Vaihteeksi vakavaa...

Hömppäblogin lukijoille ennakkovaroitus - nyt tulee välillä vakavampaa asiaa naisen elämästä. Yhtäkkiä olen tuskaisen tietoinen siitä, että tällaista blogia saattaa lukea kuka vaan... mutta kun nyt olen avautumisen makuun päässyt, jatkan samalla linjalla. Tiedä vaikka auttaisin edes yhtä naista säikähtämään vähän vähemmän vastaavassa tilanteessa.

Kahlasin tässä muutaman päivän syvemmissä ajatuksissa, kun sain pienen muistutuksen siitä, ettei terveys ole itsestäänselvää. Jäin kiinni läpihuutojutuksi olettamastani "naisten vuosihuollosta". Lääkärin sähköposti-ilmoitus papakokeesta ei ollutkaan se odotettu "tuloksesi on normaali" vaan "tuloksesi on valmistunut, varaa soittoaika". Ja tietenkin sain sen soittoajan vasta useamman päivän päähän.

Onnistuin olemaan pääosin panikoimatta, mutta kyllä huoli takaraivossa painoi. Olisi painanut enemmän, ellei tämä olisi ollut jo toinen kerta. Ensimmäisellä opin, että vaihtoehtoja on muitakin, kuin täysin normaali tulos ja syöpä, tai vähintään sen esiaste. En edes muista mistä oli silloin kysymys - jostain niin pienestä, ettei sitä tarvinnut hoitaa. Suurin vahinko oli se pelko, mikä iski "varaa aika"-viestistä, kun vielä satuin saamaan sen työmatkalla ulkomailla. Mietin silloin ja mietin taas nyt, että yksityisyyden suoja on vähän turhan tiukka, jos sähköposti-ilmoitukseen ei voi laittaa edes epämääräistä "pikkujuttu"-kevennystä.

Pikkujuttuhan tuo oli tälläkin kerralla - pientä todennäköisesti itsekorjautuvaa solumuutosta, josta kuulemma lähes kaikki naiset jäävät kiinni jossain elämän vaiheessa. Ainoa jatko"hoito" on uusintakoe vuoden sisään, eikä vasta parin kolmen vuoden päästä. Onnistuin silti panikoimaan aika komeasti, kun lääkäri ilmoitti, että tulos on "kakkostasoa". Olisi ilmeisesti pitänyt murehtia sen verran enemmän, että olisin vaivautunut googlettamaan tulostasot. Olin jotenkin saanut päähäni, että skaala on nolla-normaalista syöpä-kolmoseen, kun se oikeasti menee ykkösestä vitoseen, eli kakkonen on pienin mahdollinen poikkeama. Lääkäri oli jo rauhoitellut ties millä selityksillä, mutta sen verran olen insinööri, että vasta tuo numeroskaalan selventäminen tasasi hengityksen. Jäin miettimään, oliko hetkellinen väärinkäsitys omaa tyhmyyttä vai lääkärin. Jos tuollaisten tietäminen ja muistaminen kuuluu naisten peruskoulutukseen, taisin missata sen luennon meikkaus-föönaus-harjoitusten lisäksi.

Jotenkin tämä toi mieleen vuosien takaisen murehtimisen raskausajan seulonnoista, joissa arvaillaan Down-syndrooman ja muiden geneettisten poikkeamien todennäköisyyttä verikokeella. Tuloshan on joko "negatiivinen" (normaali riski - prosentin murto-osia) tai "positiivinen" (kohonnut riski - pahimmillaankin kai muutamia prosentteja). Testi tuottaa siten "by definition" valtavan määrän turhia säikähdyksiä, eli jos vaikka tuo kohonnut riski olisi 5% niin jokaista 20 säikähtänyttä kohti vain yhdellä säikähdys on aiheellinen. Kaikki 20 joutuvat kuitenkin punnitsemaan sitä vajaan prosentin riskiä menettää lapsi lapsivesipunktiossa, ja pohtimaan mitä tekisivät jos eivät kuulu siihen 19 onnekkaamman joukkoon.

Menetin muutamat yöunet (tuossa hetki... jo 12 vuotta sitten!) kun pyörittelin asiaa päässäni - mietin pitäisikö se helpottava negatiivinen tulos käydä "noutamassa". Toisaalta - taas kerran insinöörinä - olin kohtuullisen tyytyväinen riskipromilleihin, jotka sain nuorena äitinä suoraan taulukoista, ilman testejä. Mies oli reissussa, enkä saanut ilmaistua pohdintojani heti ääneen. Kun hän palasi, hän ratkaisi asian yhdellä ainoalla lausahduksella: "ei kai me haluta joutua tekemään sellaisia päätöksiä?". Verikoe jäi väliin, ja kaksi ihanaa tervettä lasta saatiin (toki lapsi voi olla ihana, vaikkei olisikaan terve!). Papakoe ja muut vastaavat terveysseulat ovat toki ihan eri asia - tietysti niissä käydään, ja jos jotain vikaa löytyy, niin hoidetaan. Onneksi ei kuitenkaan löytynyt, ainakaan tällä kertaa...