Mun viimeinen

Heinäkuun puolivälissä kesän keikkatilanne oli tiivistetysti se, että olin kokenut kolme Ilpo Kaikkosen keikkaa ja missannut kolme Mika Ikosen keikkaa - yhden Ilpon "ensikeikan" takia ja kaksi johtuen notkahduksesta omassa keikkakunnossani. Muita live-kokemuksia oli mausteena seassa, mutta onhan se selvä, että näistä kahdesta on viime vuosina tullut minulle ne tärkeimmät. Koronajakson aikana he ovat olleet myös melkoisen pelastava yhdistelmä. Mika huolehti lukuisine nettikeikkoineen mielialastani keväällä kun Ilpo vietti hiljaiseloa, ja Ilpo taas teki runsaalla kesäkeikkatarjonnallaan riemukkaan selväksi, että live-musiikki soisi myös koronan jälkeen. Päivystysvuoro lienee taas vaihtunut, mutta tämä tarina alkaa Ilpon valtakaudelta.

Mukkula Beach Club kuulosti niin hienolta paikalta, että oli selvää, että osallistuisin keikalle, vaikka tarjolla olisi ollut samaa trubaduurisettiä kuin jo kolmesti aiemmin. Olinkin jo matkalla Lahteen, kun Ilpo nostatti innostustani ison pykälän lisää päivittämällä someen, että mukana olisi myös lempikitaristini Pasi Jääskeläinen. Sateisen sään takia puitteet eivät olleet yhtä huikaisevat kuin alkuviikon valokuvissa, mutta pääasia, että keikka silti toteutuisi. Rantamaisemaan pystytetyn teltan suojista löysin jokusen vielä malttamattomamman keikanodottajan, ja duo saapui virittelemään hetkisen myöhemmin.

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen
@ Mukkula Beach Club Lahti 24.7.2020

Bromance-tason ystävykset eivät olleet soittaneet yhdessä koronatauon jälkeen ja tunnelma lavalla oli sen mukainen. Niin ihana kun olikin nähdä Pasia pitkästä aikaa, pääsolistista hehkunut yhdessäsoittamisen ilo oli ehkä vielä sykähdyttävämpää. Naurunremakka, kun hän hetkellisesti unohti tuoreimman kappaleensa nimen, oli aikamoinen - Tuhat tarinaa soi siis taas setissä edelliskerran unohduksen jälkeen.

Innokkaana keikkakuvaajana pelkäsin hetken pilaavani illan itseltäni sillä, että olin keikan alkaessa huomannut kamerani lakanneen toimimasta. Häiritsihän tilanne keskittymistä, mutta tunnelma vei mennessään - ja välähdyksiä siitä näkyy jopa suttuisissa kännykkäkuvissa. Kamerakriisi ohjasi minut seuraavana päivänä Hyvinkäälle Helsingin kautta. Tutun kameraliikkeen piti nettitietojen mukaan olla auki ja tarjota korvaava kamera - mutta eipä se sitten koronakesän lauantaina palvellutkaan. Ilmeistä keikkamatkataikaa oli minusta se, että viimeinen kappale samaa mallia löytyi toisaalta edullisemmin, ja jatkoin tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen.

Hyvinkään kulttuuriterassilla vain esiintyjille on pieni telttakatos, ja keikat toteutuvat säävarauksella. Aamu Lahdessa oli ollut niin lohduttoman sateinen, että jos en olisi kuullut suoraan solistilta, että illan sääennuste on hyvä ja aikovat soittaa, olisin varmaan jäänyt ”varakeikalle” (Mukkulan lauantai-illassa olisi esiintynyt Sara Siipola, jonka äänestä en ihan tiedä, mutta kappaleista pidän - onhan niitä työstetty yhdessä vuosien takaisen suursuosikkini Kristiina Wheelerin kanssa). Vielä Hyvinkäälle saapuessani taivas paiskasi ukkoskuuron, mutta ilta kirkastui ja sain kuin sainkin kuulla Pasin edellisiltana lupaamaa housebandin soittoa. Pasin omaa komeaa laulua kuuntelin kovin mielelläni ja keikan tunnelma oli odotetun rento - suorastaan hauska. Loppua kohti aloin kuitenkin kaipailla perinteisiä Baanajameja, joissa bändin toista settiä piristää vieraileva artisti. Niitä oli tänä kesänä turha odottaa, kun hotelli, jonka yhteydessä Baana toimii, on vasta avautumassa koronasulun jälkeen.

Kulttuuriterassin houseband (Pasi Jääskeläinen, takana rummuissa Juha Räsänen,
Sami Kujala) @ Hyvinkää 25.7.2020

Päätöstä seuraavan viikonlopun turneesta pitkitin viime hetkeen. Elättelin toivoa, että siihen tupsahtaisi koko kesän odottamani Mikan keikka. Hänen lupauksensa "lähiviikoista" konkretisoitui vasta hieman myöhemmin, joten olin vapaa toteuttamaan Seinäjoki-suunnitelmani. Ilpolla oli Seinäjoella kokonainen keikkasarja - kolme kahden keikan viikonloppua, joista keskimmäiseen olin ollut kovasti menossa, mutta alkukesästä venähtänyt vatsalihakseni vastusti vielä silloin viiden tunnin junamatkoja. 

Jaakko Kääriäinen & Hanna Pakarinen
@ Marski Helsinki 30.7.2020

Uusintayrityksen ajoitus oli täydellinen - sain itselleni juuri oikeanlaisen lomanpäätösviikonlopun. Otin sille vielä alkuvauhdit Helsingistä. Hanna Pakarinen esiintyi torstaina Marskin baarissa ja satuin saamaan huippuedullisen huoneen samasta hotellista. Miehenikin osallistui sille etapille - Seinäjoelle asti ei tullut mieleenkään häntä houkutella. Erikoisen hieno yllätyskohtaaminen varasti hieman keskittymistäni keikkaan, mutta musiikki ja seura yhdessä tekivät illasta ikimuistoisen. Hanna kuuluu ehdottomasti niihin, joilta on lupa odottaa hyvää. Tähdet tähdet -kisa ehti juuri alkaa, mutta enemmän kuin heittäytymistä vieraisiin musiikkityyleihin, odotan Hannalta omaa musiikkia. Myös hän on lyönyt hynttyyt yhteen lauluntekijä Wheelerin kanssa, joten luvassa lienee jotain erikoisen sykähdyttävää.

Sen verran on Ilpo-fanituksenikin kahdeksan vuoden ja - ennen Seinäjokea - 104 keikan aikana tasaantunut, ettei minulla ollut pakottava tarve kuulla häntä uudestaan viikko Mukkulan mahtavuuden jälkeen. Ennemmin kyse oli siitä, että halusin reissuun ja keikat olivat sille paras mahdollinen syy. Keikat, niiden odotus ja jälkitunnelmat muovaavat mielentilani vastaanottavaiseksi muillekin iloille, kuten aamu-uinnille jokivedessä, joka Saimaan kirkkauteen tottuneelle oli hämmentävän oranssia. Samaan rantaan osunut puhelias vesijuoksija valisti, että väri johtui turpeesta. Varsinkin yksinäisillä keikkamatkoilla minua ympäröi vapauden hurmos, eivätkä edes pienet vastoinkäymiset haittaa. Tällä kertaa pahin taisi olla ensimmäistä kertaa testaamani kaupunkipyörä, jota en raskaan polkemisen jälkeen millään saanut lukittua.

Ilpo Kaikkonen @ Keskustori Seinäjoki 31.7.2020

Itse keikat olivat Seinäjoen keskustorilla, torikahviloiden äärellä. Ilpo soitti kolme settiä perjantaina alkuillasta ja toiset kolme lauantai-iltapäivällä. Perjantai-ilta viileni sen verran, että soittajan piti lopuksi suojata paljaat käsivartensa hupparilla, mutta lauantaina aurinko paahtoi niin, että sain sitä iholleni varmaan koko kesän suurimman kerta-annoksen. Suuria yllätyksiä ohjelmistoon ei mahtunut - paitsi yksi yllätysvieras ja yksi erikoisen sykähdyttävä biisivalinta. Lauantai-iltapäivänä Ilpo löysi yleisön joukosta tangokuningas Marko Maunukselan, jonka kanssa hän selvästi oli kaverillisissa väleissä. Marko pomppasi mukaan seuraavaan settiin laulamaan Paratiisia - juuri sen verran sanoissa mokaillen, että saatiin nauttia hyväntuulisesta komediasta komean laulun lisäksi. Vierailevat tähdet ovat tyypillisestikin keikkojen piristyksiä ja saavat varsinkin keikkakuvaajan minussa innostumaan. Tässä vierailussa riemastutti erityisesti tähden ja paikan yhdistelmä: tietenkin juuri Seinäjoella löytyy aina lauluvalmis tangokuningas, vaikka sitten lomapäivänsä torikahveilta!

Ilpo Kaikkonen & Marko Maunuksela @ Keskustori Seinäjoki 1.8.2020

Vihoviimeisen settinsä Ilpo päätti Väinämöisen lauluun, Idols-koelauluunsa, jota en ollut kuullut aikoihin. Joka hetkestä nautin mutta siitä liikutuin, ja kiitollisuus, jota tunnen Ilpoa ja hänen hyvää tekevää musiikkiaan kohtaan, tulvahti hieman yli. Kun oletus oli, etten ihanan aktiivisen kesän jälkeen kovin pian häntä kohtaisi, minun oli pakko - toki luvan pyydettyäni - halata hyvästiksi. Tuntui, että se oli se hetki - kevään tauon ja alkukesän tunnollisten turvavälien jälkeen, juuri ennen kun puheet toisesta aallosta konkretisoituivat kasvaviksi koronaluvuiksi ja kasvomaskisuositukseksi. Ilpo jatkoi pubikeikalle Virroille ja minä jäin Seinäjoelle - kotiin asti en kuitenkaan olisi yöksi ehtinyt. Katsoin toki myös Virrat-kortin, mutta sinne ei ollut mitään toivoa päästä julkisilla, enkä halunnut vaihtaa leppoisaa junaretkeä autoiluun. Jatkoin keikkamatkoille tyypillistä, hieman hömelön hurmoksellista viihtymistäni valikoimalla iltapalapaikan, missä oli sangen kelvollista live-musiikkia. Trubaduuri Jussi Kananojan tunnistin jopa nimeltä sen perusteella, että hän on soittanut yhdessä tutumpien muusikoiden kanssa.

Kesän kuuden Ilpo-keikan jälkeen oli vihdoin edessä vuoron vaihto. Mikan ja Anssin terassikeikka Musiikkimuseo Famessa oli ollut ajatuksissani viimeinen oljenkorsi. Olin olettanut, että jotain muuta ilmaantuisi, mutta niin vaan piti odottaa sinne asti - melkein viisi kuukautta Hämeenlinna-illasta, jonka kaikki aavistimme olevan hyvästit joksikin aikaa. Olisin rientänyt cover-keikallekin, mutta tämä oli erityisempi: se esitteli Mikan uutta materiaalia reilu viikko ennen seuraavan EP:n julkaisua. Välähdyksiä oli kuultu jo aiemmin - Levoton sydän EP:n nimiraitakin jo vuosi sitten ikimuistoisella Viking Gabriella -risteilyllä. Aurinkoisella terassilla, ihanassa seurassa, sykähdytti moni muukin kappale, mutta yksi leväytti suupieleni niin korkealle, että ne melkein nostattivat minut tuolistani leijumaan. Miten Mika saattoikin laulaa taas jotain niin kohtalonomaisen osuvaa - kuin juuri minulle, omista ajatuksistani kirjoitettua?

Mika Ikonen (säestäjänä Anssi Häkkinen) @ Musiikkimuseo Fame 5.8.2020

Pitää jälleen kerran koukata keikkahulluuteni alkuun, eli Pete Seppälään ja hänen luultavasti ainokaiseksi jäävän Jos nukun kiltisti sohvalla -albuminsa  nimiraitaan. Juuri sen tarina nuoren miehen puolisonetsinnästä, niin kaukana kun omasta lapsiperhe-elämästäni olikin, koukutti minut koko levyyn ja artistiin. Kertosäe kuljettaa tarinaa, missä muutaman muun kohtaamisen jälkeen löytyy "ehkä viimeinen" - Peten vaimo, johon olen ilokseni saanut myöhemmin tutustua. Olen ajatellut - ja jopa blogiini kirjoittanut - että Mika taitaa olla minulle se viimeinen, jonka luokse suosikkiartistien limitetty viestiketju ihan sieltä teinivuosien Kepa Salmirinteestä saakka on minua johdattanut. Julkaisemalla kappaleen Mun viimeinen, juuri samalla ydinajatuksella kuin tuossa ensimmäisessäni, hän tuntuu naulaavan kohtaloni. "Oot juuri sellainen jota tarvitsen", laulaa Mika, ja laulan punastelematta mukana - hänelle. Mika retkueineen on tuonut musiikkimaailmaani uudenlaista iloa, jopa hauskuutta - juuri sitä, mitä vuosikaudet tietämättäni kaipasin. 

Aurinkoisen keskiviikkoiltapäivän päätteeksi varmistui, että sama duo "makustelisi" uusia kappaleita toistamiseen jo perjantaina. Paluumatkalla suunnittelin siis jo uutta äkkilähtöä. Mikan julkaisemattomien - ja tuttujenkin - kappaleiden kuuleminen "missä vaan" olisi toki ollut arvokasta, mutta Hyvinkään Knehtilän luomutilalla on minulle erityinen merkitys. Tilan tuotteita esiteltiin samassa Suomalainen menestysresepti -kisassa, missä tyttäreni menestyi Härtelö-jäätelönsä kanssa. Viime kesänä televisiosarjan edetessä vierailimme tilalla "vakoilemassa", ja nyt saisin nauttia ihanasta miljööstä koko illan. 

Keikan puitteet eli Knehtilän terassi. Etualalla oranssi kaupunkipyöräni. 

Pihille taksien välttelijälle kuuden kilometrin matka keskustasta Knehtilään aiheutti pientä pohdintaa, mutta lopulta paikkasin Seinäjoen pyöräkokemukseni rullailemalla paikalle "aasilla" - ihanan toimivalla kaupunkipyörällä. Olotilani oli keikkamatkoille tyypillisen euforinen mennen tullen ja toki myös itse kohteessa. Olin melko reilusti etuajassa ja sain odotella ihan itsekseni. Tilan kahvilakaan ei ollut varsinaisesti auki, mutta sain "hengailla" - käydä virkistäytymässä ja nauttia terassille asetetun vesisäiliön antimista. Lopulta duo karautti paikalle valkoisella pakettimersullaan, kitaristin pieni tytär isosiskoineen kyydissä. Sain seurata roudaamista ja virittelyä, ja kuulla kuulumisia, joista aisti huolen tulevasta - keikkoja oli taas alkanut peruuntua.

Mika Ikonen ja ukulele (jolla uudet biisit sävelletty)

Luulin kuulleeni "kaiken" vasta pari päivää sitten, mutta Mikahan yllätti jo soundcheckissä ihan uudella - vaikka kuulemma jo pari vuotta sitten kirjoitetulla - kappaleella. Sen liikuttavuutta en nyt vielä viitsi selitellä, enkä myöskään toisen uutuuden, joka ei kuulemma "tähän aikaan" liian haikeana sovi tulevalle albumille. Itse keikasta tuli harvinaisen kodikkaan intiimi - Mika laittoi jopa yleisön esittäytymään toisilleen! Tämä paljastanee, ettei kahden päivän varoitusajalla toteutettu tilaisuus ollut valtaisa yleisömenestys, mikä  sinänsä tuntui nyt vaan turvalliselta. Ne, joille konsertit ovat yleisesti uhkakuvia, eivät taida ymmärtää, että konserttien joukossa on myös alle parinkymmenen hengen pihatapahtumia, missä ei edes tarjoilla alkoholia.

Knehtilä-retkeeni liittyi melkoinen säätö majoituksen kanssa. Olin varannut AirBnb-huoneen Hyvinkään keskustasta, mutten ennen lähtöä ehtinyt saada sen isännältä saapumisohjeita. Mestarimurehtijan ominaisuudesta oli kerrankin hyötyä. Tyttäreni oli juuri sattunut liikkumaan toiseen suuntaan mökkeilemään ja olin varuiksi napannut hänen Helsinki-kotinsa avaimen. En siis hätääntynyt kun vuokraisäntäni iltapäivästä ilmoitti, ettei voisikaan ottaa minua vastaan. Ehdin kuitenkin hämmästellä keikkakohtaloni käänteitä - oliko se tosiaan ohjaamassa minua Elias Hämäläisen keikalle? Tuskin raaskisin karata kaupungista ja ilmaismajoituksesta juuri ennen sitä. Vain minuutteja myöhemmin Elias tiedotti lauantain terassikeikkansa siirtyneen Helsingistä Savonlinnaan. "Siinä on jo tarpeeksi turvaväliä", naurahdin melkein helpottuneena. "Mun viimeisten" valoisampi esiintyminen ja suomenkieliset, itseeni niin paljon vahvemmin vetoavat kappaleet ovat vierannuttaneet minut joskus niin valtaisan tärkeästä "ujosta trubaduurista".

Mika Ikonen & Anssi Häkkinen @ Knehtilän luomutila 7.8.2020

Kun Helsinki-kohtalo oli väistetty, aloin pohtimaan, että olisi mukavampi matkustaa kotia kohti eikä koukata tyttären tyhjään asuntoon. Odotellessani iltapalaa tutussa pikku grilliravintolassa Hyvinkään aseman kupeessa, varasin huoneen Lahden matkustajakoti Patriasta, josta alkaa muodostua kantapaikkani. Viskasin siis matkatavarat valmiiksi pedattuun sänkyyn ja suuntasin iltakävelylle kaupunkiin, josta on keikkavuosina tullut minulle rakas - kuin toinen koti. 

Lahteen saapuessani mieleeni oli palautunut, että Ilpolla oli ollut siellä keikka samana iltana - olin vaan blokannut sen ajatuksistani kun Mika Knehtilässä oli ollut niin selvä valinta. Keikkapaikan sijainnin parin korttelin päässä majapaikastani olin uteliaisuuttani selvittänyt, ja vaikka oletin keikan aikoja sitten päättyneen, en voinut olla kulkematta Gastropub Myllyn ohi. Yllätyksekseni näinkin vielä tutun hahmon keräävän soittokamojaan sisäpihamaisen terassin takaosassa. Mietin mitä tekisin, ajankuvaan sopivasti käsidesiä ravintolan ovella hieroen. Tilaisinko haaveilemani iltaoluen juuri siellä? Moikkaisinko artistia? Olisiko se edes hieman vähemmän noloa kuin "vaania" salaa? En ehtinyt itse päättää kun Ilpo roudauskärryineen tuli jo kohti. Moikkasin, hihkaisin uusintatoiveen mukana seuranneelle henkilökunnan edustajalle ja jatkoin matkaa. Ihanan lämmin elokuun yö kutsui taivasalle eikä Myllyn lasikaton alle. Toriterassilla minulle tyrkytettiin toinen olut samaan hintaan kun ensimmäinen kuohahti, ja sain istua pitkän tovin ihailemassa tummenevaa maisemaa.