Keskiyön aurinko

Kesäkuun puolivälissä koitti kesän kaukaisin keikkamatka. Sen ympärillä oli leijunut sen verran epävarmuustekijöitä, että uskoin oikeastaan vasta matkalla, että olin oikeasti matkalla. Enpä ollut juuri ehtinyt asennoituakaan, kun olin palannut Mika-keikan sisältäneeltä työmatkalta torstai-iltana ja juna lentoasemalle lähti perjantaina aamupäivän puolella. Lento heitti minut ihmettelemään kaunista mutta hiljaista Rovaniemen iltaa. Matkaseura saapui yömyöhään, mutta muutaman tunnin unien ja hotelliaamiaisen jälkeen olimme valmiita erityisen pitkään keikkapäivään.

Aika sekopäisen intensiivistähän tämä Zero Ninen seurailu on viime vuosina ollut, mutten tiedä olisinko saanut järjestettyä itseäni Sodankylään asti ilman kyytiä bändin fanituotemyyjiltä, joiden kanssa olen ilokseni saanut ystävystyä. Joku järki ja nuukuus hillitsevät sen verran, etten varmaan olisi osannut vuokrata autoa vain itselleni saati taipunut ökykalliiseen majoitukseen Midnight Sun -elokuvafestivaalin aikana. Keikka oli festarin oheisohjelmaa, mutta bändin piirissä ei oltu älytty, että keikkapaikka oli joen toisella puolella, irrallaan festarihulinasta. Merchandise-ryhmämme oli ohjeistettu olemaan kohteessa alkuiltapäivästä, tunteja ennen bändiä. Saapuessamme paikalla ei ollut edes henkilökuntaa. 

Maisemia Sodanäkylän Piitsi Pubilta 14.6.2025

Yhtä puhelua ja hetken odottelua myöhemmin saimme mitä lämpimimmän vastaanoton, mutta mitään ei myyty vielä useaan tuntiin (elettiin tyyliin kolmea iltapäivällä ja showtime oli kello 23!). Kun "kioski" oli pystytetty, minä suuntasin sillan yli tutustumaan tapahtumien keskipisteeseen. Tiedostin, että saatoin olla elämäni ainoan kerran Sodankylässä, joten halusin nähdä muutakin kuin Piitsi pubin, niin viihtyisä rantaravintola kuin se olikin. Kohde oli pohjoisin, missä tämä etelänlikka on ikinä vieraillut, ja festivaali sen verran legendaarinen, että kiehtoi minuakin, vaikken elokuvaintoilija olekaan. 

Tunnelmia matkalta ja Midnight Sun Festival -kierrokselta

Ensin löysin paikallisen Pride-piknikin ja sitten elokuvateattereina toimineet sirkusteltat. Tuskin niissäkään vielä iltapäivällä oli elämää, mutta koulurakennuksen festarikeskuksessa sentään muutamia ihmisiä ja tuotemyymälä auki. Toivottavasti bändipaitani mainosti illan keikkaa, kun haahuilin katselemassa myös vielä hiljaisia terassialueita. Yhdellä esiintyisi kilpaileva CatCat samaan aikaan "meidän" bändin kanssa! Illemmalla solisti Salmirinne kertoi, että hän oli nähnyt festivaalia omalla intohimollaan TV:ssä markkinoineen Topi Borgin ja minutkin siellä haahuilemassa, mutta itse en bongannut kumpaakaan heistä, kun vaan tiirailin ja zoomailin nähtävyyksiä. 

Kepan ja muun bändin kohtasin kun palasin turistikierrokseltani. Juuri ketään muita keikkapaikalla ei edelleenkään ollut. Teknikot ja muusikot alkoivat valmistella lavaa lasitetun terassin nurkkaan, mikä vaikutti sopivammalta akustiselle duolle kuin kuuden miehen heavy-orkesterille. "Aina on mahduttu", kuittasi Kepa puitteiden pienuuden. Tutun nuoren teknikon taituroimilla säädöillä "kasvihuoneen" lasit eivät helisseet, ja musiikki soi nautittavana kun siihen asti vihdoin päästiin. Odotteluaika oli kieltämättä pitkä, mutta nautin harvinaisesta tilaisuudesta seurailla bändin valmistautumista. Pikkuruisena backstagena toimineeseen asuntovaunuun en sentään ujuttautunut kuin vasta tovi keikan jälkeen. 

Zero Nine @ Piitsi Pub Sodankylä 14.6.2025

Itse keikasta en näköjään osaa kertoa mitään - se oli vaan sitä tutuksi tullutta mahtavuutta, vaikka ankeat keikkakuvani eivät moista todista. Sykähdyttävin muistijälki taisi jäädä Kepan spiikistä Never Stop Runnin' -biisin (live) jälkeen: "kuten tuo biisi kertoo, ei näitä hommia ihan heti olla lopettelemassa". Muistiin kirjautui myös tilannevälähdys poistumishetkeltä. Bändidelegaatio oli startannut kohti Oulua ja mekin valmistauduimme aamuöiselle ajelulle Rovaniemen tukikohtaan. Fanituotemyyjä oli saanut ravintolasta muhkean iltapalan, ja kiikutti loput minulle matkaevääksi. Ainoana yöksi jäävä Kepa oli aiemmin maininnut nälästä, joten tyrkytin hänelle osuutta. Siinä seisoin iki-idolini kanssa pohjoisen yöttömässä yössä mutustellen yhteisen ystävämme ylijäämäranskalaisia. Arkinen kaveruus vallitsee siis naamakkain, mutta ajan ja etäisyyden päässä teinityttö minussa taivastelee saattoiko tuo olla tottakaan.

Ilpo Kaikkonen @ Vierumäen kelokota 18.6.2025

Kotimatkan jälkeen piti esittää jotenkuten täysjärkistä töissä pari päivää, kunnes keskiviikko oli "vuoden paras päivä". Aloitin lomani parhaalla mahdollisella tavalla - vain erilaisella kuin olin haaveillut. Aurinkoisen terassikeikan tilaus oli epäonnistunut, kun haahuilin sateisessa Lahdessa ja marssin pienen paikallisbussimatkan jälkeen edelleen sateessa Kelokotaan. Ei yllättänyt, että olin ensimmäisenä hätäisenä paikalla, mutta seuraava bussi olisi ollut liian "sopiva" - en voinut ottaa riskiä jäädä pienen tilan ulkopuolelle. 

Keikan perumistakin oli väläytelty, mutta Ilpo oli pitänyt puolensa ja puolustanut keikkaansa. Ei kotaan suurta joukkoa mahtunut, mutta me muutamat onnekkaat saimme kokea sitäkin maagisemman illan. En epäile hetkeäkään, etteikö aurinkoisella terassilla olisi ollut ihanaa, mutta kodan tunnelma oli erityisen intiimin ihana. 

Ilpo aloitti hillitysti, suorastaan ujosti, mutta lumosi yleisön taikapiiriinsä. Musiikkia sai nauttia lähes hartaassa hiljaisuudessa, ja nautin niin, että tuskin uskalsin hengittää. Terveiset sinne taivaaseen (live) taatusti välittyivät. Vaikka Ilpo on esiintynyt keikkatarinoissani hyvinkin säännöllisesti, koin Kelokodalla häneltä vuoden ensimmäisen trubaduurikeikan, ja samalla uuden kauniin kitaran ensimmäistä kertaa. Jo some-havainnot siitä olivat ilahduttaneet. Taitavana murehtijana olin kai onnistunut pelkäämään, että Ilpon ura murenisi kaikkina näinä keikkavuosina rikkiraavitun Takaminen mukana (se soi tosin nyt vielä syksylläkin katu-uskottavana "Ismo Alangon" kitarana Ihan tuuliajolla -musikaalissa). 

Juhannuksen vietin perheen kanssa, mutta seuraava viikonloppu tarjosi taas mitä parhainta kesäreissuohjelmaa, eli kaksi Ilpon keikkaa riittävän kaukana kotoa. Viime kesänä koin Ilpon Raumalla ja Uudessakaupungissa parin viikon välein, mutta nyt samat kohteet osuivat kätevästi - ja vastustamattomasti - samaan viikonloppuun. Turun suunnan junayhteys oli remontissa, joten vaihdoin Helsingissä Onnibussiin. Vasta Turun linja-autoaseman kohdalla Bar Hehkun aiemmin ilmoittama "säävaraus" päivittyi muotoon "sään salliessa terassilla".  Olin psyykannut itseäni nauttimaan kauniista Raumasta ilman keikkaakin, mutta kyllähän nimenomaan tieto sen toteutumisesta sai hyvän mielen hyrisemään sateenvarjoni alla, kun astuin bussista nyt jo tuttuun maisemaan. 

Ilpo Kaikkonen @ Bar Hehku Rauma 27.6.2025

Omaan hätäiseen tyyliini oli keikkapaikalla ajoissa ja sain seurata Ilpon roudauspuuhia. Rauhallinen hetki kuulumisten vaihtoon oli myös arvossaan, kun oli pitkä kausi klubi-isännälle kovin kiireisiä Teeriklubeja takana. Ei ravintolaan ihan yhtä suurta yleisöä kerääntynyt kuin edelliskesänä idylliselle sisäpihalle, mutta pöydät täyteen musiikista nauttivia ihmisiä. Kun näitä keikkatarinoita monta kuukautta myöhemmin kirjailen, on vaikea muistaa muita yksityiskohtia kuin mitä olen tuoreeltaan merkinnyt some-kanavien "keikkapäiväkirjoihini". Illan kokonaisvaltaisen onnellisuuden olin tiivistänyt Kiitoradanpään (live) sanoin: "Mä mietin tätä matkaa, en vaihtais päivääkään". 

Seuraavana päivänä sain matkailla lisää kun pikkusiirtymä Raumalta Uuteenkaupunkiin vaati koukkaamista lähes takaisin Turkuun. Lomallahan on aikaa ja levottomalle tekee hyvää rauhoittua välillä bussissa loputtoman kohteissa kävelyn sijaan. Älysin sentään, että Raisio osui kummankin bussin reitille ja vaihdoin puolisen tuntia ajelua turistikierrokseen siellä. Lähinnä näin hautausmaan, huoltoaseman ja hiljaisen keskustan. Opasteet viittasivat alppiruusupuistoon, mutten uskaltanut harhailla niin kauas pysäkiltä. Oleellista oli pyydystää paluusuunnan kyyti kohteeseen, jossa jatkoin heti erinomaiselle lounaalle. Lohiannoksen kastikkeen julistin parhaaksi ikinä, ja kun Kahvila Rosamundassa sai lounasta sunnuntainakin, palasin sinne ennen kotimatkaa. Majapaikkakin oli erityisen viehättävä, kun olin varannut hyvissä ajoin artistin suositteleman Gasthaus Pookin (häntä en siellä sentään kohdannut).

Ilpo Kaikkonen @ Captain's Makasiini Uusikaupunki 28.6.2025

Edelliskesänä koin Ilpon ja Auroran keikat samana pitkänä iltana kauniin kaupunginlahden eri puolilla, ja nyt palasin Auroran keikkapaikan naapuriin. Captain's Makasiini oli ollut jo vuosia nimenä tuttu ensimmäisen tärkeän bilebändini O'Jessin keikkalistoilta, mutta paikalle päädyin vasta tämän tärkeimmän trubaduurini "kiertoradalla" (viitaten Hunajaan, joka näillä keikoilla melko varmasti soi). Sää oli kesäisempi kuin edellisiltana ja soittopaikka viritelty terassille, mutta juuri keikan alkaessa alkoi sataa tihuuttaa, ja pujahdin soittajaa suojanneen telttakatoksen kulman alle. Paikka oli turhan lähellä jopa minulle, mutta parempi kuin sateessa tai ravintolan sisätilassa, vaikka se terassin suuntaan avautuikin. Niin lähellä kun olinkin, kuulin yhtä paljon muuta yleisöä kuin laulajaa. Erityisesti samaan pöytään asettunut seurue piti ääntä. Pölinä oli hengeltään ihan hyvää eli esiintyjää kehuvaa, mutta silti häiritsevää. Kun se häiritsi kuuntelua, voin vaan kuvitella millaista oli laulaa sen kanssa kilpaa. Pahimmillaan seurueen äänekkäin huusi puhelimeen ihan vieressä, mitä en vaan voinut käsittää. Musiikinautinto jäi vajaaksi, mutta yhtään sen vähempää en silti halunnut olla paikalla. Tuskin pystyn tuollaisina hetkinä oikeasti artistia tukemaan, mutta ainakin arvostan ja rakastan tavallistakin lujempaa.

Nina Tapio @ Bar U. Kaleva Helsinki 29.6.2025

Paluumatkaa taitoin kolmella eri bussilla, edelleen asennoituen niin, että se oli hyvä tapa rauhottua - jopa lukea kirjaa, mitä ei nykyään juuri muuten tule tehtyä. Tunnin vaihtotauko Helsingissä mahdollisti vielä yhden keikkapiipahduksen, kun Nina Tapio sattui esiintymään ydinkeskustan U. Kalevan terassilla juuri siinä sunnuntain myöhäisiltapäivässä. Ehdin kuulla vain muutaman biisin, mutta niiden joukossa oleellisimman, eli aiempina vaikeina työvuosina tärkeäksi tulleen Hengitä syvään (live). Sen verran vauhdikas on tämä syksykin ollut, että olisi välillä syytä hengitellä, mutta minkä sitä keikkahullu itselleen voi. Menoja on riittänyt, mutta kyllä minä vielä joku päivä loppukesänkin käsittelen - sen verran huikeita hetkiä sekin tarjoili.