Matkan täytyy jatkuu

Lux Helsinki: Nowhere 9.1.2016

Jospa tarttuisin alkuvuoden keikkoihin ennen kuin määrä kasvaa mahdottomaksi kertakäsittelyyn. Ensimmäisen soitti - ei kovin yllättäen - Brand New Classics Rymy-Eetussa (BNC 71). Keikkaseuralaiseni houkutteli minut, vaikka olisin erinäisistä syistä halunnut tehdä vastaavan reissun viikkoa myöhemmin. "Väärään" keikkapäivään tuntui osuvan vastoinkäyminen toisensa perään, ja vaikka ne olivat tasoa "surkea lounassalaatti", ne rikkoivat keikkamatkamoodin - sen mielentilan, missä kaikki on ihanaa. Keikka onneksi toimi, mutta päätin silti paikata uusintareissulla. Lux Helsinki oli elämyksellinen alkuillan ohjelma, ja teos, joka loisti tekstiä "Nowhere" niin, että Rymy-Eetu (BNC 72) näkyi taustalla, huvitti suunnattomasti - onhan tämä ollut aikamoinen "road to nowhere", mutta hauskaa on ollut matkalla.

Brand New Classics @ Rymy-Eetu 9.1.2016

Seuraavat pari viikonloppua olin kotona ja fiilistelin tulevaa. Ilpon ikimuistoinen levynjulkaisu Möysällä ja sitä täydentänyt duokeikka Imatralla lienee jo kuvailtu riittävän perusteellisesti. Sitäkin olen toistellut, että Ilpo on tehnyt minuun vaikutuksen paitsi musiikilla myös aiempia pettymyksiä paikanneella sankaritarinalla - sillä, miten hän kahden menetetyn levy-yhtiön jälkeen pakersi pystyyn oman, ja sai musiikkiaan valtakunnallisille radiokanaville (Savuna ilmaan on nyt sijalla 9. Iskelmän listalla - käy minun mieliksi napauttamassa ääni seuraavalle viikolle! - ja Hei elämä! uskomattoman upeasti albumilistan sijalla 16!). Ilpon työn seuraaminen on herkistänyt minut kunnioittamaan muitakin musiikkialan "pienyrittäjiä". Todellakin ostin lähipubissa soittaneelta Jari Uutelalta vastajulkaistun Henkilökohtaista-omakustanteen, vaikka keikkakokemus "ihan kivan" tasolle jäikin. Härmän Sait meidät katoamaan -albumi on myös tilauksessa, vaikken parin mainion kesäsinkun pohjalta julkkarikeikalle lähtenytkään.

Keikkahistoriani on täynnä "komboja" - keikkoja, jotka olisin ehkä yksittäisinä raaskinut jättää väliin, mutten vastustamattomina yhdistelminä. Seuraavaksi hitaissa aivoissani törmäsi kaksi täysin erillisinä pyörinyttä ajatusta: "en todellakaan lähde keskellä viikkoa Helsinkiin, vaikka Flute of Shamen Jamesin oman bändin ensikeikka kiinnostaakin" ja "tuskinpa säädän työperjantaita vapaaksi messukeikan takia, vaikka Ilpon onkin".

Irma Agiashvili Trio @ Semifinal Helsinki 10.3.3016

James Lascellesin Unity esiintyi Aurora-levyjulkkareista tutulla Semifinalilla - kiinnyn ilmeisesti myös paikkoihin enkä vain artisteihin - ja lämmittelybändikin kiinnosti. Irma Agiashvilin basistin, Roxsy Surowiakin, uraa olen seuraillut Facebookin välityksellä siitä asti kun hän ihastutti BNC-tuurauskeikalla. Minulla oli siis "oma" muusikko kummassakin bändissä, ja into tavata tuttuja Flute of Shame -piireistä. Unityn superammattilaiset houkuttelivat paikalle myös kollegoja, ja illan kohokohtia oli lyödä käsipäivää pitkäaikaisen suosikin kanssa (jääköön nimi mainitsematta - toisen keikkaa kuuntelevan artistin yksityisyyttä on minusta syytä kunnioittaa).

Ilpo Kaikkonen @ Raksa 11.3.2016

Unityn musiikki oli minulle - odotetusti - turhan erikoista, mutta oli hienoa olla mukana. Taisipa Jameskin arvostaa, että joku Flute of Shamen "rivifani" vaivautui hänen unelmansa toteuttamista todistamaan.  Irman lämmittelysettiä kuuntelin sujuvammin. "Naispuolinen Elias" tuli mieleen sekä folk-tyylisestä englanninkielisestä materiaalista että hillitystä esiintymisestä kitaran kanssa.

Piipahdin vielä Henry's Pubissa, mihin Irman kaunis basisti oli sännännyt Verhot-bändinsä keikalle - se minua olisi kiinnostanut, mutta kantoivat jo soittimia lavalta kun ehdin paikalle. Helatorstai-klubin pääesiintyjä Salaliitto soitti energistä suomi-rockia, josta olisin toisessa tilanteessa voinut innostuakin, mutta kantahostellin peti veti puoleensa pitkän päivän ja parin biisin jälkeen. Ilpon alkuiltapäivän setit Lahden Raksa-messuilla osuivat täydellisesti paluumatkalle (voi miettiä kumpi oli pääkohde ja kumpi kylkiäinen, mutta molemmat reissuun tarvittiin).

Yhdistelmistä puheenollen... Olin vuonna 2009 nähnyt Fork-acapella-yhtyeen Svenska Teaternissa, ja siitä asti ajatellut, että uskomaton elämys pitäisi uusia. Ystäväni oli hehkuttanut tulevaa Espoo-konserttia, ja kun huomasin mainoksen lisänäytöksestä ja muistin saman päivämäärän Auroran keikkalistalta, oli turneesuunnitelma sekunneissa valmis. Mieheni lähti matkaan, junalla iltapäiväksi Leppävaaraan ja yöksi Riihimäelle. Fork oli yhtä huikea kuin muistin - ensimmäiset kylmät väreet koin jo muutaman biisin jälkeen - mutta yllätysmomentti puuttui, ja puitteet olivat historiallista teatterisalia askeettisemmat. Vaikutuin, mutten yhtä ikimuistoisesti kuin ensimmäisellä kerralla, ja show jäi lopulta täysin jatkokeikan jalkoihin.

Fork @ Sello-sali 12.3.2016

Auroran keikalla tapahtui nimittäin jotain maagista - sitä parasta, mitä musiikin kautta voi kokea. Tiedä oliko yleisö pitkän odottelun aikana "virittäytynyt" tavallista huolellisemmin - Starlight-yökerhon showtime oli aivan älytön puoli kaksi! - mutta yhteislaulun intensiivisyys oli jotain aivan käsittämätöntä. Kaiken huipuksi joku nuori mies oli ennakkoon pyytänyt Auroraa omistamaan Kaikki mitä näät -kappaleen hänelle ja tyttöystävälleen - jota sitten kosi kesken biisin. Oli sykähdyttävää olla ventovieraiden tärkeässä hetkessä mukana - kokea taas yksi todiste siitä, miten suuria tunteita musiikki herättää.

Pasi Jääskeläinen & Aurora @ Starlight Riihimäki 12.3.2016

Riihimäen jälkeen olin aivan Aurora-fiiliksissä, ja buukkasin heti seuraavan reissun. Palattiinkin juuri Lahdesta, missä kuunneltiin Auroraa ennätystäydessä Amarillossa. Ilta oli hieno, mutta keikka itsessään jäi vähän pettymykseksi. Vaikka musiikki on musiikkia, keikalle mennään myös kokemaan ja näkemään tunnelmia lavalta. Amarillon keikan pilasivat lavavalot, jotka komean bändikokoonpanon takaa töhöttivät suoraan yleisön silmiin. Mieleen palasivat syksyiset katastrofitunnelmat, kun uudet valonheittimet meinasivat pilata Ilpon live-klubin Teerenpelissä. Amarillon valot olivat vielä hirveämmät, mutten ahdistunut yhtä paljon. Enhän ennakkotuskaillut tulevia, saman klubisarjan keikkoja, vaan kärsin kertaluontoisesti.

Pieni välikohtaus häiritsi jo ennen kuin piti puristaa silmät kiinni. Aurora pujotteli ahtaan lavanedustan yleisömuurin läpi kohti lavaa, ja minä tietysti väistin. Hänen perässään kipitteli pariskunta, jota siinä murto-osa sekunnin aikana erehdyin luulemaan artistin ystäviksi, ja tein heille melkein kunniakujaa. Oletin, että he pujahtaisivat lavan etureunan kautta sivuun seuraamaan keikkaa - mutta he jäivätkin suoraan meidän ajoissa asemoituneiden eteen. Kuulin vielä toisen tokaisevan, että "tässähän kävi hyvin". Olin aivan häkeltynyt. Pidän kyllä itsekin puoleni - tarvittaessa kyynärpäät ovat leveällä, jos olen eturiviin asettunut - mutta kunnioitan muita, jos ovat vaivautuneet paikalle vielä aikaisemmin. Tämä pariskunta ei tosin fanittanut tarpeeksi sietääkseen valo-show:ta paria biisiä pidempään, ja loppukeikan sain häikäistyä ilman itseäni pidempiä edessäni juttelemassa keskenään (Sekin vielä! Olisivat edes kuunnelleet!).

Reissujen välit täytin komeilla paikalliskeikoilla. Roope Salminen & Koirat soittivat Lappeenrannan Old Cockissa samana päivänä kun heidän esikoisalbuminsa ilmestyi, ja päätin mennä mukaan juhlistamaan (julkkarikeikka oli Tavastialla vasta seuraavalla viikolla). Fiilistelinhän viime keväänä Reissumiestä, ja Tähdet kohdallaan -sinkkukin oli sykähdyttävä. Siinä välissä yritin kukkahattutätimäisesti vältellä Madafakin darraa, mutta pakko myöntää, että livenä se on aikamoinen leka. Bändi oli extraliekeissä, ja ilta mainio - mutta yhden yhtä kunnollista keikkakuvaa en saanut. Valokuvaamista vaikeuttavat valot ärsyttivät, mutta olivat toki pieni paha verrattuna sellaisiin, joiden takia keikkaa ei pysty silmilläkään seuraamaan.

Antti Tuisku @ Amarillo Lappeenranta 18.3.2016

Seuraava paikalliskeikka oli Antti Tuiskua Lappeenrannan Amarillossa. Ennakkolippujen kanssa päästiin suoraan sisään, mutta pakkaseen jäi parinkymmenen metrin jono. Lavan edessä oli jo fanimuuri, mutta onnistuimme ystäväni kanssa - yhtään etuilematta tai tungeksimatta - asettumaan eturivin laitaan. Meinasin menettää hermoni jo odotellessa, kun joku nainen tunki niin lähelle, että käytännössä nojasi selkääni. Kaikenkaikkiaan tuntui siltä, että olin liian innokkaiden joukossa, eikä tilanne parantunut, kun keikka alkoi. Anttihan on aivan mieletön ja suosionsa ansainnut, mutta nyt ei vaan "lähtenyt". Se Tunne, mikä keikoilla parhaimmillaan vallitsee, jäi puuttumaan - melkein jopa odotin keikan päättymistä.

Elastinen @ Amarillo Lappeenranta 25.3.2016

Viikkoa myöhemmin samalla lavalla esiintyi Elastinen. Hänkin sai tuvan täyteen, mutta hitaammin ja rennommin. Eturiviin mahtui vielä pienen karaoke-session jälkeen (kävin luikauttamassa Auroraa!), keikan aikana mahtui tanssahtelemaan, ja viihdyin selvästi paremmin. Yleisö eli täysillä mukana, mutta ilolla - ei Tuisku-keikan jotenkin maanisella intensiivisyydellä. Nyt ei tuntunut siltä, että naislauma voisi hetkellä millä hyvänsä tarttua artistin lahkeisiin lavan reunan yli. Tankkasin aivan mahtavan annoksen aurinkoista energiaa - Elastinen todellakin on tämän maan positiivisin hahmo! Lisäksi sydäntä lämmitti, että suoraan eteeni asettunut basisti, Esa Mäkynen, vielä muisti minut muinaisilta Koop-keikkavuosilta (Tuiskun keikalla ilahdutti samasta kokoonpanosta tuttu kitaristi Lasse Sakara). Yksi illan helmimpiä hetkiä olikin tuore superhitti Lempo, jossa Esa lauloin Lauri Tähkän osuudet.

Mitenhän tämän nyt taas kietoisi kasaan? Hienoja hetkiä on tullut yllättäen, ja jotkut odotetut ovat hieman pettäneet. Toissapäivän valokatastrofin kohdalla totesin, että onneksi tämä ei ole enää niin vakavaa. Jokaiseen keikkaan ei enää lataudu "kaikkia" odotuksia, ja vaikka keikkakokemus jäisi vaisummaksi, matkustaminen sinällään on ilo. Senpä takia edessä onkin lisää matkailua, jopa ulkomaille - ja toivottavasti tosiaan keikalle, vaikka sen inspiroima perheloma olisi hyvä ja tarpeellinen ilmankin. Keikat ovat loistava tekosyy ties mihin! Mutta siitä lisää myöhemmin. Kuten Roopen Reissumiehen, minunkin matkan täytyy jatkuu.