Arlandan portailla

Marraskuun keikoille suuntasin tehokkaasti väsytettynä. Työmatka Belgiaan lokakuun lopulla oli ollut antoisa mutta fyysisesti kuluttava, kun käytin työtapaamisilta ylijääneen ajan kolmen eri kaupungin kiertelyyn. Bryssel kipeytti polven ja muut palauttivat jalkapohjakivun, josta jo luulin toipuilevani (kärsin edelleen kahden vuoden takaisesta hiihtointoilustani). Vaikka saatan tarinoissani vaikuttaa väsymättömältä sähköjänikseltä, olen ylipainoinen keski-ikäinen, jonka reissukunto on täsmätty korkeintaan kahden yön keikkaretkiin. Lisäksi työsyksy oli kiireinen - ei niin haastava kuin edellisinä burn outiin johtaneina katastrofivuosina, mutta silti raskas. Tavoite oli ottaa maanantailomapäiväni Helsingissä hyvin rauhallisesti, joten ei haitannut, että iltapäiväpötköttely Veripalvelussa venähti suonta etsiessä. Bonuksena sain viettää aikaa luovutuksestaan hetkessä selvinneen poikani kanssa. 

Kanneltaloon olin mielessäni visioinut konserttisalikeikan, mutta Juurilla-klubi olikin aulakahvilassa, jossa lähes kaikki pöydät olivat varattuja yli tunti ennen konserttia. Onnistuin kuitenkin ujuttautumaan eturivipöytään, jota juuri soundcheck-vuoroaan lopetellut klubivieras Hanna Pakarinen oli "varannut" mikrofonipussukallaan. Asemani olisi ollut täydellinen ellei ääriään myöten täyttyneessä tilassa yksi asiakas olisi vielä asettunut suoraan eteeni. Näin kyllä, mutta nolotti nostella kameraa hänen päänsä yläpuolelle. Muusikkorivistössä hymyilytti kitaratuuraaja Kustaa Kantelinen, jonka yhdistin Tuomas Turuseen. Kuukautta myöhemmin Tuomas ja Kustaa soittivat perinteisen itsenäisyyspäiväkonserttinsa Hangossa, samassa Grönan-baarissa, missä koin Tuomaksen levyjulkkarit kymmenen vuotta sitten. Harmi kun Hankoon on matkaa ja ajankohta talvinen. Vastaavaan kesäkonserttiin voisin joskus intoutuakin. 

Juurilla: Hanna Pakarinen @ Kanneltalo Helsinki 4.11.2024

Roots-musiikki ei minua suuremmin innosta, mutta onneksi Hanna tulkitsi teemaa omalla tavallaan. Hän esitteli musiikillisia juuriaan, joten kuulimme Bon Jovia ja tietenkin Popedaa Vain elämää -ohjelmasta tutun Repen ja Lissun (live) muodossa. Leave me alone (live) soi Hannan uraa määritelleenä merkkipaaluna, ja Vuoretkin murtuu (live) tuoreemman musiikillisen tulemisen "juurina" (Jussi Rainion versio siitä oli muuten Vain elämää -ohjelman koskettavimpia). 

Suomi-Pops Tops & Flops: iltapäiväkaljatanssit @ Pikku Pete Lappeenranta 16.11.2024
Valdemar Goodman, Tuomas Turunen, Juhan Goodman & Jari Hakuli

Hannan oman bändin keikka Vantaan Tulisuudelman uudelleenavauksena houkutteli vain pari viikkoa myöhemmin, mutta työkiireet jyräsivät lähtöinnon, mikä minulla kertoo jo hieman huolestuttavasta väsymyksen tasosta. Keikka-ahneutenikin vaikutti hieman kierolla tavalla: paluu torstaikeikalta ennen uusintaa perjantain miniristeilyllä olisi tuntunut tilaisuuden tuhlaukselta. Perjantai-illan halusin viettää kotikulmilla ja osallistua mielestäni tärkeään yleisökeskusteluun Kulttuuritila Nuijamiehen haasteellisesta tilanteesta. Sieltä jatkoin Suomi-pops, tops & flops -ilotteluun tutussa Pikku Pete -pubissa. Viihdyin ja palasin kuuntelemaan samaa settiä lauantain iltapäiväkaljatansseissa. Tuttujen cover-helmien, kuten Sinä vain (live) ja Kirje (live), seassa soi Tuomaksen oma Aina (live) - yksi hienoimmista biiseistä sen Hangossa juhlitun albumin jatkoksi. Lauantai-illan uusinnan jätin jo väliin. Piti henkäistä ennen seuraavaa viikkoa, joka oli yhtä menoa.

Teeriklubi: Pasi Jääskeläinen, Jussu Pöyhönen, Esa Parikka (piilossa),
Ilpo Kaikkonen & Sami Kujala @ Teerenpeli Lahti 21.11.2024

Teeriklubi 21.11.2024: Ilpo Kaikkonen

Tiistaina matkustin Tampereelle työn merkeissä ja keskiviikon paluu venähti lumimyräkän aiheuttamien junahaasteiden vuoksi puolille öin. Torstaina piti olla aamulla töissä ja iltapäivällä liikkua taas reilusti myöhästyneellä junalla Lahteen. Teeriklubia en suostunut missaamaan, vaikka sen ajoitus kahden reissun välissä epäoptimaalinen olikin. Yksi kaikkien aikojen mieluisimmista vieraista, Jussu Pöyhönen, tarjoili soolotuotantoaan ja Suurlähettiläät -klassikoita. Ei haitannut yhtään, että setti oli aika lailla sama kuin toissa keväänä. Erityisesti Kuka pysäyttäisi kellot (live) sai minut taivastelemaan voiko näin hienoja biisejä olla olemassakaan. Sydämestäni toivon, että klubi-isäntä Ilpollakin on joku päivä biisejä, joita lähes jokainen suomalainen laulaisi mukana. Teeriklubilla hänen tuotantoaan rakastetaan ja minun sielua se tanssittaa kerta toisensa jälkeen - Savuna ilmaan (live) on rakkaampi kuin mikään suuren yleisön jättihitti.

Kotiuduin vakiintuneella perjantaijunalla ja vuorokausi myöhemmin junailin paluusuuntaan. Lahdessa vaihdoin kohti Tamperetta (olin muuten kieltäytynyt kivan oloisesta työkeikasta Lahteen maanantaina - viikon ainoana päivänä, jolloin en matkustanut Lahteen, Lahdesta tai Lahden läpi). Vuorossa oli lähes vuoden odoteltu Hetken ikuinen -suurkonsertti eli Vesterinen Yhtyeineen Nokia-areenalla. Harmitus samalle viikolle osuneesta työmatkasta oli haihtunut kun olin saanut kohoteltua odotustunnelmia pyörimällä konkreettisesti kulmilla: katsastamalla areenan sisäänkäynnin ja läheisen John Scott's Ratinan, johon olimme sopineet ystäväni kanssa etkoruokailun. Juuri pari reilua junamyöhästymistä kokeneena olin kiitollinen, että ehdin pikaisen majoittumisen kautta tapaamiseen suunnitellusti.

Vesterinen yhtyeineen (Jepa Lambert, Hanna Marttila, Heini Ikonen, Stella Löflund) @
Nokia Arena 23.11.2024 (Hetken ikuinen -kiertueen päätöskonsertti)

En ole tottunut areenoihin ja tavoitteeni oli ottaa iisisti. "Eturivi-ihmisenä" olin investoinut Golden Circle -lippuun, kun se oli vain hieman tavallista kalliimpi, mutta siinä kiintiössä kaiken piti kelvata - minun ei pitänyt kiirehtiä lavan eteen. Naureskeltiin pitkin iltaa sille miten sitten kävikään. Vesterisen aikuisempi yleisö ei onneksi ole keikkapaikan ulkopuolelle leiriytyvää tyyppiä, joten vartti ennen ovien avautumista jonomuodostelma oli maltillinen. Kun sisällä löysimme vielä lyhyemmän jonon kohti permantoa, en malttanut olla asettumatta siihen. Ystäväni seurasi naureskellen mukana kun kiisin kohti lavaa. Hämmästyksekseni tavoitimme lavakaiteen eli eturivin, johon en millään uskonut noin isolla keikalla mahtuvani. Siitä asemasta en enää luopuisi. Meidän puoli kaksiosaisesta Golden Circlestä täyttyikin onneksi sen verran hitaasti, että vajaan parin tunnin odotuksen aikana uskalsi vielä pyörähtää "puuteroimassa" kaverin pitäessä paikkaa. Kipeitä jalkapohjiani säästelin istumalla osan odotusajasta areenan lattialla, istuinalustanani toppatakki, jota en ollut jättänyt vapaaehtoiseen narikkaan.

Vesterinen yhtyeineen: Hetken Ikuinen @ Nokia Arena Tampere 23.11.2024

Konsertti oli jotain aivan mieletöntä. Kymmenhenkistä yhtyettä täydensi pari puhallinsoittajaa ja kokonainen jousiorkesteri. Taustalaulajina loistivat paitsi Hanna ja Stella myös vakiorivistöstä väistynyt Jepa ja vanhempainvapaalta palaileva Heini. Minut kolmen vuoden takaisella Teeriklubi-visiitillään yhtyeen musiikin pariin johdattaneen Heinin näkeminen vuoden tauon jälkeen oli yksi illan riemastuttavimmista elementeistä. Niinkin valtavalta lavalta hän säkenöi valoa ja iloa suoraan sydämeen (olin muuten hyvin onnellinen paikastani kaksiosaisen "Golden circlen" oikealla puolella. "Kerttujen" laitaan osuminen ei ollut tuuria vaan valistunut arvaus). Tietenkin myös Teron karisma ja koko yhtyeen riemukas tekeminen huikeissa puitteissa oli sykähdyttävää, musiikista puhumattakaan. Tutusti toisena soinut Kohti sydänpeltoja (live) nostatti jo kyyneleet silmiin siitä riemusta, että sain olla mukana moisessa elämyksessä. Ajatuksissa korostui myös onnellisuus yhtyeen puolesta - siitä, miten massiivinen työ illan ja koko uran eteen tuotti niin huikean onnistuneen tuloksen. Loppuunmyyty areena nautti - eli ja lauloi sydämestään mukana. 

Vesterinen yhtyeineen @ Nokia Arena 23.11.2024

Kaksi- ja puolituntisen konsertin aikana tunnemyrsky ehti välillä tasaantua. Akustiset osiot, mitkä pienempi kokoonpano soitti lavan ulokkeella Golden Circlen ja permannon välissä, eivät koskettaneet ihan niin paljon kuin olisivat parhaimmillaan voineet. Seurasimmehan soittoa muusikoiden selkien takaa ja nyt vuorostaan takarivistä. Siinä tuli aistittua areenan suuruutta enemmän kuin musiikkia. Toisaalta minua sykähdyttääkin eniten Vesterisen tapa yhdistää melankoliaa musiikillisesti nostattavaan tunnelmaan - Tummilla teillä on tästä täydellinen esimerkki. Balladiosaston koskettavat sanoitukset, kuten Valot eteiseen, aiheuttavat huokailevampaa liikutusta, mikä varsinkin tuollaisella mahtikeikalla häviää reippaampien yhteislaulurallien tuottamalle kokovartaloriemulle. 

Dyecrest @ Bar Kotelo Tampere 23.11.2024

Pitkän elämyksellisen illan päätteeksi keikka-ahneuteni sekä palkitsi että rankaisi, kun en millään raaskinut jättää väliin liian lähelle osunutta jatkokeikkaa. "Kotikylän" Heidi Aaltonen Dyecrest-bändeineen esiintyi Tampereella samana iltana. Olin olettanut, etten millään ehtisi sitä kokemaan, ja viime hetken tieto puolen yön showtimesta sekä ilahdutti että kauhistutti. Voisin sittenkin osallistua, ja tahtoisinkin - vaikken millään jaksaisi. Siirtymisessä auttoi ratikka, joka vei areenalta ihan Bar Kotelon viereen. Kontrasti oli melkoinen 12 000 hengen areenalta muutaman kymmenen hengen baariin, missä vajosin olueni kanssa nojatuolin. Keikan alkaessa oli viimeisillä voimillani ponkaistava lavan eteen - onhan esiintyjien seuraaminen lähietäisyydeltä ja kuvaaminenkin minulle iso osa keikkaelämystä. Areenan valoissa yllättävän kelvollisesti palvellut pikkupokkarini ei saanut Kotelon hämärässä juuri mitään irti. Vaikka bändi ja Heidi etunenässä veivasivat komeasti, selkein muistikuva jäi kilometrin kävelystäni yösijaan keikan jälkeen. Jokainen askel sattui mutta alkutalven yö oli kaunis enkä katunut mitään. Tulin samalla tavallaan paikanneeksi bändin keikan Nuijamiehen metallifestareilla, joille en ehtinyt, vaikka niin mielelläni olisin kannattanut tapahtumaa, jonka pääjärjestäjä Heidi oli. Heidin laulua kuulin vielä pariin otteeseen joulukuun lähikeikoilla - ensin joulutorin lumituiskussa ja sitten kauppakeskuksen lämmössä siinä vaiheessa kun luulin jo paketoineeni keikkavuoden. 

H-Hetki houseband (Heidi Aaltonen) @ Lappeenrannan joulutori 14.12.2024
& Kauppakeskus Galleria 21.12.2024

Marraskuullekin mahtui vielä yksi intensiivinen keikkaviikonloppu. Aioin tyynesti ohittaa paikalliset jäähallikeikat kun oli työpaikan pikkujoulut samana iltana - kunnes ilmeni, että työpaikan pikkujoulujen ohjelmaosuus olisi juurikin siellä jäähallilla! Ja niin siinä sitten kävi, että seurasin Vesterisen "tavallista" keikkaa kotikaupungissa alle viikko superkonsertin jälkeen. Väkisin mietitytti miten bändi jaksoi, mutta upeasti muusikot nostattivat pikkujoulutunnelmat Lappeenrannan aika paljon Nokia-areenaa karummassa jäähallissa. Heini ei nyt ollut mukana, mutta hymähtelin perheen sisäiselle "paikkaukselle". Alkuillan bändinä esiintyi nimittäin Tuure Kilpeläinen ja onnistuin viime hetkellä, kiireisen pikkujouluruokailun jälkeen, pujahtamaan viimeiseen rakoon eturivissä - juuri rumpali Eliel Viitalan eteen. Elielin tiesin satunnaisista tuurauksista Ilpon bändissä - muun muassa ikimuistoisena Heinin Teeriklubi-iltana. Vasta reilusti myöhemmin sisäistin, että hän on Heinin puoliso ja lapsen isä. Tuuren soolotuotannossakin oli joitakin helmiä, mutta legendaarisinta oli kuulla livenä Valonpisaroita (live) ja Autiosaari (live). 

Tuure Kilpeläinen @ Lappeenrannan jäähalli (Saipan "Meidän pikkujoulut") 29.11.2024

Kilpeläisen osuuden jälkeen minun piti taas "ottaa iisisti" ja keskittyä pikkujouluseurusteluun - mutta lienee arvattavissa miten kävi. Jäähallin hälinää ja keskustelun vaikeutta tekosyynä käyttäen livistin seurueeltani takaisin lavan luo melkein saman tien. Keikkahan minun piti seurata joka tapauksessa, mutta kolmen vartin eturivivarailun olisin teoriassa voinut karsia - mutta käytännössä en. Mitä sitä keikkahullu ihminen itselleen voi? Ja niin sain vielä kerran ennen kevään levytystaukoa nauttia täysipainoisesta musiikkijuhlasta Arlandan portailla (live). 

Vesterinen yhtyeineen @ Lappeenrannan jäähalli (Saipan "Meidän pikkujoulut") 29.11.2024

Yksi pikkujoulukeikka mahtui vielä marraskuulle eli seuraavaan iltaan. Kuten viime vuonnakin, ujuttauduin bändin vieraana paikallisen Scandic Patrian pikkujouluiltaan, missä muu yleisö koostui illallisen nauttineista firmaporukoista. Minä keskityin pitkäaikaisimman lempibilebändini O'Jessin esiintymiseen. Alkuperäistä, Pete Seppälän taustalta tutuksi tullutta kokoonpanoa oli vain solisti Tuomas, mutta tuuraava kitaristi oli minulle hyvinkin tuttu. Toista sataa keikkaa Markus Hämäläisen rinnalla - pääosan Brand New Classicsin ja muutaman Guston riveissä - edessäni soittanut Juhana Jansson kietoi musiikkimaailmani haarat omituisesti yhteen. Pieni pääni joutui siinä väkisin vertailukierteeseen. Tuomaksen Unchain My Heart -versio ei ole ennenkään oikein uponnut, kun Markus ja erityisesti hänet elämääni tuonut veli Elias veti sen niin omiin nimiinsä, mutta iskelmä- ja suomi-rock-osastolla Tuomas on enemmän omalla maallaan. Markuksen piti olla "elämäni ääni", mutta viimeisin (toivottavasti ei viimeinen) uutuusbiisi Villieläin, jolla hän teki minuun vaikutuksen, soi vähintään yhtä komeasti Tuomaksen äänellä (live).

O'Jess (Juhana Jansson, Tuomas Turunen) @ Scandic Patria Lappeenranta 30.11.2024