Luonas kai olla saan

Hengästyttävän kiireinen kevät hujahti ilman, että ehdin tarttua keikkakirjoitteluun, mutta jospa tässä kesälomalla pääsisin ainakin alkuun. Keikkavuoden aloituksesta kerrattakoon, että lasken Tuomas Turusen yhdeksi "pääsyylliseksi" keikkahullutukseeni. Tärkeän "ensimmäiseni", Pete Seppälän, taustalta hän jäi elämääni oman O'Jess-bändinsä ja myöhempinä vuosina enimmäkseen paikallisen Suomi-Pops, Tops & Flops -kokoonpanon solistina (pidän yhtenä musiikkimaailmani merkittävimmistä tuuriosumista sitä, että Torniosta Turengin kautta Riihimäelle asettunut muusikko päätyi yhteistyöhön juuri lappeenrantalaisen rumpalin kanssa). Pitkän linjan bilebändimuusikko on julkaissut melko runsaasti omaa musiikkia. Debyyttialbumia ja Leikki nimeltä elämää tuli kuunneltua paljonkin - myöhempiä julkaisuja vähemmän. En tiedä onko se johtunut Tuomaksen julkaisuista vai kaikista muista, mistä minun on tarvinnut niiden sijaan intoilla. Tuomaksen uuden "Joan & Jan" -kokoonpanon musisoinnissa oli kuitenkin jotain erityisen kiehtovaa ja päätin retkeillä Riihimäelle duon debyytti-EP:n julkaisukeikalle.

"Joan & Jan" eli Tuomas Turunen ja Kirsi Jokinen @ Wanha Mestari Riihimäki 10.1.2026

Paikka oli hieno - tosin valitettavasti Riihimäen Wanha Mestari taisi luopua live-musiikista pian tuon illan jälkeen. Väkeä oli kiitettävän paljon, ja kannustavalla asenteella - olihan suuri osa paikallisten esiintyjien sukua ja ystäviä. Itseäni ilahdutti muutaman Tuomaksen läheisen kohtaaminen pitkästä aikaa, ja erityisesti hänen siskonsa kanssa olisi juttua vielä pitkään keikan jälkeenkin, ellen olisi kiirehtinyt viimeiseen järkevään paluujunaan kohti tuttua Lahti-yösijaani. Keikka oli sykähdyttävä sekoitus duon omia kappaleita, kuten Minä odotan (live), ja hienosti valikoituja lainoja. Erityisesti Muukalaiseen (live) tykästyin niin, että taisin keikan jälkeen kuunnella enemmän Frans Harjun kuin Joan & Janin tuotantoa. Vaikka uudesta musiikista intoilu jäi kiihtyvän keikkatahdin jalkoihin, tammikuussa koetun arvo on tavallaan vaan noussut, kun muut tilaisuudet kuulla Tuomaksen laulua ovat menneet syystä tai toisesta ohi. Häntä ja maailman hauskinta paikallista rumpalia on kieltämättä jo aika ikävä.

Luonas kai olla saan / Juice-musikaali (Ilpo Kaikkonen ja Mirjam Paaso)
@ Lamminpään osuuskuntatalo 17.1.2026

Ykkösartistiani en ole ehtinyt ikävöidä, kun erilaisia kohtaamisia on osunut tiheään tahtiin. Tammikuinen "Luonas kai olla saan" -musikaalin ensi-ilta oli laskujeni mukaan 200. Ilpo-keikkani (lasken siis musikaalitkin keikoiksi). Ihan tuuliajolla -musikaalin eli Ilpon Ismo Alanko -roolin olin kokenut jo aika monta kertaa, mutta silti olin tipahtaa tuoliltani kun Suomen Musiikkiteatterin somessa lävähti silmille kuva Ilposta Juice Leskisen rooliin stailattuna. Tieto taisi tupsahtaa hieman ennen Tampereen Tuuliajoa, koska muistan siellä hymähdelleeni sen näytelmän Juicen eli Jussi Ojasen ja Ilpon erilaisille habituksille. Kun en Juicea koskaan livenä nähnyt, Jussin hahmo asettui silmissäni "oikeaksi", ja Ilpo on... no, erilainen: aivan liian sporttisen komea ja toki turhan hyvä laulajakin.

Luonas kai olla saan -musikaalin ensi-illan loppukumarrukset: käsikirjoittaja Katariina Kaitue,
Timo Järvensivu, Ilpo Kaikkonen, Petri Lairikko ja Mirjam Paaso 

En kuitenkaan mennyt arvioimaan roolihahmon aitoutta vaan nauttimaan rakkaan laulaja-näyttelijän uusimmasta aluevaltauksesta. Näytelmän alun nuorena Juicena, vaikkapa laulamassa nimikappaletta Luonas kai olla saan (live), Ilpo oli lähempänä omaa komeaa itseään - päälakikalju ja pullea vatsa täydensivät tyyliä vasta tarinan edetessä. Etukäteen aprikoin hieman sitä, miten voisin valokuvata sankariani sillä tavalla "rumennettuna", mutta oli selvää, että kuvata halusin - ja omaa silmää tyyppi miellytti kaikissa asusteissaan (kuvanikin olivat sen verran onnistuneita, että niitä päätyi näytelmän esittelysivulle). Näyttelijäkollega Timo Järvensivulla oli "Mikko Alatalona" muutama riemastuttava lauluvuoro, mutta Juice-musikaalissa "Juice" sai luonnollisesti laulaa eniten. Oli aika uskomattoman hienoa kuulla vaikkapa Syksyn sävel (live) Ilpon laulamana. Sillähän aikoinaan opettelin ensimmäiset kitarasointuni, ja edelleen rämpyttelen sitä kun harvakseltaan kitaraan tartun. Viidestoista yö (live) on lähes yhtä merkittävä klassikko teiniajoiltani, ja Musta aurinko nousee (live) on noussut erityiseksi suosikiksi Tuuliajon loppuhuipennuksena, ja tässä Ilpo nousi sen taustalaulajasta pääsolistiksi. 

Luonas kai olla saan -musikaalin "cross-over" Ihan tuuliajolla -musikaalin kanssa:
Timo Järvensivu Marti Syrjän roolissa ja Ilpo Kaikkonen Juicena. Lamminpää 18.1.2026

Kun kerran Tampereelle asti matkasin, jäin myös seuraavan iltapäivän toiseen näytökseen, ja nautin vähintään yhtä paljon. Sen, minkä yllätysmomentissa menetin, sain tuplasti takaisin hykerrellessäni tiettyjä käänteitä jo ennakkoon. Viikonloppuni Tampereella oli sillä tavalla erilainen, että olin juuri saanut nivelrikkodiagnoosin, ja polveni olivat edelleen todella kipeät - kuukausi sen jälkeen kun olin ne kipeyttänyt Tallinna-hotellin portaissa. Normaalisti olisin lompsinut ympäri kaupunkia, mutta nyt tein pakolliset siirtymät julkisilla, ja makailin ylimääräiset hetket hotellihuoneessani. Oloni oli lähtökohtaisesti surkea. Nyt puolisen vuotta myöhemmin pärjäilen polvieni kanssa aivan hyvin - jatkan mieluisia liikuntaharrastuksianikin vain hieman aiempaa varovaisemmin - mutta silloin nivelrikko tuntui maailmanlopulta. Sitäkin suurempi arvo oli usemmalla onnellisella tunnilla valloittavan musikaalin äärellä. 

Ilpo Kaikkonen @ Talviuinnin SM-kisojen iltamat, Pajulahti 31.1.2026

Tammikuun lopulla sain kokea vielä Ilpoa Ilpona oman bändin kanssa, kun hän esiintyi (ainakin) toistamiseen Talviuinnin SM-kisojen iltamissa Nastolan Pajulahdessa. Viime talvenahan uhosin, että seuraavalla kerralla osallistun myös uintiin "Norppa-sarjassa", mutta kipeine polvineni en ollut viikkoihin uskaltautunut avantoon portaiden takia - kylmähän olisi sinänsä varmaan tehnyt hyvää. Ajelin siis viime talven tapaan suoraan iltamiin. Niin mahtava kuin pitkä live-ilta olikin, siitä kirjautui muistiin pieni pettymys: kolmeen settiin mahtui vain Kryptoniitti (live) ja kaikki muu oli lainattua. Toisaalta myötäylpeilin entistä vakuuttavamman näköisestä toiminnasta, kun bändi oli saanut upeat Crew-hupparit. Ainoa vaan, että niihin painettu osoite vie edelleen keikkalistattomalle nettisivulle. 

Ilpo Kaikkonen Talviuinnin SM-kisojen iltamissa. Bändissä Pasi Jääskeläinen,
Esa Parikka ja Pekka Rajamäki

Olen jupissut ja mutissut keikkatiedotuksen vajavaisuudesta niin kauan kun muistan - itse asiassa jo ennen Ilpoa. Jotenkin päädyn kiintymään artisteihin, joiden keikkoja pitää metsästää salapoliisin sinnikkyydellä (yhtä "salakeikkalijaa" taisin joskus avustaakin ylläpitämällä hänen nettisivujaan...). Artistin uralle olisi aivan varmasti eduksi, jos kiinnostuneet löytäisivät keikoille vähäisemmilläkin etsivätaidoilla, mutta itse olen ilmeisen hyvin - tai ainakin riittävän usein - löytänyt Ilpon luo.