Mun ensimmäinen

Kiekkoinnostuksen nousu ja tuho

Olen tainnut ennenkin kirjoitella siitä, miten joku pikkujuttu voi suistaa päivän raiteiltaan. Näköjään sama efekti jyllää kulttuurikokemusten nautittavuudessa, ja kulttuuriin sisällän nyt myös urheilun eli tämän jääkiekkojuttuhomman. Minähän en viikko sitten ollut vielä pätkääkään kiinnostunut jääkiekosta. Pyysin kavereita kertomaan, jos Suomi on finaalissa, että osaan sitten katsoa... tai en välttämättä silloinkaan, ellei Ruotsi ole vastustajana. Kuinka kävikään? Tosin jäin kyllä jumiin jo kuuluisan ilmaveivin kohdalla, eli tulin katsoneeksi peräti puolitoista peliä, hihkuin Suomen finaalimaaleille ja liikutuin joukkueen ilakoinnista jäällä pelin jälkeen. Eikä mennyt kuin vajaa vuorokausi, kun seurasin saman porukan riemua naama rutussa - "kehtaavatkin örveltää ja vetää kaljaa koko kansan edessä".

Jääkiekkoinnostukseni lopahti siis yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Syynä oli pikku-uutinen euroviisuedustajamme Paradise Oskarin peruuntuneesta esiintymisestä kultajuhlassa. Oskar alias Axel oli kuulemma ollut - ymmärrettävästi - innoissaan tarjotusta tilaisuudesta, kun syytä ilmoittamatta kiellettiinkin tulemasta. Huhujen mukaan kiekkosankarit eivät halunneet häntä juhliinsa, ja aivan sama pitävätkö huhut paikkansa - Leijonien piikkiin tämä menee. Vaikka joku muu olisi hätiköiden, illan sankareilta kysymättä, asiasta sopinut, sopimuksesta olisi ollut kaikin puolin tyylikkäämpää pitää kiinni. Eihän Oskarin herkän kaunis esitys hulinajuhlan tunnelmaan olisi oikein sopinutkaan, mutta jos hänet olisi buuattu lavalta, se olisi ollut yleisön häpeä eikä Leijonien. Pikkujuttu (jos sitä, että 25 suurta sankaria kyykyttää yhtä pienempää, voi pitää pikkujuttuna), mutta pilasi ainakin minulta kiekkomestaruuden. Tosin enhän minä tätä riemua ansainnutkaan, kun hyppäsin kannustusjunaan vasta juuri ennen voittohetkeä.

Sama päti itse asiassa Paradise Oskariinkin - en liiemmin seurannut viisujen alkukarsintoja, ja noteerasin Oskarin vasta Suomen finaalin superfinaaliosiossa. Hänen viehättävä Sunday songs-levynsä ilahduttanee minua kuitenkin paljon pidempään kuin kiekkomestaruus, vaikkei hänelle voittoa suotukaan. Oskarin musiikki oli kai liian hienoa molempiin friikkisirkuksiin - euroviisuihin ja kiekkojuhliin.

Kommentit