Kävi niin kävi näin

Suma syvenee

Valittelin tuossa aiemmin turhankin tiivistä lempimusiikkitarjontaa, eli sitä, että ”kaikki” idolini pukkaavat levyä tai keikkaa samaan syssyyn. On tässä saatukin makeaa mahan täydeltä, kun kolmen viikon uutuuslevyputki ylitti korkeat odotukset. Happoradio toimii puolimielisesti ja Hanna Pakarinen hurmaa suomi-tyylillään, erityisesti kömpelöllä, kornilla – ja samalla äärimmäisen koskettavalla kuvauksellaan miehistä.

Rakkaudesta ja pelosta laulava Elias Hämäläinen oli suurin kysymysmerkki. Epäilin pystyykö hän lyhyessä aikataulussa väsäämään kelvollisia kappaleita, varsinkaan suomeksi. Kyllähän hän X factorissakin jotain omaa esitti, mutta englanniksi toimiva ”there's an evil in this world”-linja saattaisi suomeksi tuottaa ylidramaattista kökkölyriikkaa.

Eliaksen levy ilmestyi ennakkokuunneltavaksi sopivasti päivänä, jolloin olin menossa lähikeikalle tarkistamaan kannattaako levyä edes ostaa. Niinhän siinä kävi, että ihastuin levyyn hieman samalla kaavalla kuin... argh, ainako minun pitää tätä toistaa... Pete Seppälän levyyn aikoinaan. Tällä kertaa laulussa ei pesty hampaita omalla harjalla baari-illan jälkeen, vaan kyseltiin: ”jos oot hyvä tyttö, miksi käyttäydyt kuin rotta?”.

Hulvattoman hauska renkutus vakavan maailmanparantaja-Eliaksen levyllä – mitä ihmettä? Taisin ihastua levyyn silkasta hämmästyksestä! Mutta muutenkin melodiat toimivat ja tarttuvat, ja teksteistä löytyy joka kierroksella jotain uutta jännää tai herkkää. Jokunen hieman kömpelö riimi seasta löytyy, mutta kuten Hannan Miehet-biisissä, ne vain korostavat tarinoiden liikuttavuutta. Ja Eliaksen laulu... ei sitä voi sanoin kuvata. Ääni lähestyy riipaisevan ihanuuden ääriarvoa – vähänkin lisää karheutta ja kylmät väreet saattaisivat vaihtua inhonväristyksiksi. Eliaksen raspi on kuin mainoksen Aura-juusto – en yhtään ihmettele, etteivät toiset kykene kuuntelemaan sitä hetkeäkään.

Kahdelle peräkkäiselle, hyvin erilaiselle keikalle menin siis hieman eri asenteella kuin alunperin kuvittelin, ja nautin suuresti. Ne on jo raportoitu yksityiskohtaisesti, joten lisään vain pienen jälkioivalluksen siitä, miksi minua hieman vaivasi Eliaksen esiintyminen silmät kiinni erityisesti akustisella päiväkeikalla. Eläytyminen oli vahvaa ja liikuttavaa, mutta jotenkin kovin yksityistä. Epäilemättä hienointa musiikkia syntyy, kun lauluntekijä kirjoittaa ja laulaa sydämestään, omaksi ilokseen, mutta livetilanteen toivoisin olevan yhteinen. Onhan aisteja toki muitakin, enkä yhtään epäile, etteikö sokeakin trubaduuri voisi herkistyä yleisön reaktioille, mutta kyse onkin mielikuvista. Mielikuva siitä, että ilo tarttuu myös yleisöstä lavalle eikä vain toisin päin syntyy taatusti helpommin, jos artisti kohtaa yleisön kannustavat katseet edes hetkittäin.

Harhauduinpa filosofoimaan pitkästi pikkujutusta. Kuuntelisin toki Eliasta mielelläni, vaikka hänellä olisi paperipussi päässään! Ja mikä olisi kuunnellessa, mutta kun innostuksen aiheita on liikaa. Koop-matkailu on vienyt lukuisia viikonloppuja parilta edellisvuodelta. Yhtäkään reissua en ole katunut, vaan olen kiitollinen kokemuksista ja erityisesti ystävistä, joita matkoilta on tarttunut mukaan. Mutta ei minulla ole varaa ruveta suhaamaan vielä parin muun artistin perässä.

Ongelma kärjistyi heti Helsingin Musiikkimessujen aikatauluun, joka on päivällä pielessä. Odotettua, spesiaalia Koop-konserttia edeltävänä päivänä tarjolla olisi sekä Hanna että Elias. Konserttimatkaan optimaalisesti yhdistettävänä päivänä messuilla esiintyisi Antti Tuisku, jonka toki myös mielelläni näkisin, mutta verrattuna edellispäivän komboon, tulisin Tuiskusta lähinnä vihaiseksi.

Minuun iski joku ”kaikki tai ei mitään”-kohtaus, ja ajattelin skipata koko konsertin – eipähän tarvitsisi päätyä messuillekaan ”vääränä päivänä”. Muutama kierros lisää Eliaksen levyä sai minut miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että vaihtaisin konsertin oikeaan messupäivään... mutta heti perään ennakkotiedot Koopista säestämässä itseään flyygelillä ja laulamassa ”My way”-tyylin klassikoita ison orkesterin kanssa vakuuttivat minut siitä, että konserttiin on pakko lähteä. Joten katsellaan reissaako tämä hullu täti Lappeenrannasta Helsinkiin kahtena päivänä peräkkäin...

Kommentit