Ihana ilta

Unelma-aloituksen jälkeen keikkakesäni jatkuikin hyvänä. Kun isommat festarit on peruttu, intoiluni pienemmissä puitteissa esiintyvistä artisteista palkitsee. Tunteikkaalla ensikeikalla Heinolassa muistutin Ilpoa hänen juhannuskeikkaperinteestään, ja muutama päivä myöhemmin tuttu Puumala-merkintä riemastutti keikkakalenterissa - tiedä sitten oliko muistutuksellani merkitystä. Niin kiehtovaa kun onkin kokea uusia keikkapaikkoja, pitkän koronatauon jälkeen "hyvä ja pysyvä" tuntui erityisen arvokkaalta. Keikan ymppääminen yhden auton perheen mökkilogistiikkaan ei ollut täysin mutkatonta, mutta perhe sai nyt vaan luvan kotiutua minun tärkeän etappini kautta. Nuoriso kuunteli aikansa ja siirtyi sitten komealle sillalle nauttimaan kauniista kesäillasta omalla tavallaan. 

Ilpo Kaikkonen @ Satama Puumala 20.6.2020

Niin paljon kun musiikista nautinkin, illasta jäi hieman ristiriitainen olo. Keikoilla haluan keskittyä keikkaan, ja mieluisatkin oheiskohtaamiset ovat häiriötekijöitä. Juuri keikan alkaessa paikalle pölähti samalla seudulla juhannusta viettänyt siskonpoika, jota en ollut nähnyt aikoihin. Tulin hieman sekopäiseksi kun yritin kuunnella hänen kuulumisiaan ja Kleinbussia samaan aikaan. Tauolla Ilpo tuli moikkaamaan, ja havaitsin, että joku valokuvasi meitä hänen selkänsä takaa - en vaan jaksanut välittää, kun keskityin keskustelukumppaniin. Ilpon poistuttua "hiippari" osoittautui vanhaksi ystäväkseni, jota en ollut tunnistanut muuttuneessa hiustyylissä, aurinkolasien takaa. Hänenkin kanssa olisin mielelläni vaihtanut kuulumisia, mutta keikkailijan mieli pakotti syventymään pian jatkuneeseen musisointiin.

Ajatus siitä, että yksin keikkailussa on etunsa, palasi jo muutama päivä juhannuksen jälkeen. Paikallinen Kasinoterassi oli lähes täynnä ja jouduin varmistamaan koronarajoituksen vaatiman istumapaikkani kohtaan, missä pylväs esti näkymän lavalle. Keikan alkaessa olisin hylännyt tuolini ja asettunut lavan sivuun, mutten kehdannut hylätä seuraksi istahtanutta puolituttua. Katselin siis koko keikan ajan pylvästä ja säestäjää - solistista näin vain vilauksia. Kuvat nyt jo tutulla mutta raikkaan erilaisella cover-setillä esiintyneistä Heidi ja Miitri Aaltosesta kävin sentään räpsimässä siltä hyvältä seisomapaikalta.

Heidi ja Miitri Aaltonen @ Kasinoterassi Lappeenranta 24.6.2020

Paikallisesta live-tarjonnasta olin ehtinyt nauttia kertaalleen jo ennen juhannusta. Carlos-ravintolan pienellä paahteisella terassilla esiintyi kansainvälisen taustan Queens of Hellsinki -duo, jonka ei tavallaan pitäisi olla minun juttu, mutta on toisaalta tyypillinen tapaus. Minullahan on taipumus tarttua kivoihin muusikoihin jopa kertakohtaamisen perusteella, ja duon säestävä osapuoli Roxsy oli ollut vuosia sitten BNC:n tuuraavana basistina. Muistan ajatelleeni, että eläväisesti esiintynyt kaunotar nostaisi bändin kiinnostavuuden seuraavalle tasolle, ja pettyneeni, kun ei häntä sen jälkeen bändin riveissä nähty. Hän ja solisti Jasmine WG esiintyivät ensimmäistä kertaa koronatauon jälkeen ja soittamisen riemu oli sen mukaista. Itse nautin hieman erilaisesta, parilla originaalilla sävytetystä cover-setistä, ja olin tyytyväinen itseeni, kun olin jaksanut polkea paikalle, vaikka vain kolmisen kilometriä pidemmälle kun tyypillisen pyöräilymatkani keskustaan.

Queens of Hellsinki (Jasmine WG & Roxsy Lundén) @ Carlos Lappeenranta 13.6.2020

Viikko juhannuksen jälkeen vuorossa oli keikka, joka oli ihan ensimmäisenä ilmestynyt kalenteriini vahvistamaan, ettei toivoni terassikeikoista koronakurjuuden jälkeen ollut turha. Vanha kunnon BNC (98) oli saanut lukuisten peruuntuneiden Rymy-iltojen tilalle kiinnityksen saman ketjun Storyvillen terassille. Olin ollut bändistä ja erityisesti solisti Markuksesta huolissani, mutta hän olikin heti hyväntuulisena vastassa. Hyvän seuranta-aseman varmistaminen vaati nopeita reaktioita täydellä terassilla, mutta keikan alkaessa kaikki oli hyvin. Mitään uutta en kuullut, mutta vanhaa tuttua pitkän tauon raikastamana, ja ihanammissa puitteissa kuin aikoihin. 

Brand New Classics @ Storyville Helsinki 27.6.2020

Tietty teema tuntuu aina toistuvan tarinoissani ja tälläkin kertaa muuten mieluisa kohtaaminen sotki keikkatunnelmia, vaikka vasta jälkikäteen. Eräs ystäväni oli seurannut keikan loppua kadulta ja ilmestyi seuraani juuri kun olin aikeissa kiittää bändiä ja poistua. Hän olisi varmasti ymmärtänyt, jos olisin viipynyt pariminuuttisen muusikoiden seurassa, mutta jotenkin vaan päädyin suoraan hänen juttusille, ja muusikot livistivät lavanpurkuhommiin. Harmitus iski oikeastaan vasta hotellilla: miten ainutkertaisen kuulumishetken missasinkaan, kun tyypit palaavat yökerhoihin, joiden metelissä ei juuri jutustella, vaikka niihin vielä joskus innostuisin menemäänkin?

Helsinki-visiittini olin tehnyt puolikuntoisena pienen liikuntatapaturman jälkeen, ja venähtänyt vatsalihakseni kosti reissun rasitukset vetäytymällä hillittömään kramppiin. Hengittäminenkin sattui, ja vietin seuraavat pari viikkoa sohvalla maaten, aamuöitä valvoen ja jokaisen liikkeeni huolella harkiten. Ikävimpänä seurauksena peräti kaksi Mika Ikosen ja kumppaneiden keikkaa jäi käymättä. Tilalle näytti tulevan jotain vielä hienompaa, mutta ulkotapahtuma peruuntui sääennusteen vuoksi. Siinä kohtaa olin tosin lähinnä helpottunut, kun lähtökuntoni vaikutti edelleen epätoivoisen huonolta. 

Pinnallinen hengitys oli nähtävästi jumittanut paitsi vatsalihakseni myös aivotoimintani. Olin saanut päähäni, että jos halusin yrittää sille supertärkeälle Mika-keikalle, en voisi käydä rasittamassa itseäni edellisiltana. Keikan peruunnuttua uskalsin raahautua kuuntelemaan tuttua Suomi-pops tops & flops -trioa Taipalsaaren lähikeikalle. Varasin mukavan paikan nojatuolista ja nautin erityisesti parista ennenkuulemattomasta biisistä - Wiskarin ja Tähkän superhitit piristäisivät taatusti monen muunkin settiä. Kun meno yltyi niin, että näin edessäni enemmän tanssivia takapuolia kuin soittavia muusikoita, päätin kotiutua lepäämään. Pienempikin live-musiikkiannos riitti ihmeparantumiseen: oloni oli seuraavana päivänä selvästi parempi - ei toki täysin parantunut, mutta hengitin sentään vapaammin. Live-musiikin mukana laulaminen oli siis ollut tehokkaampaa rentoutusta kuin fysioterapeutin neuvomat hengitysharjoitukset.

Suomi-pops tops & flops @ Rantaravintola Ulappa Taipalsaari 10.7.2020

Kun olin saanut konkreettisen muistutuksen live-musiikin parantavasta voimasta, en voinut kuvitellakaan jättäväni seuraavan illan täydennyshoitoa hyödyntämättä. Yli kahden tunnin ajomatka hirvitti hieman, mutta lähtisin silti - keikalle, jonka luulin jo menettäneeni. Mikan tähdittämä minifestari olisi tässä tilanteessa voittanut, mutta sen peruunnuttua saisinkin kuulla Ilpoa uudessa, kivan kuuloisessa paikassa. Sysmä Marina olisi toki ollut hyvällä säällä vielä hienompi, mutta keikka toteutuisi sateellakin. Oma kuntonikin tuntui riittävämmältä trubaduuri- kuin bilebändikeikalle. 

Ilpo Kaikkonen @ Sysmä Marina 11.7.2020

Musiikkinautintoa häiritsi lähipöydän seurueen railakas juhliminen. Kaatuilleet juomat toivat kai vaan lisämyyntiä ravintolalle, mutta hallitsematon liikehdintä esiintyjän edessä sai pelkäämään hänen turvallisuutensa puolesta. Ilpon pitikin pariin otteen varoitella mikrofoninvarteen törmäilystä, ettei häneltä menisi "legot uusiksi". Hyvältä sielunmusiikki silti tuntui, ja uskalsin keikan loppupuolella jopa varovasti tanssahdella. Elämä tuntui voittavan ja "Pääsin valoon takaisin" -teema toistuvan, mutta tuoretta Tuhat tarinaa -biisiä ei kuultu. Toivon, että kyse oli vain unohduksesta tai sille sopivan hetken missaamisesta. Toisessa setissä meno oli jo sellaista, että trubaduurin piti laulaa pelkkiä meneviä biisejä, mölisevän seurueen kanssa kilpaa. Paluumatkalle ei osunut toivomiani auringonlaskumaisemia, mutta huikea sateenkaari kelpasi myös, eikä matka tuntunut musiikkia kuunnellessa yhtään liian pitkältä.

Palasin vielä kertaalleen Kasinoterassille. En tiennyt yhtään millaista keikkaa voisin odottaa triolta, jossa soittivat Sunrise Avenuesta - ja minulle ennen kaikkea Koopin alkuperäisestä bändistä - tuttu Riku Rajamaa, sekä Tomi Salesvuo ja Timo Tolonen. Ensimmäinen instrumentaalikappale sai huokaisemaan, että taisi tulla turha reissu - olen vaan niin laulun ja laulajien perään - mutta bändi jatkoikin Ihanalla illalla. Riku oli kuin olikin myös laulusolisti eikä "vain" kitaristi, ja korkea kotimaisuusaste ohjelmistossa oli minulle erinomaisen iloinen yllätys. Loppua kohti meno kansainvälistyi ja aloin hitusen pitkästyä. Vaikkapa Wonderwall soi upeana versiona, mutta olen vaan kuullut sitä tarpeeksi. Nautin, mutta koin silti olevani sika, jolle viskeltiin helmiä. Valokuvani keikasta herättivät kansainvälistä kiinnostusta ja niin ylenpalttista hehkutusta muutamalta Riku-fanilta, että oma innostukseni latistui lisää - "oli se hienoa, muttei ihan NIIN hienoa". Ymmärsin toki hehkutuksen - heräähän minullakin vastaavia tunteita muutaman muun kohdalla.

Rajamaa-Salesvuo-Tolonen @ Kasinoterassi Lappeenranta 15.7.2020

Seuraavaksi vuorossa oli viikonloppu, joka olisi eri tilanteessa voinut tarjota vaikka mitä hienoa keikkarintamalla. Kalenterissani oli haamumerkintä Kuusamon reissusta eikä kuntoni tuntunut vielä riittävältä Seinäjoki-turneeseen - Ilpon keikat siellä olisivat olleet paras lohtu Zero Ninen paluun koronaviivytykseen. Koop olisi ollut Salossa toistamassa viime kesän mainion klubi-illan ja BNC Helsingissä uusimassa Storyville-keikkansa. Loppujen lopuksi eniten taisi houkutella Hyvinkään kulttuuriterassin houseband, jossa soitti mm. musiikkimaailmaani valtavasti vaikuttanut kitaristi Pasi Jääskeläinen. Jos kolmesta keikkaehdokkaasta yksikin olisi ollut vasta lauantaina, olisin varmaan yhdistänyt kaksi kiertueeksi, mutta sinä yhtenä täyteenpakattuna perjantaina jäin kotiin. Onneksi heinäkuun ja kesälomani loppu näyttää jo paremmalta - en vielä tarkalleen tiedä miltä, mutta paremmalta.