Aikaa ja aurinkoo

Muutama viikko vierähti tärkeämmissä kiireissä, kuten oman pojan ylioppilasjuhlissa, mutta keikkailtukin on, ennen ja jälkeen. Äitienpäivän aaton Sani-duoa kauppakeskuksessa tuskin lasken keikaksi, mutta mainitsen kuitenkin. Myöhästyin ehkä minuutin showtimesta, Keltaisen alusta ja samalla setin kohokohdasta. Yksittäisen soolo-näytteen ja parin coverin jälkeen odotin huipennusta Aikakoneella tai ajankohtaisella Vain elämää -tuotannolla, mutta keikka loppui kuin seinään. Ei ollut ensimmäinen kerta kun vaisu minikeikka lässäytti kiinnostukseni artistiin.

Seuraava viikonloppu käynnistyi Eckerö Linen iltapäiväristeilyllä, missä ystävän tapaaminen taisi olla minulle sen inspiroinutta keikkaa merkityksellisempi. Elias Kaskinen Päivän Sankareineen oli taas huikea, ja juuri julkaistu Puolet ihana kuulla livenä, mutta sisäinen fanityttöni kiljahteli yllättävän hillitysti. Lavavalot ajoivat keikkakuvaajaa epätoivoon, eikä muutaman fanin massiivinen, jopa solistin äänen hukuttava mukanalaulaminen auttanut keskittymisessä. "Fanimuurin" eläytyminen voi parhaimmillaan tuottaa yhteisöllistä hurmosta, mutta välillä tätä: lievää ärsyyntymistä.

Elias Kaskinen & Päivän Sankarit @ Eckerö Line M/S Finlandia 18.5.2018

Jos Elias sai liikkeelle, Pete pysäytti paikalleen, eli päiväksi Helsinkiin, kun Parkkosen keikka olisi vasta illalla Lahdessa (hömppäfilosofin huomautus: Pete ja Elias tuntuvat nyt yhtenään osuvan samoille retkilleni muistutellen Petestä ja Eliaksesta, joiden keikoilla ennen ravattiin). Tapaan optimoida reittini ja ostaa junalippuni ajoissa, mutta kerrankin olin jättänyt siirtymän avoimeksi. Pääsyy oli koko retkisuunnitelman vahvistanut päiväohjelma, josta en halunnut kiirehtiä pois: tyttären ravintolapäivän tempaus myydä elintarviketieteiden opintoprojektina syntynyttä häkellyttävän herkullista härkäpapujäätelöä eli Härtelöä.

Ensimmäiset jäätelöannokset ulkona, kipin kapin ostoksille! #härtelö #jäätelö #ravintolapäivä #icecream #restaurantday @restaurantday

Henkilön Härtelö (@hartelocompany) jakama julkaisu Touko 19, 2018 kello 1.40 PDT

#härtelö @hartelocompany #vegan #vegaaninen #härkäpapujäätelö #ravintolapäivä #helsinki #ruttopuisto #katastrofigastronomi:n ja 6 opiskelukaverin #innovaatio #elintarviketieteet

Henkilön Leena Ikonen (@leenairene) jakama julkaisu Touko 19, 2018 kello 1.24 PDT

En tiedä olisinko tullut lähteneeksi Helsinkiin asti vain vegaanista jäätelöä maistelemaan, joten olin tavallistakin kiitollisempi reissureaktion käynnistäneistä keikoista. Hieman säälin miestäni, joka ei ollut mukana todistamassa tyttären riemua ryhmänsä innovaatiosta, mutta toisaalta soolomatkailussa on oma taikansa. Sain tehdä juuri mitä halusin, kenenkään kanssa neuvottelematta. En tiedä olisinko edes puolisolleni kehdannut ehdottaa, että matkattaisiko metrolla Lauttasaareen vain marssimaan pari kilometriä kadun vartta.

Olin viime hetkellä huomannut, että päivään osuisi Helsinki City Run, missä Mika Ikonen juoksisi puolimaratonin Sydänliiton hyväksi. Tilanne oli taas näitä, mitä piti pontevasti selitellä, lähinnä itselleni: "ei ole parempaakaan tekemistä" ja "toiset seuraavat juoksua ihan vaan juoksun vuoksi, hulluimmat jopa juoksevat itse" - ihan kuin tärkeän tyypin kannustaminen ei olisi hyvä syy sellaisenaan. En osannut arvioida miten todennäköisesti edes löytäisin suosikkini tuhansien juoksijoiden joukosta, mutta hän huomasikin minut. "Moi Leena!" kajahti vierestä, kun kävelin letkaa vastaan puolimatkan juomapisteeltä. Katseeni oli ollut väärän sekunnin kiinni luurissa väliaikatietojen toivossa, mutta osasin kääntyä takaisin metroasemalle loittonevan selän perässä.

Mika Ikonen (9558) @ Helsinki City Run 19.5.2018

Töölönlahden rannassa ehdin hihkaista juoksijalle jopa kasvokkain, ja vielä kerran bongasin hänet maalialueella, jonka väsyneen onnellisista koostunut kuhina oli nähtävyys sinänsä. Aloin ymmärtää niitäkin, jotka juoksevat. Kun itse on intohimoisen innostunut jostain, osaa iloita toistenkin hurahtaneiden kanssa. En sentään vaaninut Mikaa enää urheilustadionin portilla vaan suuntasin junaan onnellisena hyvin vietetystä päivästä. Olin saanut nauttia aimoannoksen "aikaa ja aurinkoo", tämän raportointijakson tärkeintä uutuusbiisiä mukaellen.

Pete Parkkonen @ Möysän musaklubi Lahti 19.5.2018

Lahdessa koin siis Pete Parkkosen uusintana Mössön musaklubilla. Keikka oli mahtava, mutta nyt muistan vain, että Pete esiintyi niin voimallisesti eläytyen, että se oli hilkulla mennä yli. Helposti huolestuvalle "täti-fanille" tuli mieleen, että olikohan Pete ottanut saman päivän helteisen ulkokeikan jälkeen yhden janojuoman liikaa, mutta yhtä hyvin kyse saattoi olla kevätkiertueen päätöskeikan tunnelatauksesta. Intensiivisyydessään sykähdyttävin veto oli uutuusbiisi, jota Pete lupaili julkaistavaksi parin viikon päästä. Tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että letkeän kaunis Kävi niin, kävi näin ei millään voi olla tuo riipaiseva balladi, mutta sehän lupailee vain hyvää: toinenkin helmi lienee julkaisuvalmiina.

Sitten vietin tosiaan pari viikonloppua kotona perhejuhlien merkeissä, ja heti perään lähdin neljän päivän työmatkalle. Alkuviikko meni tiiviisti edustaessa, mutta keskiviikkoilta oli vapaa. Lojuimme kollegan kanssa hotellihuoneessa sillä ajatuksella, ettemme liiku kuin pienelle iltapalalle. Silmääni osui Diandran Facebook-päivitys esiintymisestä vain muutaman sadan metrin päässä, ja ponkaisin heti piristyneenä liikkeelle. Ehdin alkuun kuulla Puolustusvoimat 100 -kesäkiertueen Tampereen konsertista puoli settiä Club for Fivea. Lauluyhtyeen taidokkuus teki vaikutuksen, muttei mennyt tunteisiin, vaikka materiaali oli tuttua Junnu Vainiota. Diandran valoisaa esiintymistä ja uskomatonta laulua seurasin jo enemmän sydämellä, hymähdellen Hyvinkää-mafialle, joka valloittaa musiikkimaailmaani.

Diandra & Kaartin soittokunta (Puolustusvoimat 100) @ Laikunlava Tampere 6.6.2018

Torstain myöhäisen paluun jälkeen saatoin hetkisen huokailla kotia ja lepoa, mutta lauantaina hyppäsin jo keikkaretken vietäväksi. Juna kuljetti Riihimäelle, missä yöpyisin herttaisen autenttisessa Harry Potter -fanitytön Airbnb-huoneessa, ja sieltä - kas vain - Hyvinkäälle, jossa oli meneillään massiivinen Rockfest. Ozzy ja muut legendaariset maailmantähdet eivät kiinnostaneet, mutta oheisohjelma sitäkin enemmän. Halusin kokea Käsityöläiset isolla ulkolavalla kotikaupungissaan. Kirjastoaukiolla oli yhtä sun toista toimintaa - tuoppipumppi ja bissebalance huvittivat kokenutta jumppailijaa, mutten viitsinyt kyykätä farkuissani. Onneksi en ollutkaan tuoppi kädessä Red Carpet -festivaalia mainostavalla anniskelualueella, kun sen ulkopuolella osuin utelemaan puolimaraton-sankariltani kuulumiset jo ennen keikkaa.

Anssi Häkkinen & Mika Ikonen (Käsityöläiset) @ Rockfest saapuu kaupunkiin, Hyvinkää 9.6.2018

Mika bändeineen toi auringon mukanaan. Kolme soittajaa ja yksi eläväinen laulaja täyttivät lavan ilolla ja energialla. Yleisö ei pakkautunut ihan lavan eteen, mutta taaempana kuulijoita riitti silmänkantamattomiin. Suloiset tytöt toimivat tanssiryhmänä ensin lavan sivussa ja sitten edessä lähes koko keikan ajan, inspiroiden Mikaakin "flossaamaan". Kotikaupunki otti siis Mikan bändeineen ihanan lämpimästi vastaan.

Käsityöläiset ja tanssiryhmä "flossaajat" @ Rockfest saapuu kaupunkiin Hyvinkään Kirjastoaukiolla

Odotetusti lainahiteillä edettiin, mutta Mikan oma - minulle niin rakas - Kaikki on oolrait soi seassa. Iloitsin siitä, että Mika käytti tilaisuutta hyväkseen esitellä itsensä myös lauluntekijänä. Itse olisin vielä paiskannut sekaan jonkun XL5-hitin varmistukseksi, että koko yleisö yhdistäisi kenestä on kysymys. Kai Mika niillä kulmilla kaikkien tuntema onkin, mutta epäilen, että enemmän monessa mukana olevana kulttuuripersoonana kuin laulajana, saati omaa musiikkia tekevänä artistina.

Mika Ikonen (Mika & Anssi) @ Graniitin terassi, Riihimäki 9.6.2018

Mukavan pikku siirtymän jälkeen jatkettiin Mikan ja Anssin duo-musisoinnilla Riihimäellä, Graniitin terassilla. Ilta oli vielä yllättävän lämmin, terassi täynnä ja ihmiset kuuntelivat ja osallistuivat siinä missä live-musiikki joskus on vain taustaa. Rohkeamman kuulijan toivebiisin tekstin muistaminen vaati sen kirjoittajalta vimmattua keskittymistä ja pientä apua yleisöltä. Kesäkuun aikaan sykähdytti, kun en ollut kuullut sitä livenä sitten syksyn 2016 levyjulkkarien. Ilmeisesti artisti itsekään ei ollut sitä liikaa laulanut.

Ilta viileni ja terassiaukion piti hiljentyä, joten toista settiä varten siirryttiin sisätiloihin. Parin kokeneemman fanin perässä kiikutin mikrofoni- ja kaiutintelineitä yläkertaan. En tiedä säästikö muutaman naisen roudaustiimi mitenkään merkittävästi duon aikaa tai vaivaa - kaksi riuskaa muusikkoa olisi ehkä kantanut samat kamat vähemmillä kipittelyillä - mutta meille oli ilo osallistua. Artistielämän taakkoja - konkreettisia ja kuvainnollisia - ylpeän itsenäisesti kantavat menettävät minusta enemmän kuin tarjotun avun. Käsistä lipeää tilaisuus sitouttaa fanit yhteiseen hyvään. Samassa veneessä viihtyy varmemmin, jos saa joskus itsekin heilauttaa airoa.

Ilta jatkui hämyisen yökerhon nurkassa, joten luovuin kuvaamisesta. Tilalle sain tanssin iloa terassi-istuskelun perään. Setti käynnistyi Kauniilla pedolla, ja XL5-tarjontaa täydensi Jäätä ja tulta, josta Mika lauloi enemmän kuin lupaamansa kokeellisen kertosäkeen. Anssi biisiä alkuun vastusteli muka unohtuneena, mutta soitti kuitenkin ammattilaisen ottein. Jotenkin juuri se tuntui setin kohokohdalta - ehkä otan takaisin sitä mitä poikabändihysteriasta menetin.

Keikan jälkeen konkretisoitui taas miksi Ikosen kipparoimassa kyydissä on niin hyvä olla. Fanien huomioiminen ilmenee selvimmin pitkillä halauksilla (eikä kookkaammaan kitaristin karhunsyleily niille juuri häviä). Otettiin yökerhossa fanikuviakin, mutta enemmän artisti kohtasi meitä ihmisinä, jutustellen. Lähiviikkoina on luvassa paljon muutakin hienoa, mutta juuri näitä, Mikan ja Kässäreiden monipuolisia esiintymisiä, merkkailen nyt odotetuimpina kalenteriini.