Kävi niin kävi näin

Tikusta... eikun biisistä asiaa


Pienistä asioista sitä on ennenkin tullut kirjoiteltua, muttei sentään yhdestä biisistä. Tämä tiivistämistaidoton hömppäbloggaaja horisee kuitenkin helposti pari tietokoneruudullista ainokaisesta joululaulusta, kun kyse on Elias Hämäläisen ja Hannan Pakarisen duetosta Lastenklinikoiden kummien Joulu mielelle-konsertissa. Olin onnistunut kasaamaan “Tulkoon joulu”-kappaleen esitykselle hurjat paineet. Sen piti pelastaa Eliaksen artistiura, joka tuntuu hiipuvan ennen kuin kunnolla käynnistyikään. Mikään radiokanava ei edelleenkään uskalla soittaa levyä, jota muut eivät soita ensin, ja Eliaksen keikkalista ilkkuu tyhjyydellään. Ketään ei tunnu kiinnostavan, että Eliaksella on lähes nelinkertaisesti faneja duettopariinsa verrattuna (Facebook-tykkääjämäärien suhde ei tietenkään ole absoluuttinen totuus asiasta, mutta kai se jotain kertoo). Ja Hannan biisit sentään soivat radiossa melkoisesti - ja hyvä niin. Onkin suorastaan harmillista, että Hannakin kuuluu suosikkeihini. Saisin tästä paljon lennokkaamaan jutun, jos voisin vapaasti viskellä lokaa hänen päälleen.

Asian ydin on nyt siis se, että duetto oli erittäin kaunis ja tunnelmallinen tähtiartisti-Hannan esitys, jota taustalaulaja-Elias pehmeästi tuki. Joko äänentoisto oli pielessä, tai Elias itse arvioi äänenkäyttönsä väärin. Jos hän herrasmiesmäisesti varoi jyräämästä vierellään säteilevää leidiä “huutamisellaan”, niin täysin turhaan - tuo leidi olisi pärjännyt vahvemmallekin vastukselle. Veikkaan, että kyse oli minulle jumppasaleista tutusta ilmiöstä: miesohjaajan ääni on aina yhtä miellyttävä, mutta tiettyjen naisten huutokäskyt tuottavat tuskaa. Hannan korkeampi ääni vaan kuului paremmin. Korvia höristämällä saattoi nauttia Eliaksen lumoavasta raspista harvinaisen pehmeänä, mutta kuinka moni vaivautui höristämään? Tajunnanräjäyttävä tehoveto olisi voinut palauttaa aika monen “X factor-Eliaksen” unohtaneen fanin muistin, ja hurmannut siinä sivussa muutaman muunkin. Nyt kaunis laulu oli vähän kuin laulajan levy, tai vanhan sanonnan metsässä kaatuva puu. Kuulostaako se oikeasti loistavalta, jos sitä ei juuri kukaan kuule?

Tai no - ehkä normikuulijat kuulivatkin. Liialliset odotukset saattoivat tukkia korvani, koska toisella kierroksella kuulin jo hieman paremmin. Muistan saman ilmiön X factorista - säikähdyksen, kun päätähden laulu jäi “One of us”-enkelikuoron alle. Se taas muistutti aiemmasta Idols-kaudesta ja Koopin onnettomasta isänpäiväfinaalista, jossa “Father and Son” käynnistyi ilman mikrofonia ja jatkui vaisusti sävellajeissa seilaten. Sekään ei myöhemmin kuulostanut läheskään yhtä surkealta, vaan itse asiassa aika ihanalta. Totesinkin, että kuuntelen mieluummin epävireistä Koopia kuin useimpien muiden artistien täydellisiä suorituksia. Samalla kaavalla voin todeta, että parempi Elias hiljaa taustalla kuin ei ollenkaan. Kunhan siinä hissutellessa ei mennyt viimeinen tilaisuus menestyä - tällä yrityksellä. Noin lahjakas kaveri voi toki nousta pinnalle ihan tyhjästäkin - sitten joskus, kun X factor-kisa on niin täydellisen unohtunut, etteivät radiokanavat muista voittajan kappaleita boikotoida...

Kommentit