Ne kiusaa

Pieni jälkiselitys edelliseen nostalgiakohtaukseen: lisäpotkua pateettiseen vaahtoamiseen tuli toisesta samanaikasesta "menetyksestä". Zero Ninen uralle ei sentään olisi kannattanut vielä muistokirjoitusta väsätä - vetreät viiskymppiset tuskin lopettavat kokonaan soittamista kun ovat siihen kolmenkymmen vuoden aikana vahvasti koukuttuneet. Mutta sattumalta juuri Zero Nine -keikkamatkani aikana joku veti - ilman ennakkovaroitusta - töpselin irti Pete Seppälän aikaa sitten aivokuolleista nettisivuista. Reilu vuosi ilman keikkoja oli jo aika selkeä vinkki siitä, että energinen ex-idoli panostaa muuhun kuin musiikkiuraan, mutta roikuin toivonriekaleissa niin kauan kun nettisivutkin oli vielä olemassa. Toivonmenetyksen ajoitus oli suorastaan "täydellinen" - olinhan juuri ylitsevuotavan kiitollinen siitä starttipotkusta, jonka Peten keikoilla reissaaminen antoi. Tuskinpa olisin Zero Nine -elämykseenkään suoriutunut, ellen olisi jo aiemmin sisäistänyt, että kannattaa lähteä eikä katua. Olisin tietysti saattanut oppia sen Koopinkin keikoilla, mutta alkupotkusta kiitän edelleen herra Seppälää.

Nyt yritän kääntää ajatukseni siihen suuntaan, että se oli hienoa niin kauan kun se kesti, ja seuraukset kantavat minua lopun elämääni - olen rohkeampi lähtemään ja elän hieman enemmän täysillä. Mutta silti ikävä iskee kun radiokanavat kiusaa. Toistamiseen reilun viikon aikana törmäsin tilanteeseen, missä kaikki mitä radiosta kuulen on Peten biisejä - siis covereita Idolsista ja keikoilta (jos radiosta kuuluisi Peten oman levyn kappale, tipahtaisin varmaan tuoliltani). Joku päivä autossa yritin suorastaan pakoilla niitä covereita, mutta nostalgiavapaata kanavaa ei kertakaikkiaan löytynyt. Tuli Egotripin Unihiekkaa ja Apulannan Armoa, tietenkin Dingon tutuimpia hittejä sekä We will rock you, jonka aikana nyrkit väkisin tahtoisivat huitoa Peten ja O'Jessin keikoilta tuttua koreografiaa. Ja tämän vuodatuksen inspiroi juuri nyt yhden kanavan kolmen biisin putki: Koopin Radio Nova -haastattelua odotellessani soivat Toton Hold the Line, Robbie Williamsin Angels (ai että oli ihana Peten ja basisti-Tuomaksen duona) ja Europen Rock the Night. Enhän minä halua hienoja muistoja unohtaakaan ja varmasti joku kaunis päivä - ehkä ihan pian - tutut biisit vain hymyilyttävät. Mutta juuri nyt, luopumisen tuskan keskellä, ne kiusaavat. Vaikka toisaalta - miten tässä muilta kulttuuririennoilta enää Peten keikoille ehtisinkään? ;)

Kommentit