Onni on pientä

Vuoden 2023 ensimmäinen keikka (1) ei sinällään ollut yllättävä, mutta tuli vastaan kovin yllättäen. Olin asennoitunut viettämään pitkän viikonlopun ulkoillen, leväten ja valmistautuen töihinpaluuseen joulunviettoa ympäröineeltä viiden viikon stressilomalta. Loppiaispäivänä piipahdin hiihtolenkin perään paikalliseen lempibaariin oluelle ja pikkusuolaiselle. Evästä odotellessani selailin somea ja silmiini osui Ilpon oma mainos kahdesta peräkkäisestä keikastaan. Ensimmäinen olisi heti samana iltana Iitin Vuolenkoskella, jonka muistin osuneen matkalle Vierumäen suuntaan ajellessani. Keikkahan oli siis kohtuullisen matkan päässä ja lähtöpäätös pikaisen showtime-selvittelyn jälkeen selvä. Seuraavaksi etapiksi suunnittelemani avantouinti jäi väliin kun kiirehdin kotiin kasautumaan lähtöön, vaikkei niin kiire olisi sinänsä vielä ollutkaan. Kuutisen tuntia ensihavainnosta olin ajellut talvikelin hidastamana pari tuntia kohteeseen. 

Ilpo Kaikkonen @ Lossinrannan kartanon viinikellari 6.1.2023

Lossinrannan kartanon viinikellari oli niin tunnelmallinen kuin osasin odottaa, ja myös tiivistunnelmainen. Reilu tunti ennen keikkaa en ollut yhtään turhan ajoissa, kun lähes kaikki pöydät olivat jo varattuja. Odotteluaikakin meni ihanasti, kun äänentoistolaitteensa valmiiksi viritellyt artisti istahti kahvikuppeineen seuraani. Juuri ennen keikkaa onnistuin ujuttautumaan penkille, joka oli niin lähellä trubaduurin ahdasta soittonurkkausta, että melkein nolotti, mutta eipä minulla oikein ollut vaihtoehtoa. Täydessä tuvassa siihen olisi muuten asettunut joku muu blokkaamaan näköyhteyteni esiintyjään. Tuntui onnellisen oikealta, että keikkavuosi käynnistyi Ilpon äänellä, Hetken tie on kevyt -kappaleen sävelin. Kellari-idyllin kääntöpuolena oli kakofoninen äänimaailma, kun viini-illan viettäjät jutustelivat keskenään. Jotenkin vaan Ilpon läsnäollessa kaikki kääntyy hyväksi, ja se mitä kuuntelunautinnossa menetin, voitin myötäylpeydessä. Oli ilo seurata miten esiintyjä valloitti myös ne vähemmän musiikkiin keskittyneet ja sai innokkaimmat jopa tanssimaan. Kovin mielelläni olisin suunnannut myös seuraavan illan uusintaan Ilpon kotikentälle Nastolaan, mutta ratkaiseva hidaste oli aamuyön puolelle venyvä soittoaika. 

Seuraavana perjantaina koin keikan (2), jonka olin luullut osuvan vuoden ensimmäiseksi, mutta Helsinki-reissun syy oli ihan muu. Alkuilta pörrättiin mieheni kanssa Vegemessuilla vähän kaikkea maistellen mutta tiettyyn esittelypisteeseen keskittyen. Tyttären jäätelöyrittäjyys, joka sai alkuvauhdit Suomalainen menestysresepti -TV-kisan ensimmäiseltä kaudelta, on pian etenemässä uuden tuotteen lanseeraukseen. Messuilla me vanhemmatkin saatiin ensimaistiaiset Friidu-puikoista. Järkyttävän hyviähän ne ovat - vähintään yhtä hyviä kuin vastaavat kermajäätelöt vaikka vegaanisia. Jäävihän minä olen tietysti sanomaan, mutta moni muukin vaikutti ihastelevan. 

Friidu-jäätelön maistatus @ Vegemessut Helsinki 13.1.2023
Kirjoittajan tytär Annika Ikonen ja hänen yrityskumppaninsa Francesca Åström

Messuilun jälkeen suuntasin turhankin tuttuun Rymy-Eetuun. BNC-meiningeissähän siellä on pörrätty jo kymmenen vuotta, vaikkakin harvenevaan tahtiin. Aidon oikean BNC:n olin kokenut viimeisen kerran juuri siellä reilu vuosi sitten, ja puolisen vuotta myöhemmin sitten sen keikan, missä minulle selvisi, että Markus oli poistunut bändistä ja veli Elias täyttänyt solistipaikan ainakin toistaiseksi. Tällä kertaa en tiennyt mitä odottaa, kun some-havainnot kertoivat Eliaksen olevan Vuokatissa kansainvälisellä biisileirillä. Kieltämättä kerkesin innostua Markuksen paluusta bändiin edes yhdeksi illaksi, kun hän oli ensimmäisenä vastassa Rymyn ulkopuolella. Hän oli kuitenkin vain kuuntelemassa ja tukemassa entistä bändiään sekä sen solistina tuuraavaa Iidaa, jonka hän kertoi soittavan ja laulavan uudessa bändissään. 

Brand New Classics feat. Iida Häkli @ Rymy-Eetu 13.1.2023

Pyöräytin pienen pettymykseni uuden odotukseksi, ja kyllähän bändi joutui valovoimaisen naislaulajan kanssa erilaista tarjoilemaan. Innostuin Lähtisitkö, Kylmästä lämpimään ja Self control -vedoista - ja sattuneesta syystä erityisesti Jäätelökesästä - mutten niin paljon, että olisin jumittunut seuraamaan keikkaa pitkälle aamuyöhön. Pidin kiinni ennakkosuunnitelmastani ja kipittelin kahden setin jälkeen hotellille ”hylkäämäni” miehen luokse. Olisihan hän toki keikallekin saanut tulla, jos olisi ollut vähääkään kiinnostunut. Ei minullakaan Rymyyn enää suurta hinkua ole. Turhan hurjan menon lisäksi siellä on keikkakuvaajalle toivottomat lavavalot. 

Illan molempiin pettymyksiin sain paikkausta viikko myöhemmin, kun Markuksen uusi kokoonpano, Gusto, soitti tutussa Kouvolan Mulligan'sissa (5). Uudistetut valot innostivat keikkakuvaajaa, ja solistin uudistunut laulamisen ilo omin ehdoin kokoamansa bändin edessä sykähdytti. Iida oli paikalla, muttei suoraan mukana lavalla - kosketinsoittajaa ei tälle keikalle oltu jostain syystä kiinnitetty. Ääniteknikon roolin lisäksi hän kuitenkin vieraili lavalla, ja toi vaihtelua Markuksen laulamaan aiemman bändin ohjelmistoa myötäilevään materiaaliin. Niin täysipainoista kun Markuksen laulu onkin, huomasin kaipailevani BNC:n riveistä erityisesti Viliä show-elkeineen ja taustalauluineen. Nyt ei yhdelläkään muusikolla ollut edes taustalaulumikrofonia 

Gusto (Juhana Jansson, Markus Hämäläinen, Iida Häkli, Mikko Vuorela ja kuvassa piiloutuva
rumpali Wilhelm Granö) @ Mulligan's Kouvola 21.1.2023

On vaikea sanoa miten monta kertaa Guston keikka jaksaisi riemastuttaa niin paljon kuin tällä ensikokemuksella. Nyt jaksoimme ystäväni kanssa hyvillä mielin kaikki kolme settiä puolesta yöstä aamukolmeen, vaikka muu yleisö näytti nuortuneen ihan lapsiksi. Valtaosa taisi ollakin jo nuorempia kuin omat lapseni. Kovin tuttua settiä piristi yksi mahtava yllätyskin. Perinteisen sekaan osataan jo odottaa joitakin tuoreempia kansainvälisiä hittejä, kuten Blinding Lights, mutta se, että Markus oli tarttunut kotimaan kesän ehkä kovimpaan Villieläimeen, antoi minulle uutta uskoa uudistumisen mahdollisuuteen. 

Teeriklubi @ Teerenpeli Lahti 19.1.2023 

Kouvolayötä edeltävällä viikolla olin jo käynyt kaksi keikkaa, alkaen oleellisimmasta, eli Ilpon isännöimästä Teeriklubista (3). "Tipattoman tammikuun" kunniaksi vierailevaa tähtiartistia ei ollut, vaan klubilla hyödynnettiin bändin lauluvoimia - mikä ei ainakaan minua haitannut tippaakaan. Pasin lauluvuoroista osasin intoilla ennakkoon, ja pari bravuuria Pekalta tupsahti yllätysbonuksena. Sami Kujalan pitkän joululoman takia tuuraavana basistina oli siis Pekka Rajamäki, joka soitti Hei elämä! -albumilla ja sen julkaisua seuranneilla bändikeikoilla. Aidon ja alkuperäisen Ilpo Kaikkonen Band -kokoonpanon ohella minua hykerrytti erityisesti parivaljakko Pasi ja Pekka, joita silloin seurasin tuplasti - myös Auroran taustalla. Kaiken tämän nostalgiaintoilun keskellä illan isäntäkin teki taas vaikutuksen eläytymisellään, monipuolisuudellaan ja uusiutumistaidoillaan. Huomasin hämmästeleväni, että onko tämä tosiaan se sama enkelikiharainen hippipopparipoika, josta 12 vuotta sitten Idols-kisassa kiinnostuin - revittelemässä melko äskettäin keikoille ilmestyneellä sähkökitarallaan ja huutamassa hajalle äänihuuliaan rokimpien vetojen loppunostatuksissa. 

Alkuperäinen "Ilpo Kaikkonen Band" Teeriklubilla 19.1.2023:
Pasi Jääskeläinen, Ilpo Kaikkonen, Esa Parikka, Pekka Rajamäki

Torstaiklubilta palattuani piti pikapiipahtaa yksi lähikeikka (4) perjantai-iltanakin, kun Heidi ja Miitri Aaltosen duo palautti elämän Lappeenrannan rautatieaseman Resiina-ravintolan lauluntekijäin klubille. Klubikonsepti ei onneksi liikaa nipota, kun he saattoivat perustaa settinsä toisten tekemiin kappaleisiin - hienompina "kaverin biiseinä" esitellyt tutut bravuurit, Mokoman Kuu saa valtansa auringolta ja Kotiteollisuuden Tuonelan koivut. Ilta tarjoili taas esimerkin siitä miten keikkatunnelmat voivat olla pienestä kiinni. Kerkesin hetkisen tuskailla, että keikasta tulisi katastrofi, kun duo teki soundcheckiään niin, että Heidin kasvot piiloutuivat kaiuttimen taakse. Keikan alkaessa hän oli siirtänyt jakkaraansa juuri sen kriittisen puoli metriä, joten näin, kuulin ja nautin. 

Heidi ja Miitri Aaltonen @ Lauluntekijäin klubi Resiina Lappeenranta 20.1.2023

Lahti-Lappeenranta-Kouvola-putken jälkeen haaveilin vielä kahden keikan kiertueesta seuraavalle viikonlopulle, mutta päädyin lopulta vain yhdelle erityiselle (6). Viime vuoden koukuttavin tulokas soittolistoillani oli kouvolalainen Lili & Luna -duo Kolme kaljaa ja kaupunkiin -albumillaan, mutta livenä olin kokenut heidät vasta kertaalleen. Nytkään siihen ei pitänyt olla mahdollisuutta, kun törmäsin keikkahoukutukseen vasta kun se oli jo loppuunmyyty. Harmittelin aikani, ja sitten rohkaistuin viestittelemään keikkapaikalle. Selostin intoiluni esiintyjistä ja varsinkin keikkakuvauksesta, ja sain kuin sainkin vielä itselleni lipun muutaman kymmenen hengen eksklusiiviseen iltaan. Pyhtään The Navetta osoittautui paitsi komeaksi paikaksi myös itselleni sukuhistoriallisesti merkittäväksi. Isoisäni, jota en koskaan ehtinyt tapaamaan, oli nuorena ollut siellä navettatöissä. Vajaa sata vuotta myöhemmin suuntasin sinne suoraan isänsä tarinaa kertailleen isäni iltapalapöydästä. 

Lili & Luna: Sävel Saluuna @ The Navetta Pyhtää 27.1.2023

Seurueita oli jo sisällä nauttimassa Sävel saluuna -lipun hintaan kuuluvaa viinilasillista, mutta lavaa lähimmät pari pöytää olivat vapaana. Asetuin mielestäni parhaaseen ja oletin saavani siihen seuraa loppuunmyydyssä illassa, mutta minulta vietiinkin vain tuolit ympäriltä. Oli hieman kuumottavaa olla paikalla ehkä ainoana yksinäisenä keikkahulluna, mutten antanut sen liikaa häiritä. Pari tuntia ovien avautumisesta alkanut keikka palkitsi odotuksen ruhtinaallisesti. Lili & Luna (eli Sanni Savolainen ja hänen tätinsä - minulle Eliaksen X factor -haastajana tuttu - Leena Tirronen) olivat kertakaikkiaan hurmaavia, ja säestyskin viimeisen päälle. Kosketinsoittajan nimi ei jäänyt mieleen, mutta Joel Melasniemen tunnistin kitaranvarresta - hänen tiivis yhteistyönsä duon kanssa olikin jo tiedossa. Rakastin naisten itseironista huumoria lähes yhtä paljon kuin heidän lumoavaa lauluaan, ja kyllähän he ovat myös kauniita ja kuvauksellisia. Valotkin suosivat, joten ei tarvinnut hävetä ujuttautumista sekaan kuvaajan ominaisuudessa (olin kyllä maksanut lippuni ihan suosiolla ja mielelläni). "Onni on pientä, mut täällä tänään" piti todellakin paikkansa, kun sain kuulla loppuvuoden soitetuimman Onni-kappaleen livenä. 


Kyseisenä viikonloppuna minun piti alunperin suunnata Hyvinkäälle Käsityöläisten 25-vuotiskeikalle, mutta Pyhtäälle autoilu sotki junasuunnitelmat, eikä keikka lopulta juhlakeikka ollutkaan. Onnistuin olemaan niin tylsän järkevä, etten jatkanut Kotka-tukikohdastani eli lähes puolimatkasta Hyvinkäälle autoillenkaan vaan palasin kotiin. "Tavallinen" keikka sai jäädä väliin, kun juhlakeikan uusintayritys olisi suhteellisen pian, ja jo sitä ennen astetta erikoisempi risteilyreissu pitkään kypsytellyn ajatusleikin toteutuksena. Idea lähti risteilyn aamulähdön hankaluudesta ja luottokortilla kerätyistä vanhenevista lentopisteistä - samoista, joilla olin jo yrittänyt lentää Ouluun mutta päätynyt matkustamaan Zero Ninen luo junalla. Nyt lennettiin ystäväni kanssa ilmaiseksi Tukholmaan ja astuttiin aamulla Turusta lähteneeseen laivaan iltasella vastarannalta. 


Käsityöläiset @ Viking Glory 10.2.2023 (oikealla ensimmäisen
risteilykierroksen tuuraava basisti Petri Söderlund)

Minäkin pääsin siis vihdoin tutustumaan uudehkoon Gloryyn - siihen, joka keväällä jäi äitini kuoleman takia kokematta. Silloin laivalla olisi soittanut BNC - nyt Käsityöläiset, joka oli joko omasta tai teknikkojen toimesta nimetty uudelleen. "Handjobbaren från Hyvinge" veti yösetit (7) yleisölle, jonka enemmistö oli ilmeisesti ruotsalaista bilekansaa. Muuten yksinomaan kansainvälistä ohjelmistoa piristi Ram pam pam - niin tajuttoman kova biisi, että sen olisi luullut kelpaavan ruotsalaisillekin. Mika veti vakuuttavasti myös ruotsalaisiakappaleita, kuten Kärleken väntar ja Vandraren, joita osasin fiilistellä mukana, sekä yhden tämän päivän suurimmista hiteistä Händerna mot himlen, jota en ollut ikinä kuullutkaan. Musiikkialan tilastonörttinä hämmästelin sen 75 miljoonaa soittokertaa spotifyssa verrattuna vaikkapa tuon juuri tuon viime vuoden biisiksi nimetyn Ram pam pamin 15 miljoonaan. On ilmeistä, että suomalaisten artistien on astetta haastavampaa ansaita elantoaan suoratoistoilla. 


Käsityöläiset (Niko Berg, Julius Sihvonen, Anssi Häkkinen, Tuomo Kovalainen,
Mika Ikonen) @ Viking Glory 11.2.2023

Yhdensuuntaisen Tukholma-Turku-matkan perään teimme vielä risteilyn Turusta. Onneksi meidän ei tarvinnut pyörähtää sataman kautta vaan saimme jatkaa samassa hytissä. Nautimme päiväkeikasta (8), joka tarjoili tutumpaa, vahvasti kotimaiseen tuotantoon tukeutuvaa Kässäri-meininkiä. Kyllähän se ainakin minulle on selvästi mieluisampaa kuin kansainvälinen ohjelmisto, johon palattiin taas seuraavana yönä (9). Puolentoista kierroksen laivamatkan jälkeen rantauduimme aamuvarhaiseen Turkuun valtavan hauskaa kokemusta rikkaampana, ja aika valtavan väsyneinä. Kotiuduttuani nukuin kolmen tunnin päiväunet ja kelpo yöunet perään. Oli syytäkin levätä ja palautua, sillä helmikuun Teeriklubi odotti jo muutaman päivän päässä, mutta se tuntuu juuri nyt liian merkittävältä tähän maratonraporttiin.


Kommentit