Huurussa


Minua ja varsinkin Facebook-statuksiani seurailleet ovat varmasti jo todenneet minut menetetyksi tapaukseksi. Ja onhan tässä aika huurussa elettykin, ihan kuin olisin jotain hyvinkin erikoisia sieniä napsinut - mutta hyviä sieniä, jotka saa paitsi pään pyörälle myös askeleen kevyeksi ja taivaan täyteen kirkkaita tähtiä. Sain eilen kaverilta tuomion, etten voi olla nörtti jos katson Idolsia. No, olen korkeintaan blondinörtti muutenkin, ja blondipuoli on ottanut vahvasti vallan. En enää katso Idolsia vaan suorastaan elän sitä. Aamuisin keräilen tahdonvoiman rippeitä, että saisin muutaman työtunnin vietettyä jotenkuten täysijärkisenä, ja palaan taas kotimatkalla kännykännapit korvissa tanssahtelevaksi idiootiksi.

Huumeeni on Arposen Koop, se joka sai mummot eli kolmenkympin paremmalla puolella olevat böönat syksyllä sekaisin. Useimmat kai palautuivat hurahduksestaan jouluun mennessä, mutta minulle se oli vasta kevyttä verryttelyä. Parin vuoden treeni aiemman idolin keikkareissuilla oli nostanut fanituspohjakuntoni sellaiselle tasolle, ettei vaatinut kovin kummoista herkistelyharjoitusta syöksyä uusien huippuelämysten metsästykseen. Kokemus on karistanut estot ja nolostelut, ja meuhkaan fanitusharrastuksestani kaikkialla - netissä siis. Ihan viime aikoina homma on tosin livennyt myös oikean elämän puolelle - saatan hehkuttaa jopa päin naamaa! Puolustaudun sillä, ettei tämä ole sen hullumpaa kuin kymmenien tuhansien jonottajien Madonna-huuma. Minä saan konserttilipun hinnalla keikkapaikkahotellin kaupan päälle, ja pääsen nauttimaan keikkatunnelmasta lähes kosketusetäisyydeltä verrattuna Jätkänsaaren mittasuhteisiin.

Kosketusetäisyydestä tuli mieleen, että sanoudun ehdottomasti irti henkilöpalvonnasta, missä kommentit on luokkaa "sen kun saisi purkkiin". En tiedä kummat on pahempia, julkisesti läähättävät aikuiset naiset, vai teinit, jotka irc-gallerian yhteisössä riitelevät siitä, kenen tuleva aviomies Koop on. Persoonan merkitystä ei voi väheksyä - hurmari on toki hurmari vaikka englantilaisen aamiaispekonin rasvassa paistaisi - mutta itse pysyn jämäkästi nimenomaan artistin kannattajana. Eihän Koop edes tehnyt minuun mitään vaikutusta pelkällä pärstäkertoimella - muu olemus rupesi miellyttämään vasta sen jälkeen kun ääni oli sulattanut sydämeni. Ja ilmeisesti myös ison osan aivojani.

Tämä julistus olisi ehkä uskottavampi, jos en olisi juuri postaillut kuvia itsestäni hehkumassa Koopin kainalossa, mutta noooh... Ensimmäisen keikan jälkeen tosiaan tarjoutui leppoisan rauhallinen tilaisuus jutustella ja ottaa yhteiskuvia - kuinka moni uskoo saavansa Madonnalta nimmarin levynkanteen?  Koopin levynkansi odottaa vielä levy-yhtiön varastossa, mutta ihanana yllätyksenä ilmestynyt ennakkodigiversio nousi välittömästi autiosaarialbumien joukkoon - oikeastaan riippumatta siitä kuinka pienen setin saarelle saisi pakata mukaan. Toki olen jäävi - ehkä saisin väristyksiä vaikka Koop laulaisi levyllään Ukko-Nooaa ja Hämä-hämä-häkkiä. Aivan varmasti asenne vaikuttaa - jos odottaa Idols-kuraa, varmaan kuuleekin Idols-kuraa, mutta minä kuulen huimia melodioita ja raikkaan kitarapainotteisia sovituksia, hyvän fiiliksen svengiä, ja ennenkaikkea lämminhenkisiä tarinatekstejä. Laulutekstien kuuntelunkin treenasin sen edellisen idolin kohdalla, ja olen heti vireessä saamaan kylmiä väreitä kauniista kielikuvista. Lyrics used to be worthless to me, now I listen to them carefully - and I don't regret anything. Koop, you really ARE throwing bright stars into my sky!

Kommentit