Mun ensimmäinen

Jälkipärskeet

Turha-murehdin tuossa aiemmin Nelosen Splash!-ohjelmaa - sitä miten nolostelun sävyttämällä innolla tulisin seuraamaan tuoreimman lempimuusikkoni Ilpo Kaikkosen suorituksia julkkisten uimahyppykisassa. Pikku-speedoissa viilettävän nuoren komistuksen fanittaminen tuntuu niin vieraalta ja väärältä. Haluan nähdä muusikkoni lavalla, vaatteet päällä.

Mutta eipä tuon lyhyenlännän - TV-lähetysten osalta neljäviikkoisen - kisan aikana liiemmin ehtinyt huomata kuka on mitenkin komea ja miten pienesti puettuna. Ne häviävät hetket, jotka Ilpo oli ruudussa, menivät jännittäessä selviääkö hän tornista veteen jotenkuten ehjänä, vaikkei onneksi kavunnutkaan yhtä korkealle kuin tyhmänrohkeammat. Äskeisen semifinaalilähetyksen insertin "törröttävä nikama" kuulosti jo niin pahalta, että olin enimmäkseen tyytyväinen, kun Ilpo karsiutui parantelemaan selkäänsä, eikä riko itseään lisää finaaliviikolla. Silti olin hieman katkera tuomari-Janne Katajalle, joka varmisti Ilpon viimeisen sijan antamalla "äitinsä suosikille", kisan leikiksi lyöneelle Frederikille, kohtuuttoman korkeat pisteet. Se oli ehkä olevinaan hauskaa, mutta aika epäreilua kivun kanssa urheasti taistellutta kanssakilpailijaa kohtaan.

Jos nolostelukiintiö ei täyttynyt suosikin kannustamisesta, niin itse kisan seuraamisesta kyllä. Olihan formatti suorastaan yllättävän kökkö. Siinäkö on viihdearvoa, että muutama julkisuudenhenkilö satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen? Tai no, ilmeisesti on, päätellen siitä, millaista suosiota jotkut Duudsonitkin nauttivat. Itse en tajua nauraa edes hauskojen kotivideoiden "hassuille" onnettomuuksille. Yritän nyt tässä miettiä mikä kisalaji olisi viihdyttävä ilman näin suurta loukkaantumisriskiä, mutta pää lyö tyhjää. Kuten ilmeisesti viihdetuottajillakin, kun saamme tällaista. Mutta - "omien" musatyyppieni takia olen edelleen valmis katsomaan ties minkälaista soopaa, ja nauttimaan visiiteistä jos jonkinlaisissa räkälöissä. Juuri tällä hetkelläkin hieman harmittelen, etten ole yhdessä räkälässä parin muun tyypin takia...

Seuraavan aamun jälki-jälkipärskeet: Myönnettäköön, että arvioni ohjelmasta olisi ollut aavistuksen vähemmän tyrmäävä vielä viikko sitten, kun oma suosikkini oli "uimahyppykärpäsen purema" ja menestyi kisassa. Huumorini kesti jotenkuten jopa korneja "virtuaalitaputuksia" (suosikin naaman hakkaamista kännykkäsovelluksessa). Mutta tieto Ilpon selkävammasta, ja kieltämättä hieman holtiton, mutta silti kohtuuttoman tylysti tuomaroitu hyppy-yritys, muutti suhtautumiseni kuin napista painaen. Arvioin ohjelmaa yhtä ammattimaisesti kuin Kataja hyppääjiä - suosikin kanssa kelvollista, vaikka huolestuttavaa, viihdettä, mutta muuten karmeaa soopaa.

Ja vielä parit disclaimerit: Tykkään vielä vähemmän kisaformatista kun selvisi yhden kilpailijan silmänpohjan murtuma (!!), ihan kuin toisen reisilihasrepeämä ei olisi riittänyt. Ei todellakaan ole järkeä yllyttää ihmisiä tiivistahtiseen edistymiseen noin vaarallisessa lajissa, eli onneksi sarja ei (ymmärtääkseni?) ole valtavaa suosiota saanut. Ja mainittakoon vielä, että Janne Katajaa pidän muuten hyvin hauskana miehenä. Samaan tyyliin otin ilolla vastaan tiedon, että Jone Nikula jatkaa Idols-tuomarina, vaikka joskus muinoin hänelle Koop-kommenteista katkeroiduinkin. En ehkä unohda, mutta annan anteeksi.

Kommentit