Hassu hattu bileet

En tarkoita nyt wappua (ai niin, sekin on tulossa...), vaan lappeen Rannan teknillisen yli opiston juhlallista tohtori promootiota parin viikon päästä. Pitäs käydä osallistumassa - taas. Viimeksi tuli treenattua puolisona. Tarttis vaan saada jotenkin ns. nappaaminen takaisin. Onhan tuota periaatteessa odotettu - jo silloin neljä vuotta sitten tuli puolivitsailtua seuraavasta kerrasta. Hattu on ollut kaapissa jo vuoden ja seremoniavaatteet kohta kaksi vuotta, kun ostin näppäränä naisena saman tien sen pitkänkin hameen väitösjakun seuraksi. Tarkat on pukeutumisdirektiivit: väitellä ei missään nimessä saa pitkässä hameessa vaan lyhyessä tai sitten housuissa, ja promootiossa taas kelpaa vain se pitkä hame. Tehokas varmistus, ettei sama asu vahingossakaan kävisi kahdesti. Lisäksi pitää tietysti olla iltapuku siinä missä miehet pärjää samalla frakilla. Mutta en viitsi liikaa valittaa, kun koko garderoobilasku meni verotukseen. Virallisesti sen ei kai pitäisi mennä - jättivät vahingossa sukupuolisyrjimättä?

Mutta siitä nappaamisesta. Se siis katosi siihen, että huomasin touhottavani yksin - rakkaat jatko-opiskelijakollegani hannaavat. Kolmesta kaverista, joiden uskoin ilman muuta olevan mukana, yksi ei ehtinytkään väitellä ja kaksi päätti jättää ylikalliin hatun hommaamatta ja siinä sivussa ne hattubileetkin käymättä (lainahattuja ei varmaan näissä piireissä ois mitenkään löytynyt... ;). Eipä päästä I&I talsimaan pingviinikulkueeseen peräkkäin niinkuin kollegat K&K aikanaan. Muutenkaan ei viitsi hirveästi hehkuttaa, kun työhuonekaveri käkkii promootiopäivänä töissä - mutta itsepähän valintansa teki. Mulle asia ei ollut minkäänsortin valinta. Eihän mun akatemia-arvostus huipputasoa ole (jos MINÄ voin päätyä tohtoriksi niin ei se kovin kummoinen saavutus voi olla), mutta ei silti käynyt mielessäkään jättää tohtorinhattua hommaamatta. Enkä varsinkaan skippais useampaa promootiojuhlallisuuksiin kuuluvaa ilmaista ateriaa ;)

Ihan pienen pieni odotustäpinä palasi kun sain tarkistettavaksi sähköisen version promootiokirjasta. Olihan siellä tuttuja ("ai tuokin on tulossa, ja tuo ja tuo"). Aakkosarvontakin tarjosi tutun mukavan tyypin lähikollegan "tuurajaksi" (niin idiootti olen, että mietin viikkoja etukäteen kenen vieressä sen kolmen tunnin tylsistymisseremonian pääsen viettämään...). Sekin auttoi kun sain lastenhoitokuviot sovittua - siinä on täys setti isovanhempia tarpeen kun rientoja on kolme päivää putkeen. Nyt ipanat on sentään sen verran isoja, että ne voi jättää keskenään tanssiharjoitusten ajaksi (viimeksi taisivat lukea Aku Ankkoja yliopistoaulan portailla kun me treenattiin). Ai niin ne tanssitkin vielä...

Minähän en ole koskaan vanhojen tansseja tanssinut. Vanhojenpäivänä pukeuduttiin oikeasti vanhoiksi - oli mummovaatteet ja harmaat tukat - ja pelattiin naapurikoulua vastaan lentopalloa. Mutta kai me jotenkin silti selvittiin niistä poloneeseista sun muista viimeksikin, ilman kovin pahoja perheriitoja. Siis KOVIN pahoja. Ainahan siinä pientä jupinaa tulee kun mun ja miehen rytmitajut on ... no, erilaiset, ja minua on kuulemma vaikea viedä. Isot laivat kääntyy hitaasti, tapaan sanoa, mutta hukkaan menee tanssihuumorini - siksi varmaan oonkin niin innostunut bailatinosta, missä ei paria kaipaa ;)

Jälkikommentti 16.5.2008: Huokaus. Nyt on sitten "the päivä" ja odotukset on romahtaneet sille tasolle, että jos nyt jotenkin hengissä selviäisi. Alkuviikon tanssiharjoituksissa oli kivaa ja alkoi jo vähän täpinöittää, mutta sitten iski tauti. Kiva istua juhlavasti hiljaa yli kahden tunnin sessio kun pitää niistää koko ajan. Lisähaasteena taskuton puku ja käsilaukkukielto. Tungenko siis nenäliinat rintaliiveihin vai pikkuhousuihin? ;( Ja aamukolmen auringonnoususeremonioihin asti pitäisi jaksaa juhlia...

Jälkikommentti 23.5.2008: Hops, unohtui täydentää päiväkirjamerkintä uskomattoman tärkeällä ja kiinnostavalla ;) tiedolla, että selvisin kunnialla - en kumartanut hattua lattialle enkä varsinkaan saanut karmeaa yskäkohtausta kesken arvokkaiden puheiden. Aamukolmeen jäi kyllä juhlimatta - yhden jälkeen iski totaalihyytymys, mutta siihen asti oli hauskaa. Lauantain Camilla-risteilylläkin jaksoin kähistä ja vasta sen jälkeen ryhdyin mykkäkouluilemaan raato-reporankana. Mut kummasti siitä taas piristyi ja äänikin palasi kun oli "pakko" ;)