Ryppy rakkaudessa

Älkää säikähtäkö, en ala tilittämään mitään parisuhdekriisiä. Sillä rintamalla on mukavan tasaista. Mutta tulin verranneeksi fanitusta avioliittoon, ja totesin edenneeni kuherruskuukaudesta arkeen ja parisuhteen tilan pohdintaan. Koop-fanina minun pitäisi olla onnessani, kun uusi upea Bright Lights -albumi ilmestyi, mutta yllättäen iskikin epämääräinen haikeus. Reilun vuoden takainen ensimmäisen levyn odotus oli niin kutkuttavaa, ettei moista ehkä voi toiste kokeakaan. Mutta kun en löydä musiikistakaan samanlaista taikaa. Pidän levystä enemmän jokaisella kuuntelukerralla ja uskon sataprosenttisesti siihen, että livetilanteessa laulut tulevat kolahtamaan - tanssittamaan, laulattamaan ja ehkä itkettämäänkin. Mutta nyt heti, suoraan levyltä, mikään ei viskele kirkkaita tähtiä taivaalleni eikä kaappaa lempeän vuorovesiaallon syliin (viittaukset New Town -levyn helmiin. Toim. huom.).

Kriisin ensimmäiset merkit olivat ilmassa, kun muutama uuden levyn kappaleista oli soinut ennakkokuunteluna radiossa. Bright Lights -balladiin ihastuin heti, mutta parista rempseämmästä biisistä jäi ensin suu hämmästyksestä auki. Tosin niin oli ehkä tarkoituskin. Koop on varoitellut haastatteluissa, että ihan erilaista materiaalia on tulossa. Muihin faneihin biisit tuntuivat kolahtavan - minuunkin toki, mutta vasta muutaman totuttelukierroksen jälkeen. Sitten tein sellaisen virheen, että upotin nettiradiosta tallennettujen Koop-näytteiden sekaan, samalle lyhykäiselle soittolistalle, jotain ihan muuta: tutun basistilaulajan, Tuomas Turusen, myspace-sivustolta napatun demokappaleen "1000 vrk" - rehellisen konstailematonta, herkän rosoista suomi-rockia, suomenkielellä. Vaikka pidin Koopin kappaleista koko ajan enemmän, teki melkein mieli välillä kelata siihen suomirock-pläjäykseen. Se tuntui jotenkin omemmalta.

Rupesin pohtimaan sitä, että Koopin musiikkihan on oikeastaan hyvin kaukana siitä tyylistä, mitä yleensä kuuntelen. Tai no jaa... olen kyllä kuunnellut vaikka mitä - tangosta heavyyn, erityisesti noihin ääripäihin sekä suomi-rockiin keskittyen - mutta juuri tuollaista en. Mitä se sitten onkaan. Kaunista, tyylikästä, hyvällä tavalla vanhanaikaista brittipoppia? Pidän siitä valtavasti, mutten millään voi olla varma kolahtaisiko Koopin musiikki jos se ei olisi Koopin musiikkia. Olisiko se muuten turhan tyylikästä minunlaiselle juntille? Uskon, että viimeistään ensimmäisen live-kokemuksen jälkeen tulen rakastamaan Kirkkaita valoja, mutta juuri tällä hetkellä pohdin, että tarjoaako se minulle sisäfilepihviä, kun oikeasti - salaa - tykkäisin enemmän rehdistä kotimaisesta grillimakkarasta.

Kun nyt pääsin vauhtiin vertailemalla upeiden artistien musiikkia lihajalosteisiin, voin vielä loukata fanikollegoita pohtimalla seuraavaa: onko kaiken mikä liittyy lempiartistiin pakko olla mahtavaa ja ihanaa?  Kun Koopin nettisivut uudistuivat levynjulkaisun yhteydessä, "kaikki muut" kehuivat niitä upeiksi, kauniiksi, mahtaviksi... Ja minä vain jupisin, että mihinkäs se fanien keskusteluosio jäi kun sitä eniten tarvittaisiin. Tietenkin pitää kehua ja kannustaa, mutta eikö kehut ole varmemmin aitoja, jos väliin upottaa kritiikkiäkin? En tiedä, ehkä olen ainoa ruttuturpa - nörtti-juntti, joka bongaa välittömästi nettisivujen ongelmat mutta tarvitsee hieman aikaa erityislaatuisen musiikin sisäistämiseen. Tai ainakin ainoa hölmö, joka möläyttelee mietintänsä maailmalle...