- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Big Brotherissa tänään, nimittäin, joten on aika koota yhteen uskomattoman syvälliset päätösanalyysit aiheesta, jota tämä blogi on seurannut tänä syksynä erittäin tiiviisti. Peräti kerran ennen tätä siis. Mutta onhan tuota tullut telkusta katseltua lähes koko ajan. Harmittaa vaan, kun missasin todennäköisesti hauskimman viikon, eli slummilaisten toisen salatehtävän, missä näyttelysuoritukset olivat kuulemma olleet huikeita. No, todistin kuitenkin, ettei BB-koukku ollut liian syvällä kurkussa, kun en urakoinut reissuviikon koosteita jälkikäteen.
Tässä kohtaa väitän, että BB:llä on ihan oikeasti - vahvan hömppäviihdestatuksen lisäksi - syvällisempääkin opetusta tarjottavana, ainakin ihmisistä ja ennakkoluuloista. Otetaan nyt esimerkiksi tapaus Kätlin. Tunnustan kuuluneeni alussa neitokaisen laajaan dissaajakaartiin sen hienohelmaflirttailijamielikuvan takia, jonka hän itsestään antoi. Mielikuva ei toki kadonnut missään vaiheessa, mutta sen takaa paljastui herttainen ja sydämellinen nuori nainen. Toinen oli tietysti tapaus Aso, jonka kehityskaari jankuttavasta homofobisesta "tosimiehestä" herkän humoristiseksi tosimieheksi on BB-kauden hienointa antia. Sivumennen sanottuna näiden ulkomaalaistaustaisten finalistien aksentit eivät missään vaiheessa ärsyttäneet läheskään niin paljon kuin mensa-Esan jäykkä kirjakieli. Kauden herkin hetki - Esan tyttöystävän puhelu päiväkirjahuoneeseen - meni minulta melkein pilalle kun nauroin ja päivittelin tytön vielä täydellisemmin muotoiltua kirjakieltä (joka ihan varmasti oli paperilta luettua - toivottavasti edes tytön omia eikä Tuotannon tuputtamia vuorosanoja).
Kielenkäytön merkitys siitä mielikuvasta, minkä ihmisestä saa, on osoittautunut suorastaan valtavaksi. Kiukutteleva pikkupoika-Toni olisi taatusti ollut inhokkini, ellei hänen pohjoinen mie-murteensa olisi tuonut olemukseen vastustamatonta lämpöä. Sitä olenkin tässä loppuvaiheessa miettinyt, että ei kai Aso ollut alussa "mie" - kai hän poimi sanan rakkaalta apinatrioystävältään? Kiroilua, varsinkaan pilkun tavoin käytettyä v-sanaa, en arvosta, mutta Ason joka lauseen pisteeksi asettunut perkele alkoi jossain vaiheessa hymyilyttää. Varsinainen suomalainen perusmies, perkele. Ja aika suloinen sellainen.
Virolaisen, iranilaisen ja mensalaisen seuraksi finaalinelikkoon tupsahti yllättäen yksi savolainen. Tai ei ihan yllättäen, koska salaa toivoinkin sitä. Työtön humanistitohtori Antti onnistui jotenkin ponkaisemaan BB-porukan mielenkiintoisimmaksi henkilöksi, ja ennen kaikkea hän on tarjonnut melkein-tohtorille kunnollista keskustelu- ja avautumisseuraa. Epäilenkin, että Esan fanit äänestivät viisaasti Antin viime tipassa jatkoon, söpön mutta jo niin nähdyn Sampon tilalle. Tämä viimeinen viikko on minusta ollut BB-kauden ehdottomasti paras ja hauskin, ja pitkälti Antin ansiosta. Kuuntelen mieluummin omituisen filosofisia keskusteluja kuin tyhjänpäiväistä mölinää ja jatkuvaa kiljumista. Älykkö-Antin navan alle ohjautuvat keskustelunaiheet eivät voi olla naurattamatta. Uutislukijamaisen asiallinen selostus "heilurista" oli ihan huippu. Se nyt on selvä, että Antti vetää jotain tarkoituksellisen omituista omaa showta - erityisesti päiväkirjahuoneessa - mutta entä sitten, kun show on viihdyttävää? Alkukauden viihdytysvastaavaa, Ninoa, kuvittelin kaipaavani, mutta yllättävän nopeasti talon muu touhu täytti Ninon jättämän aukon.
Kaikenkaikkiaan tämä viimeinen ja paras viikko on saanut minut toivomaan, että jos BB jatkuu, siinä pyörisi vähemmän porukkaa. Väki saisi vähentyä ja pidot parantua hieman nopeammassa tahdissa, eli yhtä poistunutta ei tarvitsisi korvata kahdella tai neljällä uudella, vaikka tällä kertaa viimeisessä erässä saapuikin huvittavin Antti. Akuutimpi toive olisi nyt se, että BB saisi kerrankin hieman erilaisen voittajan - ensimmäisen, joka ei ole herttainen ja hieman hömelö blondi (okei, Perttu ei ollut blondi mutta sitäkin herttaisempi ja hömelömpi). Hyvä, kun Suomen kansa on osoittautunut niin suvaitsevaiseksi, että finaaliporukassa puolet voi olla ulkomaalaistaustaisia, mutta todellinen suvaitsevaisuuden osoitus olisi nostaa vahvasti viinan viihdytyselementtiin pohjautuvan typerän hömppäsarjan voittajaksi älykäs absolutisti. Onhan tuo rasittavan kielenkäyttönsä ja ankean hiljaisuutensa takaa minutkin jollain kumman konstilla hurmannut nörtti-Esa onneksi vahva ennakkosuosikkikin...

Kommentit
Lähetä kommentti