Armon enkeli

On aika kaahata läpi keikkavuoden 2022 viimeiset käänteet. Marraskuun lopulla minua vietiin vauhdilla etelästä pohjoiseen. Ensin vuorossa oli miniristeily Tallinnaan keskiviikkoiltapäivänä. M/s Finlandia oli ollut merkintänä Ilpon keikkalistalla jo alkuvuodesta kun ei mistään muista keikoista ollut varmuutta. Vaikka välissä oli käyty useita kesäkeikkoja ja Teeriklubeja, en osannut luopua pitkään kypsyneestä risteilyajatuksesta. Paluumatkalle osui pieni työasia Lahdessa, mutta en minä sitä reissun tekosyyksi tarvinnut. Eräs tuttu fani muisti risteilyn vasta minun matkalta laittamista some-päivityksistä, vaikka oli jo keväällä tehnyt järjestelyjä sen eteen, että voisi osallistua. Minulla keikkailu on niin keskittymisen keskiössä, että moinen unohdus tuntui aivan käsittämättömältä. 

Ilpo Kaikkonen @ Eckerö Line M/S Finlandia 23.11.2022

Olin suorastaan kaivannut trubaduuria komeampien bändikeikkojen lomaan, ja erityisesti soolosoittelun ympärille helpommin ujuttautuvia höpöttelyhetkiä. Varsinkin oman klubin järjestelyt pitävät sen isännän niin kiireisenä, etten kehtaisi kuulumiskyselyillä keskeytellä. Laivalla löysin artistin jopa istuskelemasta esiintymislavansa lähistöltä, kun henkilökunta nosteli äänentoistolaitteita jalustoilleen. Musiikista olen nauttinut täysipainoisemminkin kuin hälinäisessä laivapubissa, mutta toisaalta oli riemukasta seurata muiden innostusta. Varsinkin naapuripöydän nuorten miesten seurue sykähdytti laulamalla mukana, kommentoimalla keikan mahtavuutta, ja tukemalla sitä yhtä joukossaan, joka murtui kyyneliin kuullessaan Terveiset sinne taivaaseen. 

Maihin palattuani piipahdin BNC-keikkavuosien muistoissa testaamalla Rymy-Eetun live-bändikaraokea. "Markuksen maisemana" ajattelin lavaa sille noustessani, mutta hoilatessani Kerran-biisiä mainion Boom Beatin säestämänä elin hetkessä ja adrenaliinipöllyssä. Laura Voutilaiseen tarttuminen ei ollut ihan sattumaa, sillä heti perään vuorossa oli hänen "Mitähän seuraavaks" -salikonserttinsa Imatralla. En edes harkinnut pari kertaa pitkälle eteenpäin siirtyneen konsertin jättämistä väliin työpaikan pikkujoulujen takia (ei sillä, että työn puitteissa juhliminen olisi näinä aikoina muutenkaan niin innostanut). Toisesta syystä olin konsertista kertaalleen luopunut, mutta mutka seuraavassa matkassa osoittautui onneksi, koska Laura oli huikea. Illan edetessä tunne hieman tasaantui, mutta ensimmäisten biisien aikana olin kylmien väreiden vallassa. Lauran laulu on vaan niin käsittämättömän kaunista, ja tunnelmaskaalaa riitti Kaksi karttaa -sarjan balladeista Miks ei -tyylin ralleihin.

Laura Voutilainen @ Kulttuuritalo Virta Imatra 25.11.2022

Ehdin eturivipaikalleni Imatralle koska Norwegian ei ollut lennättänyt minua Ouluun. Vanhenevilla luottokorttipisteillä varatulla ilmaislennollani olisin ollut kohteessa vuorokauden etuajassa, joten kun sen peruuntuminen pakotti suunnittelemaan reissun uudelleen, hyppäsin junaan vasta seuraavana aamuna. Kahdeksan tunnin matkasta olin tehnyt itselleni ihan liian suuren ongelman siihen nähden miten leppoisasti se meni. Pärjäilin Kouvolan pitkän vaihdon aikana poimimillani eväillä kunnes Paltamossa kyytiin hypännyt ravintolavaunuemännän sairastuuraaja keitti kahvit loppusuoralle. Ouluun saavuttuani viskasin reissureppuni idylliseen Pikisaari Guesthouseen, jonka luulin varanneeni jo "aikojen alussa", mutta olinkin roikuttanut varausta hämäävän samannimiseen naapuritaloon. Tapaan sitoutua kivoihin yösijoihin melkein kuin suosikkiartisteihin, ja tuntui oikeammalta palata tuttuun. Toissa kesänä kävin sieltä käsin juhlistamassa Zero Ninen paluuta vuosien tauon jälkeen ja nyt ihanan vakiintunutta "peruskeikkaa". 

Kuun pimeä puoli @ Toppila Klubi 26.11.2022
(valkoinen Jackson oli kuulemma Zero Ninen Timo Käsmän) 

Paremmalla ajalla ja pienemmällä pakkasella olisin ehkä vaellellut paikallistamaan Toppilan Möljän ja Meri-Oulun kesäteatterin, joiden tienoilla olin kuullut Zero Ninea kesällä 2001, mutta nyt suunnistin suoraan kohti Toppila Klubia. Olin tavallaan reilusti etuajassa mutta toisaalta myöhässä, koska illan avaava "Kuun pimeä puoli" oli jo soundcheck-vuorossa pääesiintyjän jälkeen. Kerkesin ajatella, etten tapaisi tuttuja muusikoita ennen keikkaa, mutta Kepa kevensi odotustunnelmia ilmestymällä jututtamaan pientä fanirykelmäämme. Lämppäriä kuunneltiin suhteellisen väljästi, mutta tauolla väki pakkautui pienehköllä loppuunmyydyllä klubilla kiinni lavaan. 

Zero Nine (Kepa Salmirinne, taustalla Mikko Korpela ja Mara Mäntyniemi)
@ Toppila Klubi Oulu 26.11.2022

Vaikka Zero Nine on juuriltaan kuusamolainen, Oulu on nykyään vähintään yhtä kotikenttää, ja vastaanottavainen kotiyleisö riehaantui sen ylle vyörytetyistä hardrock-hiteistä. Volyymit olivat aikamoiset enimmäkseen akustisia keikkoja kiertävälle, mutta korvatulppien kanssa siedettävät, ja kokonaisuus massiivisen nautittava. Huomasin tosin loppua kohti, etten toivonut keikan jatkuvan ikuisesti. Vaikka olen kasvanut keikkahulluksi parin, kolmen ja jopa neljän setin keikoilla, Zero Ninen intensiteetillä tunti riittää. Se aika oltiin täysin bändin komennossa, kuten laulamassa Never Stop Runningia Kepan käskyttämänä ensin ihan hiljaa ja sitten niin lujaa kun lähti. Tuttu ammattitason kuvaaja oli taas paikalla ja saatiin ainakin yksi superlaadukas Angel of Mercy (live) muistoksi tunnelmista. 

Bändin poistuttua lavalta jäi tuttu hetkellinen hämmennys. Mitä nyt sitten? Reitti takahuoneen ovelle koputtelemaan ei vaikuttanut selvältä, vaikka joskus yleisluvan moiseen sain. Aika mutka sinne sitten kierrettiinkin, kun itse solisti opasti minut "moikkaamaan jätkiä". Olisihan minun jo pitänyt luottaa siihen, että Kepa sosiaalisena herrasmiehenä ilmaantuu hetken jäähdyttelyn jälkeen jututtamaan tutut yleisössä. Kuultiin muun muassa hymyilyttävä tarina hänen uudesta punaisesta esiintymistakistaan, mutta sykähdyttävin oli maininta, että olen nykyään melkein enemmän kaveri kuin fani. Olisin voinut korjata, että lavalla fanitan edelleen täysillä, mutta lähestyttävämmistä väleistä sen ulkopuolella olen toki enemmän kuin mielissäni. 

Sunnuntaiaamuna heräsin idyllisestä majatalostani ja popsin puuroa parin pikkulapsiperheen seurassa. Kaupungilta löytyneen täysipainoisemman myöhäisaamiaisen voimalla matkustin kahdeksantuntisen kohti etelää. Tietenkin olin jossain kohtaa miettinyt onko 16 tunnin matkustamisessa tunnin keikalle mitään järkeä, mutta eihän näillä keikkakuvioilla juuri olekaan järjen kanssa tekemistä. Kokemus oli joka tapauksessa täysin matkan arvoinen. Uskoin - ja uskon edelleen - että palasin enemmän voimaantuneena kuin väsytettynä, mutta työelämässä armon enkelin siivetkään eivät enää kannatelleet. Pitkällinen kuormitustilanne, johon syyskuun keikkajaksossa viittasin, kärjistyi ja kriisiytyi heti alkuviikosta. Keskiviikkona hankin samalla kaupunkireissulla sairaslomaa akuuttiin stressireaktioon ja uudet sukset - olihan minulla yhtäkkiä hyvää aikaa hiihtää vasta-avatulla ensilumenladulla (elämässäni kaikki tuntuu liittyvän musiikkiin, ja hiihtoinspiraatiostanikin kiitän Ilpoa, joka taannoisen radiohaastattelun mukaan on Lahden toiseksi tunnetuin hiihtäjä olympiavoittaja Jauhojärven jälkeen). 

Joulukuun alku meinasi mennä ihan vaan hiihdellen, kun en saanut itselleni perusteltua toista pitkää Zero Nine -keikkamatkaa viikon sisään - en sittenkään, vaikka olisi ollut aikaa ja työterveyshoitajan käsky keskittyä kivoihin asioihin. Kajaanin Legends of Rock oli ollut mielessä ja kalenterissa vain Oulun varavaihtoehtona. Elin hengessä mukana, erityisen tohkeissani "toisen polven legendasta" eli Harto Korpelasta, johon olin tutustunut Pyhän ja Oulun keikoilla, ja joka Kajaanissa asettui sairastuneen isänsä rumpujakkaralle. Paikan päältä tihkuneiden kommenttien ja videoklippien perusteella homma toimi niin timanttisesti kuin tuon tason bändillä kuuluukin. 

Täysin keikattomaksi viikonloppu ei jäänytkään, kun sopivasti silmille osunut some-mainos muistutti muutaman viikon takaa siirtyneestä Elastisen Kehruuhuone-keikasta. Niin aurinkoisen energistä kun hänen esiintymisensä olikin, mieluisimmaksi muistoksi illasta jäi basistin tervehdys ja halaus - että Esa muistaa ja huomioi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Koopin alkuperäinen taustabändi oli kyllä aikamoista ryhmää, kun muita moikkaustuttuja pyörii mm. Antti Tuiskun vakiomiehistössä. 

Elastinen ja Esa Mäkynen @ Kehruuhuone Lappeenranta 2.12.2022

Seuraavalla viikolla Petran joulukonsertti Kulttuuritila Nuijamiehessä tarjoili sekä joululauluja että Petran omaa musiikkia, mitä arvostin erityisesti. Olen viime vuodet ihaillut varsinkin Petran aktiivisen valloittavaa some-persoonaa, mutta toki kuunnellut mielelläni myös musiikkia. Tuorein albumi jäi vaan ikävästi koronan jalkoihin - levyjulkkareita siirreltiin toistuvasti kunnes ne peruuntuivat kokonaan. Taivas on päällä maan sai nyt soida joulukonsertin teemabiisinä, tuoreemmalla Sagrada Familialla täydennettynä. 

Petra ja Tony Lundén @ Kulttuuritila Nuijamies Lappeenranta 7.12.2022

Olin ehkä stressitilassani erityisen herkillä, kun konsertti oli niin poikkeuksellisen koskettava lauluineen ja tarinoineen. Varsinkin Petran kertomus Vain elämää -kokemuksesta välittyi suoraan sydämestä sydämeen. Rakastin joka hetkeä, harmitellen tosin sitä, että yleisöä oli aika vähän - ei sillä, että Petra itse olisi antanut sen latistaa läsnäoloaan. Arvelin, että paljon enemmän TV-julkisuudessa pyörinyt Diandra veti Petrankin potentiaalisen joulukonserttiyleisön loppuunmyytyyn kirkkoon korttelin päähän, täsmälleen samaan aikaan. 

Suomi-Pops Tops & Flops @ Kanuuna Taavetti 10.12.2022

Kahden seuraavan viikonlopun aikana Suomi-Pops Tops & Flops olisi tarjoillut omantyylistä hauskaa peräti kolmen lähikeikan verran. Satsasin ensimmäiseen tutussa Taavetin Kanuunassa. Jälkimmäisenä viikonloppuna osallistumiseni jäi pikapiipahdukseen Pikku Petessä. Pubi oli jo tupaten täynnä ja meno ylimmillään, kun kipitin Nuijamiehen stand up -illasta paikalle, enkä enää jaksanut intoutua tunnelmasta. Olinhan iltapäivästä kotiutunut Teeriklubi-reissulta ja halusin nukkuakin ennen paluuta Lahteen heti seuraavana päivänä.

Vuoden viimeiseen Teeriklubiin olin suunnannut aikamoisen tunnevuoristoradan kautta. Monttuna matkalla oli juna-asemareitille osutettu työterveyspsykologi, jolle purin pahaa oloani muka jo paranemassa olleen työtilanteeni katastrofaalisesta yllätyskäänteestä. Aamulla ennen lähtöä olin pöhissyt iloisessa itsenihäpäisyssä vastaanottamalla kotiini radiotoimittajan, joka yllättäen kuvasi pätkän myös alueuutisiin. Paikallinen Yle oli kiinnostunut some-aktiivisesta keikkailustani, ja päädyin välähtämään hetken julkisuudessa lappeenrantalaisnaisena, joka käy yli sadalla keikalla vuosittain (itse olin puhunut keikasta, parista, kolmesta per viikonloppu, ja jälkikäteen piti oikein laskeskella päättyvän vuoden saldoa. Lähelle sataa pääsin mutten yli. Toki tammi-helmikuu oli vielä pääosin keikatonta aikaa). 

Kuvakaappauskooste Kaakkois-Suomen uutisista 15.12.2022

Aiheesta piti tulla nettiuutinenkin itse valitsemillani keikkakuvilla, mutta se jäi joulu-uutisoinnin jalkoihin. Myönnän, että hieman harmitti, kun sen yhteyteen piti tulla tallenne suorasta radiohaastattelusta, joka nyt jäi itseltäni tavallaan kuulematta. Toisaalta, näin voin ylläpitää oman mielikuvani, että puhuin ihan fiksusti mm. kulttuurialan korona-ahdingosta ja live-musiikin entistä suuremmasta arvostuksesta haastavien aikojen jälkeen. Toimittajan oivaltavan kysymyksen ansiosta sain filosofoida siitäkin, miten ”pienempien” artistien fanitus tuntuu merkityksellisemmältä, kun on ainakin jonkinlainen illuusio artistin uran edistämisen mahdollisuudesta, vaikkapa vain toivomalla vähemmän soitettua musiikkia radioon. 

Ilpo Kaikkonen & Fakiirit (Pasi Jääskeläinen, Esa Parikka, Sami Kujala) 
@ Teerenpeli Lahti 15.12.2022

Teeriklubi oli taattua hyvän mielen menoa, ja sain tarpeellisen tauon työmurheistani. Vierailijana oli tällä kertaa Sani, joka taisi tuoda klubille kaikkien aikojen kovimmat hitit ja yhteislaulut. Aikakoneen Keltainen ja Odota raikasivat koko täydehkön Teerenpelin voimalla, ja encorena kuultu Tuhat yötä vasta pauhasikin. Hetken harmittelin menetettyä tilaisuutta, kun ei vieraileva solisti ollut ymmärtänyt pyytää illan isäntää siihen duettokaveriksi - olisin kovin mielelläni kuullut Kaikkosta Edelmannin paikalla - mutta muuten tunnelma oli silkkaa mahtavuutta. Sani ei kuitenkaan tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin vaikkapa Nina Tapio alkusyksystä. Tuoreemmista soolobiiseistä ei tarttunut mitään matkaan, ja äänestäkin puuttui minun makuun jotain - ehkä pehmeyttä? Keikan jälkeen kuulin, että hän oli ollut flunssassa eikä ääni siten ollut parhaimmillaam. Siinä kohtaa olin tyytyväinen, etten tullut pyytäneeksi bändiä perinteiseen poseeraukseen keikan päätteeksi. Ehkä joku vaisto esti painostamasta muusikoita, joista pari oli heti perään lähdössä ansaituille lomamatkoille, alle kädenmitan päähän köhänsä hyvin peittäneestä solistista. 

Teeriklubi feat. Sani (Ilpo Kaikkonen & Fakiirit) @ Teerenpeli Lahti 15.12.2022

Perjantaina kotiuduttuani hyppäsin siis Lahti-junaan taas lauantaina, jotten enää missaisi Ilpon esiintymistä Lahden Joulukylässä. Muistan ainakin jonain vuonna pyörähtäneeni torilla vain pari tuntia ennen tai jälkeen esiintymisen, Lahteen osuneen pitkän junavaihdon yhteydessä. Vaikka juuri totesin, ettei keikkailulla ole järjen kanssa tekemistä, sen verran olen järkiintynyt, etten jätä noin tärkeää väliin vain väärin ajoitetun junaetapin takia. Edellisvuonna olisin hyvinkin saattanut päätyä keikalle, ellen olisi kuullut siitä vasta tapahtuman jälkeen, joten nyt olin suorastaan kytännyt Joulukylän ohjelmajulkistusta. 

Ilpo itse oli torstaina varoitellut lyhyehköstä alle tunnin setistä, mutta vajaa tuntihan on talviolosuhteissa kerrassaan kunnon keikka! Koin sitä paitsi jotain aivan uutta yli 10 vuoden keikoilla ravaamisen jälkeen, eli useampia joululauluja Ilpon tulkitsemina (joku yksittäinen oli sentään osunut kuultavaksi radion tai videon välityksellä). Hartaita klassikoita, kuten Varpusta jouluaamuna, ja Tulkoon joulun (live-pätkä) kaltaisia modernimpia helmiä kuuntelin lähes henki salpautuen kun oli niin kaunista. Sen verran Ilpo oli menneistä talvikeikoista oppinut, ettei itse jäädyttänyt näppejään kitaralla vaan antoi Joulukylän ohjelmaan aktiivisesti osallistuvan Miikka Kallion säestää koskettimilla. Olikin hauska näky kun Miikka aina biisien välissä tyrkkäsi kätensä lapasiin ja lapaset kohti lämmittimiä.

Miikka Kallio ja Ilpo Kaikkonen @ Lahden joulukylä 17.12.2022

Joulukylässä löysin vihdoin joulutunnelman, joka oli kaiken keskellä loistanut poissaolollaan. Hetkisen Ilpo oli minulle enkeli - ei humalaisen hermostunut, kuten Zero Ninen biisissä, vaan levollinen ja laulullaan lempeän hyvää mieltä luova. Keikan päätyttyä odottelin pienen fanijonon hännillä halaamaan hyvän joulun toivotukset, ja poistuin läheiseen viinikahvilaan iltapalalle. Paluujunaani odottelin lähes hartaan onnellisena. En voinut kuvitellakaan jatkavani iltaa enää Lappeenrannan päässä ihan erilaisen riehakkaan tunnelman Suomi-Pops-keikalle. Halusin päättää keikkavuoteni juuri näihin tunnelmiin - mieli ja sielu rauhoittuneena. Leppoisaan perhejouluun siitä eteninkin, mutta keikkavuoteni ei sittenkään ollut vielä ihan valmis. 

Juuri ennen joulua sain ihanalta kaimaystävältäni viestin. Hän oli saanut kutsun erityiselle keikalle pyhien väliviikolle, ja avec-paikka olisi halutessani minun. Kyseessä oli muusikko-taiteilija Katri O:n virittelemä "Paja Exclusive" -konsepti, jossa yleisöä olisi jatkossakin vain kymmenkunta, ja ensimmäisen toteutuksen esiintyjinä Mika Ikonen ja hänen XL5-kollegansa Pete Tolonen. Mika lupaili kyseisen duon keikkoja jo aikoja sitten, ja kai niitä on toteutunutkin, mutta ihan muualla kuin täällä meilläpäin, mihin piti olla erityisen hyvät mahdollisuudet niitä saada. Tämä keikka oli duon kotikulmilla Hyvinkäällä, joten yhdistin ajeluun pääkaupunkiseudulla asuvan jälkikasvun kyydittelyä - yksi palasi kotiinsa menomatkalla ja toisen sain paluumatkakuskiksi joululomansa jatkopätkälle. Molemmat saivat matkalle pappa-pysähdyksen, eli visiitin isäni luo. Paluumatkalla sinne köröteltiin aivan järkyttävässä talvimyrskyssä, mutta onneksi sää ei ollut säikäyttänyt minua lähtemästä. 

Pete Tolonen ja Mika Ikonen @ Paja Exclusive Hyvinkää 29.12.2022 
Vasemmalla idean ja illan emäntä Katri O. kuuntelemassa keikkaa

Ilta oli aivan ihana - niin herttaisen intiimi kun vaan voi kuvitella, kun duo soitteli Mikan omia biisejä pikkuruisen yleisöpiirin edessä. Maisteltiin siinä vielä tapaksia viinilasillisen kanssa, kuten konseptiin kuului. Keikka oli jo päättymässä Kaikki on oolrait -kappaleeseen, joka on ehdottomasti yksi elämäni biiseistä, mutta sitten yleisö vaati vielä yhden. Mika valikoi Hullun ja esitteli sen minun lempparina. Teema sopii keikkahullulle muutenkin, mutta tämä säe jysähti aikoinaan suoraan sydämeen: "Niin tulee se päivä kun onni löytää, ei se lupaa pyydä, se vaan astuu sun elämään". Sitähän tämä musiikkihulluuteni on ja tulee toivottavasti jatkossakin olemaan: erilaisten sattumusten kautta elämääni astelleita tyyppejä, jotka tarjoilevat sieluun sopivaa musiikkia ja onnellisuutta pelkällä läsnäolollaan.