Ei voi tietää

Seuraava keikkajakso alkoi tuplabuukkauksen tuskailulla. Vaikka olen seuraillut tiiviisti muutamaa artistia kerrallaan, muistan harvoja kertoja kun keikan valinta on ollut yhtä hankalaa. Artistia, etäisyyttä, keikan luonnetta ja harvinaislaatuisuutta, seuraa sun muita kriteerejä olen toki pallotellut, mutta yleensä palaset loksahtavat kohdalleen melko kivuttomasti. Varsinkaan katumusta ei yleensä ilmene. Kun ei voi tietää mitä menettää, ei menettämäänsä osaa niin surrakaan. Sitä paitsi tapaan olla keikoilla niin onnellinen, etten haikaile edes toisen suosikin samanaikaiseen settiin. 

Päädyin lopulta juuri sinne minne olin jo pitkään olettanutkin päätyväni, mutta tilanne ratkesi vain viikkoa aiemmin Mikan Knehtilä-keikan yhteydessä. Olin ehtinyt ajatella, että minun olisi "pakko" vaihtaa Mikan EP-julkkareihin ja ravata yhtenään Hyvinkäällä, mutta hyvinkääläinen tuttuni valisti, että kyseessä olisivat firman juhlat. Olisi niihin ehkä saanut hankittua lipun, mutta pienikin viittaus yksityistilaisuuteen riitti ravistamaan minut irti julkkari-pakkomielteestäni. Eivät ne ehkä niin juhlalliset levyjulkkarit olisikaan, jos Mika uusine biiseineen viihdyttäisi pääosin muista syistä juhlivia - ja olinhan jo kuullut biisit ekslusiivisemmissa olosuhteissa.

En katunut kun nautin kotikaupungin hämärtyvässä elokuun illassa suurenmoisesta The Sound of Divas -konsertista. Järjestävän Kehruuhuoneen puolesta kesäteatteriin oli huolella suunniteltu puitteet ja proseduurit varmistamaan yleisön hyvinvointi poikkeusaikana. Minä hötkyilin paikalle ennen porttien avautumista varmistaakseni eturivipaikan. Onnistuin houkuttelemaan pari muuta hätäistä viereeni, mutta saimme istua siinä tovin kolmestaan. Muut eivät hinkuneetkaan suoraan lavan eteen, juuri ja juuri turvavälin päähän viiden upean naislaulajan ja lukuisten lahjakkaiden muusikoiden kokoonpanosta. Olen ennenkin todennut, että suureelliset kansainväliset balladit "diivojen" esittämänä ovat kaukana "minun musiikista", mutta kyllä ne vaan tekevät vaikutuksen. Esiintyjätkin olivat selvästi onnellisia, kun konsertti monen muun peruutuksen keskellä toteutui.

The Sound of Divas (Hannele Haimila, Elisa Pellinen, Heidi Aaltonen,
Sonja Kangastalo & Saara Östman) @ Lappeenrannan kesäteatteri 14.8.2020

Paluu tutumman musiikin ääreen oli vuorossa jo seuraavana iltana kun pyörähdin Taipalsaaren Ulapan pihafestareilla. Suomi-pops, tops & flops jatkoi vielä myöhemmin illalla sisätiloissa mutta minä maltoin poistua poimittuani parhaat palat, eli aurinkoisen alkuillan setit ulkosalla. Sen verran vähän ehdin tarinoida tuttujen muusikoiden kanssa, etten saanut minkäänlaista varoitusta siitä, että solisti Tuomas Turunen julkaisisi alle kuukautta myöhemmin EP-levyn. Sain siis riemuita tuttujen biisien uusintaversionneista ja muutamasta ihan uudesta täysin yllättäen. 

Suomi-pops, tops & flops (Juha Ketola, Juhan Goodman, Tuomas Turunen) @
Harjun höyryt / Rantaravintola Ulappa Taipalsaari 15.8.2020 

Seuraavaksi suuntasin Helsinkiin Menopaussi-musikaaliin, jonka keväältä siirtyneen näytöksen olin pitänyt kalenterissani sillä ajatuksella, että samalle reissulle osuisi Antti Tuiskun Bailantai. Olin kiitollinen siitä, että edes teatteri toteutui, ja sain kokea Arja Korisevan tänäkin erikoiskesänä. Ainoa vaan, että olisin nauttinut paljon enemmän kappaleista alkuperäisteksteillä kuin vaihdevuosihupailuiksi suomennettuina. Aleksanterin teatterissa löysin itsestäni tosikon, joka ei innostunut hikivitseistä koko illan annoksena eikä olisi halunnut nähdä ikisuosikkiaan laulamassa... No, en nyt paljasta mikä esine mikrofonina, mutta näytöksen kokeneet tietävät mitä tarkoitan. 

Menopaussi-musikaali @ Aleksanterin teatteri 21.8.2020

Bailantailta vapautunut lauantai oli aiheuttanut melkoisesti ennakkopohdintaa, mutta asettui lopulta kohtalonomaiselle uomalle. Olin ollut kovasti menossa heinäkuulta siirtyneille pikkufestareille Hyvinkäälle kuulemaan Käsityöläisiä. Edellisvuoden vastaavat olivat olleet lumoavan tunnelmalliset, mutta nyt tapahtumasuunnitelma olikin yllättäen siirretty kirpputorin parkkipaikalta Villatehtaalle. Oli kiinnitetty nimekkäämmät lisäesiintyjät ja säädetty erikoisjärjestelyt kunnes kiihtyvä koronauhka peruutti koko kuvion. Minunkaan ei tarvinnut enää miettiä riittäisikö motivaationi kokea Käsityöläiset - ja samalla tukea yrittämään uskaltavaa järjestäjää - kompensoimaan jopa tuhannen hengen tapahtumaan liittyvät riskit. Lopulta säästyin uudelta tuplabuukkaustuskailultakin kun samalle illalle - kirjaimellisesti kotimatkalleni Helsingistä -  ilmestyi Ilpon keikka. 

Kotikentällään Lahden Pikku Hanhessa Ilpo veti tuvan niin täyteen yleisöä kun näinä aikoina voi, ja yllytti sen aikamoiseen musiikkihurmokseen. Seurasin ylpeänä miten suosikkini revitteli itsensä hiestä märäksi riehakkaasti hihkuvien ja taputtavien edessä. Tunnelmanmuutos taannoisesta leppoisasta torisoittelusta Seinäjoella oli aikamoinen! Rakastan Ilpon keikkojen vaihtelevuutta ja nautin joka hetkestä, mutta avarien kesäterassien jälkeen pubin ruuhkaisuus kieltämättä ahdisti. Sama baari päätyikin sitten otsikoihin altistuksesta, joka oli tapahtunut tasan viikkoa myöhemmin. Väistin luodin mutta huonommallakin tuurilla olisin saanut syyttää vain itseäni. Olinhan tietoisesti asettunut lavan eteen, parhaaseen suureen pöytään, jossa väkisin liittyisin vieraaseen seurueeseen. Mielelläni olisin tyrkkinyt etäämmäksi humalaista vanhempaa miestä, joka lauloi minulle serenadin suoraan päin naamaa, mutta pääasia, että esiintyjä oli suhteellisen turvassa lavalla. Seinäjoen harkitun halauksen jälkeen minäkään en ängennyt iholle kiittelemään vaan liukenin heti encoren jälkeen onnellisena Lahden yöhön.

Ilpo Kaikkonen @ Pikku Hanhi Lahti 22.8.2020

Tieto korvaavasta Käsityöläisten keikasta tavoitti minut turneellani ja aloin heti suunnitella seuraavaa. Poikkeuksellisesti nappasin mieheni matkaan ja pysähdyimme vuorokaudeksi Haikon kartanoon. Hieman huvitti, kun kuulin jälkikäteen, että Ilpo oli esiintynyt siellä heti poistuttuamme - oletettavasti sentään yksityistilaisuudessa. Meidän matkamme jatkui Hyvinkäälle, missä vietettiin Red Carpet -festaria, ja siihen liittyen bändi-iltoja elokuvateatteri Kinomassa. Huomasin taas olevani keikka-asioissa hätäisempi kuin useimmat. Tunti ennen konserttia oltiin ensimmäiset paikalla - bändikin saapui soundcheckiin vasta hetkeä myöhemmin. Lippukassalla hössötin eturivistä ja herttaisen epävarmat nuoret lipunmyyjät kirjasivat lippuihimme paikat, joilla olisimme saanet istua mikrofonitelineet haarojemme välissä. Oli onneksi varaa peruuttaa ja valita parhaat seuranta-asemat, kun suurin osa yleisöstä jämähti teatterin takaosan anniskelualueelle. Olisi ehkä pitänyt käydä neuvomassa omistajaa, että samanhenkiseen Kulttuuritila Nuijamieheen on osattu anoa anniskeluoikeudet koko teatteriin - elokuvapenkin juomateline kelpaa jopa korona-ajan "pöydäksi".

Mika ei ole tavannut limittää omaa musiikkiaan Käsityöläisten bile-meininkiin, mutta tästä keikasta tuli erityistapaus. Sieltä kaukaa takarivistä huudeltu biisitoive Sata vuotta avasi hanat, ja koettiin yllättäen kuin kenraaliharjoitus Mikan uudesta materiaalista - lupaileehan hän syksylle jopa kahta albumia! Seassa soi toki cover-biisejäkin, mutta Mikan omista intoudun ihan eri tavalla. Uskalsin heittää sekaan jopa oman toiveeni - viimeksi hehkuttamani Mun viimeisen, jonka mieheni pyytämättä ja yllättäen ymmärsi tallentaa. Ei voi tietää osoittautui odotetusti mielettömäksi livebändin kanssa, ja Vierelläsi soi sykähdyttävällä voimalla. Oikeastaan vain sen pari viikkoa aiemmin julkaistun EP-levyn nimiraita Levoton sydän jäi kuulematta.

Mika Ikonen / Käsityöläiset (Tuomo Kovalainen, Niko Berg ja kuvan ulkopuolella
Anssi Häkkinen) @ Elokuvateatteri Kinoma Hyvinkää 29.8.2020

Konsertin jälkeen oli tarkoitus kotiutua vauhdilla, mutta auton ikkunasta aisti liian selvästi, että Hyvinkään kirjastoaukiolla oli vielä täysi meno päällä. Heinäkuussa kokemani houseband oli saanut Riku Rajamaan Pasi Jääskeläisen tuuraajaksi, ja vahvistukseksi Osmo Ikosen, Emma Salokosken ja Maria Ylipään. En minä malttanut jättää moista Red Carpet -illan huipennusta kurkistamatta, vaikka Pasin keikan missaaminen niin läheltä olisi harmittanut vielä enemmän (siinä kohtaa en vielä tiennyt, että hän oli ajellut meitä vastaan Porvooseen Ilpon seuraksi). Samalla selittyi myös Kinoman vähäinen yleisö - "koko Hyvinkää" oli Kulttuuriterassilla. Itselleni merkittävämmistä tunnelmista paikalle pölähtäneenä en millään ehtinyt parin viimeisen biisin menoon mukaan, mutta olin tyytyväinen, että näin, koin ja sain räpsäistyä muutaman suttuisen kuvan ennen kotimatkaa tärkeämmän äärelle.

Kultturiterassi houseband feat. Riku Rajamaa, Emma Salokoski, Maria Ylipää & Osmo Ikonen
@ Hyvinkää 29.8.2020

Juuri ennen reissuun lähtöä olimme saanet tiedon tulevasta käänteestä, joka syrjäyttäisi minunkin elämästä keikkailun vähäksi aikaa. Jo kolme viikkoa myöhemmin istuimme iäkkään mutta silti liian varhain lähteneen läheisen siunaustilaisuudessa. Elämä jatkuu surun kanssakin, ja minä haen lohtua sieltä mistä olen sitä tottunut saamaan - musiikista ja keikoilta. Tilanne kuitenkin on mikä on ja keikkoja peruuntuu. Se, että melkein purskahdin itkuun Pete Parkkosen Kehruuhuone-keikan peruuntumisesta, oli ilmeistä ylireagointia raskaan hautajaisviikonlopun päätteksi, mutta otti se itsessäänkin koville - olinhan odottanut sitä jo kahdesti. Toisaalta keikkoja myös tulee hyvinkin yllättäen. Varmasti ei voi tietää edes miten tämä viikko etenee, mutta vaikuttaa siltä, että joudun taas vaikeamman kautta valitsemaan missä pienen keikkataukoni katkaisen.