Mun ensimmäinen

Idolit ja tasa-arvo

Idols-Stinan karsiutuminen viime sunnuntaina herätti minut pohtimaan idoleita ja tasa-arvoa. Laulukisamaailma osoittautui taas kerran julmaksi tytöille. Kauden parhaalla naisella on sentään vain kolme miestä kampitettavana siinä missä X factor-Leenalla oli kuusi. Neljästä Idols-kaudesta kahdella on kolme naista karsiutunut finaaleista ennen ensimmäistäkään miestä, ja hentoisen Hennariikan hartioilla on vastuu siitä, ettei tästä tule kolmatta. Toinen kausi on ainut, jolla on nähty hetkellinen naisenemmistö vielä ensimmäisen finaalin jälkeen, mutta miehille menivät silloinkin sijat yksi ja kolme. (edit: kääk! Asiavirhe! Olihan 3. kaudella Anna ja Kristiina kärkikolmikossa yhtä Aria vastaan). 

Näin se vaan menee - tytöt tykkää pojista, ja nykypäivänä myös tädit kehtaavat tykästyä nuoriin miehiin. Ja tytöistä ja tädeistä laulukisojen yleisö käsittääkseni enimmäkseen koostuu. Noloa valittaa aiheesta, joka on selvästi minunkin syytäni - yhtä pientä Pakarista lukuunottamatta kaikki suosikkini ovat olleet miehiä. Jotenkin vaan miesäänet tuppaavat miellyttämään ja säväyttämään enemmän, ja vain jokunen matalahko naisääni on kelvannut kestokuunteluun kautta aikojen. Kun kerran suosikkivalintani tuntuvat varsin säännönmukaisesti ennustavan suuren yleisön makua, ei ihme, että Idols-tyttöjen tilanne on niin toivoton.

Mutta entä sitten kun päästään kisojen yli? Mitalisijan tyttö ohittaa voittajan yhtä varmasti kuin poika kisan voittaa (pahoittelen jo etukäteen, kun tölväisen kahta lahjakasta, ihanaa, mutta enpä tiedä ovatko trukkikuski ja hän, jonka nimi tarkoittaa “girlicious”, poikkeus vai vahvistavatko säännön muuten vaan). Niin se sitten kai vaan menee. Sedät tykkää tytöistä, ja sedistä taitavat levy-yhtiöiden, radiokanavien ja keikkapaikkojen vaikuttajat pääosin koostua.  

Naisille tuntuu riittävän kaunis ääni nätissä paketissa - naisartistien ulkonäköpaineita mitenkään väheksymättä. Biisintekijät metsästetään ja markkinointikoneisto rysäytetään pyörimään täydellä voimalla naislaulajan hyväksi - saahan tytöistä kauniimpia promokuviakin, ja enimmäkseen miespuoliset musiikkivideo-ohjaajat pääsevät toteuttamaan pikkutuhmia fantasioitaan.

Jos Idols-tyttö joskus uskaltautuu rustaamaan muutaman riimin levylleen, se on toki loistavaa, muttei mitenkään välttämätöntä. Jos taas olet idolimankelin läpikäynyt mies, mikään ei riitä. Voit säveltää jo ensimmäiselle levylle biisin tai seitsemän, ja kirjoittaa lukuisia koskettavia tekstejä. Voit soittaa instrumenttia tai pariakin niin hyvin, että lavanvalloitus onnistuu vaikka yksinään - ja laulaa niin, että kuulijan sydän särkyy ja korjaantuu samalla kertaa. Silti saat olla tyytyväinen jos kelpaat edes pubimuusikoksi - klubit ja festarit kuuluvat bändeille ja pop-uskottaville naisille. Kumpia idolibisneksessä siis lopulta sorretaan?

Kommentit