni suosiolla toiseen kertaan. Silti leijailin pakahduttavassa onnentunteessa kun harhailin hiljaiselle torille etsimään yöpalaa. Se, että rakastan keikkojenjälkeisiä aamuöitä kaupungilla, olivat sitten hiljaisia tai Helsinki-tyyliin hälinäisiä, kertonee myös turvatusta elämästä - siitä, etten ole oppinut pelkäämään. Euforinen keikkamatkamielentila säilyi seuraavan aamun kävelylläkin, ja tunne siitä, että olen rakastunut koko kaupunkiin, vahvistui. Keikkahöyryjen haihduttuakin voisin kuvitella jopa joskus asuvani Lahdessa, ehkä vielä nykyisen työnantajani leivissä, puolet lähempänä pääkaupunkiseutua, jonne jälkikasvuni todennäköisyys asettua on melko suuri.

Juha Tapio: Pieniä taikoja @ Lappeenranta-sali 15.3.2019

Seuraavana viikonloppuna käväisin Juha Tapion "Pieniä taikoja" -konsertissa Lappeenranta-salissa. Suurimman vaikutuksen tekivät varmaan Juhan mainiot tarinat bändin muusikoista, ja erityisesti odotin rumpali Risto Niinikosken esittelyvuoroa. Riemukseni Juha mainitsi kuin mainitsikin hänen yhteytensä Lappeenrantaan, "meidän" Hanna Pakarisen aviomiehenä. Olihan konsertti musiikillisestikin mielettömän hieno, muttei juuri minulle niin merkittävä kuin monelle muulle.

Lauri Tähkä: Palavaa vettä @ Imatra 22.3.2019

Samaa voin sanoa Lauri Tähkän suureellisesta "Palavaa vettä" -konsertista Imatralla viikkoa myöhemmin. Laurin esiintymisen intensiivisyys teki kyllä vaikutuksen, samoin kuin mielettömät taidot lauluntekijänä. Ajatella, että hänellä oli varaa luovuttaa viime vuoden suurin radiohitti toisen levytettäväksi! Saa nähdä ottaako hän joskus vielä omaan käyttöön Olisitpa sylissäni -kappaleen, joka on ihastuttanut erityisesti Mikan versiona. Tajusinkin kuunnelleeni Laten musiikkia enemmän muiden esittämänä, kuten Mikan Love-vetoja (Polte, Kiivas ja kaunis), ja Suvi Teräsniskan Puolikasta niin paljon, että alkuperäinen miehen teksti kuulosti hetkisen oudolta.

Loppuunmyytyjen suurkonserttien välissä ehdin tehdä omanlaisen lomamatkan. Ystäväpariskunta lähti luksusristeilylle Karibialle, minä Tallinnaan, enkä aidosti ollut yhtään kateellinen. Minulla oli tiedossa mainio keikkaristeily keikkahulluuteni alusta asti mukana kulkeneen ystävän kanssa. Äsken mainituista "taustabändeistä" seurailen nyt sen ihan ensimmäisen O'Jessin muusikoita tangokuningattaren säestäjinä. Saana Sassali & Aika VeliKultia esiintyivät Silja Europalla, ja aikamoisen musiikkiannoksen tarjosivatkin. Illalla kuultiin koko kokoonpanoa parin setin verran ja bändi tanssitti ilman Saanaa aamuyön puolelle. Pienen Tallinna-kävelyn jälkeen oli vielä vuorossa "iltapäivätanssit" Saanan tähdittämänä.

Saana Sassali @ Silja Europa 20.3.2019

Vaikka bändin kitaristi ja laulava basisti ovat tuttuja ja tärkeitä, säkenöivä tangokuningatar varasti heiltä huomion aika tehokkaasti. Bändin omien settien aikana saatoin sentään lumoutua Tuomaksen laulusta. Myös bändin johtohahmo Matiaksen ääni on komea, mutta minun on hankala uppoutua tunnelmaan, kun laulu tulee rumpujen takaa lavan perältä. Live-musiikki on tällaiselle "eturivi-ihmiselle" kokonaisuus, joka pitää sekä nähdä että kuulla.

Laivalla oloni oli selvästi kotoisampi kuin tanssilavalla - nyt oli muitakin faneja lavan edessä nauttimassa keikasta keikkana. Pääpaino oli kuitenkin tanssissa ja ohjelmisto sen mukainen. Sekä Saanan että bändin seteissä osa kappaleista oli ihastuttavia, osa hieman tylsistyttäviä, mutta silti olen vain iloinen pitkän linjan suosikkibändini uusista kuvioista. Olisi se heidän toistakymmentä vuotta toisteltu bile-settinsäkin ruvennut jossain vaiheessa kyllästyttämään. Saana ottaa yleisönsä herttaisen kuningattaren elkein, mutta bändin esiintyminen vaatisi vielä jotain, jotta se viihdyttäisi muitakin kuin tassijoita - vaikka tanssittaminen toki sen päätehtävä onkin. Erityisen vaikutuksen teki taas Saanan sydämellinen suhtautuminen faneihin. Innokkaimpia hän huomioi niin yltäkylläisesti, että olisin varautuneempiin artisteihin tottuneena moisesta vallan häkeltynyt.

Juha Ketola & Saana Sassali @ Silja Europa 20.3.2019

Risteilyreissu sai vielä pienen jälkinäytöksen, kun kuulin tutuilta muusikoilta, että piipahtaisivat heti perään Lappeenrannassa, vanhan kunnon Suomi-pops, tops & flops -kokoonpanonsa kanssa. Olin kotiutunut reissusta perjantaina puolilta päivin totaalisen ryytyneenä, mutta päiväunien ja äsken mainitun Lauri Tähkä -konsertin jälkeen en malttanut olla pysähtymättä Lauritsalan Miljassa - keikka osui kertakaikkiaan liian kirjaimellisesti matkalle. Hauskaa oli, mutta sen verran risteily jatko-osuuksineen painoi, että kotiuduin ennen keikan päättymistä - ja lauantain uusinnan onnistuin jopa jättämään väliin. Keikkahulluudessani on sentään vielä joku pieni järki mukana.

Suomi-pops, tops & flops (Juha Ketola, Juhan Goodman, Tuomas Turunen)
@ Bar Milja, Lauritsala 22.3.2019

Se, mistä risteilyajatus oikeastaan lähti, oli ajoitus, joka palautti minut Helsinkiin sopivasti ennen Vilma Alinan levyjulkkareita Tavastialla. Vilma Alinan musiikkiin olen tässä hiljalleen, hitti kerrallaan, tykästynyt yhä enemmän. En kai silti olisi lähtenyt vain levyjulkkareille enkä ehkä pelkälle risteilyllekään, mutta yhdistelmä tuntui kohtalolta, jota oli turha vastustella.

Pujahdin Tavastialle vain minuutteja ennen illan avausta, mutta mahduin vielä eturiviin - Tavastian sivistyneempi yleisö arvostaa kai soundimaailmaa hieman taaempana. Paul Elias olikin varsin positiivinen tapaus, joka valloitti ilman ennakkoperehtymistä (minua valistettiin jälkikäteen, että hän on vaikuttanut Satin Circus -bändissä, josta olin sentään kuullut). Saimme juhlistaa vielä samana yönä ilmestynyttä Muistuta mua -singleä siinä missä illan päähenkilön albumiakin.

Paul Elias @ Tavastia 21.3.2019

Vilma Alinan Tulvaa olin ehtinyt jo pari viikkoa kuunnella ja todeta, ettei se kuitenkaan kokonaisuudessaan ole sellainen, mihin jäisin kovin pahasti koukkuun. Muutamia helmiä kuuntelen varmasti jatkossakin, mutta ajatus keikasta, jolla vedettäisi koko albumi alusta loppuun, alkoi jo ennakkoon kuulostaa aavistuksen tylsältä. Olisin arvostanut enemmän ohjelmistoa, joka olisi koottu koko uran hiteistä, uusimpia painottaen. Siihen, etten niin täydellisesti eläytynytkään keikan tunnelmaan, vaikutti toki risteilyväsymys ja se, että minulle niin tärkeä valokuvaus kävi lähes mahdottomaksi - lämmittelijä oli kitaroineen pysynyt paremmin paikallaan kuin valloittava ja liikkuvainen päätähti. Vasta albumilla julkaistuista kappaleista Melkein ku uus koskettaa minua syvimmin, ja juuri siitä kuultiin artistin yksin loopperilla rakentama upean erilainen versio. Lumoava päätösraita Tanssii susien kaa oli myös livenä aivan mieletön. Hymyilytti, kun vieressäni siitä intoili muusikko, joka oli taannoin soittanut edessäni samalla lavalla.

Vilma Alina: Tulva-albumin levy-julkkarit @ Tavastia 21.3.2019

Pian olin taas suuremman tunnemyrskyn keskellä, ja hyvin erilaisen, kuin olin ennakkoon ajatellut. Ilpon keikkalistalla oli jo jonkin aikaa ollut mystinen sunnuntain ja maanantain kattava merkintä Helsingin Casinolle. Melko myöhään - ja minimaalisella markkinoinnilla - selvisi, että julkinen osuus olisi sunnuntaina alkuillasta. Pyristelin aikani vastaan - oli pieniä työhidasteita maanantaiaamulle, enkä todellakaan viitsi enää yötä myöten ajella. Aamujunistakin valitsen mieluummin sen, joka ei vaadi hätäistä heräämistä saati aamiaisen ohittamista. Kai se oikeasti oli tavanomaista keikka-ahneutta, mutta jälkikäteen kiittelin vaistoani, joka sittenkin pakotti lähtemään.

Olin siis jo matkalla, kun silmiini osui Ilpon videopäivitys kasvohalvauksesta. Nettiyhteys junassa pätki ja pääsin viiveellä tervehdyksen toiveikkaampaan loppuun. Välissä ehdin säikähtää melkoisesti ja myös päätellä olevani hukkareissulla. Yksi turha Helsinginmatka ei olisi ollut mitään Ilposta itsestään huolestumisen rinnalla, mutta se, hän aikoi jopa kyetä keikalleen, oli toki valtavan lohdullista. Eräällä läheiselläni vastaavat alkuoireet johtivat äskettäin paljon vaarallisempaan tilanteeseen, mikä sai minut hätkähtämään tästäkin ylimääräisen pykälän. Potilaan näkeminen helpotti silloin ja nytkin - etänä huolehtiminen on paljon pelottavampaa.

Casinolle saapuessani Ilpo oli jo soundcheck-puuhissa, mutta sen verran - ylivarovaisena häiritsemään - hermoilin hänen kohtaamistaan, että tein pienen kierroksen ennen kuin asetuin seurailemaan. Helpotus oli välitön, kun laulu sujui lähes vanhaan malliin eikä ulkoinen olemus ollut lähelläkään sitä Frankensteinia, joksi Ilpo itseään nimitti. Setin ensimmäinen kappale vaikutti ehkä hitusen haparoivalta, mutta siitä eteenpäin supersankarini esiintyi ilman juuri mitään havaittavia ongelmia. Raskastahan laulaminen taatusti oli, mutta toimivaa.

Erityisesti hermoilin siitä, mitä Ilpo ajattelisi hullusta fanista kameroineen. Ajatuskuvio ei ollut edes uusi - kävin sen läpi jo tammikuussa matkalla olkapäänsä teloneen Mikan keikalle. Päädyin jo silloin siihen, että oudompaa olisi, jos en kuvaisi ollenkaan - ikäänkuin artisti ei epätäydellisenä kelpaisi. Hienotunteisuuteni olikin käytännössä turhaa - ilmeikkäälle puolelle asemoituneena havaitsin halvausta hyvin vähän. Casinon virallinen kuvaaja lähestyi rohkeammin, ja toivon, että kuvat muistuttavat joskus Ilpoa tästäkin haasteesta selviämisestä enemmän kuin itse tilanteen kurjuudesta. Meille kuulijoille hän antoi parastaan, ja uusi tuttavuus kitaristina ilahdutti sekä soitollaan että huumorillaan.

Juha Räisänen & Ilpo Kaikkonen @ Casino Helsinki 31.3.2019

Niin rakasta kuin Ilpon musiikki minulle onkin, tällä keikalla sen rooli oli lähinnä olla edelleen olemassa, myös livenä. Illan tärkein hetki oli se, kun Ilpo keikan jälkeen istahti viereeni halattavaksi. Kuulumiset olivat aika lailla siinä, mutta se riitti. Sain tilaisuuteni vakuutella, että keikka meni vallan hyvin - 90 keikan kokemuksellani lienen jo aika pätevä arvioimaan. Kuten Ilpo itsekin tokaisi spiikissään, soundi on sormissa ja äänihuulissa. Vaikka laulaminen nyt jonkun viikon tai kuukauden rasittaisikin, uskon - ja sydämestäni toivon - ettei laulaja lannistu, vaan saa ehkä jopa inspiraatiota puolikkaasta hymystään ja sen palautumisesta kokonaiseksi. "Tulkoon siis onni tai onnettomuus, niistä lauluni kirjoitan" (Laivaan on lastattu).

Sydämellinen sankarini huolehti vielä minusta, eli rohkaisi kysymään paikkaa Casinon synttäri-illan pääohjelmaan. Päädyin siis sittenkin seuraamaan Roope Salmisen ja Ernest Lawsonin showta, jonka ilmaiset pääsyliput olivat aiemmin menneet nenäni edestä. Olihan keskittyminen komediaan vaikeaa, mutta sain lopulta päättää tunteikkaan illan nauruun. Päätin inspiroitua Ilpon positiivisuudesta kohtuuttomiltakin tuntuvien vastoinkäymisten edessä. Casino-viikonloppuna tuli vuosi täyteen burn out -sairaslomani päättymisestä, ja mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä selvemmältä tuntuu, että juuri keikkailu piti minut toimintakykyisenä silloinkin, kun uupumus oli pahimmillaan. Tuskin olisin seitsemässä viikossa selvinnyt, vaan uponnut aiemmin ja syvemmälle, jos ei musiikki - erityisesti Ilpon musiikki - olisi pitänyt minua pinnalla. "Laulussa on voimaa joka kantaa mua..." (Hei elämä!). Toivottavasti sen tekijääkin. Minä, joka saan ainakin toistaiseksi porskuttaa terveenä, aion hymyillä tänä keväänä hieman hänenkin puolesta.