Isojen idolien kaksintaisto

Politiikkaan en yleensä puutu, mutta kun tämä pressa-show on alkanut enemmän ja enemmän muistuttaa idolikisoja... Ehdokkaita fanitetaan Facebookissa niin, että erityisesti Haavisto-hurmos on alkanut herättää vastalauseita. Kuulemma Niinistön leiri on hillitympi, ja “spämmää” vähemmän. No oho! Kuka yllättyy siitä, että altavastaajan “fanit” ovat hieman höyrypäisempiä?

Sanoisin jopa, että kokemusta on, ja nimenomaan fanitusmaailmasta. Varma kisavoittaja tai tasaisen hyvin menestyvä artisti ei herätä läheskään samanlaista vouhotusvimmaa kuin sellainen, jonka puolesta jännitetään joka karsintaäänestyksessä, tai jonka jokaiselle keikalle mennään kuin viimeiselle. Vaali-iltana innostus tarttui minuunkin, vaikka aiemmin olin lähinnä vain ihmetellyt sitä. Mistä moinen Pekka oikein pulpahti (muistin sentään, että oli joskus politiikassa toiminut), ja miksi muutama fiksuna pitämäni kaveri sitä niin hehkuttaa?

Minulla on harvoin ollut vahvaa vaalimielipidettä - puoluekantaakin olen vaihdellut sen mukaan minkä yhden asian ympärille kiinnostus on milloinkin kietoutunut. Nuorempana, kun kaksikielinen identiteettini kallistui vahvemmin ruotsin puolelle, harmittelin, kun ei omassa vaalipiirissä ollut RKP:n ehdokkaita. Pienten lasten äitinä äänestin Keskustaa, joka tuntui suhtautuvan suopeimmin lasten kotihoidon tukemiseen siinä missä moni muu puolue taisteli minun näkökulmasta vääränlaisen “äidit töihin, halusivat tai eivät”-tasa-arvon puolesta. Samaan aikaan tosin vitsailin, että muutos on niin hidasta, että oikeastaan pitäisi jo nyt äänestää eläkeläisten puolestapuhujaa. Joskus on äänestetty tuttua kokoomuslaista ja joku vihreän listan numerokin on tullut raapustettua. Mutta koskaan en muista kenellekään kertoneeni valinnastani. Viime vaaleissa taisin vedota vaalisalaisuuteen jopa kun teinityttäreni suoraan kysyi ketä äänestin, joten tämä yleinen numerohuutelu on jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Sen kunniaksi lipsautettakoon, että ekan kierroksen ääneni tuhlasin Evaan - lähinnä korvatakseni 18 vuoden takaisen äänestämättä jättämisen (en jaksanut yliopistovaihtarina matkustaa 10 tuntia per suunta Ellun numeroa kirjoittamaan - en edes kertaalleen, saati kahdesti). Ja tämä vain esimerkkinä siitä, miten älyttömillä perusteluilla muka ihan älykkäät ihmiset äänestävät.

Toisen kierroksen kaksintaisto onkin älyttömien perusteluiden kultakaivos. Äänestetään, tai ollaan äänestämättä vihreää homosivaria, vaikka eihän ainakaan niin henkilökohtaisella asialla kuin seksuaalinen suuntautuminen saisi olla mitään merkitystä. Mutta onhan sillä. Olen - juurikin idolikisoja seuratessani - joutunut huomaamaan, että mikä tahansa pikkujuttu voi sinetöidä ihastumisen tai vihastumisen. Anna Puu(stjärvi) sanoi aikoinaan Idols-insertissä, että joku saattaa innostua fanittamaan vaikka sen perusteella, että idolilla on kiva tukka. Silloin ajattelin, että kyse on lapsifaneista, mutta eiköhän viimeistään nyt ole selvää, että yhtä pienet syyt voivat määrätä aikuistenkin fanituksen... siis äänestyksen kohteen..

Minun on pakko myöntää, että ajatus homoparista edustamassa suvaitsevaista Suomea maailmalla on sen verran hohdokas, että se saattaa hitusen vaikuttaa numerovalintaani (en kehtaa edes tunnustaa toista vielä tollompaa syytä... tai no, menköön samaan konkurssiin: olen aina pitänyt Niinistöä hitusen ärsyttävänä, ehkä vain Jack Nicholson-vivahteisen virneen takia). Olisiko seksuaalinen suuntautuminen yhtään fiksumpi äänestysperuste, jos sitä ajattelisi niin, että vähemmistön edustaja on varmasti joutunut elämässään taistelemaan jos jonkunlaisia ennakkoluuloja vastaan, ja saattaa olla ymmärtäväisempi muidenkin haastavia elämäntilanteita kohtaan? Jos jostain pitäisi olla huolissaan niin Haaviston kasvissyönnistä - pressa-Pekkahan voisi aiheuttaa ihan uudenlaisen EU-lautasselkkauksen, pahimman kansainvälisen kriisin ikinä (hm... ymmärtääköhän nyt kaikki ihan varmasti, että tuo oli sarkasmia? Oikeasti mietin, että pitäisikö tämä lause lisätä vasta vaalien jälkeen, etten vaan tulisi antaneeksi Pekka-parjaajille uusia aseita).

Haaviston kampanjan jatkomenestyksen takia toivon, että kannustajat osaavat valita taistelunsa, ja tyrmätä vain kaikista karkeimmat herjat. Asialliset - tai hitusen asiattomastikin esitetyt - huolet siitä, miten homopari voi valtiovierailla vanhoillisten luona, tai miten sivari voi johtaa armeijaa, on syytä kohdata asiallisilla perusteluilla, eikä huutamalla homofobiaa tai sivarisyrjintää (värikirosanasta en osaa sanoa mitään, vaikka vihreys tuntuu olevan monille homoutta kammottavampaa). Ja lisäksi kannattaa ehkä hieman varoa sitä liikavouhotusta... vai kannattaako? En minä tiedä. Riittävän kaukaa takaa kun lähtee loppukiriin niin on ehkä vaan pakko pinkoa täysillä. Kaatumisvaara on ilmeinen, mutta varovaisemmin varmemmin askelin ei ainakaan saavuta.